keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Iloiset kolmikymppiset

En ole mikään varsinainen juhlija, mutta pidän kyllä kovasti illanistujaisista. Siksipä päätin pitkästä aikaa oikein kunnolla satsata omiin syntymäpäiviini, jotka olivat samalla elämäni kolmannetkymmenennet. Viime viikonloppuna pidin peräkkäisinä päivinä kaveri- ja sukulaissynttärit!

Lähetin lähes kaikille ystävilleni tapahtumakutsun facebookin kautta. Tapahtumakutsussa on kätevä
ominaisuus, jolla tulijat voivat ilmoittautua tulevaksi, poisjääviksi tai jäädä kahden vaiheille Ehkä-tilaan. Mitään ilmoittautumista en edes vaatinut, joten tiedossa ei ollut kuin arvio siitä, montako ihmistä olisi tulossa paikalle ja ketä he toisivat mukanaan. Aika hurjaa minulta. Kaiken hyvän lisäksi päätin ensimmäistä kertaa elämässäni kutsua paikalle ystäviä kaikista eri ystäväporukoistani. Sukulaissynttärit olivat hieman tarkemmin rajatulle ryhmälle, mutta ensimmäistä kertaa tutustutin omat ja mieheni vanhemmat toisilleen.

Kaikenkaikkiaan molemmat juhlat sujuivat erinomaisesti ja olivat harvinaisen tyydyttävät. Vähän harmitti muutamien sukulaisten poisjäänti, mutta ystäväpuolella kaikki onnistui hyvin. Toisensa tuntevat ystävät tulivat samassa porukassa ja vierailujen aikataulut lomittuivat juuri niin mukavasti, että ehdin kutakin ryhmää jutuuttaa ja kahvittaa pitkin päivää. Viimeiset ystävät lähtivät vasta myöhään illalla.

Sitten siihen jännittävempään osaan, elikkä syntymäpäiväjuhlieni budjettiin. Olin varautunut 17
aikuisvieraaseen ja 4 lapsivieraaseen (toteutuma: 13+5). Sukulaisia odotin saapuvaksi n. 11 (tuli 7). Plus tietenkin oma perhe 3 henkeä. Tällä budjetilla ruoka riitti aivan erinomaisesti ja paljon jaettiin lähtijöille matkaan, osan vein töihin rääppiäisiksi ja pari päivää olemme eläneet muutenkin kakulla:  

  • Äidiltä tilattu kakku: 30€
  • Ruuat: 81€
  • Virvoitusjuomat: 15,42€ (sis. 4€ panttia)
  • Alkoholijuomat: 82,89€
  • Mansikat: 15€
Yhteensä: 224,31€

Kerrankin kun minä tarjoan alkoholijuomia juhlillani niin lähes kaikki jäi juomatta ja vieraat toivat enemmän kuin joivat itse! Onneksi mies lupasi lunastaa minulta kaikki juomattomat pullot, joten saanen suurimman osan alkoholiin käytetyistä rahoista takaisin. 

Ruokiin sisältyy itse leivottu uunipellin kokoinen kakku ja pientä suolaista ja makeaa naposteltavaa, pari peltipitsaa ja iso grillijuustosalaatti. Peräkkäisinä päivinä olisi ollut aivan mahdotonta leipoa kahta kakkua, joten maksoin äidille tarvikkeet ja pyysin häntä leipomaan toisen kakun. Todelliset kustannukset kakun tekoon olivat tosin maksaneet lähemmäs 50€. Lisäksi oli yksi pakastekakku "hätävarana", mutta se jäi täysin turhaksi ja maanantaina ilahdutin sillä työkavereitani. Ruuat ja virvoitusjuomat maksoin suurimmaksi osaksi S-tilille kertyneillä bonusrahoilla, joten tuntuu melkein, kuin ne olisivat olleet ilmaisia. 

Mansikoita käytin niin kakun koristeluun, juomien koktailisoimiseen kuin virkistävänä tarjoilulisänä. Summalla sai kolme "puulaatikollista", yhteensä vajaa 2,5-3kg? Onneksi kaupasta löytyi juhla-aamuna täysin tuoreita ja herkullisia mansikkalaatikoita. 

Käteen jäi juhlista varmasti enemmän kuin niihin meni ja hyvillä mielin muistelen iloista viikonloppua. Ihan lähivuosina en kuitenkaan ota juhlia uusiksi. Onneksi oli S-bonuksia, joten tuntuu, kuin en olisi rahaa käyttänyt paljoa yhtään. 


Ystävät ja sukulaiset muistivat minua myös ihanilla lahjoilla. Kuvassa olevien lisäksi sain paljon kukkia, suklaata, kolme pulloa kuohuvaa, juhlakoristeita ja muuta pientä. Taisi matkakassakin karttua hieman ja tulevan japaninmatkan lentoliputhan ovat synttärilahja mieheltäni. 

Hyvänä vinkkinä lahjojen ostoon voisin antaa meidän perheellämme olevan käytännön, jossa aikuiset reilusti jakavat omat lahjatoiveensa keskenään. Viime joulu oli ensimmäinen kokeilukerta ja lahjalistasysteemi toimi erinomaisesti. Kevään ajan olemme soveltaneet samaa systeemiä synttäreihin. Kaikkia ärsyttää saada lahjaksi tavaraa, jota ei ole toivonut ja jolla ei ehkä tee mitään. Samoin lahjan antaja tuskailee puutteellisia ajatustenlukutaitojaan. Tästä syystä päätimme yhteistuumin jakaa toiveemme ja esim. keräilemämme astiasarjat reilusti julki ja listalta muut voivat valita, mitä ostavat. Näistä lahjoista lahjalistaltani ovat Finlaysonin lakanat ja Savonian astiat. Ystävät eivät tietenkään lahjalistastani tienneet, mutta kaikista huomasi, että lahjan antaja oli miettinyt sopivan lahjan juuri minua varten. Olen hurjan iloinen kaikista saamistani lahjoista!

12 kommenttia :

  1. Olisiko aika päivittää tietolaatikkoon vaikka parisuhteessa oleva yh? Pelkkä yh antaa väärän mielikuvan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki blogissa kirjoittamani on tapahtunut sen jälkeen, kun erosin lapseni isästä. Siitä alkoi minun matkani kohti itsenäisyyttä ja vaurastumista - jo ennen kuin aloin tapailla ensimmäistäkään sulhasehdokasta. Koska kirjoitan yksinomaan omista raha-asioistani ja sijoituksistani, ei avopuolisollani ole juuri tekemistä tämän blogin kanssa. Tämä ei ole senssi, eikä seuranhakupalsta, ei myöskään perhe- tai tunneblogi.

      Haluan blogillani osoittaa ennen kaikkea sen, että yksinhuoltaja, nainen, vähävarainen tai kuka vain voi halutessaan olla oman varallisuutensa hoitaja, eikä se riipu parisuhdestatuksesta. En ole nähnyt muidenkaan sijoitusbloggaajien kirjoittavan etusivulleen ovatko he perheellisiä, parisuhteessa tai ovatko ihastuneita johonkuhun. Jotkut eivät paljasta edes sukupuoltaan. Sen sijaan perhestatukseni on aivan hyvin löydettävissä, kun lukee blogiani.

      Millä tavalla koet olevasi harhaanjohdettu, jos luet blogiani ja sinulle käy ilmi, että olen parisuhteessa? Että ilman miestä en olisi päässyt edes alkuun vaurastumisessa? Vai oletitko minun olevan vailla puolisoa? YH = sinkku?

      Poista
    2. Hyvin sanottu! Varallisuuden kasvattaminen tai varallisuudesta kiinnostuminen ei ole perhestatuksesta kiinni.

      Poista
    3. Niin ei tuolla ole mitään väliä mikä suhde tilanne on! Nimittäin itsekin hetken aikaa yksinhuoltajana olin ja kun löysin uuden miehen niin samalla tavalla raha asiat hoidan! Minä en edes tiedä paljon mies saa palkkaa.. meidän rahat ei todellakaan ole yhteisiä. Minulla oma talo sijoitus asunto ja tilillä vielä lähemmäs 30tuhatta ja olen 23v. Ja miehellä ei mitään.

      Poista
    4. En ole varma mihin ensimmäinen anonyymi viittasi, mutta itselle heräsi ehkä samantapainen kysymys tästä kohdasta:

      "Onneksi mies lupasi lunastaa minulta kaikki juomattomat pullot, joten saanen suurimman osan alkoholiin käytetyistä rahoista takaisin."

      Hienoa jos joku näin tekee, mutta jos minun pippaloistani jäisi viinaksia yms. ylimääräiseksi, niin tuskin kukaan niitä lunastaisi rahalla :D ilmaiseksi ottaisivat toki.
      Pointti oli ehkä ettei kaikilla ole edes tällaista mahdollisuutta?

      Poista
    5. Kiitos toinen Anonyymi kommentista ja sinulla oli ihan hyvä huomio. Siksikin tuntuisi hassulta listailla mihinkään suhdestatusta, kun minun ja avomieheni taloudet ovat niin irrallaan toisistaan. Se näkyy jopa tällaisissa ruoka-ostoksissa. Ostin itse 90% synttäreideni tarjottavista. Miehen kanssa sovimme (hänen ehdotuksestaan) jo kaupassa, että hän lunastaa ylijäämä oluet ja pullot minulta jos ne jäävät juomatta. Tämä siksi, että en itse tiennyt paljonko ostaisin - yleensä en tarjoa alkoholia ollenkaan omilla juhlillani. Lisäksi mies sai valita merkit ja laadut, koska en itse tiedä noista mitään.

      Koska vieraat eivät juomia juoneet niin jaoin heille mukaan ylijäämäruokia ja mies lunastaa oluset, kuten sovittiin. Ilman häntä ne olisivat jääneet minulta kauppaan ja hän olisi sitten ostanut oman tarpeensa mukaan niitä sieltä :D

      Käsittääkseni ei ole aivan ennenkuulumatonta, että uusperheessä rahavarat pidetään hyvin pitkälle erillisinä. Tärkeintä on joka tapauksessa yhdessä sopiminen ja yhteisymmärrys. Tämä on meidän sopimuksemme ja ihan kivasti toimii.

      Poista
    6. Moi. Olen uusperheen äiti. Ja minulle tilanne oli se, että kunnes oli yhteinen asunto, niin pidimme rahat ja menot ominamme. Ja siltikin tuli yllätyksiä, kun olimme naimisissa jo ja oli yhteinenkin lapsi. Teimme vasta silloin avioehdon. Sitten kun aiemmasta liitosta oleva lapsi muuttaa opiskelemaan, niin silloin vasta talous tasa-arvoistuu. Mielestäni on ihan viisasta keskustella raha-asioista ja pyrkiä jo ennen yhteistä taloutta miettimään asiat. Tämä ei nyt liity sinun tilanteeseen kuin siten, että yksinhuoltajan uudessa suhteessa on omat kiemuransa näissä käytännön asioissa. Olen yrittänyt olla varovainen, mutta silti uskaltaa;).

      Poista
  2. Juuri aloitin eilen illalla lukemaan kukkaron kuningatar kirjaa. Luen kaikki talouskirjat. Tämän vaikuttaa hyvältä. Innostun aina hyvästä kirjasta. Hyvän lahjan olet saanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä vaikutti mielenkiintoiselta. Tykkään, kun sijoituskirjailijat esittelevät jonkin uuden ajatuksen tai ajatusmallin säästämisen/sijoittamisen tueksi. En malta odottaa, että pääsen tutustumaan tämän kirjan antiin. :)

      Poista
    2. Minä olen lukenut tämän kirjan nyt keväällä enkä oikein pitänyt siitä. Lukisin mieluusti arvostelunne blogeistanne!

      Poista
    3. Varmasti kirjoitan arvostelun, jahka olen sen lukenut :) Saa nähdä, ennätänkö ennen japaninmatkaa.

      Poista
  3. Onnittelut ja myötäisiä tuulia uudelle vuosikymmenelle :)

    VastaaPoista