keskiviikko 27. helmikuuta 2019

Liian ahdas lokero

Toivon, ettei kirjoitukseni aihe liikaa hairahdu blogini varsinaisesta aihepiiristä, mutta kokeillaan.

Ensimmäisen eronjälkeisen sinkkuvuoden lähetessä loppuaan, olen hieman tarkastellut markkinoita, eli niinsanotusti listautunut taas pörssiin. Olen kokeillut tinderiä, pettynyt tinderiin, luullut hetken löytäväni jotakin ja sitten taas pettynyt. Kokeilujen lomassa olen tullut siihen päätelmään, että minun itseni on kehityttävä ihmisenä, etten raahaisi vanhan suhteen ongelmia uuteen. En mene aiheeseen sen enempää, kuin että voin lämpimästi suositella seuraavia kirjoja: Tunne lukkosi (Kimmo Takanen) ja Sinä selviät kyllä - erovuoden matkaopas (Marika Rosenborg). Näistä itse tunsin saavani paljon apua tunteiden selvittelyssä.

Kun erosta alkaa pikku hiljaa selvitä niin henkisesti, kuin taloudellisestikin, olen törmännyt uusiin haasteisiin, jotka jarruttelevat uuden parisuhteen aloitusta. Sopivalle puolisoehdokkaalle tuntuu kasaantuvan kohtuuttoman kovat vaatimukset, vaikka ehdokkaista itsessään ei ole pahemmin ollut pulaa. Erityisesti minua mietityttävät seuraavat seikat, jotka on yksinhuoltajana otettava tarkasti huomioon:

4. Samanlaiset kulutustottumukset

Mielestäni kaikilla perheenjäsenillä tulee olla sama elintaso. Eroja voi tuloissa ja menoissa sekä rahankäytössä olla, mutta kaikkien pitäisi saada elää suurinpiirtein yhtä hyvää ja mukavaa elämää. Olen aiemmin jo puhunut paljon kulujen jakamisesta, joten en nyt puutu siihen. Käytännössä itse toivon, että tulevaisuuden kumppanini olisi töissä ja hänen taloudellaan olisi sama suunta kuin itselläni: kohti parempaa. Elän itse säästeliäästi ja minulla on useita eri lisätuloja, nämä kompensoivat pienehköä palkkaani. Puolisolta en toivo tuhlailevuutta enkä yli varojen elämistä. Sijoittaja- tai yrittäjähenkisyys olisivat plussaa. Minun ikäisilläni harvemmin on vielä paljoa kertynyttä omaisuutta, se on ihan ok. Tosin puoliso voisi olla minua hieman vanhempikin, jotta olisimme taloudellisesti lähempänä toisiamme.

3. Mahdollisuus yhteenmuuttoon

Toiveeni on löytää loppuelämän kumppani ja tämä tarkoittaisi aikanaan myös yhteen muuttoa. Puolisolla pitäisi olla tähän hyvät valmiudet. Mitä lähempänä hän valmiiksi asuisi, sitä vähemmän yhteenmuutolla olisi kiirettä. Valitettavan monella ehdokkaalla on ollut sitoumuksia (lapsia, työ) kaukana omasta kotikunnastani, jolloin he eivät voisi muuttaa. Itse en pääse lähivuosina vielä muuttamaan kuin muutaman kilometrin säteellä lapsen koulusta. Haluan asua myös lähellä omaa äitiäni, jotta tapaamismatka pysyy kohtuullisena. Käytännössä en halua muutaa pois kotikunnastani, mutta lähialueita voisin harkita, jos juuri sopiva yhteinen koti löytyisi. Yhteenmuuttoa toisen omistamaan asuntoon en pidä enää järkevänä, mahdollisesti haluaisin hankkia uuden, yhteisen kodin.

Tavaran määräkin asettaa omat rajoitteensa, mutta käytännössä olen varma, että tavarat saataisiin sumplittua yhteen molempia tyydyttävällä tavalla.

2. Yhteiset lapset

Onneksi oma biologinen kelloni ei enää tikitä, vaikka vauvoista pidänkin. Olen oikein tyytyväinen tähän yhteen lapseen, joka minulla on. Kiinnostavaa on ollut huomata, että muiden kiire saada lapsia voi silti vaikuttaa minuunkin. Jos puolisoehdokkaalla ei ole jo valmiiksi lapset tehtynä, alkavat itseäni hieman vanhemmat miehet nyt perustella perheitä. Kauhean myöhään, ajattelen minä, mutta aikanani tein yhden lapsen juuri sitä varten, ettei toinen olisi katastrofi. Kovin vanhana en kuitenkaan aio toista lasta enää tehdä ja kolmatta en varmaan koskaan. Puolison valmiit lapset eivät niinkään haittaisi, ei isot eikä pienet.

Lapsen tai lasten takia olen erittäin tarkkana omistusten suhteen. Perintöasioilla on minulle suuri tärkeys, enkä aio tehdä itselleni tai lapselleni epäedullista kauppaa. Omaisuuteni en anna vähentyä, ainoastaan kasvaa - niin kauan kuin voin itse asiaan vaikuttaa. Suurimpia tavoitteita elämässäni on jättää jälkikasvulleni hyvät eväät elämään: jos lapsia on useampia, vaikeutuu tehtävä huomattavasti.

1. Lupa yrittää uudelleen

Ydinperheessä on isä, uusioperheessä isäpuoli, mutta mikä tulee tämän jälkeen, jos uusioperhekin on hajonnut? Tämä mietityttää minua kovasti. Käytännössä ajattelen itse, etten ansaitse enempää yrityksiä parisuhteiden osalta. Tähän ajatukseen liittyy paljon häpeää ja epäonnistumisen tunnetta. Lapsen kannalta ajattelen, että elämä olisi vakaampaa kaksistaan. Taloudellisesti parisuhde on myös riski, sillä isot muutokset elämässä maksavat aina rahaa. Tunnepuolella tiedän, että parisuhde vaatii paljon työtä ja hurjat määrät itsetuntemusta. Saatuani kaksi kertaa siipeeni, alkavat minulta ehjät siivet loppua. Parantuminen erosta pitkän suhteen jälkeen on vienyt minulta aina yli vuoden, joskin on sanottava, ettei monikaan asia sisuunnuta niin paljon kuin yksin jääminen. Olen saanut mahtavia asioita aikaan juuri erojen takia.
Halu löytää puoliso, parisuhde ja rakkaus on puhtaasti itsekeskeinen tunne. En varsinaisesti tarvitse parisuhdetta kuin omiin tarpeisiini: henkinen yhteys, vakaampi talous, mahdollisuus korkeampaan elintasoon, kumppanuus, fyysinen läheisyys, miellyttävämpi sosiaalinen status ja kotitöiden jako ovat asioita, joita minä kaipaan itselleni. Lisäksi olen lopen kyllästynyt ajamaan pitkiä matkoja yksin.




Kaikki seikat huomioiden, kodissani on tarjolla paikka, joka olisi kenenkään vaikea täyttää. Lisäksi en ottaisi tuolle paikalle ketään, josta en ole aivan varma, että hän on juuri se oikea. Seuraava mahdollinen aika yrittää parisuhdetta lienee, kun lapsi on muuttanut pois kotoa. Sitten minulla on taas varaa mokailla parisuhteissa mielin määrin. Yksinhuoltajana minulla ei ole siihen nyt varaa. Taidan jättää korkeamman voiman haltuun, kohtaanko puuttuvan puoliskoni, vaiko enkö.

5 kommenttia :

  1. Puhut kyllä niin asiaa, että ihan oksat pois! Voi kunpa kaikki ihmiset olisivat kuten sinä. Siinä moni mielipaha ja harmi jäisi kokematta, kun ihmiset tiedostaisivat nämä luettelemasi asiat. Parisuhteessa voi olla tosiaan vaikka kuinka erilainen, ajatella asioista omalla tavallaan, kulkea myös omaa tietään toisen rinnalla... mutta tuo arvomaailma pitää olla sama!

    VastaaPoista
  2. Hyvä ja avoin teksti sinulta, kiitos siitä. Klassikkovinkit: silmät auki, "se tulee kun lopettaa etsimästä" ja meressä kalaa riittää. Voi kulua vielä aikaa, ja myös ihan lyhytkin romanssi voi piristää ja antaa elämänkokemusta ja näkemystä siitä, mitä haluat tulevalta kumppaniltasi. Tsemppiä!
    Itsellä erosta jo kaaaauan mutta sen jälkeen olin tosi rikki kyllä pitemmän aikaa. Sen jälkeiset "pettymykset" miessuhteissa kuitenkin kasvattivat ja toivat kokemusta, jolla varmasti oli vaikutusta uuden rakkauden syntymiseen (niin positiivista kuin negatiivistakin).

    VastaaPoista
  3. Hyvin kiteytetty. Ja on myös fiksua tunnistaa itsessään mitä kaipaa. Moni ei osaa sanoa mitä toivoo, mutta silti pettyy, kun ei sitä saa.

    VastaaPoista
  4. Minun piti kommentoida tähän jo aikaisemmin, mutta se jäi. Hyvin analysoit kokonaisuutta. Näitä asioita on tullut sattuneista syistä pyöriteltyä mielessä paljon.

    Kohdasta yksi sanoisin, että elämä lasten kanssa ilman parisuhdetta olisi tietysti tavallaan vakaampaa. Parisuhteessa on aina olemassa se mahdollisuus "mokata". Mutta sanoisin myös, että älä soimaa itseäsi liikaa siitä, että parisuhteesi ovat päättyneet. Minä olin parisuhteessa (josta 10 vuotta naimisissa) lasten isän kanssa 13 vuotta ja sitten suhde loppui. Se ei kaduta minua. Sain ihanat lapset ja mies on heille edelleenkin hyvä isä. Tekisin samat valinnat uudelleen (nooh, ehkä olisin voinut olla vaimona vähän kiltimpi) ja muistelen yhteistä aikaa hyvällä. En ajattele suhdetta epäonnistumisena, vaikka se loppui. Opin siinä suhteessa paljon itsestäni ja me molemmat saimme kasvaa yhdessä aikuisiksi. Ex-mieheni on edelleen ihminen, jolle soitan hädän hetkellä. Hän on niitä harvoja ihmisiä, joihin todella luotan.

    Nyt olen kihloissa ja ostin juuri asunnon tulevan puolisoni kanssa. Aikamoinen hyppy tuntemattomaan, koska emme ole koskaan asuneet yhdessä (mutta seurustelleet 5 vuotta). Ajattelen, että toki voi käydä niin, että tämä suhde loppuu. Toivoisin silloin, että mies tapaisi sen jälkeenkin lapsia, koska hän on heille todella tärkeä ihminen. Mutta en voi päättää sitä hänen puolestaan. Tulevaisuudessa voi tapahtua mitä vain. Elämässä voi silti joskus tehdä myös itsekäitä valintoja. Eli tiivistetysti: rohkaisen sinua olemaan avoin mahdollisuuksille :).

    VastaaPoista
  5. Hyviä pointteja. Itse olin seitsemän vuotta yksinhuoltajana, ja sit tapasin nykyisen mieheni. Meillä oli alusta saakka selvää, että raha-asiat eivät ole tabu, ja ollaan aina oltu hyvin perillä toistemme rahatilanteesta, vaikka eri tilit onkin. Olin niin tottunut elämään itsekseni, että tää oli ehdoton juttu mulle (siis se että raha-asiat puidaan ennenkuin hynttyyt lyödään yhteen).

    Edelliseen luottokorttitekstiin viitaten; mulla oli luottokortti, juurikin tällaista hätävarakäyttöä varten. Kas kummaa, se olikin tapissa KOKO ajan! Lopulta kyllästyin, leikkasin sen poikki, soitin pankkiin ja lopetin koko homman, sekä maksoin sen pois. Sen jälkeen en ole enää koskenut luottokorttiehin, enkä aio koskeakaan. :)

    VastaaPoista