Näytetään tekstit, joissa on tunniste Säästäminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Säästäminen. Näytä kaikki tekstit

tiistai 20. heinäkuuta 2021

Postin ja Tullin epäkypsä liitto: Käsittelymaksusta vapautumisen tuska

Suomen tulli uudisti käytäntöjään tänä vuonna, heinäkuun alusta alkaen. Tästä eteenpäin kaikki EU-alueen ulkopuolelta tulevat paketit on tullattava ja tuotteista maksettava vero ja tullimaksu. Tullimaksua ei tarvitse maksaa alle 150€:n lähetyksistä, mutta arvolinlisävero täytyy. Jos maksat arvonlisäveron jo ostovaiheessa, ei tullimaksua tarvitse maksaa toistamiseen tullissa, kunhan myyjältä löytyy IOSS-tunnus (tästä lisää alempana). Esimerkiksi Ebay on heinäkuun alusta alkaen lisännyt arvonlisäveron automaattisesti ostosten loppusummaan. Toinen uudistus tullauksen yhteyteen on postille maksettava käsittelymaksu: 2,90€/lähetys.

Uudistus sinällään on ymmärrettävä ja sillä varmasti koetetaan vähentää EU:n ulkopuolelta tilattavien turhakkeiden määrää ja käsittelymaksulla kattaa postille koituvia kuluja. Esim. Kiinasta on jo pitkään saanut tilata puoli-ilmaista tavaraa ilman postikuluja tai erittäin alhaisilla postimaksuilla. 

Käytännössä uudistuksen toteutus on kuitenkin vielä lapsen kengissä. Tänä kesänä olen aktivoitunut eräässä keräilyharrastuksessani ja tilannut joukon paketteja EU:n ulkopuolelta, Japanista. Sain jo ensimmäisistä paketeista tullin saapumisilmoitukset ja tullauskehotukset. Ja näin se homma sitten alkoi edetä:

Ensimmäisen paketin tullaaminen oli suht ongelmatonta. Maksoin verot ja tullit tullin sivulla ja käsittelymaksun postin sivuilla. Tämän paketin olin tilannut juuri ennen heinäkuuta Ebaysta, joten loppusumma ei sisältänyt vielä arvonlisäveroa vaan se piti maksaa tullille. 

Toisen paketin olin tilannut heinäkuun alun jälkeen ja Ebay oli lisännyt jo ostovaiheessa laskuun arvonlisäveron. Jos myyjällä on IOSS-tunnus, ei arvonlisäveroa tarvitse maksaa tullille toistamiseen: Ilmoitat vain tullatessa myyjäsi IOSS-tunnuksen, joka on ilmeisesti sama kaikilla Ebay-myyjillä. IOSS-tunnus löytyy yleensä tilausvahvistuksesta. Tullimaksu tulee vasta yli 150€ (sis. postit) arvokkaammista lähetyksistä, joten tällä kertaa en maksanut tullille mitään. 

Mutta! Tullin sivu kehotti edelleen maksamaan käsittelymaksun postille ja olisinkin tämän tehnyt, mutta ilmeisesti palvelukatkoksen takia posti ei huolinut mitään maksutapahtumaa, enkä saanut käsittelymaksua maksetuksi. Pähkäillessäni asiaa, osuin Postin omille "Kysymyksiä ja vastauksia tullauksesta" -sivulle, joista yllättäen ilmeni, ettei kaikista lähetyksistä tarvitsekaan maksaa käsittelymaksua! 

Lopun jargonista huolimatta tulkitsin, ettei minun tarvitse maksaa käsittelymaksua (joka heitti muutenkin maksuvaiheessa erroria), koska olin maksanut verot jo Ebaylle, eikä tulli perinyt minulta tullimaksua. Käsittelymaksusta vapautumiseksi Posti ohjasi minut täyttämään tuikitavallisen Palaute-lomakkeen, sellaisen kuin asiakaspalautetta annettaessa täytetään, tai vaihtoehtoisesti lähettämään sähköpostia postin asiakaspalveluun. Täytin lomakkeen erittäin hämmentyneenä, sillä lomake itsessään ei puhu mitään postin tullilähetysten käsittelymaksun vapautuspyynnöistä. Jäin asiasta niin hämmennyksiin, että seuraavana päivän päätin soittaa postin asiakaslinjalle ja kysyä, miten homma oikein menee. Sain selville seuraavat asiat: 

- Käsittelymaksua ei tosiaan tarvitse maksaa, jos tulli ei peri paketista veroja

- Käsittelymaksusta vapautuminen tosiaan haetaan palautelomakkeen kautta tai sähköpostitse

- Palautelomakkeiden käsittely kestää viikosta kolmeen viikkoa (Huom! Postin sivuilla paketti uhataan lähettää takaisin, jos käsittelymaksua ei ole maksettu kahden viikon kuluessa)

- Asiakaspalvelupyyntöjen ruuhkautumisen takia posti ei tällä hetkellä lähetä paketteja takaisin lähtömaahansa kahden viikon jälkeen, vaan säilytysaikaa on lisätty

- Jos paketin haluaa saada nopeasti, kannattaa käsittelymaksu 2,90€ ehkä kuitenkin maksaa, koska se sysää paketin automaattisesti liikkeelle, kun taas käsittelymaksusta vapautumisen hakemus viivästyttää paketin lähtöä yllämainitut 1-3 viikkoa 

- Jos käsittelymaksun on maksanut aiheetta, voi postin sivuilta täyttää hakemuksen, jolla aiheetta maksettua käsittelymaksua voi hakea palautettavaksi 

- Jos soitat postin palvelupuhelimeen, hoidetaan käsittelymaksusta vapauttaminen saman tien. Ainakin nyt minun kohdallani se hoidettiin heti ja paketti pääsee matkaan tullista. Voin kuvitella, että jossakin vaiheessa tällainen jononohitus-palvelu loppuu 

- Tulli muistuttaa sinua säännöllisin väliajoin postin käsittelymaksun maksamisesta VAIKKA olisit oikeutettu käsittelymaksusta vapautumiseen ja olisit odottelemassa hakemuksesi hyväksymistä. Paineet maksun maksamiselle aiheetta ovat kovat.

Että sellainen systeemi. Voin vain kuvitella, millainen ruuhka postilla on nyt, kun kaikki alle 150€:n ostoksen Ebaysta tehneet ihmiset hakevat postin käsittelymaksusta vapautumista ja paketit odottavat jonossa hakemusten manuaalista käsittelyä/hyväksyntää. 

Sinällään annan postin ystävälliselle ja iloiselle asiakaspalvelijalle täydet pisteet asiani hoitamisesta. Postin manuaaliselle järjestelmälle ja huonolle infoamiselle annan pelkkiä risuja. Asiakaspalvelijan kanssa toki totesimme, että luultavasti järjestelmä tulee tästä kehittymään automaattisemmaksi, kun esim. Tullin ja Postin järjestelmät alkavat edes jotenkin kommunikoimaan keskenään.  

Iloisia tullailuja! 


P.S: Ebayn IOSS-tunnus on: IM2760000742 

P.P.S: En löytänyt postin sivuilta hyvityslomaketta aiheetta maksetuille käsittelymaksuille, mutta oletan lomakkeen olevan sama kuin muidenkin vahingonkorvausten hakemiseen tarkoitettu lomake. 


::Lisäys 30.8.2021::

Posti on viimein avannut oman lomakkeen käsittelymaksusta vapautumiselle ja virheellisesti maksetun käsittelymaksun hyvityshakemuksille! Tullikin osaa tähän lomakkeeseen oikein ohjata, mutta jos tarvitset suoran linkin niin tässä on:

Käsittelymaksun palautuspyyntö-kaavake (Posti)

sunnuntai 15. marraskuuta 2020

Hups, asunto söi kaikki rahat

Jos olenkin saarnannut puskurirahaston tärkeydestä niin nyt asia konkretisoitui ihan omalla kohdallanikin. Olin unohtanut säästötavoitteestani kokonaan uuden asunnon varainsiirtoveron. 

Uusi sijoitusasuntoni valmistui hiljattain, hieman etuajassakin jopa. Olen säästänyt ahkerasti, jotta saisin kuitattua asunnon myyntihinnan viimeisen puolikkaan kokonaan säästöistäni ja jäljelle oli tarkoitus jättää vielä 3000€:n varapuskuri omiksi varuiksi. Ennen asunnon valmistumista sain rakennuttajalta muuttokirjeen ja tässä muistutettiin varainsiirtoveron maksusta, joka erääntyy kahden kuukauden päästä asunnon valmistumisesta.

Olin totaalisen unohtanut varainsiirtoveron, koska vanhaa asuntoa ostettaessa, se hoidetaan alta pois jo kaupantekotilaisuudessa. Uudiskohteen kohdalla vero taas maksetaan myöhemmin, kun asunnon on saanut omaan hallintaan. 2300€ puuttui säästötavoitteestani kokonaan! 

Tästä syystä on erittäin hyvä varautua yllättäviin menoihin puskurirahastolla. Käytännössä katsoen olin säästänyt itselleni puskuria, mutta nyt se meneekin varainsiirtoveroon. Budjettia laskeskellessani huomasin myös toisen ansapaikan likvideissä varoissani:

Tarvitsen joka kuukausi n. 2300€ liikuteltavia varoja lainalyhennysten, yhtiövastikkeiden ja muiden laskujen maksuun ja osa laskuista erääntyy maksettavaksi ennen kuin vuokrat, palkka ja muut tulot kilahtavat tililleni. Käytännössä tuloja ja menoja tiputtelee vuoron perään koko alkukuun ajan ja rahaliikenne on hurjaa. Joka kuukausi tulot ovat kuitenkin menoja isommat ja näin säästöpottini lähtee taas karttumaan. Uskoisin, että tammikuussa tilanne on jo hyvästi tasaantunut ja puskuri karttunut ainakin osittain takaisin.

Oiva apu säästämiseen on tietenkin myös vertailla ja kilpailuttaa käytössä olevien palveluiden hintoja. Näin lähellä en ole koskaan ollut tilannetta, jossa saattaisin tarvita väliaikaista puskuria esimerkiksi luottokortilta nostettavan lainan kautta. Vertaaensin.fi on palvelu, jossa luottokorttien, lainojen, puhelin- ja sähköliittymien hinnat voi kätevästi  kilpailuttaa vertailemalla useita eri palveluntarjoajia. Palvelu auttaa myös valitsemaan itselle parhaan säästö- tai sijoituskohteen vertaamalla esimerkiksi pankkien säästötilien sekä osakesäästötilien korkoja/kuluja.    

Alle laskin, miten karkeasti ottaen puskurini pitäisi riittää ja karttua loppuvuoden aikana: 

Tämän hetken tilanne, Lokakuu: asunnon kauppahinnan loppuosa -17800€, puskurin saldo kuun lopussa 2700€

Marraskuu: juoksevat kulut -2800€, tulot n. 4300€, saldo kuun lopussa: 4200€

Joulukuu: juoksevat kulut + varainsiirtovero kuun lopussa -5100€, tulot n. 4300€, saldo kuun lopussa 3400€

Tammikuu: juoksevat kulut -2800€, tulot n. 3900, saldo kuun lopussa: 4500€

Ja näin tilanne on normalisoitunut ja puskuri riittää alkukuun laskuihin. Tiukka talouskuri on pidettävä ainakin jouluun asti ja koetettava myös hankkia lisätuloja extratöillä. Onneksi sain iltakurssien vedon käyntiin syksyksi, joten niistä tuleva yritystulo auttaa mukavasti kartuttamaan veron tekemää aukkoa puskurissa. 


*Tämä julkaisu on tuotettu yhteistyössä vertaaensin.fi-palvelun kanssa. 

lauantai 26. syyskuuta 2020

Asunto valmistuu, säästötavoite aikataulussaan

 Otin tavoitteekseni säästää itselleni 3000€:n puskuri vuoden loppuun mennessä. 

Uusi sijoitusyksiöni valmistunee aikataulussaan marraskuun alussa ja silloin maksan pois 

loppuosuuden, 18500€, kauppahinnasta. Haluan jäljelle jäävän vielä kunnollisen puskurin elämää varten. Annoin itselleni kuitenkin aikaa vuoden loppuun asti päästä tavoitteeseeni. Käytännössä aioin säästää 430€ joka kuukausi säästötililleni. 

Kesäkuussa olin jopa 60€ edellä tavoitteestani, mutta nyt ovat yllättävät ja turhatkin menot hidastaneet säästöjeni kertymistä. Nyt syyskuussa säästöstä pitäisi löytyä jo 2150€, mutta tällä hetkellä saldo näyttää 2036€. Luultavasti viime viikolla ostamani teatteriliput söivät hieman saldoa. Käytännössä siis säästötavoite ei ole mitenkään katastrofaalisesti jäljessä. Ajattelin nyt katsastaa, mitä suurempia hankintoja ja myös yllättäviä tuloja pariin kuukauteen on osunut. 

Tavallisuudesta poikkeavia menoja 3kk ajalta: 

  • Teatteriliput: Koronan myötä teatteriharrastus on ollut pahasti jäähyllä. Ystäväni kanssa aiomme paikata tämän matkaamalla piakkoin Turkuun katsomaan kaksikin eri näytelmää/musikaalia ja yöpymällä hotellissa. Teatteriliput: 100€, ½ hotelli: n. 45€
  • Puuman lenkkarit alesta: 25€
  • Ylimääräisten avainten (2kpl) tilaus sijoitusasuntoon: 90€
  • Korjaustarvikkeita toiseen sijoitusasuntoon 33€
  • Pelirahaa onlinepeliin: 79€ (hups)
  • Kampaaja: 200€
  • Kirjaostoksia: 140€
  • Uusi kaiutin 119€
Yhteensä: 821€

Tavallisuudesta poikkeavia tuloja 3kk ajalta:
  • Perintöveron palautus: Verottaja päätti palauttaa aiemmin laskuttamansa perintöveron 100€
  • Veronpalautus: 432€
  • Kirppismyyntejä: 365€
Yhteensä: 797€

Kaiken kaikkiaan tavallisuudesta poikkeavat menot ovat aika samassa suhteessa vastaavien tulojen kanssa. Näin ollen en ole saanut ylimääräisistä tuloista mitään säästöön. Mikä harmi, olisin voinut olla taas edellä säästötavoitteessani. Mutta toisaalta, ehkä pelirahaa lukuunottamatta, en ole juuri katunut ostoksiani. Kampaaja oli kyllä hintava, mutta ehkä ei kuitenkaan kallis. Yli kahden tunnin työ sisälsi hiusten leikkuun, liukuvärjäyksen, ripsien kestovärjäyksen ja lisäostoksena muotoilutuotteen. 

perjantai 26. kesäkuuta 2020

Säästötavoitteen eteneminen

Säästötavoite, eli varautuminen loppuvuoden asunnonostoon on varsin hyvällä mallilla. Jos olinkin hieman jäljessä tavoitteestani, paikkasi kesälomaraha mukavasti säästötilin saldoa.

Tällä hetkellä säästössä on:

Tarvittava ostosumma: 18500€
Uutta puskuria:  753€
Nordnetissä käteistä: 171€

Yhteensä: 19424€
64€ yli kesäkuun tavoitteen.

Matkan varrelle hidastusta ovat tuoneen kotivakuutus 158€ sekä auto- ja liikennevakuutus 536€, jotka erääntyivät maksettavaksi. Onneksi kesälomaraha, netto n. 978€, korjasti säästötilin tilannetta.

Elokuussa tiedossa on veronpalautuksia +460€ ja erääntyvä autovero -156€.

Sampo muisti minua noin 60€:n osingoilla. Näin pieneksi on kutistunut pörssisalkkuni osinkotulot tältä erää.

Vuoden loppua kohden uskoisin säästösumman karttuvan siis ihan hyvin.

Toivottelen teille iloista kesää, hyvät lukijat!


torstai 9. huhtikuuta 2020

Hälyyttävä säästötarve

Viimeksi listailin pitkästä aikaa taas tulojani ja menojani, samalla vilkaisin hätävara puskurieni tilannetta. Huomasin jotakin hälyyttävää.

Ensinnäkin, puskurirahaston tarkkaa määrää on hyvin vaikea sanoa, koska se heittelee noin 2000€:n verran riippuen siitä, eletäänkö alku- vai loppukuuta. Alkukuusta tulee tilille osa vuokrista ja sieltä lähtevät lainat, vastikkeet ja omat laskut. Puolen kuun maissa tulee loput vuokrat, palkka ja elatusapu - tällöin tili on kaikkein pulleimmillaan, kunnes se taas tyhjenee kuun vaihteessa. Koska tilin tarkkaa summaa on vaikeaa seurata, olen saattanut välillä lipsahtaa hyvin holtittomaankin rahankäyttöön. Käytännössä kuitenkin tilieni yhteenlaskettu summa on ollut jotakin 15000€ ja 18 000€:n välillä.

Koronatilanteen mahdollisia vaikutuksia laskeskellessani huomasin kuitenkin, että minulla on toinenkin pakollinen kulu, johon tulisi pikapikaa varautua. Uudiskohteeni kauppahinnan viimeiset maksuerät erääntyvät, kun asunto valmistuu joskus vuoden 2020 loppupuolella. Tämä tarkoittaa, että minulla olisi oltava vähintään 14 000€ laittaa omaa rahaa asunnon lunastukseen, mutta siinä tapauksessa joutuisin ottamaan myös hieman lainaa. Jotta välttäisin lisälainan oton, olisi minulla oltava noin 18 500€ käteisenä säästetty vuoden loppuun mennessä. Edellisen postauksen lukeneet tietävätkin, että tämän verran minulta toki löytyy, mutta käytännössä sitten ei jäisi yhtään rahaa puskuriin. Ja tämähän ei käy!

Teinkin siksi illalla lisää laskelmia ja päätin ottaa itselleni uuden säästötavoitteen. Haluan kerätä 3000€:n varapuskurin vuoden loppuun mennessä, jotta asunnon lunastus ei syö kaikkia säästöjäni. Haluan, että minulla on aina hätävararahaa jemmassa. Aikaa on 7kk, joten kuukausittainen säästötarve on noin 430€. Tämän aion siirtää erilliselle tilille samalla, kun muiden tilien yhteenlasketun arvon tulee pysyä 18500 eurossa (tai tämän yli). Ensimmäinen siirto alkaa toukokuun palkasta, jos lomautukset eivät iske ennen sitä. Onneksi pian on tulossa myös kesälomarahat, joten niillä saan paikattua. Huhtikuun palkkaa en vielä siirrä, sillä se on jo etukäteen laskettu mukaan nostamaan nykyinen puskurini tuonne 18k:hon.

Käytännössä säästön pitäisi mennä jotakuinkin näin: 

Huhtikuun 15. säästötili 18500€, uusi puskuri 0€
Toukokuun 15. säästötili 18500€, uusi puskuri 430€
Kesäkuun 15. sääsötili 18500€, uusi puskuri 860€

Säästösummaa voisin koettaa kasvattaa myös muilla keinoin. Yritystoiminta on nyt totaalisen jäässä koronan takia, mutta nurkkiin kerääntynyttä tavaraa voisin myydä nettikirppiksillä. Sen lisäksi voisin kilpailuttaa luottokorttini esimerkiksi Sortter-palvelun kautta. Joskin on epävarmaa, onko Norwegianin plussapisteitä ja pelotekorkoa parempaa diiliä olemassa. Luottokortin voisin taas vaihteeksi poistaa lompakosta. Onneksi koronassa ja etätyössä on sentään se hyvä puoli, että kuukausittainen bensalasku on melko olematon. Olen käynyt työpaikalla noin kerran viikossa, joten kuukaudessa bensaa menee ehkä maksimissaan tankillinen, muut reissut mukaanlukien.

Onneksi on kevät ja siivousinto päällä. Nyt on oiva hetki vähentää tavaraomistuksia ja innostua uudelleen säästämisestä.



*Julkaisu on tuotettu yhteistyössä Sortterin kanssa. Linkki ei sisällä affiliate-markkinointia.

maanantai 6. huhtikuuta 2020

Tulot-menot tasapainossa korona-ajan stressitestissä?

Etätyöterveisiä!

Äidin ja tyttären etätyöpiste. "Uusi" työpöytä kierrätettynä 0€.

Olenko koskaan maininnut blogissani, miten toiveeni tuntuvat toteutuvan pelottavan tarkasti? Olen jo hyvän aikaa koettanut varoa toivomasta mitään ihmeempiä, sillä niin moni toiveeni on ajan kanssa käynyt toteen. Niin hyvässä kuin pahassakin. Muistan vielä ajan, kun olin kateellinen ihmisille, jotka pystyvät tekemään etätöitä kotoa useampana päivänä viikossa. Omassa työssäni etätyö on ollut mahdollista voin pari kertaa vuodessa, kun edessä on ollut jokin todella pitkää kirjoitusrupeamaa vaativa projekti. No, nyt sain sitten täysilaidallisen etätyötä kerralla, kun koronapäivät iskivät päälle. Tämän poikkeustilan jälkeen en tule kaipaamaan etätyötä kyllä ollenkaan.

Tänään saan työnantajalta kuulla, onko edessä lomautus tai palkanmaksun keskeyttäminen. On aika selvää, että asiakaspainotteisessa työssä etätyöntekemiselle on omat rajansa. Onneksi lomautuksista uumoillaan enintään kuukauden mittaisia, mutta liitoista ja työttömyyskassoista ei ehkä aivan heti liikene tukiaisia. Tässä kohtaa on huokaistava, että onneksi löytyy sitä puskuria. Nyt voi hyvinkin joutua elämään säästöillä jonkin aikaa, kun työttömyyskassatkin ovat ilmaisseet ruuhkautuneensa ehkä ensi vuoteen asti.

Kerrataanpa vielä talouteni puskurit, ja mistä ne koostuvat: 

Säästötili: 18 500€
Nordnet-salkku: 1423€ (-640€)
Asuntojen velaton yhteisarvo noin: 169 000€
Velkakirja: 3800€

Säästötilin saldo heittelee aika rajusti, koska kuun vaihteessa tililtä lähtevät lainalyhennykset ja vastikkeet ja puolen kuun paikkeilla tulee palkka sekä tukiaiset. Osa säästöistäni on myös erittäin epälikvidisti kiinni läheiselle antamassani lainassa, jota hän maksaa takaisin kuukausittain, mutta ilman korkoa. On aivan selvää, että tällä hetkellä käteinen on kuningas, sillä sitä ei uhkaa talouden epävakaus. Pörssissä heiluu, velkojen takaisinmaksu on aina jokseenkin epävarmaa, mutta onneksi sentään asuntojen hinnat pysyvät suhteellisen vakaina, samoin vuokranmaksu, kun sen hoitaa jo valmiiksi Kela.

Viimeisen vuoden aikana tuloni ja menoni ovat jatkaneet monimutkaistumistaan. Asuntosalkku on kasvanut käsittämään jo 3 kokonaista asuntoa, 1 valmistuvan uudiskohteen ja perinnöksi tulleen asunnonpuolikkaan, josta toisen puolen omistaa veljeni. Omistan yhteensä siis 4½ asuntoa. Perintöasunto on myös ensimmäinen kokonaan velaton tulonlähde, jonka omistan. Osakesalkussa porskuttaa enää vain Sampo pahasti miinuksella, mutta koska muut osakkeet sain myytyä jo hyvissä ajoin hintojen ollessa huippulukemissa, en erityisemmin stressaa pörssin takia.

Otetaanpa sitten katsaus kotitalouteni budjettiin. Vertailukohta onkin yli vuoden päässä, joten hieman ovat luvut eläneet.

Menot maaliskuussa: 


Kodin lainalyhennys: 625€
Yksiön lainalyhennys: 313€
Kaksion lainalyhennys: 374€
Uudiskohteen lainahyhennys: 100€ (uusi kulu)

Yksiön yhtiövastike: 281€ (+28€, tämä on noussut ikävästi)
Kaksion yhtiövastike: 268€ (+23€)
Asunnonpuolikkaan yhtiövastike: 100€ (uusi kulu)
Kodin yhtiövastike: 375€ (+82€ rappukäytävän ja ovien remonttilaina)   

Sähkö: 18€
Netti ja puhelimet: 46 (+22€)
Bensakulut: 120€
Ruoka: 400€

Menot yhteensä: 3020€


Tulot tulot maaliskuussa: 

Nettopalkka: 1625€ (-35€)
Lapsilisä: 158€ (+10€)
Elatusapu: 279€ (+6€)

Yksiön vuokratulo: 628
Kaksion vuokratulo verojen jälkeen: 650€
Asunnonpuolikkaan vuokra verojen jälkeen: 244€ (uusi tulo)

Tulot yhteensä: 3645€

Tulojen ja menojen erotus: 625€

Päätin lisätä menopuolelle karkean arvion ruokamenoista nähdäkseni, paljonko loppujen lopuksi jää rahaa säästöön kuukausittain. Osasta vuokrista maksan verot ansiotulon palkan yhteydessä, osasta erikseen, koska ne ovat joko uusia tai muuttuneet viimeaikoina.

Yhtiövastikkeet jatkavat ikävästi nousuaan. Yksiön kulujen nousu on ollut tasaista, mutta sen vuokraa en ole lähtenyt nostamaan pariin vuoteen, koska haluan pitää vuokralaisen, kunnes talossa alkaa viemäri- ja putkiremontti. Onneksi näyttäisi nyt siltä, että remontti siirtyy ehkä tulevaisuuteen.

Uusi sijoituslaina, jonka otin uudiskohdeasuntoa varten on jo langennut maksuun, mutta onneksi kuukausilyhennys on maltillinen. Jos rakennusprojekti ei myöhästy, saan asunnon käyttööni tai vuokralle vuoden loppupuolella. Vuokralainen siihen olisi jo tiedossa, jos en sitten itse muuta asuntoon remonttia pakoon. Näyttää kuitenkin siltä, että myös oman kotini linjasaneeraus tulee viivästymään koronatilanteen takia.

Nokkela lukija lukee tuolta luvuista muuten uusimmat kuulumiset noin yleensäkin. Heh.

keskiviikko 13. helmikuuta 2019

Luottokortti pois lompakosta

Vaikka edellisessä blogipostauksessa kerroinkin ottaneeni viime aikoina jonkin verran selvää velkaantumisasioista, ei aihetta huoleen kuitenkaan ole! Sen haluan kuitenkin salailematta myöntää, että luottokortin käyttö on selvästi lipsahtanut hevimmän puolelle viimeisen vuoden aikana.

Otin Bank of Norwegian luottokorttini varovasti käyttöön 2017-matkustusvuonna. Sen jälkeen se "unohtui" lompakkoon ja olen pitänyt sitä ikään kuin hätävarana mukana. Toisin sanoen siinä, missä ennen siirsin kännykällä rahaa säästötililtä käyttötilille esim. kassajonossa, olen nyt huomattavasti höllemmin höylännyt luottokorttia ostoksia tehdessä. Samalla olen saanut ensikäden kosketuksen luottokortin salakavaluuteen: Kortin käyttö on hiljalleen lisääntynyt.

Ongelmaa tästä ei sinällään ole syntynyt, sillä luottokorttini 20%:n korko on tehokas kannustin maksaa luottokorttilasku aina kokonaisuudessaan pois kuun lopussa. Sen sijaan luottokorttilaskun suuruuteen on huomattavasti hankalempaa vaikuttaa. Kortin saldoa voisi ehkä seurata erillisen Norwegia-sovelluksen kautta, mutten ole sitä jaksanut ottaa käyttöön. Norwegianin kotisivujen kautta saldoa ei ole myöskään tullut seurattua. Yleensä luottokorttilaskun loppusumma on aina yllättänyt suuruudellaan.

Keskivertoinen luottokorttilaskuni on ollut noin 200-300€, joka on tullut noin 300€:n käyttötilirahojeni lisäksi. Summat sisältävät siis ruuat, bensat ja humputukset. Kuukausibudjettiini näihin on varattu yhteensä 500€, joten "elän yli varojeni" noin sadalla eurolla kuukaudessa. Tämä on lähinnä pois säästöön jäävästä rahasummasta, joka ei muutenkaan ole tällä hetkellä päätä huimaavan suuri.

Tammikuu teki totuttuun kuitenkin poikkeuksen. Useampi keskivertoa kalliimpi meno olikin lihottanut luottokorttilaskua ja lopputulema oli veret seiseuttavat 830€. Tutkin luottokorttilaskuni tarkasti läpi ja totesin kyllä aivan itse aiheuttaneeni kaikki kortille kerääntyneet maksut, joita olivat:

Katsastus: 78€
Valmistujaislahja: 45€ (puolet sain takaisin muilta osallistujilta)
Kuntosalikortti: 283€
Uusi harrasteväline: 13€
Tytön syntymäpäivälahjaostoksia: 67€
Lakanat Citymarketin alesta: 15€
Ulkona syöminen 31€
Kampaajalta tuotteita: 16€
Apteekki: 13€
Bensa: 60€
Ruokakaupat: 103€
Oma hemmotteluostos: 101€

Summa sisältää kyllä lähes kaikki kuukauden ostokset, sillä käyttötilini tyhjeni kokonaan auton huoltokäyntiin, jossa tavallisen väliaikaishuollon lisäksi vaihdettiin myös auton jarrulevyt ja palat, näiden lisäksi oli katsastus. Tytön syntymäpäiväjuhlat ja lahjat lisäsivät laskua. Toki tuli tehtyä itsellekin turhia ostoksia.

Selityksiä, selityksiä.

Joka tapauksessa säästötilini saldo on karttunut luvattoman hitaasti. Ylimääräisiä ostoksia ei tule harkittua ollenkaan niin tarkkaan, kun ne lisätään näkymättömään listaan, jonka voi myöhemmin kuitata pois puskuritililtä. Onneksi on se puskuri! Mutta ei sekään säästämättä isommaksi kartu.

Siksipä olen päättänyt poistaa luottokortin lompakostani. Voisin muussa tapauksessa leikata sen kahtia, mutta silloin tällöin tarvitsen nettitilauksiin luottokortin numeroa ja ulkomailla fyysinen kortti on kätevä. Ilman mukana kulkevaa luottokorttia joudun kuitenkin käyttämään pari hetkeä enemmän ylimääräisten ostosten tekoon, kun siirrän rahan fyysisesti käyttötililleni. Näen myös heti, miten sama summa vähentyy säästötililtäni. Luulisi sen antavan uutta motivaatiota säästämiseen.

sunnuntai 28. lokakuuta 2018

Miksi korjata vanhaa

Tänä vuonna olen perehtynyt erilaisiin korjauspalveluihin.

Totuushan on, että uuden osto on yleensä halvempaa tai lähes yhtä kallista kuin vanhan korjauttaminen. Silti olen itse testaillut pariakin eri korjauspalvelua, kun hyväksi havaitsemani tuote on mennyt rikki ja käyttökelvottomaksi. Olen läpeensä kyllästynyt kertakäyttökulttuuriin ja vaikka en toimillani maailmaa pelastakaan, haluan silti tehdä välillä "vihreitä valintoja". Korjaamalla vanhaa voi välttää uuden ostamista, vähentää jätettä ja samalla myös tukea paikallisia pienyrittäjiä ja käsityöläisiä. Herkästi myös kiinnyn vanhoihin esineisiin, enkä mielelläni vaihda niitä uusiin. Ajattelen jopa, että uuden hankinta on aina riski, sillä sen laadusta on vaikea etukäteen mennä takuuseen. Silti uutta ostaessani, koetan valita laadukkaita tuotteita, joiden käyttöikä on pitkä ja korjattavuus hyvä.

Tällaisia tuotteita ovat vuoden aikana olleet muunmuassa työkenkäni ja bluetoothkaiutin.

Työkengät suutarille: 

Käytän töissä sisäkenkinä nahkasandaaleja, jotka on ostettu hieman tavallista paremmalta kenkävalmistajalta. Alunperin kengät osti työtoverini, joka myi ne minulle, kun ne eivät sopineetkaan hänen jalkaansa. Sain kengät hieman alkuperäistä hintaa edullisemmin.

Kengät ovat palvelleet minua nyt 4-5 vuoden ajan, mutta niiden velcro-tarranauhat alkoivat kulua, eivätkä sandaalin kiinnitysremmit enää pysyneet kunnolla kiinni. Päätin kysyä suutarilta, voisiko muuten ehjät kengät korjauttaa. Minulla on useat kengät kuluneet rikki joko pohjasta tai sivuista, mutta näissä kengissä ei nahkaosa ole osoittanut mitään merkkejä erosta pohjallisen kanssa.

Valitettavasti kengät koostuvat kolmesta eri säätöremmistä ja suutari olisi veloittanut kunkin tarran vaihdosta 10€/kpl eli kahden kengän osalta laskua olisi syntynyt 60€:n verran. Kun emmin, hän lupasi korjata kaikki kuusi raksia 50€:lla. Vaikka tämä on enemmän, kuin kengistä olin alkunperin edes maksanut, päätin tarttua tarjoukseen. On täysin selvää, että tarranauhojen vaihtoon (kaupanpäälliseksi sisältynyt pohjallisten reunojen liimaaminen) veisi suutarilta ainakin sen tunnin, jos ei enemmänkin. Veloitan itsekin toiminimiajastani asiakkaalta 40€:a tunnilta, joten hinta oli mielestäni täysin kohtuullinen. Ei kenenkään voi olettaa korjaavan mitään ilmaiseksi!
Siispä korjautin kengät ja nyt ne ovat taas kuin uudet ja palvelleet minua koko kesän ja syksyn moitteetta. Toinen vaihtoehto olisi ollut ostaa samaan hintaan uudet kengät ja odotella niiden hajoamista.

Kaiuttimen microUSB-portin vaihto:

Kävipä tällä viikolla ikävästi, kun olin lähdössä iltatyöhön. Tarkoitukseni oli ottaa mukaan kannettava bluetoothkaiuttimeni ja päätin vielä etukäteen hieman ladata laitteen akkua. Kiireessä ja epähuomiossa tökkäsin laturinjohdon microUSB-latausporttiin väärin päin ja johdon pää murskasi portin sisällä olevan kielekkeen. Käytännössä laitteesta tuli täysin käyttökelvoton heti, kun viimeinen akkupalkki olisi käytetty loppuun. Tämä harmitti minua vietävästi, sillä kyseinen JBL Charge 2-kaiutin ei ollut vielä kuin pari vuotta vanha, toimi täydellisesti ja siinä oli hyvä akunkesto. Lisäksi sillä saattoi myös ladata muita laitteita. Miksi noin huono latausportti oli koneeseen edes asennettu!?

Onneksi kaiuttimen akku riitti illan opetustarkoituksiin ja kotona aloin tukia porttia tarkemmin. Koko portti oli ajan kanssa pyöristynyt ja venynyt. Normaali microUSB-portti on littana ja napakka, jolloin latausjohto ei edes mene sisälle kuin oikein päin. Tutkailin myös netistä kaiuttimien hintoja ja uusi, vastaava olisi tullut kustantamaan reilut 150€. Tutkin myös mahdollisuutta vaihtaa portti omin voimin, mutta epäilin, josko sähkötaitoni riittäisivät latausportin vaihtoon, vaikka netistä monta ohjevideota löytyykin.

Päätinpä siis kysyä, osaisiko tuntemani tietokonekorjaaja vaihtaa porttia ja hän lupasikin tehdä työn 40€:n hintaan! Tuo on hänen normaali tuntiveloituksensa ja oletan työhön menevän helposti tuon tunteroisen (itseltäni olisi varmasti kulunut enemmän aikaa), joten päätin korjauttaa myös kaiuttimeni, vaikka hinta onkin melkein kolmasosa uuden hinnasta. Säästöä kertyy silti satanen.

keskiviikko 29. elokuuta 2018

Voiko itseänsä hemmotella ilmaiseksi?

Kyllähän se meillä kaikilla meinaa vähän siihen luiskahtaa, että rahalla ostellaan itselle hyvää mieltä - yleensä epäonnistuen tai varsin lyhytkestoisin tuloksin.

Niin shoppailussa kuin syömisessäkin on se ikävä puoli, että tulee halittua liikaa, turhaa ja vielä kalliilla rahalla. Syyllistyn itse tähän kerta toisensa jälkeen, mutta tänään, hiljaisen yksinolopäivän aamuna aloin miettiä asiaa tarkemmin. Maksaako hemmottelu aina välttämättä rahaa? Enkä tarkoita nyt mitään kaurapuuronaamioita, vaan voisiko olonsa saada virkeäksi ihan kotikonstein. Päätin kirjoittaa jutun oman rentoutuspäiväni sisällöstä. Rentoutuspäivä on hyvä sijoittaa joko lasten isäviikonlopulle, vapaapäivälle, kun lapset ovat koulussa/päiväkodissa/mummolassa tai esimerkiksi iltavuoroa edeltävälle vapaalle aamupäivälle. Sinkku ja lapseton voi toteuttaa rentoutuimpäivän minä tahansa vaapana ajankohtana. Listasta voi hyvin valita joko yksittäisiä tai useampia hemmotteluvinkkejä.

Klo 10.00 Rentoutumispäivä alkaa myöhään. Heti aluksi on hyvä tiedostaa, että rentouden ja virkeyden pahimmat vihamiehet ovat kiire ja stressi. Itsehemmottelun tärkein pointti on näistä häiriötekiöistä luopuminen. Tänään annamme itsellemme luvan olla rentoja ja siksipä nukumme juuri niin pitkään kuin nukuttaa. Kenenkään elämä ei mene pilalle, vaikka nukkuisi kerran kellon ympäri. Jos tähän haluaa valmistautua, voi edellisenä päivänä opettaa lapset ottamaan itse aamiaismuroja muovikulhoon ja herätykset valmiiksi sängystä nousua ja kouluunlähtöä varten. Mutta tietenkin on parempi ottaa aika itselle lapsettomana ajankohtana.

10:30 Kun uni on väistynyt, ei sängystä välttämättä tarvitse heti ponnahtaa ylös. Anna katseen kiertää huonetta ja ota tarkoituksella aikaa ylösnousuun. Tutki omia tuntemuksia tai muistele sitä kummallista viimeöistä unta, jossa suutelit kuumaa työtoveria tai lähikaupan kassatätiä.

11:00 Ylösnousemuksen ja itsetutkiskelun jälkeen voit suunnata toiseen kahdesta vaihtoehtoisesta polusta: Kohti keittiötä ja hyvinansaittua aamupalaa. Kello on jo paljon joten voit syödä isommankin aamupalan, sillä onhan aamun syömiset jääneet välistä! Aamupala rakennetaan omien mieltymysten mukaan tarjolla olevista aineksista. Käytä tarjotinta (juuri sitä yläkaapissa vuosia pölyyntynyttä) ja asettele sille mukit, leipälautaset ja puurokulhot - kanna koko komeus: sänkyyn/parvekkeelle/terasille/kuistille/sohvalle.
Toinen vaihtoehtoinen suunta on kylpyhuone ennen kuin olet edes pukeutunut. Käy suihkussa, puhdista kasvot tai nypi kulmat, mikä nyt eniten itsessä sillä hetkellä häiritseekää. Pienellä puhdistautumisella olo tulee heti raikkaammaksi ja paremmaksi. Käytä vain lempishamppoitasi. Suihkun jälkeen kaapista otetaan uusi, puhdas pyyhe (tai kaksi), vaikka naulassa roikkuisikin puolikäytettyjä - tänään ollaan sen arvoisia.

12:00 Aamupalan ja puhdistautumisen jälkeen käytetään lisää aikaa omien mielitekojen tutkiskeluun. Keitä kahvia tai teetä pitkän kaavan mukaan, pannulla jos mahdollista. Tässä kohtaa on hyvä kaivaa kaapin perältä se synttärilahjaksi saatu irtoteepakkaus, jota ei ole koskaan edes avattu. Kahvinkeitostakin saa zenmäisen rituaalin ajanotolla ja kiireettömyydellä. Samalla tekniikalla voi myös tyhjentää ja täyttää astiapesukoneen. Unohdetaan ajatus siitä, että työ täytyy saada tehtyä ja nautitaan jokaisesta hetkestä, kun tiskipöytä tyhjenee likaisista astioista ja astiakaappi täyttyy puhtaista. Ei keskitytä päämäärään vaan matkaan. Kahvi/tee muuten juodaan sitten siitä kaikkein kalleimmasta ja vaalituimmasta muumimukista.


13:00 Onko päässäsi jo itänyt idea, mitä haluat tänään tehdä? Ei se mitään! Voit olla myös tekemättä yhtään mitään. Milloin olet viimeksi antanut itsellesi vapaapäivän, jolloin ei tarvitse tehdä yhtään mitään? On aivan ok lukea lehtiä/keskustelufoorumeita/kirjoittaa blogia kaikessa rauhassa koko päivän. Tylsyydestä kumpuavat luovimmat ideat. Ehkä muistat ystävän, jonka kuulumisia et ole kysynyt pitkään aikaan. Ehkä löydät kiinnostavan kurssin facebookia selaillessa ja päätät ilmoittautua mukaan. Stressi tekemättömistä töistä saattaa milloin tahansa iskeä päälle, kun näet lattialistan päälle valuneen soseroiskeen ja kylppärin lavuaariin kuivuneen hammastahnan. Mutta kiireettömänä päivänä kaikelle on aikaa! Kodin ei tarvitse hohtaa illalla puhtauttaan, mutta omia ajatellessasi voit pyyhkäistä suurimmat murut keittiön tasoilta tai limpata sen ikuisuuspyykkikasan sohvan nurkasta. Pakolla siivoaminen ei tee kenestäkään onnellista, mutta itsekseen puhdistuva koti nostaa mielialaa.

16:00 Miten olisi, jos syötäisiin tänään äidin lempiruokaa? Pirkko-Petteri ja Jani-Aulikki eivät siitä tietenkään pidä, mutta kauppa on valmislihapullia pullollaan. Välillä on ihan OKEI tehdä ruokaa, josta vanhemmat pitävät. Eikä perhe siitä tuhoudu vaikka sen osakkaat söisivät joskus eri ruokia. Lapsille valmispitsat nenun alle ja äidille mielitekojen mukaista pöperöä itse tehtynä tai tilattuna. Toinen vaihtoehto on tehdä itselle oma ruoka ja syödä sitä kaikessa hiljaisuudessa niin kauan kuin pöperöä riittää. Milloin olet viimeksi syönyt ruokaa, jota olet kovasti halajanut? Emme nyt laske niitä salaa ostettuja irtokarkkeja, joita syöt lasten mentyä nukkumaan ja tunnet huonoa omaatuntoa.

18:00 Illalla voit tutustua itsesi lisäksi myös kaappeihisi. Kaiva esiin se viisi vuotta sitten joululahjaksi saatu jalkakylpylaite, smoothiekone tai hierontalaite ja ota hyöty irti. Päivällä aloitettu Sinkkuelämää-maraton saattaa innostaa tutkimaan omaa vaatekaappia uusia silmin. Koska muoti kiertää skyleissä, voi vaatepinojen takaa tehdä uskomattomia löytöjä, jotka ovatkin yllättäen juuri tätä päivää.

22:00 Puhtaita lakanoita ei voita mikään. Rentoutuspäivän iltana kannattaa lakanat vaihtaa uusiin. Oletko tavannut nukkua parisängyn toisella laidalla, kun toiselle sivulle on edelleen pedattu vuode exälle? Tänään parisängystä lähtee toinen peitto kokonaan pois ja sinä nukut sängyssä keskellä. Mikään ei ole niin voimaannuttavaa kuin ottaa parisänky kokonaan omaan käyttöön.

Haluaisin tuoda esille, että rauhan ja onnen tunne tulee nykyhetken arvostuksesta. Ajan otosta itselle ja omien ajatusten kuuntelemisesta hyötyy niin äiti, lapset kuin mahdollinen parisuhdekin. Säilytä itsesi omana yksikkönäsi, äläkä huku arjen harmaaseen valtamereen! Lisäksi kukkaro kiittää, kun hyödynnetään kotoa jo löytyviä asioita uusien hankintojen sijaan.

perjantai 24. elokuuta 2018

230€:n Macbook (Hyvästit Windowsille?)

Olen jo jonkin aikaa suunnitellut Mac-tietokoneen ostamista.

Työni ja lisätyöni koostuvat hyvin pitkälle erilaisista tietokoneopastuksista ja silloin tällöin olen törmännyt asiakkaisiin, joilla onkin Windowsin sijaan Mac-tietokone. Itse asiassa ihan ensimmäinen toiminimiasiakkaani olikin yllättäen mäkkikoneen omistaja. Hoidin opastuksen kunnialla kotiin, vaikken ollut koskaan aiemmin Mac-tietokonetta käyttänyt! Tämänkin jälkeen olen kerännyt osaamista yksinomaan asiakkaiden koneita käyttämällä. Tosin, jos olen tiennyt jo etukäteen asiakkaalla olevan Apple-koneen, olen itse opiskellut opetettavan/korjattavan asian netistä ennen asiakkaalla käyntiä.

Siksipä tulin siihen lopputulokseen, että minun on aika investoida yritykseeni ja omaan osaamiseeni ja ostettava itsellenikin Applen tietokone macOS-käyttöjärjestelmällä. Koska minulla kuitenkin on jo kotona sekä Windows-pöytäkone että -kannettava, en halunnut laittaa aivan valtavia summia tietokoneeseen, joka toimisi lähinnä harjoitustyökaluna. Lisäksi kaikki uudet Mac-tietokoneet ovat mielestäni rumia - en pidä metalliväristä.

Viimeinen valkoinen mäkkimalli on vuoden 2010 Macbook Unibody ja malleja katseltuani päätin kalastaa itselleni juuri tämän. Aiempiin Macbook malleihin verrattuna Unibodyn kuori ei ole aivan yhtä arka halkeamille ja näyttää muutenkin saumattomana tyylikkäältä. Mid 2010 mallin pitäisi olla myös vanhimpia macbookeja, johon saa edelleen asennettua viimeisimmän macOS-käyttöjärjestelmän: High Sierra.

Unibody-mallin metsästäminen sen sijaan osoittautui aikaa vaativaksi. Niitä oli kyllä lähes aina jokunen saatavilla, kun katsoin, mutta hinnat kipusivat järkiään yli 200€:n ja ne tekivät silti hyvin kauppansa. Ulkomailta en macbookia halunnut tilata, sillä tarvitsin suomalaisen näppäimistön. Kesti hetken miettiä, onko 200€ ok hinta 8 vuotta vanhasta kannettavasta. Puolisen vuotta markkinoita seurattuani tein kuitenkin ostopäätöksen.



Löysin viimein vähäisellä käytöllä olleen kotikoneen, joka oli sekä toimiva että ulkoisesti ehjä. Myyjä kaiveli kannettavan varastoistaan ja konetta testatessaan totesi akun olevan kuollut. Tästä syystä sain hinnan tingittyä 180€:on sisältäen postituksen. Kokemuksesta tiedän, miten rasittavia ovat kannettavat, jotka eivät pidä yhtään virtaa. Käytännössä niiden siirto on yhtä mahdotonta kuin pöytäkoneen. Koneen saavuttua ja sen oltua piuhan päässä muutaman tunnin ajan, havaitsin ilokseni, ettei akussa ole oikeastaan mitään vikaa! Se kestää ihan mukavasti jopa 6 tuntia ilman laturia, johon uudemmatkaan kannettavani eivät kyllä yllä.

Käyttöjärjestelmän jouduin sen sijaan asentamaan kokonaan alusta. Ehkä kone oli tärähtänyt postissa tai jotakin, mutta asennusohjelma ei pystynyt päivittämään koneeseen mitään nykyaikaista käyttöjärjestelmää. Mid 2010 Macbookin alkuperäinen käyttöjärjestelmä oli Snow Leopard ja sen sain asennettua alkuperäiseltä ohjelmalevyltä. Olin oikeastaan valtavan tyytyväinen tähän takapakkiin, sillä pääsin paitsi asentamaan koneen alusta alkaen itse, myös tarkastelemaan eri aikakausien macOS-käyttöjärjestelmiä. Snow Leopardia ei myöskään saanut päivitettyä suoraan seuraavaan käyttöjärjestelmään, El Capitaniin, jonka tiesin olleen käytössä edellisellä omistajalla. Snow Leopardiin oli ensin asennettava päivitys, jonka myötä ohjelmavalikkoon ilmestyi AppStore! Tämän päivityksen hain Windows-koneella netistä ja siirsin tikulla mäkille. Tämän jälkeen tein päivityksen El Capitaniin ja otin koneen koekäyttöön ennen seuraavia suuria päivityksiä.

Macbookissani oli vain 2Gt rammia ja vaikka se kyllä riitti netin selailuun, kunhan auki oli vain yksi välilehti, halusin ehdottomasti lisätä koneeseen lisää muistia. Macbookin mukaan enimmäismäärä rammille olisi ollut 4Gt mutta netistä luin, että 8Gt menisi ihan hyvin uudempien käyttöjärjestelmien kanssa. Tilasin 2x4Gt muistikammat myyjältä, joka oli ostanut ne uutena, mutta todennut ne epäsopiviksi omaan koneeseensa. Sain kammat 47€:n hintaan ja ne ovat mallia:
Corsair SODIMM DDR3 8GB 1066MHz ( 2 x 4GB )

Kerron muistikampojen vaihdosta myöhemmin lisää, mutta toimenpide oli hirmuisen helppo ja kone hyväksyi uudet muistikammat mukisematta! Ero entiseen on valtava ja konetta voi käyttää aivan nykykoneiden tapaan. Seuraavaksi päivitin El Capitanin Sierraan, koska suora päivitys High Sierraan ei onnistunut. Valitettavasti tunnit loppuivat viimeyöstä kesken ja kiinnostavaakin kiinnostavempi päivitysprosessi oli laitettava lepotilaan. Tänään pääsin viimein päivittämään käyttöjärjestelmän viimeiseen etappiinsa, High Sierraksi. Koneen iän huomaa lähinnä päivitykseen menevässä ajassa ja muutamissa epäonnistuneissa asennusyrityksissä. Huomasin, että kovalevyn korjaustoimintoi asennusten välissä auttoi, mutta yhden käyttöjärjestelmän päivitys kesti silti lähemmäs kaksi tuntia kaikkinensa. Matka on kuitenkin ollut jännittävä ja olen oppinut valtavasti uutta!

Älylaitteeni ovat aina olleet Applelta, mutta tietokoneiden kanssa olen ollut erittäin uskollinen Microsoftille - ainakin tähän asti. Otettuani Macbookin käyttöön olen ihan hyvin ymmärtänyt, miksi jotkut pitävät sen käytöstä niin paljon. Lisäksi minusta tuntuu, ettei Microsoft ole tehnyt viimeaikoina kuin ikäviä ja pakottavia muutoksia Windows-käyttöjärjestelmiin. Viimeinen niitti minulle olivat kirjautumisruudun vaihtuvaan taustakuvaan ympätyt mainoslinkit. Samoin suuri rakkauteni, Microsoft Office-paketti, on mielestäni hinnoiteltu vuosilisensseillä aivan naurettavuuksiin.
Applelta voin sentään ostaa lähes vuosikymmenentakaisen tietokoneen ja ladata siihen uusimman käyttöjärjestelmän ilmaiseksi. Tekstinkäsittelyn ja taulukkolaskennat olen jo siirtynyt työstämään  verkossa, Googlen palvelimilla. Olen valmis mackäyttäjäksi!

keskiviikko 15. elokuuta 2018

Ensimmäinen iso palkka

Olen palannut taas tekemään täysimittaista työpäivää ja tänään minut palkittiin ensimmäisellä oikealla palkalla!

Siirtyminen kuudentunninpäivistä  takaisin täysiaikaiseksi työntekijäksi on tietysti kurjaa, mutta säästämäni saldovapaat ovat pehmentäneet laskua normaaliin. Olen tehnyt noin seitsemän tunnin päiviä kesälomalta palaamisestani lähtien, ensin säästäen tunnin päivässä ja nyt tuhlaten  tunnin päivässä saldostani.

Sen sijaan täysimääräinen palkka tuntuu ihanalta. Noin 1330€:n nettopalkka on taas 1660€. Näin ollen pääsen lähes sille elintasolle, mikä minulla oli ennen miehen poismuuttoa. Ainakin säästöön alkaa jäämään saman verran rahaa.

Edellisestä tulo-meno-budjetista onkin jo puolitoista vuotta aikaa, joten lienee sopivaa listata tämänhetkinen taloudellinen tilanteeni:

Menot tammikuussa: 

Kodin lainalyhennys: 625€
Yksiön lainalyhennys: 313€
Kaksion lainalyhennys: 374€
Yksiön yhtiövastike: 253€ (+12€)
Kaksion yhtiövastike: 245€
Kodin yhtiövastike: 293€ (-15€)   
Sähkö: 18€ (-6€)
Netti ja puhelimet: 24€ (-4€)
Iltapäiväkerho: 0€ (-80€, ei enää ip:tä! )
Bensakulut: 120€

Menot yhteensä: 2265€ (muutos +502€)


Tulot tammikuussa: 

Nettopalkka: 1660€ (+330€)

Lapsilisä: 148€ (+52€)
Elatusapu: 273€ (+2€)
Osittainen hoitoraha: 0€ (-67€)
Miehen osuus asumisesta, laskuista ja autosta: 0€ (-410€)
Yksiön veroton vuokra532€
Kaksion veroton vuokra: 662€

Tulot yhteensä: 3275€ (muutos +480€)

Punaiset luvut ovat muuttuneita lukuja ja sulkeissa muutos edelliseen budjettipostaukseen verrattuna. Lukuja vääristää uusi sijoituskaksioni, joka on tuonut sekä lisää kuluja että tuloja. Tällä kertaa korjasin myös vuokrista vero-osuuden pois, jotta budjetissani olisi vain nettotuloja ja -menoja.  Muita suuria muutoksia ovat iltapäiväkerhomaksun ja osittaisen hoitorahan puuttuminen. Hoitorahaa en edes nostanut kuin parin kuukauden verran, kun aloitin yritystoiminnan eikä sitä enää sitten saanut.

Tulojen ja menojen erotus: 1010€ (muutos -22€)

Tämän verran siis pitäisi jäädä rahaa ruokaan, muihin ostoksiin ja loput säästöön. Ruokarahan koetan edelleen pitää 400€:n huitevilla, mutta usein ylimääräiset, isommat hankinnat livahvat säästötilille tai luottokortille. Säästökassa karttuu melko hitaasti, mutta onneksi lainalyhennykset kerryttävät omaisuutta mukavaan tahtiin. 

sunnuntai 15. heinäkuuta 2018

Kulutuksista

Auto

Olen saanut autoni keskikulutuksen tippumaan tasan viiteen litraan sadalla kilometrillä!

Tästä on kiittäminen autoni ajotietokonetta ja vakionopeudensäädintä. Olen havainnut vakionopeudensäätimellä ajon hyvin taloudelliseksi. Ajotietokone piirtää bensankulutuksesta palkkeja minuutin välein ja maantiellä ajo kuluttaa erittäin tasaisesti bensaa, kun vakionopeudensäädin on päällä. Tietokone osaa annostella bensaa huomattavasti taloudellisemmin kuin minä, kun se laskee sopivan bensamäärän ilmeisesti ylä- ja alamäkien tarjoaman vastuksen mukaan. Ylämäessä auton kulutus harvoin nousee yli 9l/100km, kun taas itse kaasupoljinta painamalla kulutus hyppää äkkiä 17-20l/100km. Suurimmat piikit bensankulutukseen tulevat tietenkin kaupunkiajosta, jolloin vakionopeudensäädintä ei voi pitää päällä. Olen harjoitellut ennakoivaa ajotapaa ja nopeaa kiihdytystä haluttuun ajonopeuteen. Ennen kaikkea ennakoimalla bensaa voi säästää reilustikin ja tämän ansiosta huomiokin pysyy tiessä säätimestä huolimatta.


Sähkö

Kotini sähkönkulutus on tipahtanut!

Uusin sähkölasku kahdelta kuukaudelta oli 36€ sisältäen sähkönsiirron. Aiemmin vastaava lasku on ollut lähes vuoden ympäri 45€ - joulun aikaan hitusen korkeampi ylimääräisten valojen takia. Sähkönkulutuksen laskua ei selittäne muu, kuin asukasluvun huventuminen kolmanneksella.
Voiko tästä siis päätellä yhden ihmisen henkilökohtaisen käyttösähkön olevan noin 9€/kk? Uskoakseni meillä eniten sähköä vievät jääkaappi, kaksi pakastinta, tietokoneet ja älylaitteet. Miehen lähdettyä emme ole juuri katsoneet televisiota ja kahvia keitän liedellä vain kun on vieraita. Asuntomme pysyy paksujen betoniseinien ja läpivedon mahdollistavan muodon ansiosta mukavan viileänä kesälläkin, joten tuulettimia ei ole tarvittu. Pyykkiäkin tulee vähemmän.

Sen voin ainakin sanoa, että olen hyvin tyytyväinen kaupunkimme omaan sähköyhtiöön.


Turhuudet

Kesäloman jälkeen en ole juuri ostellut turhuuksia. Minulle on alkanut kertyä hieman käteistä rahaa ja olen vaihtanut pankkikortin käytön lähes kokonaan käteiseen. En itse pidä käteisestä, mutten jaksa viedä keikkatöistä saatuja rahoja aina talletusautomaattiinkaan. Olen siis koettanut maksaa ostokset käteisellä ja siirrän palkkani suoraan säästötilille lainalyhennyksiä ja muita laskuja varten. Käteisen käyttämisellä on ollut yllättävän latistava vaikutus ostointoon ja etenkin luottokortin käyttöön. Toisaalta en ole kaivannutkaan nyt lisää tavaraa, enempi haluaisin päästä turhasta eroon. Siispä olen budjetoinut 200€/2viikkoa ja koettanut pysyä siinä. On kyllä sanottava, että kesälomalla rahaa paloi taas aivan ruhtinaallisesti.

Toki oli hieman lipsahdettava, kun löysin netistä useamman Chris De Burghin lp-levyn muutamalla eurolla kappale. Postikulut vinyylilevykaupoissa ovat ikävän korkeat, joten kannattavaksi tuli ostaa useampi levy samalta myyjältä.



Pieniä tuloja

Vaikken olekaan mainostanut yritystäni sitten viimevuoden äitienpäivän, saan edelleen
yhteydenottoja asiakkailta. Minulla on muutamia vakiasiakkaita, joiden luona olen käynyt jo useita kertoja, mutta uusiakin yhteydenottoja saan silloin tällöin. Vähän aika sitten kävin tekemässä ensimmäisen 2,5 tunnin keikan, josta raapaisin itselleni 110€:n lisäansion.

Puutarhaani en ehtinyt tänä vuonna satsata (vain parvekkeelle ostin kukkameren), mutta satokausi
alkaa lähestyä ja mm. kirsikkapuussa on jo punaisia marjoja. Luumuja tulee luultavasti myös ja kasvimaasta saisi nyt salaattia mielin määrin. Äidiltäni saan myös kananmunia uusien kesäkanojen myötä. Nämä ovat pieniä asioita, eikä niille voi laskea rahallista hyötyä, mutta kyllähän se piristää syödä jotakin itsekasvatettua.

Tarkoitukseni olisi päästä vielä kirpputorille myymään tavaraa jonakin viikonloppuna. Yksin on hieman tylsää lähteä, joten en ole saanut aikaiseksi. Yariksen peräkontissa voi välipohjan ansiosta istua, joten kerrankin konttikirppiksellä olisi sekä istuin että varjo mukana. Toisaalta myös itsepalvelukirppiksillä olisi nyt edullisia tarjouksia kesäaikaan.

sunnuntai 8. heinäkuuta 2018

Kustannusvertailu: Vanha Avensis vs. Uusi Yaris

Olen nyt seuraillut vastahankitun Yarikseni (vm.2014) kulutusta ja ottanut hieman selvää sen muista kuluista. Uudempaan autoon vaihtaessa kaikki kulut eivät tietenkään pienene, mutta osa käytetystä rahasta muuttuu suoraan ajomukavuudeksi, kuten ilmaistoinnin huolto. Uudessa autossa on huomattavasti isompi vastuu sen arvon säilyttämisestä kuin vanhassa. Vanhan arvo kun on käytännössä jo nollassa. Hieman olen käyttänyt rahaa myös auton puunaukseen ostamalla sisätilojen pyyhintään tarkoitettuja siivousliinoja ja autoshampoota (4,50€/paketti) ensimmäistä pesua varten. Auto oli jo liikkeessä niin nätiksi siivottu, ettei näille ole vielä ollut juurikaan tarvetta. 

Alle olen työstänyt vertailevan listan vanhan ja uuden autoni vuosittaisista kuluista:


Vakuutukset ja verot ovat jo tarkentuneet, mutta katsastuskulut ja huollot ovat noin-arvioita. Koetin etsiä näille keskihintoja netistä. Huolto on Yariksessa tehtävä suurinpiirtein vuoden välein, mutta katsastus ja ilmastoinnin huolto noin kahden vuoden välein (olen jakanut nämä kulut kahdella). 

Vanha auto ei tietenkään huolloissa käynyt, mutta vastaavasti sitä tuli korjaamolla korjattua vuosittain. Avensiksen katsastushinta on hieman normaalia korkeampi, koska autokorjaamon pojat saivat katsastuttaa sen puolestani - näin se saatiin useana vuotena läpi ilman korjauksia siinä, missä itse käytettynä ei leimaa herunut. 200€ on ehkä hieman alakanttiin korjauskuluissa, koska joinakin vuosina Avensis kävi korjaamolla kahdesti vuodessa. Vakikorjaamossani lasku harvoin nousi yli 300€:n (sisältäen laina-autoruttanan). 

Ajettuani muutaman viikon maantievoittoista työmatkaa, yhdistettynä kaupunki-huvireissuihin, on Yariksen keskikulutus sadalla kilometrilla ollut 5,1 litraa. Avensiksen keskikulutuksesta ei ole tarkkaa tietoa, joten heitin valistuneen arvauksen. Ajotietokone Yariksessa on oiva apu oman ajotavan parantamiseen ja mielestäni vakionopeudensäädin syö optimaalisen vähän bensaa, kun automaatti annostelee bensaa vain juuri sen verran kuin tarvitaan. Vielä en tiedä, miten talvi tulee vaikuttamaan bensankulutukseen. 

Yariksen vakuutukseksi valikoitui POP-vakuutuksen L-kasko. Hinta oli huomattavasti halvempi kuin autoliikkeestä tarjotut ja esim. Kamuxin (IF)  tarjoamaan  halvempaan kaskoon verrattuna POP-vakuutuksen L-kaskoon kuuluu myös lasiturva ja hinta oli silti edullisempi. Tuulilasiin tulevat kiveniskemät saa korjauttaa ilmaiseksi ja tuulilasin vaihdosta maksetaan omavastuu (150€). Omavastuuhinnat saa valita itselle sopivaksi, itse otin alhaisimmat, jotka olivat lasiturvaa ja ilmaista hiunausturvaa lukuunottamatta 200€/kpl. 
XL-kaskossa olisi ollut rengasturvaa ja paremmat lunastusturvat, mutta kun luin niiden ehtoja, tuntui että ne eivät välttämättä edes pätisi minun autoni kohdalla. L-kasko tuntui siksi aivan riittävältä. Vanhassa Avensiksessani ei kaskoa ollut enää ollenkaan, koska yli 20 vuotiaisiin autoihin ei hinausturvaa enää saa vakuutusyhtiöiltä. Huom! Falckilta tieturvan voi ostaa erillisellä ja melko edukkaalla vuosihinnalla. 

Yariksen kanssa olemme tulleet hyvin toimeen. Koska olen käyttänyt ihanaa vakionopeudensäädintä lähes joka ajokerralla, en ole vielä aivan tottunut kuusipykäläiseen vaihdekeppiin. Sen sijaan olen saanut ajotietokoneen keskikulutusmittaria tarkkailemalla optimoitua ajotaitojani kohti pienempää kulutusta. Ja onhan se mukavaa, että tankin saa täyteen kymppiä pienemmällä rahasummalla kuin aiemmin! Jostain syystä ero E95 ja E98 bensojen litrahinnoissa on taas noussut. Muistan, kun uudistus tuli ja vanhoihin autoihin piti alkaa tankata E98:a, silloin ero oli tasan 5 senttiä litralta. Nyt hintaero on monasti jo 9 senttiä litralta. 

sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

Onko melonta kallis harrastus?

Olenpa tehnyt jotain uutta ja ihmeellistä: kävin melonnan alkeiskurssin!














Tämä postaus ei sisällä mitään kaupallista yhteistyötä vaan jaan kokemukseni teille puhtaasta melonnan ilosta. Ystäväni pyysi minua mukaan kajakkimelonnan alkeiskurssille ja koska yhdessä vietetty aika ja ihanat kesäsäät yhdistettynä mukavaan liikuntaan kuulosti täydelliseltä kombinaatiolta, päätin uskaltaa mukaan.

Kävimme Helsingin kanoottiklubin järjestämän, kolmen päivän alkeiskurssin eikä se mielestäni ollut yhtään hullumpi sijoitus rahoille. Kurssi kesti kolme peräkkäistä arki-iltaa: lainaan sai kaikki melontaan liittyvät varusteet, teoria ja käytännön opetuksen, sekä esittelyn kanoottiklubin (pääosin vapaaehtoivoimin toimivasta) toiminnasta. Kurssilla melottiin yhden hengen kajakeilla.

Kurssille hintaa tuli 130€.
Kävimme jokaisena päivänä melomassa säiden mukaisen lenkin ja näiden lisäksi oli teoriatunnit ja paljon tietoa varusteista, vesillä liikkumisesta ynnä muista turvallisuusasioista. Hellesäät vaihtuivat ikävästi juuri tällä viikolla kylmään tuuleen, mutta joka ilta tuuli tyyntyi ja saimme paikoin meloa aivan tyynessä meressä! Viimeisen päivän kylmä ilma tosin karsi kaatumisharjoitukseen osallistuvia ja maihinnousu rannallekin tehtiin lyhyemmän kaavan mukaan (emme päässeet valitettavasti grillaamaan). Tästä huolimatta kurssi oli hyvin antoisa ja sopi minullekin, joka en ole juuri koskaan soutanut enkä melonut. Opettajamme oli sekä hauska että avulias klubiaktiivi.

Miksi tätä kurssia erityisesti lähdin teille mainostamaan oli varsin edullinen diili, joka Helsingin kanoottiklubilla on tarjolla. Melonnan voisi helposti mieltää varsin tyyriiksi ja hankalaksi harrastukseksi, mutta todellisuudessa se ei ole sitä ollenkaan! Klubin kautta, jäseneksi liittymällä, kaikki varusteet saa paikan päältä lainaan. Meloja huolehtii vain omasta, säänmukaisesta asustaan.

Ensimmäisen vuoden jäsenhinta on 135€ ja tällä summalla saa meloa niin paljon kuin kauden aikana (toukokuun alkupuolelta lokakuun lopuille, riippuen säistä ja veden kylmyydestä) sielu sietää. Näiden lisäksi klubin aktiivijäsenet vetävät sekä viikottaisia että eri teemaisia melontaretkiä. Eikä siinäkään vielä kaikki! Ensimmäisenä vuonna jäsenhintaan kuuluu myös melontakeskuksen kuntosalin, saunan ja uimalaiturin käyttö. Myöhempinä vuosina jäsenhinta määräytyy ymmärtääkseni sen mukaan, miten usein arvelee käyvänsä melomassa ja tilamaksun voi joko maksaa tai jättää pois sen mukaan, käyttääkö saunaa/kuntosalia. Välineistöä on mahdollista myös vuokrata mökkireissuille erillismaksusta. Jos Helsingin melontakeskukselle on helppo pääsy, voisi tämä olla erinomaisen edullinen vaihtoehto kalliille kuntosalimaksulle tai muille hintaville urheiluharrastuksille. Täytyy tosin sanoa, ettei melonta itsessään ole kovin raskasta, mutta meri-ilmassa tunnit kuluvat hujauksessa ja jokaisen kurssikerran jälkeen olin ainakin itse hirmuisen nälkäinen ja onnellisen väsynyt. Bonuksena jäsenille on, että sekä melomaan ynnä saunomaan saa tuoda melonnasta kiinnostuneen ystävän!

Ei-jäsenet voivat tietenkin myös vuokrata melontavarusteet päivävuokralla. Hinnasto löytyy Helsingin melontakeskuksen sivuilta, joka toimii Kanoottiklubin päämäjana.

Huhheijjaa! Itsellä on vakaasti harkinnassa HKK:n jäseneksi ryhtyminen. Pitkähkö välimatka vain mietityttää, koska olennaista on tietenkin se, tulisiko sitä sitten käytyä melomassa. Kurssilla avustamassa olleet jäsenet tuntuivat olevan mukavaa porukkaa ja kehuivat, että jos on itse aktiivinen voi melonnan ohessa tutustua uusiin ihmisiin ja saada ystäviä. Myös alkeiskurssille osallistuneet ihmiset olivat hirmu mukavaa ja iloista joukkoa - HUOM! moni tuli kurssille yksin!

keskiviikko 23. toukokuuta 2018

Lomarahojen vaihto vapaaksi

Yllättäen meille on tänä keväänä tarjottu töissä mahdollisuutta vaihtaa lomarahoja vapaapäiviksi.

Olen aina mukana, kun työnantaja tarjoaa jotakin uutta etuutta työntekijöille. Aiemmin meillä on ollut jo käytössä palkattomat vapaapäivät (joista ei mene lauantain palkkaa) säästösyistä. Palkattomia on saanut pitää 5kpl vuodessa ja nyt on tarjolla toiset 5kpl vapaapäiviä, jotka ostetaan lomarahoilla.

Yhdistettynä minimaalisiin 28 päivän lomiini tämä tekisi sentään jo saman, kuin pitkään talossa olleilla eli 38 lomapäivää!

Käytännössä lomarahavapailla ja palkattomilla lomapäivillä ei tietenkään ole mitään eroa, kun molemmissa tapauksissa ne ovat pois omasta palkasta. Lomarahasta miinustettuna lomapäivät tuntuvat kuitenkin "edullisemmilta", kun ne on kerralla miinustettu tulossa olevista extrarahoista, kun taas palkattomat otetaan jälkikäteen suoraan palkasta ja käteen jää siinä kuussa vähemmän rahaa.

Vaan kuinka paljon lomapäivät sitten maksavat? Tämä kiinnosti minua myös, sillä en ole koskaan oikein osannut laskea etukäteen lomarahojani ja nyt on menossa vielä 30% kiky-leikkauksetkin. Onneksi sain työnantajaltani karkean laskukaavan, jolla voin lomarahani laskea! Jaan kaavan teidänkin kanssanne, mutta muistakaa, että se on hyvin summittainen ja antaa vain idean siitä, miten lomaraha lasketaan. Meillä lomaraha on noin 5% vuosipalkasta.

Lomarahan suuruus: 12 x kkpalkka x 0,05 x 0,70 
Päiväpalkan suuruus: kkpalkka / 20

Normaalisti kuukausipalkkani olisi n. 2100€, mutta osittaisen hoitovapaan takia se on vain 82% tästä, eli noin 1722€. Lomarahani olisi siis: n. 723€ ja päiväpalkka: 86€

Viisi lomapäivää maksaisi minulle siis 430,5€ ja lomarahaa jäisi 292,5€.
Olin kuitenkin ajatellut pitää viidestä päivästä vain neljä, joten loma maksaisi 344,4€ ja lomarahaa jäisi 378,6€, arvatenkin verottajalle verotettavaksi.

Jos laskelmani pitävät paikkansa (ja korjatkaa jos eivät) niin ihan mukavalta vaihtosuhteelta vaikuttaa.

Samalla mehustelin tulevaa vuotta, kun alan tehdä taas täyttä päivää töissä ja lomarahaa pitäisi herua 882€ ja jos/kun kiky-lomarahaleikkaukset loppuvat, pitäisi lomarahan olla jopa 1260€. Hieman kyllä tätä epäilen, koska en muista koskaan saaneeni noin paljoa lomarahoja kerralla. Ehkä veroista johtuen.

Lisälomapäivät ovat kyllä kiva juttu, mutta hieman tylsää on, ettei niitä saa pitää putkeen esim. extralomaviikkona. Lisäksi nämä lomapäivät eivät ole subjektiivinen oikeus kaikille. Muissa toimipisteissä lomapäiviä olisi saanut ottaa jopa 13 (ja omatkin lomarahani olisivat riittäneet 8-9 päivään), mutta omassa yksikössäni määrä rajattiin max viiteen. Mutta etu kuin etu. Yritykseni kauatta tienaisin saman päiväpalkan 2,5 tunnissa, joten lomapäivän voi käyttää tuottavastikin.

keskiviikko 28. maaliskuuta 2018

Puskurirahaston kolme perustasoa

Sain Anonyymin kommentin viimevuotiseen budjetti-laskelmaani. Joku teistä lukijoista siellä kyseli vinkkejä säästämiseen, jos tulot olisivat nykyistä pienemmät. Kysymys innoitti minut todella miettimään eri säästötapoja ja lisäpontta pohdiskeluilleni antoi myös mediassa jatkuva julkinen keskustelu säästämisestä ja sijoittamisesta. Kommenttipalstojenhan mukaan jo pelkkä säästäminen on nykytuloilla mahdotonta, sijoittamisesta nyt puhumattakaan. Tänään en välitä puuttua sijoittamiseen, mutta säästämiseen aion paneutua. Esittelen teille puskurirahastoon säästämisen kolme perustasoa, sekä miksi ja miten ne voi saavuttaa.

Lyhyesti puskurirahaston tärkeydestä pienituloiselle: Puskurirahasto on etukäteen säästetty summa rahaa hätätapauksia ja onnettomuuksia varten. Puskuri on luottokortti- ja pikavippivelan vastakohta.
  • Puskuri säästetään itselle etukäteen, kun luottokorttivelka maksetaan takaisin jälkikäteen
  • Puskurista tuleva korko jää itselle, kun luottokorttivelasta korkoa maksetaan muille
  • Puskurista maksetun maksun jälkeen elämä jatkuu entisellään (velattomana), luottokorttivelka rasittaa taloutta tulevina kuukausina
  • Puskuria on hidasta koota, jolloin sen käyttöä miettii tarkemmin. Luottokortti antaa illuusion ylimääräisestä rahasta ja saldoa on helppo käyttää enemmän, kuin oli tarkoitus
Eri ihmisillä on erilaiset tarpeet rahan suhteen. Tämän listan olen koonnut silmälläpitäen etenkin pieni- ja keskituloisia ihmisiä, vinkkinä puskurirahastoon säästämisen aloittamiseksi. Olennaista on aloittaa säästäminen puskurirahastoon ennen, kuin suuret haasteet taloudessa alkavat: 

1. +200€ Ehdoton minimi

Jos tulot ovat pienet, ovat menotkin luultavasti asettuneet samalle tasolle. Erilaiset tuotteet ja palvelut ovat kuitenkin kaikille yhtä kalliit ja siksi äkillinen meno voi luistaa tiukalle vedetyn talouden velkakierteeseen. Ehdoton minimi pienituloisen puskurille voisi olla 200€ ja siitä ylöspäin. Tämän hätävaran saa säästettyä muutamalla niukalla kuukaudella tai tekemällä hieman extratyötä. Sen jälkeen voi palata takaisin normaaliin rahankäyttöön tai jatkaa säästämistä, olo on kuitenkin huojentunut, kun tietää, ettei yllätyskulu kaada taloutta.  
Mihin raha riittää: Hajonnen, välttämättömän kodinkoneen korvaamiseen, yhden ihmisen ruokiin kuukaudeksi (niukistelija ruokkii summalla vielä lapsenkin), pienen vian korjaamiseen autosta, takuuvuokraksi isoon vuokrafirmaan, yllättävään vakuutusmaksuun tai lääkärikäyntiin. 
Miten se säästetään: Pienistäkin tuloista voi yleensä nipistää tekemällä ruokia itse, suosimalla päiväysaletuotteita ja välttämällä hetken aikaa turhia ostoksia, kuten kemikaalit, alkoholi ja tupakka. 50€/kk kerryttää tarvittavan puskurin neljässä kuukaudessa. Kilpailuttamalla puhelinliittymän, sähkösopimuksen ja vakuutukset saattaa summan säästää heti. Uutiset luetaan netistä ja lehdet lainataan kirjastosta.
200€ on aika nopeasti tienattu esimerkiksi ylimääräisiä tavaroita myymällä. Jo kirpputoreja kiertämällä voi tehdä arvokkaita löytöjä pilkkahinnalla. Lisätyöllä tai keikalla summa on nopeasti tienattu, jos mahdollisuus näihin on. 

2. 800-1000€ Riittävä

Tämä puskuri riittää jo hyvin pitkälle. Pienituloinen voi puskurin turvin nukkua yönsä levollisesti ja raha antaa jo paljon liikkumavaraa. Riittävä puskuri on hyvä tavoite, kun ehdoton minimi on säästetty. Pitkällä aikavälillä summa on pienituloisenkin mahdollista säästää ja työssäkävälle summa kertyy talteen suht helposti. 
Mihin raha riittää: Tämä puskuri riittää torjumaan velkaa, vaikka useampi epäonninen rahanmeno saapuisi saman kuukauden aikana. Vuokran saa maksettua, vaikka työttömyys iskisi yllättäen ja kela panttaisi päätöksiään. Jos tulotaso tipahtaa niin, ettei rahaa ole kuin laskuihin, syö säästäväinen tästä puskurirahastosta useamman kuukauden ajan!
Miten se säästetään: Työssäkäyvä saa rahan säästettyä noin vuoden aikana. Loma-, veronpalautus- ja ylityörahat ohjataan suoraan puskuritilille (kesäloma ja joulua vietetään hillitymmin ja reissut jätetään tuleville vuosille). Autollinen pyrkii käyttämään omaa autoa työajossa aina, kun on mahdollista ja kyyditsee vielä työtoveritkin: kilometrikorvauksista kertyy äkkiä ylimääräistä palkan päälle ja lisämatkustajista maksetaan myös bonusta. Kysy työnantajalta mahdollisuudesta koulutuspäiviin ja -kursseihin, näistä voi saada kilometrikorvausten lisäksi myös päivärahan. Työtön voi tienata 300€/kk tukien päälle kokeilemalla yrittämistä tai tekemällä keikkahommia. Oma osaaminen kannattaa muuttaa rahaksi, jos suinkin mahdollista. Kirpputorimyynnillä voi tehdä 5000€:a voittoa vuodessa verottomasti, kun myy itsellä käytössä olleita tavaroita. Muita tavaroita myymällä voittoa saa kertyä 1000€ (voitto = myyntihinta - hankintahinta).

3. 2000€ Huoleton

Kun puskuriin on kertynyt 2000€ voi mattimeikäläinen elää jo erittäin huoletonta elämää. Raha antaa vapauden valita ja päättää omista asioista. Aina ei tarvitse valita halvinta, sillä halvin ei ole aina edullisin vaihtoehto. Tässä vaiheessa jopa "raha tulee rahan luokse"-sanonta alkaa toteuttaa itseään. Summalle kertyy korkoa ja osan siitä voi sijoittaa tuottavasti esimerkiksi työkaluun, jolla voi ansaita lisätuloja. 2000€ on aika yleinen luottokortin saldoraja, nyt sinulla on se raha oikeasti turvanasi. Käytetyn rahan voi maksaa puskuritilille takaisin samaan tapaan, kuin luottokorttivelankin, mutta korottomasti!
Mihin se riittää: Huolettoman ei tarvitse enää pelätä edes suurempia taloudellisia takaiskuja. Hädän tullen puskurilla voi ostaa autonruttanan, jolla pääsee töihin, summa riittää 2-3 kuukauden vuokriin ja sillä pärjää, vaikka kelan täti hautoisi päätöksiä useamman kuukauden. Puskuri on niin kattava, että osan siitä voi tarvittaessa käyttää lomamatkan rahoittamiseksi ja silti jäljelle jää Riittävästi eikä yhtään luottokorttivelkaa. 
Miten se säästetään: Huoleton puskurirahasto on pienituloiselle useamman kuukauden tai vuoden säästämisen tulos. Se voi vaatia suurta muutosta omassa elämässä ja taloustaitojen opettelua. On hyvä huomata, ettei tuo muutos välttämättä tarkoita ikävää kitkuttelua vaan se voi olla samalla henkisesti erittäin rikasta aikaa omassa elämässä. Huolettomaksi pyrkivälle suosittelen säästämisestä kertovien blogien ja kirjojen lukua. Tässä on linkki oman blogini kirja-arvosteluihin ja blogini oikeasta reunasta löydät "Oman talouden oppaita muualta"-listan, johon olen koonnut laajan joukon mitä mainioimpia säästämiseen ja sijoittamiseen liittyviä blogeja. On yllättävää, miten vähän säästämisellä on tekemistä tulojen kanssa, menojen karsinta ja oikea mielentila ovat paljon suuremmassa roolissa, kun pyritään kohti huoletonta elämää. 

4. Yksilöllinen

Bonus! Jokaisen olisi hyvä laskea, kuinka suuren puskurirahaston itse tarvitsisi, jos kaikki tulonlähteet pettäisivät. Yleisenä ohjeena pidetään summaa, joka riittäisi 2-3 kuukauden välttämättömiin kuluihin. Jotkut varautuvat summalla, joka riittäisi jopa puoleksi vuodeksi. Itse olen sitä mieltä, ettei puskurin kannata olla liian suuri. Kun puskuri on säästetty, voi sen lisäksi säästää muihin menoihin, kuten suurempiin kodin hankintoihin, omaan asuntoon, autoon tai matkoihin. Ylijäämäisen rahan voi myös laittaa tuottamaan lisää rahaa. 

keskiviikko 10. tammikuuta 2018

Kun yksinhuoltaja jää yksin

Nyt on sekin asia sitten varmistunut. Pian ei lukijoideni enää tarvitse arvuutella, voiko yksinhuoltaja olla yksinhuoltaja, jos asunnossa asuu myös mies. Kohta ei enää asu, vaan allekirjoittanut ja tyttö jäävät jälleen kahden.

Isommin en halua blogissani asiaa itkeskellä vaan parempi on tarttua härkää sarvista ja suunnitella, miten oma talous tulee tästä iskusta selviämään. Toistaiseksi tilanne on se, että miehen etsiessä itselleen asuntoa, hän maksaa edelleen osansa asunnossani asumisesta. Koska suhteemme ei koskaan ole ollut aivan tavanomainen, olemme nytkin tehneet joitakin kiinnostavia diilejä keskenämme.

Mies haluaa jäädä asumaan lähellemme ja hän on luvannut minulle pienen rahallisen palkkion asunnon etsinnässä auttamisessa (minun pitäisi oikeasti jo ryhtyä kiinteistövälittäjäksi). Minulla on sentään paljon hyödyllistä tietoa asunnon valinnasta ja ostosta sekä kokemusta monista etsintäalueemme taloyhtiöistä.  Olenhan itse kahlannut niitä läpi jo vuosien ajan. Toimin myös pötypuhesuodattimena miehen ja asuntovälittäjän välillä, koska tiedän yleisimmät väittämät, joita välittäjät tykkäävät viljellä.

Tässä neljän eri näytön parhaimmisto: "Tämä taloyhtiö on erinomaisessa kunnossa" (putkiremontti tulossa ja samassa rapussa asuu huumehörhö, joka on jo parin vuoden ajan terrorisoinut asukkaita mm. murtautumalla verkkokellareihin), "hintaisekseen tämä kaksio on erinomaisessa kunnossa ja vaatii vain vähän laittoa. Remontoidut asunnot maksavat [kolmion hinta]" (kaikki pinnat uusiksi, samalla alueella täysin laitettuja asuntoja samaan hintaan), "..." (vähäsanainen välittäjä jätti mainitsematta, että asunnossa oli juuri todettu isohko vesivahinko eikä kyselyihimme tehdyistä korjauksista saanut enää mitään vastausta!)

Näiden, vanhoihin asuntoihin kohdistuneiden näyttöjen jälkeen katselimme hieman uudiskohteita, joista mies löysi oitis itseään miellyttävän asunnon: joka valmistuu kesällä. Ts. mies jäisi luoksemme asumaan vielä touko-kesäkuuhun asti.

Tilanne on mielestäni kerrassan kummallinen, mutten voi kieltää, etteikö asumiskulujen jakaminen vielä muutaman kuukauden ajan auttaisi talouttani valtavasti. Elokuussa alan taas tehdä kokoaikaista työaikaa ja palkkani palaa normaalille tasolle. Voisin melko huoletta jatkaa nyt 6 tuntisia työpäiviä, eikä talouteni notkahtaisi paljoakaan miehen poismuutosta kesäkuussa. Järkeni sanoo, että kun olen juuri ostanut uuden sijoitusasunnonkin, on taloudellinen puoli hyvä turvata.

En sitten tiedä, miten tunnepuoli pysyy päätöksessä mukana, mutta aion silti yrittää!


P.S: Autosta kuuluu outo ääni. Varasin ajan korjaamolle. To be continued...

sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Kirjanpito on kivaa

Jostain syystä minua ei ole kauheasti iltaisin nukuttanut. Viime yönä päätin hyödyntää iltavirkeyden ja käytin 2,5 tuntia kirjanpidon saattamiseksi ajan tasalle. 

Pidän rahasta ja exceleistä, joten olen päättänyt pitää itse oman kirjanpitoni. Lukujen kanssa teen joskus toki virheitä, mutta kirjanpidon idea ei ole minulle aivan täyttä hepreaa. Sen sijaan en pihinä ihmisenä halua millään maksaa kirjanpidosta jollekulle muulle. Vähäisten tapahtumien ja yksinkertaisten vientien takia en pidä hommaa edes kovin haastavana tai aikaa vievänä. Toki viime yönä aikaa kului, mutta se oli samanlaista ajankulua kuin hauskan harrastuksen parissa vierähtäneet tunnit. 

Tällä hetkellä pidän kirjaa seuraavista elämäni osa-alueista:

  • Yritystoiminta
  • Vuokraustoiminta
  • Kodin säästöbudjetti
  • Lahjabudjetti (Uutuus!)

Kolmen vuoden kirjanpito sijoitusasunnosta.
Yrityksen tuloista ja menoista on pidettävä kirjanpitoa jo ihan lakisääteisestikin. Käytännössä jokainen opastus ja osto tarkoittaa yhtä riviä excelissä ja yhden kuitin skannausta arkistooni. Riville merkitsen tulon/menon ja sen alvit. Excel laskee automaattisesti niiden yhteissummat ja kokoaa tulot ja menot koko vuodelta sekä kertoo voitto/tappio-tilanteeni. 

Pienimuotoisesta vuokraustoiminnasta kirjanpitoa ei välttämättä tarvitsisi pitää, mutta käytännössä sen teko pitkin vuotta helpottaa veroilmoituksen täyttöä valtavasti. Eipähän tarvitse viimeisenä iltana kaivaa kuitteja ja ynnäillä vastikkeita. Taulukosta saan nopeasti kaikki pyydettävät tiedot vuokratuloista ja vähennettävistä menoista. Samalla seuraan, että suoritukset tulevat ja menevät, kuten pitää. 

Pidän ensiarvoisen tärkeänä, että pidän kirjaa myös omien säästöjeni edistyksestä. Käytännössä varmistan näin, että minulla on aina sopivasti puskuria ja voin myös suunnitella säästöjen käyttöä helpommin. Taulukosta näen, mitä on sijoitettu minnekin, kuinka paljon ja onko jostakin tulossa ylimääräisiä tuloja tai suuria menoja. Lisäksi taulukko kertoo, paljonko on kulloinkin löysää rahaa valmiina sijoitettavaksi. 

Viime yönä aloitin taas uuden taulukon, johon laskin raa'asti kaikki joululahjoihin ja koristeisiin käytetyt rahan. Olen ennenkin pitänyt kirjaa ostetuista lahjoista, mutta nyt merkitsin mukaan myös lahjojen ostohinnat. Minua ahdisti, kun en tiennyt tarkasti, paljonko olen käyttänyt rahaa lahjoihin. Onneksi olin arvioinut tuhlaamani rahamäärän todellisuutta isommaksi. Joululahjabudeteista kerron teille myöhemmin lisää, mutta muistin kannalta tällaista taulukkoa voi olla ihan hyvä pitää! Itseäänkin on paljon vaikeampi huijata, kun taulukko kertoo totuuden.

Kirjanpitoa teen yritystoiminnan kannalta pitkin kuukautta, mutta muita taulukoita ylläpidän ehkä noin kerran pari kuukaudessa. Homma ei normaalisti vie paljoa aikaa, mutta viime yönä laitoin taulukot kuntoon myös ensi vuotta varten: Loin vuodelle 2018 uudet pohjat ja imuroin verkkopankista valmiiksi tiedot lainalyhennyksistä ja koroista. Uudelle asunnollekin oli luotava kokonaan uusi, oma taulukkonsa. 

Kirjanpidon olen siirtänyt muuten kokonaan Google Driveen (joten oikeastaan ei saisi enää puhua Excelistä vaan Sheetsistä). On kätevää, että omia talouslukuja pääsee nopeasti selailemaan kaikilta nettipäätteiltä niin töissä, kännykällä kuin kotikoneellakin.

keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Käsistään kätevä säästää rahaa

Haluan hekumoida tänään blogissani pienestä sattumasta, joka säästi minulta rutkasti rahaa!

Nimittäin jo jonkin aikaa olen kaivannut lisää kirjahyllytilaa tyttäreni huoneeseen. Tämä on ollut monella tapaa pulmallista koska:
  • Tyttären huoneessa on kätevä moduuleista koostuva hyllykkö, joka on aikanaan saatu ilmaiseksi jostakin
  • Hyllykkö on helposti muunneltavissa ja siinä on paljon käytännöllisiä osia, kuten vitriinikaappi ja laatikosto
  • Hyllykkö on sen verta vanha, ettei siihen tietenkään saa enää ostettua mistään lisäosia
  • Koko hyllystön korvaaminen uudella olisi ollut todella kallista. Vastaavanlaisen, mutta isomman hyllyn ostaminen olisi saattanut maksaa lähemmäs 800€

Kuten yleensä teen, annan tällaisten isojen projektien hautua mielessäni jonkin aikaa ennen kuin ryhdyn toimiin. Tälläkin kertaa odottaminen kannatti, sillä sattuipa niin, että viereisen kirpputorin huonekaluosastolle ilmestyi yksi moduuli juuri tätä samaa hyllystöä, kuin meillä! Aluksi hylly oli myynnissä 7€:n hintaan, sitten -50%, kunnes se lopulta merkittiin ilmaiseksi "Saa ottaa"-lapulla. Ja minähän otin. Hylly kannettiin kotiin ja aloin nikkaroimaan. 

Tässä kohtaa haluan painottaa, miten tärkeää on, että naiset ja etenkin yksinhuoltajat pitävät hyvää huolta nikkarointitaidoistaan. Tällaiset kauppojen hyllyköt ovat melko yksinkertaisia rakenteeltaan ja niiden purkuun ja kasaukseen riittää vasara ja ruuvimeisseli. 

Kirpputorin hyllymoduuli oli aika huonossa kunnossa, mutta onneksi en tarvinnut siitä mitään muuta kuin rungon (ja hyllylevyn), koska liitin sen aiempien hyllyrunkojeni päälle. Sokkeli siitä irtosikin jo kotimatkalla, mutta kotona poistin pohjasta vielä puutapit. Irrotin moduulista naarmuuntuneen päälikannen ja käänsin väärin päin asennetun takaseinän oikein päin. Jo olemassa olevasta hyllyköstäni irrotin myös päälikannen ja kiinnitin sen uuteen moduuliosaan. Lopuksi laitoin puutapit pohjan reikiin, pukersin uuden kirjahyllynosan paikalleen ja kiristin kiinnitysruuvit. Avot! Tytön kirjahylly kasvoi korkeutta ja siinä on taas tarpeeksi tilaa tavaroille. 

Ilmainen lisäosa säästi rutkasti rahaa

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Työt jatkuvat, palkka nousee ja asiat sujuvat

Tätä kirjoittaessani en vielä tiedä, miten asunnonostotarjoukseni kävi, siksipä puhumme tänään hieman muista aiheista, kuten töistä.

Työrintamalla näyttää nyt oikein hyvältä. Kuten olin uumoillut, sain tarjouksen iltatyöni jatkoksi ja odotettavissa on lisää kurssien vetoa ensi vuonna. Päätin jopa hieman karsia tarjotuista töistä, että kaikki vapaa-aikani ei kuluisi iltatöissä ja jotenkin kummasti päädyin sitten tekemään viikonlopputöitä. Koska viikonloppukurssit tehdään verokortilla, toivon, että palkkaani kuuluu asianmukaiset lauantai- ja sunnuntaikorvaukset. Suurimman osan töistä teen kuitenkin yritykseni kautta laskuttaen ja lisähaastetta tuo uusien kurssisisältöjen suunnittelu.

Päätin myös, mihin lisätöistä saatavan palkan sijoitan: Alan taas aktiivisesti lyhentää kotilainaani. En ole tottapuhuen lyhentänyt lainaa tänä vuonna juuri yhtään ylimääräistä ja kaiken lisäksi sitä on enää todella vähän jäljellä (39 820€!). Haluaisin päästä lainalyhennyksistä äkkiä eroon. Jos vuoden 2018 lopussa asuntolainaa olisi jäljellä enää alle 20000€ olisin hyvin tyytyväinen. Koko lainan voisin koettaa hävittää kahdessa tai kolmessa vuodessa. Lyhennykset voisivat näyttää jotakuinkin tältä:

Ylimääräiset lainalyhennykset vuonna 2018: 
Kuukausilyhennykset: 7000€
Säästöstä (vakuutusraha): 8000€
Lisätyön palkat: 3000€
Omasta palkasta: 2400€ (200€/kk)
= 20400€

Työtarjousten lisäksi sain toisenkin iloisen uutisen. Päätyössäni minulle päätettiin myöntää jatkuva henkilökohtaisen osaamisen lisä. Sain sitä viimevuonnakin, mutta tuolloin lisä myönnettiin vuodeksi kerrallaan. Tänä vuonna lisä tuli maksuun vasta aivan vuoden lopussa ja sainkin takautuvasti koko vuoden lisät. Tämän lisäksi lisä oli noussut 50€:sta 80€:oon! Tietenkin siitä vähennetään verot ja osittaisen hoitovapaan osuudet, mutta periaatteessa ihan mukava korotus pikkuruiseen palkkaani. Bruttopalkkani ennen kaikkia vähennyksiä ja veroja on nyt n. 2160€.

Eikä vielä siinäkään kaikki! Nousukausi on viimein koittanut, kun työnantaja muistaa työntekijöitä ylimääräisellä 100€:n bonuksella vuoden lopussa! Ihan jeba jees.

Työn raskaan puurtajat