keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Mitä maksaa kevyt pintaremontti vuokra-asuntoon?

Uusin asuntoni on ehkä hieman liian hieno vuokra-asunnoksi. Ostin sen silmälläpitäen läheiseni toiveita ja tarpeita hänen etsiessään asuntoa itselleen. Siksi tulin ostaneeksi hieman isomman ja parempikuntoisen asunnon, joka sijaitsee vieläpä lähempänä Helsinkiä, kuin olisin muuten ostanut. Onneksi sentään löysin helmen, joka ei maksanut liikaa ja tunnen siksi tehneeni hyvät kaupat. Ainakin asunto on helppo vuokrata eteenpäin, jos tuttavani siitä joskus muuttaa pois.

Mihin en ollut varautunut oli asunnon tarvitsema pintaremontti. Toki oli tiedossa, että entisellä asukkaalla oli seinät täynnä erilaisia hyllyjä, joiden jäljiltä jäisi myös reikiä. Valitettavasti tämä ei ihan riittänyt. Kun asunto oli vapautunut, paljastui niin minulle kuin varmasti myyjällekin, että kaikenlaista kulumaa on hänen asumisensa aikana päässyt kätkeytymään huonekalujen taakse. Myös vuokralaiseni esitti toiveita, joista päätin toteuttaa akuuteimmat. En toki itsekään olisi asuntoon muuttanut ilman näitä korjauksia. Seuravana lista korjaustarpeista: 

  • Reikien kittaus seinistä ja maalaus
  • Astiakaapin sisäpuolen maalaus ja uudet ritilähyllyt 17,90€
  • Kylpyhuoneen kolmen, haljenneen lattialaatan vaihto (asuntoon oli tehty kosteuskartoitus näiden takia, eikä vesivahinkoa ollut, mutta parempi oli silti korjata laatat)
  • Parkettilattiassa olevan pienen reiän korjaus kohdasta, jossa kosteuskartoitusta oli tehty
  • Listojen liimaus paikoilleen
  • Pyykkikoneen päällä olevan kaapiston nosto ylemmäs
  • Bidehanan letkun vaihto, 8,90€
  • Sokeripalan vaihto pistokkeelliseen lampunkantaan
  • Lukon asentaminen vessan oveen,  7,95€
  • Kannellinen roskasanko puuttuvan tilalle 9,25
  • Uudet WC-kannet, 22,90€

Yhteensä: 176,50€

Onneksi isäpuoleni ja äitini tulivat avuksi remontointiin. Heiltä löytyi työkalut ja maalausvehkeet sekä osa tököteistä. Tädiltäni saatiin ylimääräiset seinamaalit edullisesti. Olen jo sen verran remontoinut, että uskoisin ehkä selviäväni seuraavasta remontista itsekin, mutta esim. lattiakaakeleita en olisi osannut vaihtaa - apu oli siis tarpeen. Kolmistaan meillä meni lähes viikko asunnon remontoinnissa, sillä saimme tehtyä töitä vain iltaisin, töiden jälkeen. Tietenkin pintojen piti antaa kuivua työvaiheiden välissä. Lopputuloksena asunto on kuitenkin oikein mukavassa kunnossa. Joitakin isompia remontteja joudun kuitenkin lykkäämään tulevaisuuteen: 
  • Tiskikone: Keittiön hanan vaihto ja yhden laatikoston purku tiskikonetta varten on edessä ensimmäisenä. 
  • Lattiat: Parkettilattia on melko kulunut. Ensiapuna koetan vielä liimata ylös törröttäviä parkettisauvoja paikoilleen. En osaa sanoa, olisiko lattian hionta ja lakkaus suurempi homma, kuin laminaatin asentaminen. Aiemmista hiontakerroista pitäisi kysyä myyjältä.
  • Kylpyhuone: remontoidaan putkiremontin yhteydessä. Saa siihen asti olla 90-lukulaisessa kuosissaan, joka on kuitenkin ihan siisti. 
  • Levyseinät: Asunnossa on tehty ratkaisuja, jotka vaatisivat seinälevyjen purkua ja uudelleen asennusta parissa kohtaa. Ovat kuitenkin nyt pystyssä ja uudessa maalissa, joten menettelevät. 
  • Listat: Asunnossa on sekaisin vanhoja, mustia listoja ja pätkistä koottuja uudempia, valkoisia listoja. Listat uusimalla asunto olisi siistimpi. Ennen liimausta suurin osa listoista oli puoliksi irti. 
Näistä puutteista huolimatta asunnossa on paljon hyvää. Keittiö on erittäin tyylikkäästi remontoitu ja siellä on uudet kodinkoneet (miinus tiskikone). Makuuhuoneessa on koko seinän kokoinen säilytysjärjestelmä peiliovilla ja spottivaloilla, samoin eteisestä löytyy iso peiliovikaappi. Parveke on iso ja siihen kuuluu kiva säleikkö kukille sekä infrapunalämmitin. Kylpyhuoneessa on tyylikkäät kalusteet/kaapistot ja harmaat laatat ovat ok. Muutenkin asunto on pohjapiirrokseltaan järkevä ja tilava. Sijaintikin on vain kilometrin päässä juna-asemasta ja lähikauppa on aivan vieressä.

Kylppäri on kalustettu uusiksi. Laatat vaihtuvat sitten joskus nykyaikaisempiin. Oikeaan reunaan jää pesukone.

Monenkirjavaa listaa
Keittiön baaripöytä.
Keittiö on uusittu ja tilava.

Pahoittelen pimeitä kuvia. Ennen muuttoa asunnossa oli vähäisenlaisesti valoja ja saimme hommat loppuun vasta iltapäivällä, kun luonnonvalo alkoi jo vähetä.

5 kommenttia :

  1. Vastaukset
    1. Kiitos :) Vastailin sinulle myös tuonne edelliseen postaukseen!

      Poista
  2. Nämähän sitten lisäävät asunnon hankintahintaa eli suoraan vuokrista et voi vähentää ennenkuin eka vuokralaisesi on lähtenyt. Toki jos useampi asunto vuokralla, voi pistää toisen asunnon menoiksi, edellyttäen toki, että vuokralainen on vaihtunut välissä (jotta olet voinut remontoida).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytännössä vuokralaiseni oli jo muuttanut sisään asuntoon siinä vaiheessa, kun remontti valmistui. Vain ensimmäisen päivän kittailut tapahtuivat ennen "vuokraustoiminnan aloitusta". Seuraavana päivänä tuli jo muuttokuorma. Tämän pitäisi mielestäni riittää osoittamaan se, että remontti on tehty vuokraustoiminnan takia/aikana ja sen saa siksi vähentää vuokratuloista. Saahan toki asumisen aikana tulevat kulut vähentää sellaisenaan (vrt. VVO maksaa uudelle asukkaalle maalit ja muut vermeet, joilla uusi vuokralainen itse maalaa seinät).
      Ja lisäksi on vielä tuo toinenkin asunto.

      Poista
  3. Edullisesti olette saaneet pikkuasiat kuntoon!

    VastaaPoista