sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Rojusta rahaksi: kirpparimyyntiä

Kesä on kirppareiden aikaa!

Aiempina vuosina olen kiertänyt ahkerasti kirpputoreja ja netin kautta myös myynyt omia tavaroitani. En ole kuitenkaan koskaan aiemmin ottanut itselleni omaa kirpputoripöytää tai myynyt perinteisellä kirpputorilla. Toukokuussa asiaan tuli muutos, sillä varasin lähikirpputoriltamme itselleni pöydän kahdeksi viikoksi. Tarjouksen ansiosta  kahden viikon pöytävuokraksi tuli vain 20€/viikko, kun yhden viikon pöytävuokra olisi ollut 25€.

Olin toki aiemminkin kypsytellyt ideaa itsepalvelukirpparille tavaroiden viemisestä, mutta en ollut oikein uskonut, että minulta löytyisi tarpeeksi tavaraa. Haha! Tavaraa kyllä löytyi, kun oikea mielenvire pääsi iskemään. On jännittävää huomata, miten jonkin tavaran luopumiselle on aina oma hetkensä. Aiemmin tärkeäksi koettu tavara vain menettää eräänä päivänä merkityksensä ja sen jälkeen luopuminen on helppoa. Lisäinspiraatiota tavaroiden karsimiseen ammensin "Kaaoksen kesyttäjä"-kirjasta.

Myytäväksi joutavaa tavaraa ja vaatetta löytyi säkkikaupalla. Hain kirpputorilta valmiita lappuliuskoja ja kirjoittelin niihin käsin tavaran nimen ja hinnan. Netin kautta lappuja olisi voinut kirjoittaa koneellakin, mutta minulla ei ole kotona tulostinta. Tavaroiden pesuun ja laputtamiseen käytettävää aikaa ei kannata vähätellä. Hommaan meni useampi tunti ja olen käynyt myös päivittäin kirpputorilla järjestämässä pöydän siistiksi. Onneksi matka on lyhyt!

Ennen kirpputorille vientiä listasin exceliin tavarat ja niiden hinnat. Kirpparilla vieraillessani otin siistitystä pöydästä kuvan, jota vertasin kotona tavaralistaan ja aiempiin valokuviin ja merkitsin myydyt tavarat. Kysymällä kassalta pöytäni väliaikasaldon saatoin tarkistaa, että laskelmamme olivat yhtenäiset eikä tavaroita ollut hävinnyt muihin pöytiin tai varkaiden kassiin. Suurta stressiä en jaksanut tavaroiden katoamisesta kantaa, sillä kaikki oli minulle kirjaimellisesti ylimääräistä rojua, jonka olisin muutoin hävittänyt tai lahjoittanut eteenpäin. Hävikkiä pöydästä havaitsin 3€:n edestä.

Ensimmäisen myyntiviikon jälkeen saldo oli 70,80€.
Myyntiajan loppuun mennessä saldo oli kohonnut jo 117,80 €:on.
Ja kun myyntipöydän vuokra miinustettiin myynneistä jäi käteen 77,80€!

Vaikka myyntipöytä haukkaakin suhteellisesti suuren siivun myynneistä, olen kuitenkin tyytyväinen lopputulokseen. Hinnoittelin kaikki tuotteeni mahdollisimman edullisiksi, jotta pääsisin rojusta eroon. Omasta mielestäni tavaroiden kirpparihinnat ovat viimeaikoina hivuttautuneet varsin korkeiksi - johtuen joko kirppispöytien kalleudesta, tavaran laadusta tai myyjien ahneudesta. Halpa tavara tekee kuitenkin paremmin kauppansa, kuin kallis.

Jos kaikki tavarani olisivat menneet kaupaksi olisi niiden yhteissumma ollut n. 385€. Tämä johtuu lähinnä tavaran paljoudesta, ei niinkään kalleudesta. Kirppareilla näkee myös paljon pöytiä, joissa on vain vähän, mutta kallista tavaraa. Myymättömäksi jäämisen riski on silloin ilmeisen suuri.

Aion jatkaa tavaran myymistä kokeilemalla myös perinteistä kirppismyyntiä jollakin kesätorilla. Erinomainen tilaisuus myymiselle olisi ollut vastikään järjestetty Siivouspäivä-tapahtuma, mutta olin juuri sinä päivänä töissä ja tavarat olivat muutenkin "kiinni" tuolla itsepalvelukirppiksellä. Toivottavasti siivouspäivä järjestetään taas syksyllä. Pääasia olisi, ettei kirppispöytä maksaisi enää mitään, sillä tuotto on paljon epävarmempi nyt, kun parhaat tavarat on jo päältä napsittu pois.

Kännykkäkameralla on erittäin helppo pysyä kärryillä siitä, mitä pöydästä on mennyt
ja voisiko sinne tuoda jo lisää tavaraa.
Joillakin kirppareilla on myös netissä reaaliaikainen myyntiseuranta.

Kaupaksi menivät lasten kesävaatteet, pelit ja lelut. Sen sijaan talvivarusteet eivät kiinnostaneet halvoista hinnoista huolimatta ketään. Toppatakkien kanssa uusi yritys syyskaudella!



4 kommenttia :

  1. Nettikirpparilla myynnissä on se kiva, ettei tule mitään ylimääräisiä maksuja. Mutta onhan siinä vaivaa, että vie tavaroita postiin tai sopii tapaamisia myyntiä varten. Välillä on käynyt mielessä, että jaksaako sitä viiden euron takia lähteä viemään tavaraa postiin mutta toisaalta on niin kiva kun saa turhia tavaroita pois kotoa ja vieläpä niin että niistä on iloa jollekin toiselle.

    Iloista kesää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nettikirppareilla saa mielestäni parhaan hinnan tavaroista. Plussaa vielä, ettei mene myynnistä palkkioita muille. Mutta vaivaa saa kyllä nähdä, kun tavarat on kuvattava, tutkittava virheiden varalta, luettava faceryhmien säännöt, kirjoitettava oikeanmuotoiset myynti-ilmoitukset tavaran kannalta optimaalisimpaan ryhmään ja sen jälkeen vielä tilisiirtojen seuranta/postitus/nouto.

      Poista
    2. Omalla paikkakunnallani nuo fb-kirppisryhmät ovat kyllä olleet simppeleitä. Lisäksi omiin myynti-ilmoituksiin olen kuvannut "virheet, tahrat ym." ja sanon aina tavaraa noudettaessa, että katso läpi, ovatko sellaisia kuin olen kuvaillut ja täten antanut ostajalle mahdollisuuden purkaa kaupat. Kertaakaan tosin ei ole tarvinnut purkaa kauppoja. Minusta on ihan pirun kätevää, että sovin ajan aina ostajan kanssa ja hän hakee minulta kotoa tavaran ja maksaa käteisellä. Toki en laita kerralla hirveästi myyntiin, ettei mene aikatauluttamiseksi elämä, mutta aina kun jotain saa myytyä, laitan seuraavan jne. Näin pysyy nurkat siisteinä ja pääsen samantien eroon pieneksi jääneistä vaatteista.

      Poista
  2. Toivottavasti kauppa käy, hyvännäköinen pöytä ainakin. Ehkä pienten tyttöjen äidit jo odottavat syksyäkin ja ovat vaateostoksilla :) Meillä myös kauppa käy, olemme sekä ostaneet että myyneet roinaa tori.fi:ssä, fb-kirppareilla ja tuttaville.

    VastaaPoista