sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Verotuspäätös 2016 - miinukselle meni

Ajattelin jo ukkini perintöveron oikaisupäätöksen tulleen, kun verottaja muisti kirjeellä. Mutta ehei, verotuspäätöshän se siellä pääsi yllättämään. En muistanut moista edes odottaa.

Koska ensimmäisen vuoden vuokratuloista en ollut maksanut vielä senttiäkään veroa, osasin odottaa jonkinlaista laskua. Jännitystä keitokseen toivat muutamat isommat vähennykset, joten aivan varma en ollut, paljonko maksettavaa tulisi vai menisikö lopputulos lähelle nollaa. No ei aivan, maksettavaa jäi:

602€ mätkyjä.

Joka tilitetään verottajalle kahdessa erässä marraskuun lopussa sekä helmikuun alussa. Verottaja voi vastavuoroisesti sitten aikanaan lähettää minulle takaisin liikaa perimänsä perintöverot. Sitten ollaan sujut.

Mitään kovin kummoista päätöksessä ei sitten ollutkaan. Sen sijaan minulla on uusi lelu:


ION Max LP-soitin
103,90€ Verkkokauppa.com:ista.

Pääsen viimein nautiskelemaan isäni levykokoelmasta ja lisäksi koje näyttääkin vielä tyylikkäältä. Tälläkin hetkellä istun vaatteista raivatulla makkarin nojatuolilla ja kuuntelen levyjä. Päädyin malliin "kätevä", jossa on sisäänrakennettu vahvistin ja integroidut kaiuttimet. Hyvin pelittää kotikäytössä!

7 kommenttia :

  1. Vituttaa nämä termien väärinkäytökset. Kyseessä on jäännösvero. Mätky on jälkivero, joka mätkäistään esim jos pimität yritystoiminnassasi tuloja ja verottaja huomaakin tekosi.

    veroasiantuntija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännää, minun tuttavapiirissäni ihan jokainen käyttää jäännösverosta nimitystä mätky. En tosin edes tiedä ketään, kuka olisi jälkiveroja koskaan saanut, mätkyjä vain :)

      Poista
    2. Huhhei, onneksi ei ole tuon suurempia vitutuksen aiheita. Omat tuttavat ja työkaverit jne ovat myös saaneet vain "mätkyjä" eli jäännösveroja. Ihan yleinen nimitys tuolle kyllä.

      Poista
    3. No toinen junttiuden merkki on hakea muutama lava olutta Virosta. Oikeasti lavalastit mahtuu aika huonosti henkilöautoon. Ainakaan eurolava.

      https://www.viinikauppa.com/catalog/oluet-koko-lava-c-317_354.html

      Poista
  2. Tosi hieno levari!

    Miinukselle jäätiin täälläkin ~360 euroa.

    VastaaPoista
  3. Mulle ei oo vielä tullut tuota veroliparetta. Toivotaa ettei kovin kauheasti tulisi jäännösveroja :)

    VastaaPoista
  4. Mutkin pääsi verotuspäätös yllättämään! En nimittäin tehnyt mitään muutoksia kevään esitäytettyyn veroilmoitukseen, eikä verotuspäätös keväisestä mitenkään muuttunut, mutta uusi päätös tuli silti postissa. Erikoista. (Palautusta tulee 270 €.)

    VastaaPoista