sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Kilpailuttamalla lisäsäästöjä

ihmeveikko.fi – mikä ihmeen juttu toi on?


Kaikkien nuukailusta kiinnostuneiden tavoin harrastan mielelläni hintojen vertailua ja kilpailuttamista. Mietin taannoin lisää tapoja säästää tekemällä fiksuja valintoja ja törmäsin uuteen palveluun, jonka nimi oli omaperäinen: ihmeveikko.fi. Sivusto on vielä kehitysvaiheessa, mutta näytti mielenkiintoiselta. Ihmeveikossa voi kilpailuttaa ainakin kiinteistönvälityksen, luotot ja pian myös kotisiivouksen ja muuttopalvelun. Luotoista en nyt niin tiedä, mutta välittäjän palveluita tulen pian tarvitsemaan kipeästi ja kotiin tilattu siivouspalvelu on ollut märkä uneni jo hyvän aikaa.


Uteliaana ja blogiyhteistyö mielessäni olin yhteydessä palvelun perustajiin ja kyselin, mikä palvelun juju on. Ihmeveikko.fi on heidän mukaansa “100% ilmainen palvelu, joka auttaa kilpailuttamaan ja vertaamaan perinteisesti vaikeasti vertailtavia palveluita”. Ei siis tuotteita, vaan palveluita.


Hinta näkyvillä ja vertailukelpoiset tarjoukset
Homma toimii näin esimerkiksi kiinteistönvälityksessä: asiakas jättää tarjouksen lomakkeen avulla, kiinteistönvälittäjät saavat ilmoituksen tarjouksia odottavasti asiakkaasta ja jättävät tarjouksensa. Kiinteistövälittäjät eivät saa asiakkaan yhteystietoja, joten asiakas voi rauhassa vertailla saamiaan tarjouksia. Tarjouksista siakas näkee välityspalkkion hinnan euromääräiseksi ja vertailukelpoiseksi(!) auki laskettuna.


Tähdet ja asiakkaiden arvostelut
Tarjoukset esitetään selkeinä kortteina, joita on helppo lukea. Korteista pääsee tutustumaan kunkin yrityksen antamaan yksityiskohtaiseen tarjoukseen, tässä tapauksessa oman asunnon myynnistä ja välityspalkkiosta. Asiakas valitsee 1–3 kiinteistönvälittäjää ottamaan yhteyttä asunnon arviointia varten. Kuulin, että palveluun on tulossa asiakkaiden kirjalliset arvostelut yrityksistä ja heidän asiantuntijoistaan helpottamaan tarjousten arviointia. Tähditykset ovat jo olemassa. Myöhemmin tulossa mm. kiinteistönvälittäjien aiemmin myymien asuntojen valokuvia.


Toimiiko se?
Ihmeveikko Oy:n toimitusjohtaja Hannes Mattila (28) kertoi, että palveluun on tullut jo yli 100 tarjouspyyntöä ja että tarjouksia on annettu useita satoja. Kiinteistönvälittäjiä järjestelmässä on yli 1600 henkilöä ympäri Suomea, joille tarjouspyyntö lähtee. Keskimäärin säästöä kilpailuttamalla tulee yli 4900 euroa asuntoa kohden.Yhteensä ihmeveikko.fi on säästänyt asiakkaille 1.9.2017 mennessä yli 270.000 euroa. Pääkaupunkiseudulla päätöksen saa tunneissa.


Homma on selvästi vielä alussa, mutta vaikuttaa aika mielenkiintoiselta. Hannes kertoi minulle, että tulossa on piakkoin ainakin vakuutusten kilpailutus, kotisiivous ja muuttopalvelu. Kotisiivouskilpailutuksen alkua odotan suurella mielenkiinnolla. Luultavasti kirjoitan aiheesta myöhemmin vielä lisää.


*Julkaisu tuotettu yhteistyössä Ihmeveikko Oy:n kanssa. Linkki ei sisällä affiliate-markkinointia.

3 kommenttia :

  1. "Keskimäärin säästöä kilpailuttamalla tulee yli 4900 euroa asuntoa kohden.", mistä noin suuren säästön voi saada? En ole koskaan edes maksanut välittäjälle noin paljoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulisin, että kilpailutusta haluavat/kokeilevat ne, joilla on myynnissä isoja tai kalliita asuntoja. On eri asia maksaa 200k€:n helsinkiläisyksiöstä prosenttiperusteinen välityspalkkio kuin ottaa välittäjä, jolla on huonelukuun perustuva kiinteä hinta. Tämä voisi selittää suuren eron kilpailutusten lähtötilanteessa versus saatu tarjous.

      Minä olen maksanut pienen kolmion välityksestä reippaat 5600€:a (Kiinteistömaailma, jokunen vuosi sitten) ja olisi kyllä ollut kiva päästä huomattavasti halvemmalla.

      Poista