keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Kävin työhaastattelussa

Mainitsin jo aiemmin blogissani, että olin hakenut avointa työpaikkaa omasta kotikunnastani. Sain kuin sainkin haastattelukutsun tuossa hieman ennen pääsiäistä ja tänä aamuna kävin itse haastattelussa.

Sherlock Holmes museollekin etsittiin uusia työntekijöitä. 


Olin yksi seitsemästä kutsutusta, kun hakemuksia paikkaan oli tullut yli sata. Tämä oli siis jo toinen kerta, kun olen käynyt haastattelussa tuossa samassa paikassa. Siksi en osannut ehkä etukäteen jännittää ennen kuin vasta viime yönä, jonka valvoin levottomasti pyörien ja haastattelukysymyksiä miettien. Eniten pelkäsin, että minulta kysyttäisiin jotakin knoppitietoa, johon en osaisi vastata ja jolla osoittaisin sivistymättömyyteni. Näin kävi viimeksi ja olen pitkään harmitellut asiaa. Onneksi tällä kerralla haastattelija ei kysynyt tällaista testikysymystä vaan sain yleisesti kertoa osaamisestani ja minulta kysyttiin paljon tarkentavia kysymyksiä siitä, mitä osaan tai en osaa. Itsessään haastattelu oli aika lyhyt, vain 15 minuuttia, joten en tiedä menikö se hyvin vai ei. Ainakaan en tunne nolanneeni itseäni mitenkään pahasti. Lyhyt haastattelu tosin jätti maun, että kävin paikalla vain muodon vuoksi, mutta toivon kuitenkin jättäneeni itsestäni hyvän kuvan.

Sainkin teiltä viimeksi kivasti kommentteja siitä, kannattaako työpaikanvaihto vai ei. Ajattelin siksi nostaa asian uudelleen esille, sillä olen tietenkin paininut työpaikanvaihtoajatuksen kanssa jo muutamia viikkoja. Listaan tähän alle selvät faktat työpaikanvaihdon hyvistä ja huonoista puolista. Voitte vapaasti kommentoida, mihin ratkaisuun itse päätyisitte. Koska työpaikan saantiin minulla on vain 1/7 mahdollisuus, en koe koettelevani onneani liikaa, vaikka asiaa etukäteen pohtisinkin. Luultavasti en paikkaa saa, mutta on tärkeää tiedostaa, haenko vastaavia paikkoja myös tulevaisuudessa:

Työnpaikan vaihtoa puoltaa:

  • Lyhyempi työmatka.. 25km -> 2km
  • Työmatkoihin käytetty aika lyhenisi myös. Nykyinen 30 minuutin automatka vaihtuisi 15-20 minuutin kävelyyn tai 10-15 minuutin pyöräilyyn. Lisäksi saisin hyötyliikuntaa. 
  • Autosta voisin luopua, mutta vaikka pitäisin auton, säästäisin bensakuluissa n. 120€/kk. Luopumalla autosta kokonaan säästäisin vuodessa 500€ autoveroissa ja vakuutuksessa. On myös selvää, että tulevaisuudessa yksityisautoilusta rokotetaan yhä enemmän ja enemmän.
  • Koska alallani ei juuri jaella palkankorotuksia, voisi työmatkakulujen säästöllä nostaa kuukausittain käteen jäävää rahasummaa. 
  • Uudella työpaikalla on erityinen vuosibonus siinä, missä nykyisellä työpaikalla ollaan kiristetty työpaikkaetuuksia. Tämä johtuu vahvasti kuntien hyvästä/huonosta tilanteesta.
  • Palkka olisi luultavasti muuten aika saman tasoinen, mutta henkilökuntaetuihin saattaa sisältyä (huhujen mukaan) enemmän kulttuuri- ja liikuntaseteleitä, sekä uutena kivana myös lounassetelit. Ihmettelisin kovasti, jos uudella työpaikalla ei olisi tarjota sali- tai ryhmäliikuntaetuja. 
  • Uuden työpaikan ympärillä on monipuoliset lounasmahdollisuudet
  • Kotikuntani on muutenkin rikkaampi kuin nykyinen työkuntani, joten uudessa työssä määrärahoja ja mahdollisuuksia voisi olla ihan toisella tavalla tarjolla.
  • Tiedän, että uudessa työpaikassa on kivoja ihmisiä töissä ja ainakin yksi vanha opiskelutoverini.
  • En haluaisi liikaa jämähtää vanhaan, vaan haastaa aika ajoin itseni uusiin ympyröihin.

Vanhan työpaikan säilytystä puoltaa: 

  • Rakkaat, nykyiset työtoverit ja erinomainen pomo
  • En ole aivan varma, millainen uuden työpaikan pomo on. Ihmiset puhuvat hänestä aina oudon pidättyväisesti, kierrellen tai ikään kuin puolustellen. 
  • Työtehtävät työssäni olen vuosien saatossa saanut muokata juuri haluamanilaisiksi. Vastuualueeni ovat juuri sitä, mitä olen halunnut tehdä Uudessa paikassa saisin ainakin aluksi entisen työntekijän työtehtävät. Tehtävänkuva saattaa muutenkin olla rajoittuneempi.
  • Uudella työpaikalla tehdään myös sunnuntaivuoroja. Olen tottunut lauantaivuoroihin, mutta sunnuntaivuoroissa olisi perheelliselle uutta järjesteltävää. Toisaalta sunnuntaikorvaus voisi tuoda lisäansioita tai pidempiä vapaapäiviä. 
  • Nykyisessä työssä saan mukavasti joustoa, mm. voin toivoa tietynlaisia vuoroja. Uuden työpaikan jousto on suuri kysymysmerkki. 
  • Olen juuri saavuttanut nykyisellä työpaikallani kaiken, mitä saavutettavissa on: vakityö, oma autopaikka (sitäkin jonotin vuosia!), oma työpiste, kokemuslisä ja jopa henkilökohtaisen osaamisen lisä (jota ei tosin ole tänä vuonna kuulunut). Tuntuisi hassulta lähteä nyt pois. 

Mutta on hyvin luultavaa, etten tule valituksi. Haastattelussa tuli ilmi, että olen tehnyt lyhennettyä työpäivää ja vaikka tämä asia saataisiin sovittua, minulla olisi vielä toiveita syksyn työvuoroista. Aloitanhan silloin lisätyöt, jotka asettavat taas lisäpaineita työvuoroille. En ehkä näytä helpoimmalta rekrytoitavalta, mutta tällaista on nyt elämäni, kun olen niin syvälle työelämään jo sujahtanut. En onneksi menetä mitään, vaikka en valituksi tulisikaan, kun on alla vakityö ja viihdyn työpaikassani.

7 kommenttia :

  1. Ehdottomasti kannattaa hakea. Jos tulee valituksi niin sitten voi tehdä vasta päätöksen että haluaako vaihtaa vai ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensiviikolla saa tietää tarvitseeko edes valita :P

      Poista
  2. Voi, plussalista oli kyllä mehukas! Itse rakastaisin sitä että voisin kävellä tai pyöräillä töihin, en ole sitä sitten ala-asteen tehnyt (jos koulun laskee ns. työksi).

    Minä ehkä vielä punnitsisin sitä, oletko onnellinen nykyisessä työssäsi. Jos olet, voisi uusi työ tuntua riskiltä mutta mistä sitä tietää olisitko myös uudessa työssä yhtä onnellinen. Ehkä kuitenkin kannatan aina uuden kokeilemista jos molemmat vaihtoehdot ovat yhtä hyviä ja vaihto ei ole pakollinen.

    VastaaPoista
  3. Vuosittaista autoveroa kuten myös vakuutuksia lukuunottamatta kaskon palo/ilkivalta jne saa poistettua näppärästi trafin sivuilla liikennekäytöstäpoistolla. Taitaa olla 6e edestakaisin nykyään. Eli dieselauto kannattaa poistaa jo viikon lomamatkalle ulkomaille mennessä, bensaauto hieman pitemmän tauon ajaksi. Onnistuu näppärästi pankkitunnuksilla.

    VastaaPoista
  4. Jo pelkästään tuo plussa listan ensimmäinen kannattaa. 25 km vaihtuisi 2km. Suosittelen hakemaan, ja 'ei silti harmittelemaan' jos paikkaa et saakaan....

    VastaaPoista
  5. Jos sinun on palkattava luotettava hakkeri seuraamaan puolisosi puhelinta tai sosiaalista verkostoa, ota yhteyttä expressfoundations@gmail.com Se on erittäin luottamuksellista

    VastaaPoista