sunnuntai 7. elokuuta 2016

Lomaraha ja loputtomat mahdollisuudet



Saan lähes aina lomarahat vasta kesäloman jälkeen. On toisaalta ihan mukavaa, ettei lomarahoja tule tuhlattua itse kesälomalla, mutta olen silti aina yhtä iloinen, kun tavallista isompi palkka saapuu!

Heinäkuun palkkani oli suurudeltaan 2512€, joka on noin 900€ totuttua suurempi. En kuitenkaan tarkasti osaa sanoa, miten suuri osa on lomarahoja ja miten paljon palkankorotus vaikuttaa, sillä en ole saanut vielä yhtään normaalia palkkaa korotuksen jälkeen. Aiemmat palkat ovat sisältäneet takautuvia maksuja, joten näen normaalin palkkani ehkä vasta syyskuussa. Elokuussakin on tiedossa yksi palkaton vapaapäivä, joka taas sotkee laskelmia. Palkkakuitistakaan asiaa ei oikein voi tarkistaa, sillä en rehellisesti sanottuna ole koskaan saanut mitään selvää koko laskelmasta veroineen ja vähennyksineen.

Koska säästöön jää tässä kuussa noin 1400€ olisi rahoille keksittävä mahdollisimman järkevä sijoituspaikka. Tähän väliin totean, etten missään nimessä laita rahaa pörssiin, jonka miellän pitkän aikavälin säästökohteeksi. Tälle rahalla on käyttöä aivan lähitulevaisuudessa. 

Lyhyen aikavälin käyttökohteet: 
  • Asuntolainan maksu
  • Mummolan lunastaminen
  • Toisen sijoitusasunnon osto

Kohteet jotakuinkin tärkeysjärjestyksessä. Laittaisin mielelläni koko säästösumman asuntovelan maksuun, jolloin velkasumma lähenisi mukavasti 47 000€:a, mutta samalla minua huolestuttaa mummolaan tarvittava rahoitusosuus, jonka suuruus ja ajankohta ovat vielä aivan auki. Päätös asuntolainan maksusta tai rahojen säästämisestä olisi helpompi tehdä, jos tietäisin, kumpi skenaarioista toteutuu aiemmin:

Asuntolaina on kuitattu maksetuksi 
vai 
mummolan lunastus menee käytäntöön.

Itse arvioin, että ilman suurempia katastrofeja molemmat tavoitteet täyttyvät vuoden sisällä.

Jos ja kun osallistun mummolan lunastamiseen, tulen ehkä kuitenkin tarvitsemaan hieman lainaa. Velasta vapautunut osa kodistani kelvannee tuon lainan vakuudeksi. Tällöin pääsemme jo aiemmin lukijoideni kauhistelemaan skenaarioon: Maksan velkaa, ottaakseni lisää velkaa. Miksi se minun korvaani kuulostaa kuitenkin ihan järkevältä, kun en tiedä tarkkaa aikataulua millekään näistä suunitelmista? Minulle tärkeintä olisi, etten kuitenkaan maksaisi kahta lainaa (sekä kodista, että mummolasta) samanaikaisesti. 

Toisen sijoitusasunnon ostolla ei ole vielä kauhea kiire. Olen ajatellut antavani itselleni aikaa ostaa sijoitusasunto esimerkiksi joka toinen vuosi. Nyt on menossa vasta ensimmäinen vuosi asuntosijoittajana. Kun ensimmäisestä sijoitusasunnosta vapautuu vakuutta ja ehkä asunnon arvokin on noussut, sujuu uuden asunnon osto omalla painollaan. Oman kotini vakuudet tulevat näillä näkymin olemaan aika tapissaan vielä hyvän aikaa. Sopivia sijoituskohteitakaan ei juuri ole tullut myyntiin. 

8 kommenttia :

  1. Itse varmaankin kallistuisin mummolan kannalle, sillä en ehkäpä kestäisi riskiä että joutuisin rahanhankintapaniikkiin mikäli lunastus koittaakin toivottua nopeammin. Asuntolaina sulla lyhenee kuitenkin matkan varrella joka tapauksessa. Toisaalta jos mummolan lunastusta saa odotella pitkäänkin, raha makaa hyödyttömänä säästötilillä, vaikka sen voisi saada tuottamaan niin että lainantarve lunastusvaiheessa olisi mahdollisimman pieni.

    Jään seuraamaan mielenkiinnolla tulevia juonenkäänteitä ja ratkaisuasi. Tsemppiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikenlaista jännittävää tapahtuu näinä vuosina. On mukavaa, että voin jakaa käänteet blogissa teidän kanssanne :) Useammalla taholla on muutokset edessä ja kaikki vaikuttaa kaikkeen...

      Poista
  2. Jos käteiskassasi on pieni ja tiedät, että tuolle ylimääräiselle rahalle tulee käyttöä joka tapauksessa vuoden sisällä, niin voisihan sen jättää puskuriin. Yleinen mantrahan on, että tilillä makaava raha ei tuota mitään, mutta ei sille vuodessa saa mistään muualtakaan kunnon tuottoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos neuvosta. Kuulostaa hyvin järkevältä.

      Poista
    2. Pyh. Pörssi nousee prosentin parin päivävauhtia. Oikeilla osakevalinnoilla enemmänkin.

      Poista
    3. Hyviin päiväansioihin pääsee myös valitsemalla oikeat lottonumerot. :)

      Poista
  3. Ihan ensin sun pitää kyllä opetella lukemaan sun palkkakuittia! Miten voit ymmärtää verotuspäätöksiä tai muita vielä sekavampia selontekoja, jos et saa selkoa edes omasta palkkakuitista? Tai miten voit varmistua, että palkat on oikein, tai veropäätös kunnossa, jos et ymmärrä? Ja kyllä, omakin palkkakuitti (valtiolla) on hyvin sekava, mutta aina siitä on viimeistään laskimen kanssa selvän saanut. Postaa kuitilla olevat tiedot tänne, nii selvitellään porukalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä mikä taho näistä päätöksistä ja laskelmista haluaa tehdä tavalliselle ihmiselle täyttä hepreaa, mutta aivan oikeassa olet siitä, että helppoa ei ole!
      Tulot vielä osaan katsoa, mutta kaiken maailman vähennykset yksikköhintoineen sekoittavat viimeistään pakan. Tässä voisi olla aineksia kokonaan uudeksi postaukseksi.

      Poista