lauantai 21. tammikuuta 2017

Väistinkö Bernerin autoveroluodin?

Menneellä viikolla omaa yksityisautoilijanelämääni kohtasi järkytys: Suunnitelmat liikenneverkkoyhtiöstä ja liikennemaksujen totaalisesta uudistamisesta. Alkujärkytys oli suuri, kun alettiin puhua 500-700€:n vuosittaisesta tienkäyttömaksuista, joka saattaisi suuripäästöisten autojen kohdalla nousta jopa tuhansiin!

En liene ainoa, joka mietti työssäkäynnin järkevyyttä, jos "luksukseksi" luokiteltava, mutta välttämätön työmatka-ajo kallistuu entisestään. Omalla kohdallani julkinen liikenne tai oikeammin sen puute ei ole ratkaisu ongelmaan. Kaupassa ja asioilla käymme jo nyt kävellen/pyörällä, joten rankaisu yksityisautoilusta työmatkojen takia tuntuu kohtuuttomalta. Lisäksi uusi järjestelmä saattaa olla erityisen rankka juuri vähän autoilevalle, koska verohelpotukset osuvat juuri polttoaineveroon.

Hieman järkytyksestä toivuttuani otin asian kunnolla tarkastelun alle. Kurjassakin järjestelmässä on yleensä mahdollista luovia ja löytää itselleen sen taloudellisesti järkevimmän vaihtoehdon. Voiko bernermiinan jotenkin välttää?

Otetaan tarkasteluun verouudistuksen häviäjät:

- Suuripäästöiset autot
- Vähän ajavat
- Monta autoa omistavat

Näistä omalle kohdalle osuisi lähinnä tuo vähäinen ajo. Toisaalta arvioisin, että työmatkoista ja muutamasta kesälomaretkestä tulee ajo vuodessa jo 18000km.


Entäs verotuksen voittajat:

- Kalliin, uuden auton ostajat
- Paljon ajavat
- Pienipäästöiset autot

Kalliiseen, uuteen autoon minulla ei ole varaa, enkä aio ajaa enemmän vain sen takia, että saisin jotakin laskennallista säästöä. Sen sijaan pienipäästöinen auto on ollut tavotteissa hankkia, kun kilometrit tulevat Avensiksellani täyteen. Mikä onni, etten ole maasturityyppiä...

Tässä on Trafin LIVE-laskurilla tehty laskelma verotuksen muutoksesta oman  vuoden 1998 Toyota Avensikseni kohdalla:



Erotus nykyiseen on -242€. Tämä on onneksi paljon vähemmän, kuin ensialkuun pelkäsin. Siltikin se tuplaa nykyisen ajoneuvoveron, joka ei kyllä ajatuksena kiehdo ollenkaan. Marraskuusta, jolloin vero on itselläni langennut maksuun, saattaa tulla varsin tiukka. Etenkin, kun marraskuun palkalla rahoitetaan myös joulun riennot.

On kuitenkin malko varmaa, että nykyisellä autollani en tule ajelemaan enää montaa vuotta. Hinausvakuutusta ei saa enää 20 vuotta vanhaan autoon ja autoni on jo 19-vuotias. Jo parina vuonna olen hinausvakuutusta tarvinnut ja käytönnässä tarve on neutralisoinut vakuutushinnan. Hyöty on saattanut olla jopa suurempi, kuin itse vakuutusmaksu.

Uuden auton hankinta on jossakin vaiheessa varmasti edessä. Vaikka minulla ei tule varmasti olemaan rahaa uuden auton ostoon, saattaisinko hyötyä uudemmasta, pienipäästöisemmästä autosta verotuksellisesti?

Yllättävää kyllä, vuosimaksuni saattaisi jopa pienentyä!

Tässä laskelma vuoden 2005 Toyota Yariksesta 5000€:n hankintahinnalla:


Vuosimaksu nykyisellään olisi noin kympin verran halvempi kuin Avensiksen kanssa. Uudella verojärjestelmällä säästöä alkaisi jo syntäkin. Auton vaihto olisi näin ollen kannattavaa heti verouudistuksen jälkeen.

Ikävä puoli tässä on, että uutta käytettyäkään autoa ei saa ilmaiseksi. Ihan samalla tavalla kuin enemmän ajavat eivät tankkaa ilmaiseksi, vaikka hyöty olisi polttoaineveron alennuksen jälkeen suurempi. Jostakin olisi revittävä rahat auton ostoon.

Tein vielä toisen laskelman vuoden 2013 Toyota Yarikselle, 12000€:n hankintahintaan:



Auton päästöt ja kulutus ovat niin pienet, että säästöä vuosikuluihin alkaisi tulla heti. Verouudistuksen jälkeen vuosimaksu jopa halpenisi! Verouudistuksen voittaja saattaisi hyvinkin olla tässä.

Mutta pienipäästöistä autoakaan ei vain haeta kaupasta. Toki käyttömukavuus ja turvallisuuskin nousee, mutta vaikka vertaisin verouudistuksen jälkeistä Avensiksen vuosihintaa tähän superedulliseen Yariksen kiinteään asiakasmaksuun (erotus n. 394€) menisi silti 30 vuotta, ennen kuin auton hankintahinta on kuitattu säästyneillä veroeuroilla!

Uudenkin Yariksen hinta putoaisi autoveron poiston myötä vain alle 3000€. En usko, että käytetyissä autoissa pudotus on näinkään suuri. Minkä Berner unohti on, ettei kituuttelija voi ostaa miljoonan autoa, vaikka säästö silloin olisi satoja tuhansia euroja. Sen sijaan kymppitonnin meno on aina menoa, pois säästöistä ja muusta kulutuksesta, vaikka samalla olisikin säästänyt joitakin tuhansia.

Lähtökohtahan oli, että olen ollut aivan tyytyväinen tähän asti 7 vuotta sitten 2000€:lla ostamaani Avensikseen, jonka nykyinen arvo mitataan vain käytössä.


4 kommenttia :

  1. Mielenkiintoisia aikoja eletään. Arvostan Bernerin rohkeutta lähteä muuttamaan asiaa, mutta suunnitelma kuulostaa järjettömän raskaalta ja siten kalliilta toteuttaa. Verotus nykymallilla on mielestäni aivan yhtä toimiva: bensaan sisällytetyn veron vuoksi eniten ajavat maksavat eniten. Pelottaa koko muutoksesta ja uudesta liikenneyhtiöstä aiheutuvat kustannukset veronmaksajille.

    Meillä myös yhtä vanha auto alla. Vaihto on ollut agendalla jo useita vuosia, mutta rahantulo meille heikkoa ja toisaalta käyttö vähentynyt myös.

    VastaaPoista
  2. Hieno jos hankintavero poistuu ja vakuutusmuutos mahdollistaa samat bonukset kaikille. Näin käyttöautona voi olla joku pihi sähköhybridi jossa pienet maksut. Kesäksi voi ottaa käyttöön vaikka avo-Mustangin jolla kruisailla kauppaan ja terassille. Mökkiautoksi ja hiihtolomille sitten järeä maasturi. Liikennekäytöstä poistolla sitten pistetään kaksi aina telakalle ja yksi käyttöön.

    VastaaPoista
  3. Kalliiksi tulee itselle, t. vm. 2001 kaaran omistaja. Päästeleekin vielä aika paljon!

    VastaaPoista
  4. Huonolta tuo uudistus kuulostaa omaan korvaan. Kallis, kömpelö eikä ainakaan vähennä byrokratiaa ja julkisen koneiston kustannuksia.

    Avoimia kysymyksiä on tosin vielä ihan liikaa jotta voisi tuomita epäonnistuneeksi yritykseksi. Ei ole ilmeisesti tietoa onko tuo verotus henkilöön sidottu vai autoihin, eihän yksi ihminen voi ajaa kahdella autolla valtion tieverkolla samaan aikaan(!), ei ole kerrottu voiko autoja poistaa liikennekäytöstä halunsa ja tarpeidensa mukaan, jne.

    Silti, polttoainevero on mielestäni se paras ja helpoin tapa hoitaa ajomäärillä ja päästöille perusteltua verotusta. Isolla kulutuksella, painavalla autolla ja paljon ajavat maksavat perustellusti enemmän kuin mopoauton painoisella vanhalla Micralla kaupassa käyvä mummo...

    VastaaPoista