sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

Kotiin saapuu Toyota Yaris

Sain rikkoutuneen Avensiksen nopeasti myytyä ja minulle jäi viimeinen kesälomaviikko aikaa etsiä uusi auto ennen töihinpaluuta.

Auton vaihto ei sinällään tullut yllätyksenä ja puskurirahastossani oli edelleen hyvästi rahaa juuri näitä isompia, välttämättömiä hankintoja varten. Muistanette ehkä vielä aiemman pähkäilyni ostettavan auton merkistä ja ominaisuuksista? Nämä tarpeet eivät ole muuttuneet miksikään. Toyota Yaris oli edelleen ykköstoive uudeksi autokseni: se olisi pieni, kestävä ja edullinen ylläpitää. Toisaalta sitä rasittaa kalliimpi hankintahinta, joka hieman hirvitti nyt, kun mummolasta oli tarkoitus tehdä vaarin kanssa kaupat. Vaarini kuitenkin suositteli uuden ja turvallisemman auton ostoa ja ehdotti, että kauppoja lykätään syksymmäksi, jos nyt vaihdan autoa. 

Vanhan, käytetyn Yariksen saa melko edullisesti muutamilla tuhansilla, mutta netin autokauppasivuja selaillessa nälkä pääsi kyllä pahasti kasvamaan syödessä. Autoja selaillessa kriteerini pyöristyivät seuraavaan muotoon: 

  • Vm. uudempi kuin 2009
  • Kilometrejä vähemmän kuin 135000km
  • Toyota Yaris tai Aygo 
  • Yhdistetty keskikulutus 5,5l/100km tai alle
  • Bensakone, manuaalivaihteet
  • Max hinta 6000€
  • Lisävarusteena vakionopeudensäädin 
  • Ei mustan tai valkoisen väristä

Pari päivää selailtuani, kävi aika selväksi, että ainakin yhdestä kriteeristä olisi luovuttava. Ennenkaikkea vakionopeudensäädin ja pieni kauppahinta eivät juuri kulje käsikädessä. Kävin katsomassa erästä Aygoa, mutta vasta paikan päällä se osoittautui kahdesti kolaroiduksi (siitä edullinen hinta). Aygon sisälle paistavat pellit eivät myöskään ole aivan mieleeni. Kävin myös autoliikkeissä katselemassa vaihtoautoja. Kierros vahvisti päätöstäni siitä, että haluaisin nimen omaan 2013 tai uudemman Yariksen. Näissä malleissa auton kojelauta on rukattu uuteen uskoon ja mielestäni kivempi, kuin vanhemmissa. Palasin takaisin netin tarjonnan äärelle ja hakukoneen syövereistä löytyi kaksi vaihtoehtoa: Style ja Active mallit, jotka maksoivat 11-12000€. Style olisi ollut näistä kalliimpi ja sisältä upean valko-musta, mutta myyjä ei antanut hinnasta juurikaan alennusta. Active taas on tavanomaisempi, mutta silti hyvin varusteltu ja myyjä oli valmis neuvottelemaan hinnasta. Menin siis koeajamaan tummanpunaista, 1,33 litran koneella varustettua, 2014 vuoden Yarista - mittarissa 93tkm. 



Ja minä pidin siitä oikein paljon ja kaupat tehtiin autoliikkeen kanssa hintaan 10300€ + 99€ toimistomaksut. (Hinta ennen tinkimistä 10900€+99€)

Hinnasta jouduin joustamaan, mutta koetan lohduttautua sillä, että sainpahan kerrankin hieman uudemman auton. Minulla on aina ollut vain +10-vuotiaita autonruttania. Avensiksella tuli mittariin 443tkm ja olin itse maksanut siitä vain 2000€ ostettaessani sen vuonna 2010. Uuden Yarikseni haluan ajaa taas loppuun asti ja lisäksi haluan pitää siitä hyvää huolta. Teen vielä vertailun, miten auton vaihto uudempaan vaikuttaa käyttökustannuksiin, vakuutuksiin ja veroihin - siitä lisää myöhemmin. 

Tällä hetkellä voin vain sanoa, että Yarikseni on yllättävän tilava pieneksi autoksi, se on vakaa ajaa ja jämäkkä käsitellä. Tämän saatoin heti todeta, kun vuosisadan rajuilma iski moottoritiellä matkalla autoliikkeestä kotiin. Nykyaikaiset lisävarusteet, kuten peruutuskamera ja vakionopeudensäädin ovat minulle ihan uusia, mutta miellyttäviä tuttavuuksia. 


19 kommenttia :

  1. Onko noin pikkubiilissä peruutuskamera? Ei siinä, varmaan ihan hyödyllinen varuste :) Itse yritän ajaa nykyään alle 10 vuotiailla autoilla ja onhan se kivaa aina välillä vaihtaa autoa. Tuntuu uudemmat autot hiukan turvallisemmilta kun on airbagejä ja muita enemmän kuin vanhoissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On joo tässä peruutuskamera tuollaisen pikkutietokonenäytön yhteydessä (Touch & go, tms.). Minulla ei ole koskaan ollut alle kymmenvuotiasta autoa, yleensä lähempänä 20 vuotiaita vain.

      Poista
  2. Minä ostin aikas lailla samanlaisella päättelyketjulla ja noin samalla hinnalla Kia Rion tuossa talvella. Pyrkimyksenä myös pitää autosta hyvää huolta ja viettää sen kanssa aikaa (ainakin auton) eläkevuosiin asti.

    Itseäni jäi kaivelemaan vakionopeudensäätimen puute. En sitä laittanut listassa korkealle. Vaan kun ajaa pidempiä matkoja, joutuu ihan liikaa keskittymään nopeuden miettimiseen. Kaupunkiajossa sen puute ei haittaa lainkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin tulee noita mummolareissuja useampi vuodessa ja tulevaisuudessa ehkä vielä enemmän. Nyt kun olen perheen ainoa aikuinen niin etenkin kyrpii ajaa yksin koko 500km matka. Tästä syystä vakionopeudensäädin kohosi listalla melko ylös. Jos tarjolla olisi roboottiauto, joka ajaa itse niin ostaisin sellaisen vaikka lainalla. Ja täytyy sanoa, että mukava on tuo vakionopeuden säädin. Työmatkaanikin kuuluu vain pienet pätkät kaupunkiajoa, joten pääsen käyttämään kytkintä myös työmatkoilla.

      Poista
  3. Nykyään myös pienet autot alkavat olla varsin hyvin varusteltuja ja tyylikkään näköisiä, joten valinnanvaraa tuntuu olevan.

    Tuo pieni joustaminen hinnassa ylöspäin ei mielestäni ole paha asia mikäli olet saanut sellaisen auton jolla haluat ajaa pitkään, onhan hyvä mieli ja fiilis tärkeitä asioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä. Jos sitä joskus edes satsaisi tähän autopuoleenkin. Uskoisin, että autolla ajaa varmasti vuosikymmennen ellei toisenkin. Minulle jo kaukokäyttöinen keskuslukitus tuntuu luksukselta, kun ei sellaistakaan ole aiemmin ollut! Yaris on pieneksi autoksi kyllä yllättävän iso. Penkissä istuu jotenkin oudon korkealla, ihan kuin isossa autossa.

      Poista
  4. Onpa se nätti! Nyt vaan kovaa ajoa ja turvallisia kilometrejä :)

    VastaaPoista
  5. Erinomaisen valinnan teit, itselläni on ollut samanlainen mobiili ja oli kyllä kaikin puolin hyvä. Kaupunkiajossa tuon manuaalin kanssa tosin joutuu keppiä käyttämään reilusti, automaatti (joka itselläni oli, koeajoin aikoinaan molemmat) on selkeästi mukavampi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tässä on jostain syystä 6-vaihteinen sauva, kun Avensiksessa olivain 5 vaihdetta. Joutuu opettelemaan vaihteiden vaihdonkin alusta, mutta eiköhän siihen ajan kanssa totu. Automaatilla olen joskus kokeillut ajaa, mutta ilmeisesti kulutus kohoaa automaattivaihteisessa autossa jonkin verran manuaaliin verrattuna.

      Poista
    2. Se oli vanhaa aikaa se, jolloin automaatti kulutti enemmän. Nykyisin hyvin usein tilanne on täysin päinvastoin.

      Poista
    3. Mikähän merkki ja malli olisi sellainen, että kuluttaa automaattina vähemmän kuin vastaava manuaali? Ajotietokone on kyllä aika kätevä kulutuksen seurannassa. Oppii itsekin ajamaan taloudellisesti.

      Poista
  6. Täältäkin peukut yarikselle. Olen täysin samaa mieltä kojelaudasta, vanhemmassa mallissa se ei ole kovin käyttäjäystävällinen.

    Ei Kia Riokaan huono ole, mutta sijoittajan näkökulmasta yaris pitää arvonsa paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kojelaudan ja radio/ilmaistoinnin asettelu on todella kummallinen vanhemmissa yariksissa. Kiasta ei ole itsellä tai läheisillä kokemuksia, pelotti ostaa mitään merkkiä, josta ei tiedä käyttökokemuksia.

      Poista
  7. Olen eri mieltä, kuin muut kommentoijat. Yli 10k€ kohta 5v vanhasta Yariksesta? Suomalaiset todella ovat Toyota-kansaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merkkiuskollisuus on varmasti yksiä paheitani ihan joka materiaalisaralla! :D

      Poista
  8. Onnea uudesta menopelistä! Turvallisia kilometrejä.

    VastaaPoista
  9. Onnea uudesta jarpasta! Itselläni on vm. 2007 Yaris, myös Kamuxilta ostettu :) Luotettava perusauto, jonka vaihdan aikanaan uudempaan malliin. Ylimääräiset rahat sijoitan johonkin tuottavampaan.

    VastaaPoista