sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Mikä on mahdollista elämässä? # Osa 1

Olen jo pitkään miettinyt kirjoittavani siitä, mikä on elämässä mahdollista ja miten saavuttaa tavoitteensa. Toivottavasti aihe on jo tarpeeksi kypsynyt mielessäni, koska haluan viimein purkaa ajatuksiani blogiin asti. Kirjoitan aiheesta täysin omasta näkökannastani, mutta se kanta saattaisi sopia myös muille perusterveille ihmisille. Ajatuksistani saattaa tulla jopa juttusarja.

Mielessäni olen koettanut hahmotella, mitkä ominaisuudet tai taidot itse näen parhaiksi unelmien edistäjiksi. Uskon näet vakaasti, että unelmat ovat hyvin pitkälle saavutettavissa tietyin ehdoin ja edellytyksin. On myös paljon toimintamalleja, joilla omia haavekuvia ei varmasti koskaan tavoita ja haluan käsitellä myös niitä.

Näen itse elämän vähän kuin tienä, joka haarautuu jatkuvasti ja siltä on mahdollisuus kääntyä lukemattomille eri poluille. Kaikki polut edustavat erilaisia mahdollisuuksia elämässä. Polkujen näkeminen on jo ensimmäinen askel kohti onnea, sillä yllättävän moni ei niitä näe. Monille elämässä on vain yksi tie ja muita mahdollisuuksia ei joko nähdä tai niihin ei uskalleta tarttua. Keskivertoinen elämä: koulutus, työ, perhe, omakotitalo ja koira on turvallinen tapa elää - ei siinä mitään - mutta keskivertoista kummemmaksi se tuskin siitä muuttuu. Ikäviä tienristeyksiäkin saattaa pakosta tulla eteen erojen ja työttömyyden muodossa. Mitä silloin jää käteen eletystä keskivertoelämästä?

Erilaisten polkujen kautta tavallisenkin elämän kurssia voi muuttaa ja suunnata esimerkiksi vaikka kohti vaurautta. Uskon, että moni rikastunut on osannut ottaa mahdollisuuksista kiinni tai kehitellä jopa ihan omat polut. Tämä vaatii kulkijalta mielestäni ennenkaikkea kiinnostusta ja halua poistua omalta mukavuusalueeltaan - menemättä kuitenkaan epämukavuusalueelle! Näiden lisäksi ihmisen on tunnettava itsensä ja haluttava myös kehittyä.

"Minua ei kiinnosta, en jaksa opiskella, minulla ei ole aikaa" ovat takuuvarmoja ajatusmalleja, joilla pysytään siellä omassa kuplassa ja elämä jatkuu samoilla raiteilla. Kiinnostus uuden oppimiseen tai kokeiluun on osoittanut minulle, ettei moni taito ole läheskään niin vaikea hallita, kuin yleisesti uskotaan. Sanomattakin lienee selvää, että monipuolinen taitorepertuaari on vain avuksi kaikessa, mihin ikinä pyritkin.

Näistä ajatuksista lähden syventämään omaa tikapuumalliani kohti unelmien tavoittelua:

  • Tunne itsesi ja kykysi
  • Kiinnostu, kehity ja ota selvää
  • Uskalla yrittää ja menestyä




9 kommenttia :

  1. Keskustelin eilen erään yrittäjän kanssa. Hän sanoi perustavansa vielä elämässä vähintään puolenkymmentä yritystä. Eikä uskonut, että mikään niistä välttämättä tuottaa rahaa. Kädestä suuhun eläminen sopi hänelle mainiosti.
    Olen lukenut paljon unelmakirjallisuutta ja vahvuuksien tunnistamisesta jne. En vain jotenkin näe sitä omaa voimaani, jolla voisin parhaiten auttaa yhteiskuntaa ja ehkä - tienata rahaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan sinulla jo blogi Ekonomimmi? :) Ja etkö kuitenkin tee töitä alalla, jolla on ainakin teoriassa mahdollista tienata ihan mukavasti. Hyvä palkka taas voi mahdollistaa vaikka mitä unelmia.
      Mahtoiko yrityksistään puhunut ystäväsi mahdollisesti olla nainen? Aihe on tulenarka, mutta olen paljon miettinyt myös miesten ja naisten eroja kunnianhimossa - juurikin vaikka yritystoiminnan kanssa.

      Poista
    2. No totta, voi blogillakin jotain "saada aikaan yhteiskunnassa" :). Ja joo, kyseinen ystävä oli nainen. Kovinkin kunnianhimoinen ja valmis tekemään rohkeita valintoja. Veikkaan, että joskus joku yrityskauppa tai tuote kyllä hänellekin tuo euroja kassaan ihan kunnolla.

      Poista
    3. Toivon sekä sinun blogillesi/urallesi että ystäväsi yrityksille kaikkea hyvää :) Ehkä joskus jatkan aiheesta naisten kunnianhimo lisää!

      Poista
  2. Hyvä teksti. Kaikkeen pystyy kun sitä oikein haluaa :)

    VastaaPoista
  3. Olen huomannut saman ilmiön "urautuneista" ajattelumalleista, joista ei osata tai uskalleta laajentaa näkökenttää laatikon ulkopuolelle. Jotenkin tuntuu että omien vanhempien ikäluokassa se on melko yleistä, tyydytään yllättävän vähään ja tehdään kaikki asiat just niinkuin ne on "aina" tehty. Johtuu varmasti osittain siitä että ei ollut internetiä tms laajoja tiedonhakukeinoja silloin kun he olivat nuoria, rohkeita ja elämännälkäisiä. Ei ehkä olla oltu kovinkaan tietoisia keinoista joilla voi päästä unelmiin kiinni. Vanhemmiten laiskistuu ja tulee mukavuudenhaluiseksi, ja jos on perhettä niin veikkaisin että riskinottoinnokkuus vähenee aika paljon. Ja vaikka nykyään väyliä unelmien saavuttamiseen on enemmän kuin koskaan, niin edelleen on niitä ihmisiä joita ei vaan kinosta, koetaan että siitä on liikaa vaivaa kun pitää itse tehdä jotain asioiden eteen, eikä kaikkea välttämättä tarjoilla hopeavadilla eteen. Ja onhan ihmisillä edelleen erilaisia unelmia, mikä on ihan ok ja hieno asia. Jotkut niistä vaatii enemmän duunia kuin toiset.

    Omalla kohdalla ahdistusta aiheuttaa juurikin se kun ne lukemattomat polut tuntuvat avautuvan välillä liiankin selvästi silmien edessä. Mikä niistä on se oikea? Pitääkö oma polku valita tunteella vai järjellä? Eli usein meinaa nössöttää siksi etten luota omiin valintoihin. Itsekritiikki on muutenkin melko korkea ja vaadin itseltäni aika paljon, ja toleranssi omille epäonnistumisille on pikkuisen huono = ainekset keskinkertaisuuteen jämähtämiseen on kasassa.

    Toivottavasti palaat aiheeseen vielä jatkossa, nämä samat teemat pyörii usein aivolohkossa täälläkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos pohdinnoistasi sanchez! Mukavaa, että aihe kiinnosti sinua ja Osinkokuningasta myös. Jatkan varmaankin juttusarjan kirjoittamista - tai oikeastaan julkaisua, sillä seuraavat osat ovat jo hiontaa vaille valmiina. :)
      Tuo valinnan vaikeus kaikista eri vaihtoehdoista on tosiaan hyvä näkökulma, olin sen jo itse ihan unohtanut. Auttaa hieman, kun koettaa ajatella toiveita ja tavoitteita pitkällä tähtäimellä.

      Poista
  4. Höpöä. 160 cm persjalkainen ei voi rueta huippumalliksi. Azoospermiasta kärsivä ei voi saada omia lapsia (adoptoidakin voi vain tietyin edellytyksin). 80 älykkyysosamäärällä ei väitellä ydinfyysikoksi. Yms. Kaikkea ei kaikki vaan voi saavuttaa mistä unelmoi vaikka kuinka hakkais päätään seinään ja yrittäs.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Anonyymi. Lue ihmeeessä tämänaamuinen jatko-osa ajatusralliini. On aivan selvää, etteivät kaikki unelmat ole toteutettavissa sellaisenaan, mutta se ei tarkoita, etteivätkö ne olisi hyviä tavoitteita tai tavoitteiden runkoja.
      Haaveillessasi mallin urasta, voisit miettiä, mitkä ovat ne seikat, jotka tässä unelmassa ovat ne tärkeimmät osaset. Harva oikeasti haluaisi huippumallin elämää, vain osan siitä. Onko kyse halusta tulla ihailluksi? Halu päästä esiintymään? Tienata ulkonäöllä? Elää luksuselämää? Näitä tavoitteita voi tavoitella ilmankin huippumallin uraa, joka saattaisi tyssätä heti alkuunsa niihin lyhyisiin jalkoihin.
      Lapsiasian kanssa myös sama juttu. Lasten kanssa on mahdollista toimia monella eri tavalla ja maailma on täynnä lapsia, jotka kaipaavat elämäänsä luotettavaa aikuista. Onko toive lapsesta halua nähdä lapsen kasvavan, kokea onnistumisen tunteita vanhempana, tulla lapsen rakastamaksi, huolehtia? Vaikka omaa ei olisi mahdollista saada (toive oman geeniperimän siirtämisestä seuraavalle on mahdotonta), voi perhe-elämää silti viettää sijoitusvanhempana, tukivanhempana, uusperheessä tai työskentelemällä (palkallisesti tai vapaaehtoisena) lasten parissa.
      Älykkyysosamääriin en itse usko, sillä viisautta on niin monenlaista ja yksi palikkatesti ei kerro ihmisen kyvyistä vielä mitään. Kirjoituksessani jo mainitsinkin, että ajatukseni voivat sopia perusterveelle ihmiselle ja en näe, miksei ydinfysiikasta intohimoisesti kiinnostunut ihminen voisi oppia ydinfysiikkaa.
      Tällaisia ajatuksia minulla heräsi, mutta totta tietenkin on, ettei kaikista ole kaikkeen. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö sinulla voisi olla sinulle sopivia unelmia ja ettetkö voisi unelmiesi tavoittelulla löytää onnea. Kaikkea hyvää sinulle tulevaan syksyyn!

      Poista