sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Kevätkuulumisia taloyhtiöstä

Kirjoitan tätä kevään lämpimimpänä päivänä, perjantaina. Kevään lämpöinen tuuli puhaltelee kasvoilleni parvekkeen aukinaisesta ikkunasta, mustarastaat laulavat yhdessä muiden lintujen kanssa aariaa lämpöisen päivän ylistykseksi ja pulut parittelevat pihakoivussa. Kuinka ihanan rauhaisa onkaan oloni.

Tai siis olisi, jos taloyhtiön pihamaalla tehty myllerrys ei kalvaisi mieltäni. Tänään töistä tullessani en päässyt tavalliselle paikalleni tyhjille parkkiruuduille, kun nurmikolla touhusi pari työmistä kaivurin kanssa. Luimistellen ajoin autoni naapuritalon pihaan ja luikin sisälle. Nyt jo typerä parkkipaikkauudistus ajaa minut ahtaalle!

Rappukäytävässä odotti iloinen synttäriyllätys isännöitsijältä tai muilta taloyhtiön puuhanaisilta. Taloyhtiössä järjestetään kevät-talkoot JA uusien parkkipaikkatolppien pystytys samaisena päivänä, jolle olen järjestämässä suurensuuria 30-vuotis-syntymäpäiväkemujani. Eli kun kerrankin olisi tarvetta kymmenelle vieraspaikalle niin juuri sinä päivänä tädit muuttavat paikat maksullisiksi, kyyläävät haravat kourassa juhlavieraitani ja aloittavat perinteiset juopottelujuhlansa pihamalla.

Harvoin toivon näin paljon, että synttärijuhlapäivänäni sataisin oikein kunnolla räntää.

No, se siitä katkeruuden purusta. Olen nimittäin jo lähettänyt isännöitsijälle viestin, että haluan varata itselleni yhden uuden kylmäpaikan. Mitään kuittausta en takaisin päin saanut, mutta olettaisin asian olevan kunnossa. Koska yhtiövastike laski jonkin verran, voinen kait irroittaa budjetista vitosen parkkipaikkamaksua varten.

Taloyhtiöasiat ottavat harvinaisen paljon päähän heti, kun niihin sotkeutuu itse mukaan. Ajattelin kyllä jättäväni tulevat kokoukset väliin jo ihan oman mielenrauhani takia. Vuokrayksiöni yhtiökokous jo vahingossa luiskahtikin ohitse. Sain siitä pöytäkirjan itselleni postitse ja kaikki näyttää talouspuolen osalta oikein hyvältä sillä suunnalla.

Paitsi, että taloyhtiössä asuu sitkeä varas.

Jo aiemmin taisin kirjoittaa blogissani edellisen vuokralaisen ongelmista verkkokellarivarkaan kanssa. Tuolloin olin yhteydessä taloyhtiön itsännöitsijään ja hän kertoi, että verkkokellariin ollaan asentamassa videokameravalvontaa ja näin ilmeisesti tehtiinkin. Nimittäin kokouspöytäkirjan mukaan koko videokamerajärjestelmä on nyt varastettu.

Että sellainen kevät.

12 kommenttia :

  1. Auts, onpa huono tuuri! Aina ei sopeudu, mutta onneksi teillä sentään selkeästi välitetään jollain tavalla taloyhtiön hoitamisesta. Eikä vain olla välinpitämättömiä sotkijoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinällään tietenkin positiivista, että taloyhtiötä ei ole aivan hunningolle jätetty. Vaikka nurisenkin niin molempien omistamieni asunto-osakkeiden taloyhtiöillä menee taloudellisesti hyvin.

      Poista
  2. Siis miten voi koko videokamerajärjestelmä olla varastettu? Ja jos se on varastettu, niin miksi uutta ei ole asennettu vakuutuksen piikkiin?

    Kyllä muakin suoraan sanottuna v*tuttais tuollainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä sitä minäkin ihmettelen, että miten se järjestelmä on saatu kokonaisuudessaan sieltä varastettua. Ehkä kyse on jostakin kompaktista kamerasysteemistä, jossa nauhoite jää kameran sisälle? :D Ei hajuakaan, kun en ole ehtinyt tuota hankittua kameravalvontalaitetta edes nähdä ennen kuin se varastettiin. Kaipa se siellä puoli vuotta ehti olla. Taloyhtiössä ilmeisesti majailee huumeveikkoja ja pöytäkirjassa oli maininta myös asunnon haltuunotosta.

      Poista
  3. Oliko videokamerajärjestelmä 80-luvulta, tallennus vhs-kasetille? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ainakin se oli uusi hankinta. En sitten tiedä, millaisen kameran isännöitsijä oli hankkinut :D VHS tuli itsellänikin mieleen ekana. Jos koko järjestelmä on varastettu niin sitten on vissiin tallenteetkin lähteneet voron matkaan.

      Poista
    2. Voisi kuvitella, että on joku riistakamera-tyyppinen ratkaisu. Eli siis yksi mötikkä, joka tallentaa muistikortille. Ja kun rosmo huomaa tulleensa kuvatuksi, pöllii koko laitteen.

      Poista
    3. Tämä kuulostaa järkevimmältä teorialta. Ehkä seuraavan kameran suojaksi pultataan jokin kehikko - toivottavasti.
      Itse kirjasin vuokrasopimukseen, että vuokralainen saa käyttää kellarikomeroa omalla vastuulla. Samoin kerroin vuokralaiselle varkauksista, joten jos sieltä jotakin varastetaan niin ei ole minun vastuullani.

      Poista
  4. Onko taloyhtiössä ammatti-isännöitsijä? Kuulostaa aika epämääräiseltä toiminnalta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotitalon isännöitsijä on aivan huippu hommassaan. Vuokrayksiöni isännöitsijä kaipaisi kyllä vähän kilpailutusta parempaan, mutta ihan ok näinkin. Ainahan taloyhtiö on kovilla, jos asukkaista joku sattuu olemaan häirikkö/rikollinen.

      Poista
  5. Pitäskö sun mennä hallitukseen, saisit päättää itse asioista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leimauduin jo ekassa yhtiökokouksessani vaikeaksi tapaukseksi, kun vastustin parkkipaikkahanketta :D Ei sinne noin vain mennä. Kokouksessa eräs hallituksen jänesen halusi erota ja toinen asukas tulla hallitukseen hänen tilalleen. Näin yksinkertainen vaihto ei meinannut onnistua, kun puheenjohtaja ei halunnut päästää tätä vanhaa hallituslaista pois tehtävästään. Että sellainen puuhasisäpiiri meillä.

      Poista