keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Kotitoimiston pystytys

Tällä hetkellä toivoisin kovasti omaa kotitoimistoa. Alkaa nimittäin tila kotona käydä vähän ahtaaksi.

No, uutta asuntoa en kyllä tähän hätään lähde ostamaan vain sen erillisen työhuoneen takia. Leveä tietokonepöytämme olohuoneessa on saanut muuttua kotitoimistoksi. Pöytä kannattelee tällä hetkellä monitoimilaitetta, paperikehikkoa, wlan-boxia, työkannettavaani telakoineen sekä yhteistä pöytäkonettamme. Lisäksi pöydällä on varaus miehen työläppärille hänen etätyöpäiviään varten. Kun pöydälle on vielä kasattu molempien kuulokkeet, eri laitteiden latausjohdot, bluetoothkaiutin, erinäinen määrä latauksessa olevia laitteita ja kynäpurkki niin ylimääräistä tilaa ei juuri ole.



Retrokoneprojektini olen joutunut siirtämään nyt syrjään (ts. niillä ei ole ollenkaan omaa paikkaa), eikä pöydälle voi enää viikata pyykkejä, kuten ennen.

Olisi mukavaa tarjota tietokoneen käyttöopastuksia myös omassa kodissani niille, joilla ei ole mahdollisesti vielä omaa konetta. Tätä varten tarvitsisin kuitenkin liiketilan. Liiketilaa varten tarvitsisin varmasti suuret tulot. Suuria tuloja ja liiketilan hallinnointia varten tarvitsisin kokonaisen työpäivän yritykseni hoitoa ja markkinointia varten. Huh! Omaa, kodista erillistä kotitoimistoa en ole ihan heti hankkimassa. Mutta ehkä voin pitää sen tavoitteena mielessä.

Mainitsinkin jo aiemmin, että aion tehdä toimistostani paperittoman. Periaatteessa sen pitäisi tarkoittaa, ettei tarvetta mapeille ja muistioille pitäisi olla. Käytännössä saanen mahdutettua kaikki tarvitsemani "toimistotarvikkeet", käynti- ja suosittelukortit, mainoslipareet ynnä muut kannettavani laukkuun, joka on oikea tasku- ja tilaihme. Skannerilla digitalisoin kaikki yritykselleni saapuvat paperit ja silppurilla arkistoin ne lopullisesti mappi Ö:hön. Silppurille löytänen paikan lattialta, työpöydän päädystä.

Onneksi sisustuksemme ei muuten jäljittele valkoista minimalistisuutta.

7 kommenttia :

  1. Juu sitä katsoin itsekin, meillä on juuri tuollainen hiukan vaaleampi ja minimalistisempi kämppä :D

    VastaaPoista
  2. Näyttää tehokkaalta ja työinnostavalta! Hyvä hyvä! En malta odottaa että pääset postaamaan ekasta työkeikasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mukava tässä on hommia tehdä, kun kaikki on käsillä. Toki läppärin voi napata sohvalle tai sänkyynkin. Olen opetellut käyttämään läppäriäni pelkästään touchpadin kautta niin en tarvitse erillistä hiirtäkään :)
      Postaan kyllä varmasti fiilikset ensimmäisestä työkeikasta. Nyt odottelen, että pääsisin markkinointihommiin, mutta ongelmat domainin kanssa viivyttävät. En viitsi mitään markkinointimateriaaliakaan painaa/levittää ennen kuin domain ja sähköposti toimivat.

      Poista
  3. Hei,

    Olen jo paperittomassa ja muutama vinkki:

    - scannaan kaikki paperit mobiilisti Scannable-nimisellä app:lla, joka seivaa kaiken suoraan Evernoteen. Monitoimilaite ei enää ole työpöydällä, kun en printtaa enkä tarvi sitä scannaukseen
    - Ikeasta löytyy sellainen pöytäkoneen alle tuleva taso (en muista nimeä), jossa pikkulaatikot reunoilla ja tyhjä tila keskellä, johon läppärin voi työntää (en tiedä mahtuuko telakan kanssa)
    - Ikeasta löytyy myös sellainen pöydän alle tuleva johtohyllykkö, jossa mulla on nyt kaikki laturit. Pöydässä pienet reiät, josta laturien johdot tulee. Vaihtoehtoisesti johdon päät voi tuoda pöydän reunalle
    - Amazonista löytyy pöydän reunalle tai alle tarralla kiinnittyviä kuuloketelineitä

    Näillä saat jo paljon tilaa ja järjestystä pöydälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä! Mietinkin, että Ikeasta varmaan löytyisi tilaihmeitä tuomaan helpotusta tilatarpeeseen :) Tuo paperikehikko taitaa Ikeasta ollakin. Pöydän takana meillä onkin johtokehikko ja jatkojohto pistokkeineen - se vain taitaa olla tällä hetkellä aivan täynnä :D Telakassa on ihanasti tilaa usb-johdoille ja kuvien siirtämistäkin varten täytyy yksi kaapeli olla siinä kiinni.
      Tuo kuuloketeline kuulostaa erinomaiselta ratkaisulta! Sopisi tähän pöytään hyvin.

      Poista
    2. Tai jos haluaa käyttää MS:n tuotteita, niin Office lens ja OneNote.

      Poista