Lisäksi isältä jäi kesämökin myynnistä jäänyttä rahaa, avio-oikeuden ulkopuolelle jäänyt pieni metsätila Pohjois-Suomesta ja hieman henkilökohtaisia tavaroita. Näistä kaikista minulle jäi perinnöksi:
- Osuus pesän rahavaroista: 66 115€
- Noin 4 hehtaarin osuus aikanaan jakamattomaksi jääneestä metsätilasta
- Isäni LP-levykokoelma
- Isäni vihkisormus ja muita henkilökohtaisia tavaroita
Saako perinnöstä nauttia?
Perinnön saaminen nuorella iällä herättää minussa monia ristiriitaisia tunteita. Isän menettäminen oli kauheaa ja vaikka en asiaan olisi voinut millään vaikuttaa, tunnen syyllisyyttä monella eri tasolla. Jossittelussa ja "olisi pitänyt"-ajatuksissa on aivan turha velloa, mutta ajoittain ne tulevat mieleen silti. Perintösumma on minun mittapuullani merkittävä ja se auttoi elämääni eteenpäin valtavalla harppauksella - joka tietenkin lisää syyllisyyden tunnetta. Olenko ansainnut perintöni? Saako rahoista iloita?
Jos saisin valita elävän isän ja suuren perinnön väliltä, voisin luopua koko perinnöstä milloin tahansa. Isää raha ei korvaa, mutta haluan ajatella, että tämä on isäni lahja minulle. Sillä hän helpottaa elämääni, kun ei enää itse voi olla läsnä.
Tämä on yksi niistä syistä, miksi haluan käyttää ja sijoittaa omat varani niin, että ne tulevat antamaan maksimaalisen hyödyn omalle tyttärelleni. Kuolin sitten nuorena tai vanhana, minun omaisuuteni tulee tekemään tyttäreni elämästä helpompaa niin kuin minun isäni omaisuus auttoi minua, kun rahalle oli eniten käyttöä elämässä.
Perintörahat olen käyttänyt seuraavasti:
- 50 000€ asuntolainan lyhennykseen, joka söi laina-ajastani pois n. 10 vuotta
- 7000€ hajautettuun osakesalkkuun
- 5454€ perintövero, joka erääntyy maksettavaksi kahdessa osassa kesä- ja elokuussa.
- Loput puskurirahastoon säästötilille
 |
| Levykokoelman jätin muistoksi isästäni. Vielä tarvitsisin levysoittimen niin pääsisin perehtymään hänen musiikkimakuunsa kunnolla. |
"Suurin pelkoni koski isäni ja äitipuoleni asuntoa. Koska isä kuoli suhteellisen nuorena, olisi äitipuoleni saanut jäädä asumaan asuntoon loppuelämäkseen joka hänen tapauksessaan olisi voinut tarkoittaa kymmeniä vuosia."
VastaaPoistaKatsotaanpa asian toista puolta.
Mikäli asunto oli yhteinen, olisi tarvittu keskinäinen hallintaoikeustestamentti, jotta leski voi halutessaan jäädä asumaan yhteistä asuntoa.
Mikäli näin toivoo, kannattaa paperit tehdä hyvinkin nuorena.
Enpä tullut tuota ajatelleeksi, mutta meidän tapauksessamme tuota testamenttia ei tietenkään ollut. Veröhyödystähän kävinkin jo edellisessä postauksessani pientä keskustelua. Mahtaisikohan lesken asunnossa asumisen ajalta tulla perillisille tappiota (esim. puolet asunnosta teoriassa saatavasta vuokrasta), jolloin perintövero pienenisi?
VastaaPoistaKiitos uudesta näkökulmasta Kinski! Onneksi asia ratkesi kuitenkin molempia osapuolia tyydyttävään ratkaisuun.
Teillä mennyt suhteellisen hyvin ja sovussa perintöasiat. Oma isoisäni kuoli aika tarkalleen vuosi sitten ja pesä on vieläkin jakamatta, perillisinä useampi sisarus jotka kinastelevat ja kyräilevät keskenään mutta eivät tee jostain syystä kukaan aloitetta jakamisen edistämiseksi. Edes hautakiveä eivät ole saaneet haudalle vaikka sen hintakin on papereihin merkattu selvitysvaiheessa...
VastaaPoistaMonta tilaisuutta riitaan olisi kyllä ollut, mutta onneksi kaikki osapuolet mieluummin antoivat periksi kuin alkoivat pitkän ja kalliin riidan perinnöstä. Asioiden hoidosta ei olisi kyllä tullut mitään riidellen. Omassakin suvussa monta surullista esimerkkiä.
PoistaOsanottoni. Minusta on kaunis ajatus, että perintö on isäsi lahja sinulle.
VastaaPoistaHienoa että teillä sujui perinnönjako noin sopuisasti. Aika inhottavia tarinoita nimittäin kuulee.
Kiitos osanotosta.
PoistaPaljon vaatii joustamista jokaiselta kuolinpesän osakkaalta, että riidat saadaan vältettyä. Surun keskellä se on vielä erityisen vaikeaa.
Osaanottoni isäsi kuoleman johdosta ja kiitos mielenkiintoisesta postauksesta. Aihe koskettaa minua läheisesti, sillä olen samanikäinen kanssasi ja perin isäni muutama vuosi sitten.
VastaaPoistaKuten sinäkin olen potenut huonoa omatuntoa, sillä saamani perinnön takia taloudelliset lähtökohtani eroavat lähipiirin muista nuorista aikuisista. Yhtäkkiä minulle on avautunut uusia mahdollisuuksia, ilman että olen ansainnut sitä millään tavalla. Minulle on kuitenkin selvää, että perintörahoja ei saa tuhlata. Isäni ja isoisäni eivät tehneet työtä sen takia, että minä saisin ostella merkkilaukkuja tai luksusmatkoja. He kartuttivat varallisuutta, jotta lapset ja lapsenlapset pääsisivät helpommalla. Tämän saman ajatuksen luen sinun postauksestasi, puit sen hienosti sanoiksi. Itselläni ei vielä ole lapsia, mutta tavoitteeni on voida jättää perinnöksi jokaiselle lapselleni saman summan arvoinen perintö, jonka itse sain. Jos saan 2-3 lasta ja elän pitkän elämän, tämän ei pitäisi olla mahdotonta korkoaa korolle -periaatteen mukaisesti.
Saako rahasta iloita, pohdit. Olen kysynyt itseältäni samaa, ja vastaukseni on kyllä. Saan iloita isäni rahoista, kun käytän niitä tavalla, joka olisi ollut isän mieleen. Hyvillä mielin käytän siis rahoja isovanhempieni rakentaman mökin kunnostamiseen, toimeentuloni turvaamiseen ulkomaantyöharjoitteluni aikana ja tulevaisuudessa asunnon ostamiseen. Totta kai olen iloinen rahoista ja niiden antamasta turvasta. En enää näe ristiriitaa tämän ja surutyöni välillä. Toki minäkin valitsisin terveet ja elävät vanhemmat perinnön sijasta. Mutta minä en saanut valita, kuten et sinäkään.
Minusta olet käyttänyt perintörahasi erinomaisen fiksulla tavalla. Isääsi yhtään tuntematta uskon, että hänkin varmasti olisi tyytyväinen tyttärensä ratkaisuun.
En muista että kukaan olisi sanonut minulle näin kauniita sanoja edes isäni muistotilaisuudessa. Kiitos viestistäsi - luin sen jo eilen illalla, juuri ennen nukkumaanmenoa ja minulle tuli siitä erittäin lämmin ja hyvä mieli.
PoistaOlen kanssasi aivan samaa mieltä. Perintöraha tuo mukanaan velvoitteen käyttää raha järkevällä tavalla, jotta perinnön arvo säilyy tai jopa kasvaa. Toisen elämäntyönä keräämää omaisuutta ei voi hassata turhuuteen vaan sen on säilytettävä suvussa myös tuleville jälkipolville.
Onko sinulla blogia? Kirjoitat niin kauniisti ja viisaasti, että olisi mukavaa lukea tekstejäsi enemmänkin. :)
Kiitos vastauksestasi! Ihana kuulla, että viestini lämmitti. Minulle itsellenikin teki hyvää pukea ajatukset sanoiksi. Perheenjäsenen kuolema on meidän ikäisille vielä niin epätavallinen asia, että ainakaan minä en ole löytänyt vertaistukea kaveripiiristä. Ihmiset menevät kovin hiljaiseksi kuullessaan, että olen isätön.
PoistaValitettavasti en kirjoita blogia, mutta jään mielenkiinnolla lukemaan ja kommentoimaan tekstejäsi. Yksinhuoltajan selviytymisopas erottuu edukseen sijoitusblogien joukosta, kirjoituksissasi on elämän makua ja pilkettä silmäkulmassa.
Kannattaisiko muuten muuttaa blogin kommentointiasetuksia avoimemmaksi? Jätin melkein kommentoimatta, kun tajusin ettei pelkkä nimimerkki riitä. Onneksi rekisteröinti onnistui pienen hämmennyksen jälkeen ja rekisteröitynäkin saan olla anonyymi. Moni muu satunnainen lukija ei varmaan viitsi nähdä vaivaa, joten sinulta jää saamatta mukavia kommentteja.
Ystävän tai tuttavan kokemaa menetystä on vaikea kommentoida tai ottaa osaa, kun ei ole itsellä kokemusta. Välillä lohtu tulee aivan yllättäviltä tahoilta. Mm. pomoni kävi sujauttamassa lokerooni itse ommellun pussukan, jossa oli sisällä pähkinäpussi. Hän oli itse aivan vastikään menettänyt oman äitinsä ja halusi tällä tavoin lohduttaa minua. Pomoni on tietysti minua +10 vuotta vanhempi.
PoistaOlen iloinen, että olet pitänyt kirjoituksistani. Jään innolla odottamaan tuleviakin kommenttejasi. Kiitos myös vinkistä tuon kommentoinnin rajoituksen suhteen. Jos blogissa on sallittu vapaa kirjoittelu, ilman minkäänlaista tunnistautumista, alkaa tänne jossain vaiheessa tulla roskakommentteja mainosroboteilta. Toisaalta blogini on vielä niin uusi, että ehkä hyökkäyksiä ei ihan vielä ole tulossa. Voisin kokeeksi ottaa tuon kirjautumispakon pois ja katsoa, sujuuko kommentointi niin.
Kuulemisiin! :)