keskiviikko 14. elokuuta 2019

Deittailu kahden maan välillä

Elämäni aikana olen muutaman kerran ollut etäsuhteessa ja todennut yhtä monta kertaa, ettei se oikein ole minun juttuni. Syynä etäsuhteiden syntymiseen on tietenkin suhteen löytymisen helppous internetin välityksellä. Sielunveljiä ja -siskoja löytyy niistä paikoista, joissa itsekin pyörin ja uusia tuttavuuksia on helppo aloittaa anonyymillä alustalla.

Mieheni löysin pelin ja Teamspeak-chattiohjelman kautta. Internet itsessään mahdollistaa ääni- ja videopuheluiden loputtoman käytön pelkällä liittymän hinnalla. Onnistuin muuten hankkimaan meille melkoisen edullisen internetyhteyden tarjouksella, jolla Elisa houkutteli asiakkaita pois MOI:ilta. Minun tarvitsi vain avata MOI-liittymä ja tutun kautta vastaanottaa Elisan tarjous. 20 megan nettiliittymä 2,50€/kk.

Puheluita voi jatkaa tietokoneen, tabletin ja älykännykän kanssa mistä ja milloin vain, mutta jossakin vaiheessa tulee aika myös valmistautua ensitapaamiseen. Voin kyllä sanoa, että siinä kohtaa jännitti. Vedän omille asiakkailleni netinkäytön turvallisuusluentoja ja muutenkin neuvon heitä pitämään jäitä hatussa, kun kosiokirjeitä alkaa sähköpostiin tippua. Nyt olin itse lähdössä yksin Belgiaan viikonlopuksi tapaamaan ihmistä, jota en ollut oikeassa elämässä vielä koskaan nähnyt. Olin kuitenkin vakuuttunut siitä, että hän oli oikea, elävä ihminen. Videopuhelussa on vastapuolenkin esiinnyttävä omana itsenään, olin nähnyt hänen henkilötodistuksensa, enkä havainnut liikaa ristiriitaisuuksia hänen elämäntarinassaan. Ts. olin melko varma, että tunsin hänet jo melko hyvin, vaikka emme olleetkaan tavanneet. Sovimme ensitapaamisen julkiselle paikalle (lentokenttä) ja olin varannut itselleni oman hotellihuoneen, joten en ollut majapaikasta riippuvainen.

Kaikenkaikkiaan ensimmäinen viikonloppumme onnistui täydellisesti. Belgianmatkan kuluiksi
koituivat omalta osaltani seuraavat aktiviteetit:

Lentoliput Helsinki - Brysseli: 285€
Junalippu lentokentältä Brysseliin: 9€
Museum of natural sciences: 7€
Junalippu Brysselistä Leuveniin: 8€
Hotellihuone Pentahotel Leuven, 2 yötä: 171,70€
Coktailit hotellibaarissa: 10€
Leuven Botanical Garden: ilmainen
Leuven Library sisäänpääsy: 2€
Bussilippu Leuvenista Brysselin lentokentälle: 4€
Ruokailut: 27,40€

Yhteensä: 524,10€

Olemme miehen kanssa monessa asiassa hyvin samanlaisia. Tyydymme suurinpiirtein samanlaiseen elintasoon, käytämme rahaa samalla tavalla ja haaveilemme tulevaisuudelta samankaltaisia asioita. Kustannusten jakaminen matkan aikana ei koitunut ongelmaksi, tarjosimme toisillemme vuoron perään. Kumpikaan meistä ei himoinnut kalliita aktiviteetteja vaan kävelimme paljon, puhuimme ja nautimme yhdessäolosta Belgian kauniissa puistoissa ja puutarhoissa. Toki maksoin itse omat lentoni ja hotellin.

Lauantaista maanantaihin kestänyt pikavisiitti oli melko nopeasti suunniteltu, mutta paljoa edullisemmaksi se ei olisi voinut tulla. Toki lennot olisivat lähteneet hieman halvemmalla (jopa alta satasen), jos olisin valinnut Finnairin suoran (2 tunnin) lennon sijasta 5-12 tunnin lennon Latvian välilaskulla - mutta rajansa kaikella! Hotellihuone oli myös välttämätön miehen lemmikkien ja omien allergioideni takia.

Näillä kuluilla oli hyvinkin selvää, ettei pidempiaikainen seurustelu maiden välillä tulisi meiltä onnistumaan. Tiedän kyllä ihmisiä, jotka ovat seurustelleet pitkäänkin eri maista käsin, mutta itselle se ei ollut varteenotettava vaihtoehto. Myös mies toivoi muuttoa pois Belgiasta.

Minun Belgianmatkani jälkeen hän tuli vuorostaan tutustumaan Suomeen ja otti ikään kuin varalta jo mahdollisimman suuren kuorman tavaraa mukaansa. Harjoiteltuamme yhteisasumista luonani parin viikon ajan, kävi hän hakemassa lopuitkin tavaransa Belgiasta, myi ylimääräiset, järjesti lemmikeille uuden kodin ja luovutti asuntonsa pois. Kuten kirjoitin blogissani jo aiemmin, ei meille muuttavan tarvitse omistaa paljoa, sillä minä omistan jo lähes kaiken tarpeellisen.

Kesäloma minulta menikin pitkälti suhteillessa ja järjestellessä muuttoa. Virastoasioihin päätimme paneutua vasta kesälomani loputtua.


2 kommenttia :

  1. Wau, onnea uudesta rakkaudesta ja elämänmuutoksesta! Rohkeasti ja nopeasti olette saaneet hynttyyt yhdistettyä.

    VastaaPoista
  2. Olipa mukava lukea taas kuulumisiasi pitkästä aikaa! Ja tietty etenkin kun kuulumiset ovat mukavia :)

    Itsekin joskus etäsuhteessa olleena suosittelen kyllä saman katon alle muuttamista kohtuuripeästi - siinähän se nopeasti selviää miten juttu toimii. Tsemppiä & onnea teille!

    VastaaPoista