sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

Onko melonta kallis harrastus?

Olenpa tehnyt jotain uutta ja ihmeellistä: kävin melonnan alkeiskurssin!














Tämä postaus ei sisällä mitään kaupallista yhteistyötä vaan jaan kokemukseni teille puhtaasta melonnan ilosta. Ystäväni pyysi minua mukaan kajakkimelonnan alkeiskurssille ja koska yhdessä vietetty aika ja ihanat kesäsäät yhdistettynä mukavaan liikuntaan kuulosti täydelliseltä kombinaatiolta, päätin uskaltaa mukaan.

Kävimme Helsingin kanoottiklubin järjestämän, kolmen päivän alkeiskurssin eikä se mielestäni ollut yhtään hullumpi sijoitus rahoille. Kurssi kesti kolme peräkkäistä arki-iltaa: lainaan sai kaikki melontaan liittyvät varusteet, teoria ja käytännön opetuksen, sekä esittelyn kanoottiklubin (pääosin vapaaehtoivoimin toimivasta) toiminnasta. Kurssilla melottiin yhden hengen kajakeilla.

Kurssille hintaa tuli 130€.
Kävimme jokaisena päivänä melomassa säiden mukaisen lenkin ja näiden lisäksi oli teoriatunnit ja paljon tietoa varusteista, vesillä liikkumisesta ynnä muista turvallisuusasioista. Hellesäät vaihtuivat ikävästi juuri tällä viikolla kylmään tuuleen, mutta joka ilta tuuli tyyntyi ja saimme paikoin meloa aivan tyynessä meressä! Viimeisen päivän kylmä ilma tosin karsi kaatumisharjoitukseen osallistuvia ja maihinnousu rannallekin tehtiin lyhyemmän kaavan mukaan (emme päässeet valitettavasti grillaamaan). Tästä huolimatta kurssi oli hyvin antoisa ja sopi minullekin, joka en ole juuri koskaan soutanut enkä melonut. Opettajamme oli sekä hauska että avulias klubiaktiivi.

Miksi tätä kurssia erityisesti lähdin teille mainostamaan oli varsin edullinen diili, joka Helsingin kanoottiklubilla on tarjolla. Melonnan voisi helposti mieltää varsin tyyriiksi ja hankalaksi harrastukseksi, mutta todellisuudessa se ei ole sitä ollenkaan! Klubin kautta, jäseneksi liittymällä, kaikki varusteet saa paikan päältä lainaan. Meloja huolehtii vain omasta, säänmukaisesta asustaan.

Ensimmäisen vuoden jäsenhinta on 135€ ja tällä summalla saa meloa niin paljon kuin kauden aikana (toukokuun alkupuolelta lokakuun lopuille, riippuen säistä ja veden kylmyydestä) sielu sietää. Näiden lisäksi klubin aktiivijäsenet vetävät sekä viikottaisia että eri teemaisia melontaretkiä. Eikä siinäkään vielä kaikki! Ensimmäisenä vuonna jäsenhintaan kuuluu myös melontakeskuksen kuntosalin, saunan ja uimalaiturin käyttö. Myöhempinä vuosina jäsenhinta määräytyy ymmärtääkseni sen mukaan, miten usein arvelee käyvänsä melomassa ja tilamaksun voi joko maksaa tai jättää pois sen mukaan, käyttääkö saunaa/kuntosalia. Välineistöä on mahdollista myös vuokrata mökkireissuille erillismaksusta. Jos Helsingin melontakeskukselle on helppo pääsy, voisi tämä olla erinomaisen edullinen vaihtoehto kalliille kuntosalimaksulle tai muille hintaville urheiluharrastuksille. Täytyy tosin sanoa, ettei melonta itsessään ole kovin raskasta, mutta meri-ilmassa tunnit kuluvat hujauksessa ja jokaisen kurssikerran jälkeen olin ainakin itse hirmuisen nälkäinen ja onnellisen väsynyt. Bonuksena jäsenille on, että sekä melomaan ynnä saunomaan saa tuoda melonnasta kiinnostuneen ystävän!

Ei-jäsenet voivat tietenkin myös vuokrata melontavarusteet päivävuokralla. Hinnasto löytyy Helsingin melontakeskuksen sivuilta, joka toimii Kanoottiklubin päämäjana.

Huhheijjaa! Itsellä on vakaasti harkinnassa HKK:n jäseneksi ryhtyminen. Pitkähkö välimatka vain mietityttää, koska olennaista on tietenkin se, tulisiko sitä sitten käytyä melomassa. Kurssilla avustamassa olleet jäsenet tuntuivat olevan mukavaa porukkaa ja kehuivat, että jos on itse aktiivinen voi melonnan ohessa tutustua uusiin ihmisiin ja saada ystäviä. Myös alkeiskurssille osallistuneet ihmiset olivat hirmu mukavaa ja iloista joukkoa - HUOM! moni tuli kurssille yksin!

11 kommenttia :

  1. Melontaseuraa valitessaan kannattaa vaikka listata mitä milläkin seuralla on tarjolla: Sijainti, missä on monipuolisin kalusto, missä on paras kalusto, haluaako aina lähteä melomaan samasta paikasta, haluaako mahdollisesti käydä talvella seuran avannossa, onko uimahalliharjoituksia talvella, mitä melonnan alalajeja haluaisi kenties kokeilla myöhemmin, millaista toimintaa seuralla on melontakaudella, onko vaikka omaa saarta, millaisia pitkiä retkiä seuran toimesta tehdään, millaisia viikottaisia yhteisretkiä jne. Eikä suinkaan vähäisimpänä: Miten nämä kaikki on hinnoiteltu eri seuroissa myös sen ensimmäisen vuoden jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuonne alle onkin listattu hyvä luettelo muutamien melontakerhojen hinnoista/tarjonnasta. Mutta oikeassa toki olet, että kerhoja löytyy monta ja ilmeisesti melkein joka kunnasta, missä vettä on tarjolla. Harmi, ettei omassa kotikunnassani taida olla.

      Poista
  2. Kannattaa myös harkita vieressä olevia Merimelojia. Ainakin itse olin siellä jäsenenä useamman vuoden ja niillä on hyvä systeemi, että tiistaisin ja torstaisin on järjestetty retki, johonkin Helsingin alueelle. Tällöin ei tartte erikseen etsiä kaveria mukaan melomaan, vaan voi vaan mennä vajalle torstaisin kello 17.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! HKK:lla on keskiviikkoisin tuo järjestetty retki. Lieköhän tarkoituksella juuri eri päivänä. :)

      Poista
  3. Iso peukku lajivalinnalle! Itsekin kävin alkeiskurssin 2012 tai 2013, ja kävin siitä pari kesää eteenpäin melko ahkerasti vesillä paikallisen seuran välineistöllä. Mahtavaa puuhaa, pitäisi varmaan aktivoitua taas :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melonta oli kyllä hauskaa! Nyt maalla käydessä huomaan koko ajan silmäileväni läheisiä järviä/jokia, mutta oman kanootin/säilytyspaikan/kuljetusvälineen ostaminen on täysin epärealistinen unelma vielä. Siksi tällainen kerho/klubi olisi omiaan, jos läheltä löytäisi.

      Poista
  4. Näytää olevan vähän Helsinki-lisää hinnoissa. Esimerkiksi Porvoossa 3 päivän kurssi 80 euroa ja seuran jäsenmaksu 25 euroa. Kanootteja saa jäsenet lainata ilmaiseksi (yön yli pienestä lisämaksusta).
    https://wiking.sporttisaitti.com/

    En tiedä missäpäin asut, mutta varmaan muistakin rannikkokunnista löytyy seuroja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan veden lähellä en valitettavasti itse asu, mutta ympäryskunnissa saattaisi olla omiakin seuroja. Kiitos vinkistä! Helsingissä kaikki on varmasti kalliimpaa niin siksi korotus näkyy myös jäsenmaksussa :)

      Poista
  5. Karkeaa hintavertailua joistain Helsingin melontaseuroista silloin kun käyttää seuran kalustoa (näissä voi myös olla virheitä koska ne on katsottu nopeasti ko. seurojen nettisivuita):

    HKK: jäsenmaksu 55 +kiinteistömaksu 50 +käyttömaksu 120 vapaalla määrällä lähtöjä + kuntosalimaksu 50. Ei ilmeisesti varsinaista talkoovelvoitetta, koska talkoille ei löydy rahallista vaihtoehtoa. Ilmeisesti ei avannon käyttöoikeutta saunan yhteydessä jos on vain hkk:n jäsen?

    Helsingin melojat: jäsenmaksu 50. Sisältää oikeuden käyttää seuran kalustoa, ja sisältää velvoitteen tehdä talkoita 4h/v. Ilman talkoita vuosimaksu on 85. Seuralla ei ole saunaa. Lähtöpaikkoja on kaksi.

    Merimelojat: jäsenmaksu 100. Sisältää oikeuden käyttää seuran kalustoa ja kiinteistöä(sauna) ja avantoa ja retkisaaria ja ilmeisesti myös jonkinlaista kuntosalia. Jäsenmaksu 150 jos ei tee talkoita.

    DK (Drumsö kanotisker): jäsenmaksu 35 + käyttömaksu 40. Sisältää oikeuden käyttää seuran kalustoa. Ei saunaa ja talkoista/talkoovelvoitteesta ei tietoa.

    Marjaniemen melojat: Jäsenmaksu 40. Sisältää oikeuden käyttää seuran kalustoa. Ei saunaa ja talkoista/talkoovelvoitteesta ei tietoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos nopeasta yhteenvedosta lähiseutujen melontakerhoista! Tässäpä hyvä lista sekä kerhoista että eri elementeistä, joista jäsenmaksut muodostuvat.

      Poista
    2. Hkk:n huikean korkeat maksut ovat mysteeri, kun seuralla kuitenkin taitaa olla rahaa tuovia alkeiskursseja paljon enemmän kuin muilla. Muihin verrattuna on myös (edelleen rahaa tuovia) safareita, joita ei juuri muissa seuroissa taida ollakaan. Ja silti seura on lähialueen toimijoista jäsenilleen ylivoimaisesti kallein.

      Poista