keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Kesän lapsi mä oon



Suomen kesä on nyt nähty kauneimmillaan, nautittu ihanista säistä niin poutineen kuin ukkosineenkin. Kesäloma on tältä erää vietetty ja ajattelin tehdä lopullisen laskelman, kuinka kalliiksi lomailu kukkarolle kävi.

Ennakoidut kilometrit:

Kilometrit: 2210km
Bensat: 224€, joista oma osuus: 158€
Sisältäen: Pohjanmaa, Powerpark, Kouvola ja Turun reissu.

Toteutuneet kilometrit: 

Ajot yhteensä: 2103km
Bensat: 186€, joista minun osuuteni: 120€
Poislukien: Turun reissu jäi toistaiseksi vielä tekemättä ja ajoin itse Kouvolaan, mutta Kotkassa kävimme ystäväni autolla.

Bensan hinta oli koko kesälomamme ajan hyvin maltillinen. Pääosin tankkasimme aina alle budjetoidun 1,45€/l. Jonkin verran ylimääräistä ajoa on tullut esim. vanhemmilla käymisestä ja joistakin harvoista kauppareissuista, joita emme ole tehneet pyörillä.


Rahankäyttö ja riittävyys

Kolmen viikon lomamme ei mielestäni mennyt överituhlailuksi. Bensojen osalta tuli jopa säästöä, kun emme käyttäneet autoa joka päivä ja jaoimme bensakuluja - noin niin kuin normaaliin työmatka-ajeluuni verrattuna. Tili sen sijaan oli loman loppuun mennessä kyllä tyhjentynyt. Tavalliseen ruokalaskuun verrattuna arvioin budjetin ylittyvän noin 65€:lla. Tällaisista pikkusummista en tosin jaksa ottaa paineita, sillä seuraavassa palkassa saan kesälomarahat ja mielestäni olemme saaneet rahalle rutkasti vastinetta: Kesälomalla söimme jäätelöä lähes päivittäin ja monta kertaa lounastimme ulkona. Myös vaatteita ja hauskutuksia on tullut osteltua.

Tämän tarkemmin en lähde menojani erittelemään. Budjetoin kuukaudelle ruoka/käyttö/bensarahan ja sen tulee riittää. On oikeastaan aivan yhdentekevää, miten tuon rahan käytän, kunhan tietyt speksit täyttyvät:
  1. Emme kuole nälkään
  2. Autolla pääsee töihin ja takaisin
  3. Rahankäyttö ei herätä suurempaa pahennusta kenessäkään perheenjäsenistäni
Jos raha ei riitä niin olen jossakin määrin epäonnistunut, sitä suuremmin, mitä iloisemmin budjetti ylittyy. Harvoin kuitenkin ylittyy, sillä viimeiset päivät voi olla myös ilman rahaa jos rahat ovat jo loppuneet. Kun ruokabudjetti on asetettu oikealle tasolle, ei ongelmia pitäisi kuitenkaan tulla. Syömme suurinpiirtein saman verran ruokaa joka kuukaudessa ja teemme samankaltaisia ostoksia aina kaupassa käydessämme. 


Lomavinkki: Asioiden osto etukäteen

Tankkaan auton yleensä kerralla täyteen niin, että voin ajella huoletta seuraavat kaksi viikkoa. Näin tiedän, että raha riittää varmasti välttämättömiin bensakuluihin. Tiedän myös, että ylijäävä raha on käytettävissä muihin menoihin, eikä minun tarvitse kuukauden toisen tankkauksen jälkeen enää korvamerkitä rahaa bensaa varten. 

Kun suunnittelimme kesäloman rientoja hyvissä ajoin, saatoin varata tarvittavat liput ja majoituksen jo etukäteen. Näin kulut jakautuivat tasaisemmin useammalle kuukaudelle ja kesälomaviikoille jäi enemmän käyttörahaa. Kesälomalla tulee muutenkin käytettyä enemmän rahaa mm. syömisiin ja spontaaneihin huvituksiin, joten kalliit menoerät on hyvä maksaa jo aiemmin. Ja tässä haluan painottaa nimenomaan etukäteen maksua. Luottokortilla saa joissain tapauksissa ylimääräistä suojaa ostoille, mutta laskulle ja myöhemmäksi lykätyt maksut voivat kerryttää yllättävän ison potin, jota onkin vaikea maksaa kerralla pois. Näin pääset maksamaan vielä korkojakin. 

Esimerkkinä käytän tulevaa Lontoon matkaani. Päätimme ystäväni kanssa matkalle lähdöstä puolitoista vuotta etukäteen. Ensin ostimme musikaaliliput (á 65£). Kahdeksan kuukautta tämän jälkeen ostimme lennot (104€/menopaluu/henki) ja hieman myöhemmin syksyllä ostamme liput muihin huvituksiin, joissa aiomme vierailla sekä mahdollisesti matkakortin julkiseen liikenteeseen. Tämän lisäksi olemme varanneet majoituksen (135€/3 yötä/henki), joka maksetaan vasta, kun lähdemme kotiin. Matkalla emme tarvitse rahaa kuin majoitukseen, ruokaan ja shoppailuun - näihinkin minulla on vielä reilusti aikaa säästää. Kotona meitä ei odota minkäänlaista laskua ja elämä jatkuu normaalisti, mutta yhtä kokemusta rikkaampana. 

7 kommenttia :

  1. Ihan hyvä tulos jos ruokalaskuun tulee vain 65 euron ylitys kesälomalla matkoineen. Yleensä matkat ovat minulle ruokalaskuun huomattava lisä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän pitkälle ajelee tavallisella työmatkabudjetilla ja toki kaksi aikuista samassa autossa jakaa kuluja muutenkin. :)

      Kalleimmat menot, kuten se Powerpark meni jo edellisen kuun palkoista + oltiin säästetty kirpparirahoja sitä varten. Etukäteen ostaminen auttaa mukavasti pitämään budjettia kasassa itse lomalla.

      Poista
    2. Kaikki nämä luvut ovat tietenkin minun ja tyttöni lukuja. Mies maksaa omat menonsa ja ylittää tai alittaa omat budjettinsa, miten mielii. En niitä listaile tässä blogissa ollenkaan (ellen toisin mainitse).

      Poista
    3. No ei kyllä paljoa kulunut... Taitaa itellä mennä lomalla paljon enemmän =)

      Poista
  2. Tuntuu että lyhyitä kauppareissuja ja työmatkoja surraten menee miltei saman verran kuukaudessa bensaan. Sinulla ainakin maisemat vaihtuivat samaan hintaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bensa/työajobudjettini kuukaudessa on juurikin 120€, joten saman verran ajeltiin lomalla kuin normaalistikin. Lomalla ajelut ryhmittyy vain eripituisiin pätkiin ja ajankohtiin. Saattoi olla päiviäkin, ettei koskettu autoon ollenkaan, kun kaupassa ja asioilla voi käydä pyörällä ja jalkaisin :)

      Poista
  3. Tyhmimpien eväät syödään ensin. Luottokorttia karttelevat maksavat kovat oppirahat mm Anttilan ja Lowcostholidaysin konkursseissa. Mutta mitäs antavat lainaa firmoille, järkevä käyttää luottokorttia. Lisäbonuksena luottokorttivelkaa vastaavan summan voi pistää pörssiin tai ainakin korkotilille tuottamaan keskimääräiseksi maksuajaksi.

    VastaaPoista