keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Budjettimatkaajan vinkkilista Lontooseen

Edellinen postaukseni herätti ilmeisen kovasti kiinnostusta budjetin pitävyyden ja pienuuden johdosta. Mitään poppakonsteja en ole matkalla käyttänyt ja kuten aina, budjetinkin olen kirjoittanut niin rehellisesti, kuin kuittien perusteella olen saanut selvitettyä. Lukijoissani saattaa olla muitakin, jotka mielellään ottavat budjetin osaksi matkailua. Siksipä ajattelin listata vielä koosteeksi kaikki matkalla oppimani vinkit Lontooseen matkaaville. Toki osa vinkeistä sopii mille tahansa matkalle sovellettavaksi.


  • Laadi alustava budjetti matkalle hyvissä ajoin ja mahdollisuuksien mukaan myös säästä tarvittava raha etukäteen. Etukäteen säästö ei tunnu kukkarossa ollenkaan niin ilkeästi kuin kerralla maksettava luottokorttivelka, eikä korkojakaan tarvitse maksaa. Säästötilillä matkakassa jopa kerryttää korkoa itselle. Säästäminen kannattaa etenkin, jos vuoden sisällä on tarkoitus matkata useamman kerran: näin talous ei pääse pahasti tukkeutumaan peräkkäisistä luottokorttilaskuista ja mahdollisista muista yllätysmenoista. Lyhyelle matkalle voi hyvin tehdä alustavan suunnitelman ajankäytöstä. Esim. mitkä kohteet minäkin päivänä. Laske näiden menojen mukaan todennäköinen budjetti: ruuat, pääsyliput (suosi lippujen ostoa etukäteen netistä), matkat, shoppailu ja tuliaiset.
Osta lennot ajoissa!
  • Osta matkat ja varaa hotellit, kun hinnat ovat alhaalla. Brexit-äänestys osui onnekkaaseen saumaan meidän lentojemme kohdalla. Tutki hintoja useamman sivun kautta ja vältä varauksen tekemistä Apple-laitteella(!). Jos matkat on maksettu hyvissä ajoin, auttaa sekin säästötavoitteen ajallisessa hajauttamisessa. 
  • Muista Airbnb, kun etsit edullista majoitusta, mutta edullisia hotelleja ja majatalojakin saattaa löytyä. George Hotellin huoneessamme ei ollut omaa vessaa vaan wc/kylpyhuone löytyi käytävältä. Lisäksi huoneemme oli kellarikerroksessa, mutta hinta oli edullinen ja sijainti täydellinen. Lue tarkasti hotellin saamat arvostelut.
  • Pärjäätkö pelkillä käsimatkatavaroilla? Lontooseen otin mukaan vain yhden, tilavan repun, joka oli lähtiessä 1/4 täynnä. Lentoyhtiöiltä voi lennot saada superedullisesti, mutta ruumaan menevät matkalaukut maksavat erikseen ja paljon. Kevyesti matkaava säästää pitkän pennin! Lisäksi rajallinen laukkutila karsii myös tuliaisten ja muiden ostosten määrää. Ostin Lontoosta itselleni kivan kangaskassin "käsilaukuksi" ja kun reppu oli pakattu lähtiessä ääriään myöten täyteen, sain loput tavarat vielä kangaskassiin. Käsimatkatavaralaukun lisäksi lentokoneeseen voi käsittääkseni ottaa läppärilaukun tai käsilaukun. 
  • Unohda liittymäkuljetukset sekä turistibussit ja hyppää julkisen liikenteen vietäväksi! Lontoon julkista liikennettä en osaa kehua tarpeeksi. Helppoa ja edullista. Heathrown lentokentältä löytyy selkeät opasteet kohti maanalaista. Seuraat vain "Undeground" ja "Central London" kylttejä. Et voi eksyä! King's crossin läheisyydestä löytyy juna-, metro- ja bussiasemat joka suntaan.
Englantilainen aamiainen hotellilla.
Aitoa voita paahtoleivälle, nam!
  • Voit syödä edullisesti kalliissakin maassa. Jos matka ei nimenomaan ole kulinarismimatka, voit säästää paljon ruuissa. Keskity matkasi varsinaiseen tarkoitukseen ja jätä kunnon ruokailu myöhemmäksi. Varaa majoitus, johon kuuluu aamupala ja tankkaa aamupalalla puolen päivän tarpeiksi (banaani vielä lähtiessä käsilaukkuun ;). Tarkasta heti lähimpien supermarkettien sijainti ja osta eväät marketista. Lontoossa ruoka on juustoista, majoneesista ja rasvaista, joten se pitää mukavasti nälkää. Pikaruoka on aika edullista joka maassa, mutta alle 6£:n aterioita on vaikea löytää Lontoosta. Karkit, suklaa ja ilmeisesti myös alkoholi ovat halpoja, joten diettiä kannttaa miettiä vasta budjettimatkan jälkeen. Kun syöminen on tärkeä osa matkaa, varaa reilu päiväbudjetti ruokailua varten.
  • Ota mukaan vesipullo! Säästät valtavasit, kun otat matkalle mukaan (tai ostat kioskilta) oman vesipullon. Esim. Ärrältä saa juomapullonokallisiakin vesipulloja, joita voi myöhemmin täyttää uudelleen. Esim. Heathrown kentällä on heti turvatarkastuksen jälkeen automaatti, jossa tyhjän pullon voi täyttää vedellä. 
  • Kaikki levitettävä luetaan nykyään turvatarkastuksessa nesteeksi. Sämpylä matkasi ihan onnellisesti repussani evääksi lentokoneeseen. Jos joudut odottelemaan pitkiä aikoja lentokentällä, syö hyvin etukäteen tai varaa mukaan "ei-nestemäisiä" eväitä. Lentokentällä hinnat ovat aivan törkeät ja hassaat nopeasti kaikki säästyneet eurot pieneen välipalaan. Tee periaatepäätös, ettet osta kentältä yhtään mitään. 
  • Älä nosta rahaa ainakaan lentokentältä. Vaihtosuhde on yhtä törkeä kuin lentokentän kuppiloiden hinnat. Tutki etukäteen luottokorttifirmasi veloittamat valuutanvaihtomaksut ja nosta tarvittaessa raha joko etukäteen Suomesta tai perillä automaatilta. Luottokortilla pärjää Lontoossa lähes joka paikassa, joten käteistä kannattaa varata vain varuiksi. 
    Kylmää, ilmaista vettä
    lentokentän vesimaatista.
  • Tarkista puhelinoperaattorisi ehdot netinkäytölle ja puheluille Euroopassa. Omaan liittymääni piti kuulua 100Mt nettiä per päivä, mutta yllättäen netinkäytöstä oli kuitenkin veloitettu jälkikäteen. Soitto operaattorille ja ylimääräiset hyvitettiin pois laskultani. Google mapsin avulla et eksy koskaan. Palveluun voi merkitä etukäteen tärkeät kohteet ja mapsista saat myös julkisen liikenteen aikataulut ja kävelyohjeet perille. Ilmaisia wifejäkin on paljon tarjolla, mutta ne saattavat olla hitaita ja moni vaatii rekisteröitymisen. Kartat voi ladata puhelimen muistiin etukäteen, mutta ilman nettiyhteyttä reittipalvelut eivät taida toimia. 
  • Päiväsaikaan liikkuessa Lontoo tuntuu hyvin turvalliselta. Emme kohdanneet ainuttakaan vihaista tai epäystävällistä ihmistä koko lomamme aikana. Emme tosin yötä myöten viipottaneet missään. Myöhäisin ulkoilumme oli klo 21 aikaan otettu metrokyyti takaisin King's Crossille. Laukkuja Lontoossa tarkastetaan muuten todella tiheään. Mm. British libraryn ovella, Warner Bros Studiolla ja Palace Theatrella käsilaukut ja reput tarkastettiin. Palace Theatren ovella ruuat ja juomat (vesipulloja lukuunottamatta) takavarikoitiin, joten teatterireissulle ei kannata ottaa mukaan mitään sellaista, mitä et halua heti syödä tai heittää vaihtoehtoisesti roskapönttöön. 
  • Mieti tuliaiset tarkoin. Kaikki kioskit myyvät lontookrääsää ja ostoskaduilta voi löytää krääsälle pyhitettyjä tavarataloja, mutta haluaako kukaan saada lontooteemaisia matkamuistoja kotiinsa? Haluatko edes itse? Käsityökaupoista ja eri kulttuurikohteiden lahjamyymälöistä voit löytää huomattavasti persoonallisempia tuliaisia ja muistoesineitä, jotka ovat ehkä jopa Englannissa valmistettu. Kirjatoukalle suosittelen British Libraryn ja Sherlock Holmes -museon lahjamyymälöitä! Cadburyn suklaa ja kaikkein halvimmatkin englantilaiset toffeet ovat aivan omassa luokassaan ja niitä kannattaa myös maistella ja ostaa kotiinviemisiksi. Esim. ruokakauppa Sainsburyn 95p. kermatoffeepussi sisälsi parasta ikinä maistamaani toffeeta! 

Kommenttikenttään voitte hyvin jakaa omia vinkkejänne budjettimatkailuun. Liikaa nuukailua ei tietenkään kannata lomalla harrastaa, mutta onhan kaikki säästyneet eurot (tai punnat) käytettävissä jotakin toista matkaa varten!

Sherlock Holmes museon lahjakauppa on upea kokonaisuus jo itsessään!
Valikoima on myös kutkuttavan monipuolinen ja suhteellisen edullinen.

9 kommenttia :

  1. Kerrohan lisää apple-laitteella varaamisest. Missä tuli erilaisia hintoja laitteesta riippuen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällainen tieto tuli vastaan miehen lukemasta artikkelissa. Omat liput varasin ihan PC:llä, enkä tullut edes ajatelleeksi tällaista kepulointia. Tässä on linkki yhteen juttuun aiheesta, mutta se ei ole alkuperäinen lähde, josta mies sen luki:
      https://www.cnet.com/news/mac-users-pay-more-than-pc-users-says-orbitz/

      Vaikka käyttöjärjestelmän mukainen hinnoittelu olisikin vain huhua tai joidenkin firmojen harrastus ei kait haittaakaan ole, vaikka lipput varaisi jollain muulla laitteella kuin Applella. Kyllä sen jokainen ymmärtää, miten responsiivisia nuo hintavertailu- ja varaussivut nykyään ovat.

      Poista
    2. Ajattelin että olisi ollut oikein omakohtaista kokemusta asiasta :)

      Poista
    3. Ei ole ainakaan vielä, kun kuulin tästä vasta jälkikäteen :) Voisi kyllä jossakin välissä testailla.

      Poista
    4. Hyvin nopea testi osoitti, että Finnairin kautta samaan aikaan tehty hinta-haku antoi pc:llä ja ipadilla täysin samat hinnat. Kokeilin myös tuota Orbiziä ja sieltä heittoa oli noin 5$:n verran, yleensä PC:n eduksi. Toki hintaero saattoi johtua myös "kysynnän äkillisestä noususta", kun sivuille tuli kaksi samanaikaista hakua eri laitteilta. iPadin selain oli vähän hitaampi kuin tämän kannettavani.

      Poista
  2. Hyvä kirjoitus, varsinkin hyvä ovat 'älä osta lentokentältä', 'älä vaihda rahaa lentokentällä' ja tarkista puhelinoperaattoriltasi hinta. Taisin viimeksi kommähtää noihin kaikkiin (minulle taisi tulla esim 5 e vrk lisähinta vaikka en käyttänyt puhelinta).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, minullekin oli isketty kympin lisämaksu ulkomaan netinkäytöstä, vaikka rajat eivät edes ylittyneet. Onneksi sain ne hyvitettyä valittamalla operaattorille :)
      Lentokentän hinnat on kyllä jotain aivan käsittämätöntä - ja kuitenkin pitäisi olla tax free??? :/

      Poista
    2. Lentokentiltä voi tehdä löytöjä edullisesti. Pitää vaan verrata hintoihin ulkopuolella :D

      Poista
  3. Itse en jaksa laittaa mitään budjetteja loma matkalle, muuten loma ei mielestäni tunnu lomalle. Toisaalta sitten elän kyllä lomallakin melkein yhtä nuukasti kuin kotonakin ihan itsestäänkin =D

    VastaaPoista