sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Ero muuttaa kaiken, oletko valmis?

Olipa tähän tilanteeseen johtaneet tapahtumat ja syyt mitkä tahansa, ero on aina kriisi.

Oma suhteeni alkoi nuorena, kesti ne legendaariset seitsemän vuotta joista käteen minulle jäi 4-vuotias tyttö, lähes täydellinen kalustus kolmion kokoiseen kerrostaloasuntoon ja 8000€ käteistä. Erossa omistusasuntomme myytiin, välittäjä vei lähes kolmanneksen vähäisestä myyntivoitosta ja minä muutin tytön kanssa vuokralle VVO:lle.

Possunpunaiset välitilatiilet ja valkoiset muovivetimet, siitä on VVO:n keittiö tehty.
Remontoimalla asunnosta olisi saanut kivan. 

Olin velaton, mutta muutto omistusasunnosta takaisin vuokralle tuntui nöyryyttävältä. Uusi kotimme oli toki iso, 12 neliötä isompi kolmio, kuin aiempi, mutta se oli silti vuokra-asunto. Keittiö oli vanhanaikainen, vaikka asunto muuten olikin ok kunnossa. Muuton yhteydessä teetätin VVO:lla useita korjauksia asuntoon, mm. vaihdatin kupruilevat työtasot ja kellastuneet valaisinkuvut, sekä korjautin rikkinäiset valokytkimet ja pistorasiat. Seinät sain maalata itse haluamani värisiksi ja maalit/tarvikkeet tulivat vuokrafirmalta. Vaikka koti sinällään oli mukava, minussa kyti kuitenkin koko ajan huoli siitä, että joka kuukausi siirsin 800€ jollekulle toiselle eikä siitä jäänyt minulle itselleni käteen mitään muuta, kuin oikeus asua tuossa asunnossa seuraavassakin kuussa.

Listaan alle plussat ja miinukset noista yksinhuoltajataipaleeni alkuajoista:

+ Asuin ensimmäistä kertaa elämässäni yksin (tai ainakin talouden ainoana aikuisena, olihan tyttöni luonani lähes koko ajan) ja hoidin itse omaa talouttani

+ Sain laittaa uudenkin kodin mieleisekseni

+ Opin valtavasti uutta taloudenpidosta, koska mieheni oli maksanut aiemmin kaikki laskut ja minä olin vain siirtänyt oman osuuteni maksuista hänen tililleen

+ Opin valtavasti uutta autoni huollosta, tätäkään en ollut aiemmin tehnyt

+ Kotityöt tuntuivatkin yllättäen mukavilta, kun ei tarvinnut siivota kuin sen verran, mitä itse sotki. Kahdestaan ollessamme myös tytöstäni kuoriutui kodin pikku apulainen ja teimme kotitöitä yhdessä

+ Yksinhuoltajan saamat tuet auttoivat yllättävän paljon uudessa tilanteessa: Lapsilisän yksinhuoltajalisä, tarhamaksujen radikaali pieneneminen, elatusapu ja asumistuki. Kokemukseni perusteella valtio ei unohda yksinhuoltajaa.

- Naisen palkka on tuista huolimatta pieni ja monella naisvaltaisella allalla etenemismahdollisuudet ovat lähes olemattomat. Palkkatasoa on lähes mahdotonta nostaa, koska lapsen hoitoajat rajoittavat työpäivän pituutta ja työskentelyaikaa. Taloutta on siis tasapainotettava menoja pienentämällä!

- Tytön takia sain mukaani suurimman osan vanhoista huonekaluista, mutta menetettyjen välttämättömyyksien hankintaan upposi silti useampi tonni käteisvaroista. Jälkikäteen voisi viisastella, että kaiken tarvittavan olisi voinut hankkia murto-osalla tuosta rahasta käytettynä, mutta uudet huonekalut, uudet aterinsetit sekä astiat kyllä piristivät eronjälkeisessä masennuksessa.

- Kaikki raskas on tehtävä yksin. Pieni lapsi osaa avata äidille rappukäytävän oven, mutta äidin kädet ovat ne, jotka venyvät ruokakassien painon alla. Kattolamppuja paikalleen ruuvatessa, kirjahyllyjä siirrellessä ja monissa muissa askareissa miehen käsivoimia tuli yksinkertaisesti ikävä, vaikka muita osia miehestä ei kaipaisikaan. Yksinhuoltajalle lähisukulaiset ja ystävät ovat korvaamatton onni, jos heitä on.

Näissa tunnelmissa kuluivat ensimmäiset 6kk eronjälkeisestä elämästäni - lähinnä asioita ihmetellen. Vuokran suuruus ja tyytymättömyys vuokralordin lihottamiseen ajoivat minut kuitenkin tarkastelemaan talouttani uudella tavalla. Kuten sanoin, tuloja on erittäin vaikea nostaa, mutta menoista voi sen sijaan aina leikata. Ja niin minä aloitin säästämään omaa kotia varten.

Tämä oli ensimmäinen askel kohti itsenäistä ja taloudellisesti turvattua elämää.

3 kommenttia :

  1. Vaikka ero on pääsääntöisesti ikävä asia, se laittaa asioita usein liikkeelle. Itse laitoin ensimmäisessä erossa elämäntavat ja toisessa talouden kuntoon. Ilman eroja, en näin olisi todennäköisesti tehnyt, joten jotain kun lähtee niin jotain tulee tilalle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos blogini ensimmäisestä kommentista Nuuka ja tervetuloa lukemaan. Toivon tämän eroni olleen kerralla tarpeeksi mullistava, ettei tarvitsisi enää alusta aloittaa. Laitoin peräjälkeen kuntoon niin kodin, talouden kuin nyt viimeisenä elämäntavat. Uuden puolison vaikutuksesta omaisuuteen tulen kirjoittamaan myöhemmin tarkemmin.

      Poista
  2. Hei
    selailin läpi blogiasi. Vuosi on kulunut blogin aloittamisesta ja melkein 1½ v erosta. Ja elämä näyttää asettuneen uomiinsa. Oikein hyvää tulevaa vuottakin sinulle!

    VastaaPoista