sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Ei ajankäyttöongelmia

Vaikka edelleen odottelen ensimmäisiä asiakkaitani yritykselleni niin täytyy kyllä sanoa, että ajankäyttöongelmani ovat kaikonneet kokonaan. Ideointia ja puuhaa riittää jokaiselle joutilaalle hetkelle. Samalla myös vapaa-aika ja päiväunet ovat alkaneet tuntua aiempaa makeammilta!

Aluksi haluan kiittää kaikkia, jotka ovat tähän asti blogissani kommentoineet. Niin hyväntahtoiset kuin pessimistisetkin viestit teiltä, rakkaat lukijani, ovat synnyttäneet jos jonkinlaisia ideoita markkinoinnin ja palvelujeni kehittämiseksi! Voisi sanoa, ettei tekeminen kyllä nyt pääse loppumaan kesken! En vieläkään kerro sen tarkemmin suunnittelemistani markkinointikikoista, koska haluan ensin testata niistä jokaisen käytännössä. Voin sitten teillekin kertoa, mitkä keinot olivat kaikkein tuotteliaimpia.

Tällä hetkellä panostan verkostoitumiseen, kuten aiemmissa postauksissani uhosin. Ensiviikolle on luvassa kahdet yhteistyöneuvottelut, joista toinen on mainitsemani työkeikka. Lisäksi minulla on yksi markkinointiin liittyvä tapaaminen ja pariin muuhun tahoon olen ottanut yhteyttä, josko pääsisin esittelemään palveluksiani kuntalaisille ihan kasvokkain. Kiitos vain ideasta sinä Anonyymi, joka tätä ehdotit!

On uskomattoman hienoa, miten oman yrityksen kanssa vain mielikuvitus on rajana, kun miettii yhteistyötahoja ja markkinointitempauksia. Verkostoituminen tuntuu kiinnostavan vastapuoltakin, jos vain yhteistyö on hedelmällistä molemmille osapuolille.

Näiden lisäksi olen säätänyt hinnoittelua ja ideoinut lisää erilaisia tuotteita, joilla saisin palveluideni kohderyhmää laajennettua ja ehkä aloitettua somekampanjankin jossakin vaiheessa. Niin ja mainoksia olen jakanut itse, kilpailuttanut mainoksenjakajia, jatkanut itse mainosten jakoa ja lähettänyt ensimmäisen mainokseni myös lehteen!

Tällä hetkellä yritykseen olen käyttänyt 1280€ ALV:illista rahaa. Vielä pitäisi budjettiin mahduttaa mainoskampanja joko isomman lehtimainoksen tai tilattujen ja jaettujen flyerien muodossa. Mahdollisia muita kuluja saattaisivat olla mainoskyltin tilaus, suosittelukorttien suunnittelu, aiemmin mainitut hiirimatot ja verkkokaupan perustamisen kulut. Ideathan ei lopu kesken, mutta kukkaro himmaa. Ilman markkinointia tuloja ei tule, mutta markkinointi maksaa kyllä ihan kiitettävästi rahaa ja aikaa.

Puoliyllättäen tajusin vasta hiljattain, että yrittäjällä töitä riittää vaikka kellon ympäri, mutta vain murto-osa työstä on laskutettavaa työtä. Voi, kun palkattoman työn voisi vähentää verotuksessa tappiona! :D

(Oikeasti tämä on ihan hauskaa hommaa, vaikkei palkkaa saakaan - älkää huoliko ;)

7 kommenttia :

  1. Kiva kuulla, että maistuu hommat :) Ja oliko sinulla oikeasti ajankäyttöongelmia aikaisemmin?? Itsellä ei tuota tapahdu koskaan. Nytkin olen viettänyt tylsintä ja yksinäisintä viikonloppua pitkään aikaan, ja silti ilta tulee liian nopeasti aina.

    VastaaPoista
  2. Kannattaisi myös miettiä nettimainontaa. Facebook ja Google ovat ystäviäsi. Kannattaa tutustua siihen, miten ne toimivat.

    VastaaPoista
  3. Ei ole ajankäyttöongelmaa myöskään ilman lisäduuneja... Katson vaikka telkkaria. Problem solved :D

    VastaaPoista
  4. Lyhennetyn työpäiväni takia päivässäni on noin pari ylimääräistä tuntia, joille on kiva saada tuottavaa tekemistä :) Toki toivon, että sitä tuottoakin alkaisi pian tulla!
    k. kohderyhmäni on vähän sellainen, että heitä on netin kautta hyvin vaikea tavoittaa. Mutta toki yritän parhaani ja suunnitelmia on mm. facebook-markkinoinnin aloittamiseksi.

    VastaaPoista
  5. Seuraan tätä kyllä todella isolla mielenkiinnolla. On mukavaa, kun blogeissa, jotka ovat seurantalistalla, tulee esiin hieman muutakin aihetta, kuin jatkuvaa postausta siitä itsestään eli rahasta, sen sijoittamisesta, kuluttamisesta, tuhlaamisesta ja säästämisestä...

    VastaaPoista
  6. Kuoharit jo ostettu ensimmäistä toimeksiantoa varten... nyt vaan ootellaan!

    Onnea tähän mennessä!

    VastaaPoista
  7. Musta on ihana lukea jotain konkreettista yrittämisestä. Ihana lukea, kuinka otat itse asiat haltuun! Nettimainonta voisi sinänsä olla perusteltua, koska näin äkkiseltään ajattelen sinun asiakaskuntaasi olevan hiukan vanhempien sukupolvien ihmisten, joille netin käyttö ei ole luontaista -ah! mutta niillä on lapsia! Jotka miettii että niiden vanhemmat kaipaavat apua, mutta omassa hektisessä elämässä ei ole aikaa auttaa sitä omaa vanhempaansa.

    Mietin myös jotain asukastaloja, tai kirjastoja, joissa voisi markkinoida järjestävänsä "ryhmäopetusta" tai jotain sen tyylistä?

    VastaaPoista