perjantai 4. maaliskuuta 2016

Kirjaperjantai: Osta, vuokraa, vaurastu

Osta, vuokraa, vaurastu

Joonas Orava, Olli Turunen

"Ensimmäinen suomalainen kirja asuntosijoittajille"

Tämä on tietopaketti, johon voi tarttua jo asuntosijoittamisen aloitusta harkitessa. Siihen on hyvä palata, kun päättää ryhtyä tositoimiin ja sitä voi selailla koko vuokraustoiminnan harjoittamisen ajan. Tämä kirja kattaa kaiken, mitä tulet asuntosijoittajana tarvitsemaan.

Kirja lähtee asuntosijoitustoiminnan esittelyllä, jatkaa asunnon hankinnasta kertovaan osioon ja päättyy kattavaan tietopakettiin asunnon vuokraamisesta, hallinnoinnista ja myymisestä. Matkalla käsitellään niin hyödyt, mahdollisuudet kuin riskitkin. Kirjan lopusta lukija löytää avuliaat esimerkkimallit vuokraustoiminnassa tarvittaviin asiakirjoihin ja alan sanaston.

Kirjan kantava voima on sen kansanomainen helppotajuisuus, tätä selkeämpää tekstipakettia en osaa ainakaan itse kaivata. Oman asuntosijoitushistoriani aikana olen palannut tämän kirjan pariin useita kertoja. Koska kirja on jaettu selkeästi kappaleisiin, jotka opastavat lukijaa koko sijoitustoimintaprosessin ajan, luin aluksi huolella sijoitusasunnon ostamiseen keskittyvän osion. Kun asunto-asiat alkoivat olla jo hyvällä mallilla, palasin lukemaan tarkemmin asunnon vuokraamisesta kertovat luvut. Kun vuokralaisen kanssa tuli (valitettavasti) ongelmia, olen jo ennakkoon perehtynyt mm. maksumuistutuksiin ja häätöön liittyviin osioihin - onneksi näitä ei ole kuitenkaan vielä tarvittu!

Sijoitustoiminnan kehittämiseen keskittyvästä luvusta voi ammentaa jatkuvasti ideoita myös omaan toimintaan. Havainnekuvista olen näpytellyt mm. exceliin samanlaisen seurantataulukon, mitä kirjan kirjoittajat käyttävät hallinnoidessaan yli 20 asuntoaan. Lomakepohjatkin olisi kirjan liitesivuilta kopioitavissa vaikkapa Wordiin, mutta helpommalla olen päässyt, kun liityin Suomen vuokranantajat ry:n jäseneksi - Oravan ja Turusen käyttämä vuokrasopimusmalli on sama, kuin yhdistyksen lakimiesten laatima, kattava vuokrasopimuspohja.

Kirja kertoo asuntosijoittamisen koko kaaresta höystettynä mielenkiintoisilla, kirjoittajien omakohtaisilla kokemuksilla. Sijoitustoiminnan harjoittaminen kahdestaan kutkuttaisi omaakin mielikuvitustani, mutta harmikseni lähipiirissä ei taida olla ketään niin innostunutta, joka yhteistyöhön halajaisi. Sen sijaan kyselijöitä on ollut senkin edestä ja olen heille järkiään suositellut tämän kirjan lukemista. Kirjan ote on kannustava, mutta riskit tiedostava, joten läpiluvun jälkeen pitäisi jokaiselle olla selvää, riittääkö oma kantti asuntosijoittajaksi. Pelkkää laakereilla makoilua tämä ei suinkaan ole vaan vaatii perehtyneisyyden lisäksi myös ihmistuntemusta, asiakaspalveluhenkeä sekä aktiivista otetta sijoitustoiminnan seurantaan ja kehitykseen. Reilussa 300 sivussa Ostaa, vuokraa, vaurastu onnistuu tiivistämään kaiken asuntosijoittamiseen tarvittavan erinomaiseksi tietopaketiksi, jonka hankintahinta on kaiken hyvän lisäksi vielä vuokratulosta verovähennyskelpoinen!

Kirja inspiroi minua suuresti jatkamaan sijoitustoimintaani pääpainona nimenomaan asuntosijoittaminen. Osakkeiden riskit aiheuttavat minulle lähes päivittäin päänvaivaa, mutta asuntojen katselusta ja hankinnasta olen aina nauttinut. Kirjan loppusivuilta löytyvän "Useimmin kysytyt kysymykset"-luvun luin erityisen tarkkaan, sillä siinä Orava ja Turunen kertovat omasta sijoitustoiminnastaan ja näkemyksistään alan kehityksestä. 20 sijoitusasuntoa tuntuu itselleni utopistiselta tavoitteelta, mutta ehkä 6-10 asuntoa? Jos saisin esittää kirjailijoille yhden kysymyksen, kysyisin, miten nopeassa tahdissa asuntokokoelmaa on mahdollista kartuttaa pienillä tuloilla, kuten omani.

Annan kirjalle täydet viisi ananasta. 

Toki kuulisin myös teidän kokemuksianne, rakkaat lukijat: Kuinka nopeasti olette saaneet hankittua nykyiset sijoitusasuntonne ja missä ajassa ne tulevat luultavasti maksetuiksi ja montako asuntoa aiotte vielä hankkia?

9 kommenttia :

  1. Taidan pysytellä osakkeissa. En usko että pystyisin nukkumaan öitäni hyvin satojen tonnien asuntolainoilla =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle taas jo pienehkö määrä osakkeita aiheuttaa päänvaivaa :D Tarvitsisin todellakin jonkin esto-ohjelman, joka estäisi pääsyni nordnettiin ja muille kurssisivuille.

      Poista
  2. Itse pidän asuntosijoittamista vaivalloisena. Siksi allokaatiossani on 15% REIT-omistuksia. Kattava esittely täällä:

    http://www.taloudellinenriippumattomuus.com/2009/08/johdatus-etfiin-osa-4-reit-etft.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ongelmana lienee tarvittavan REIT-salkun rahoitus. ETF:t olisi ostettava velkarahalla, että omaa rahaa ei tarvitsisi sijoittaa. Kattaako tuotto lainan kulut? Pörssiin sijoittaminen velkarahalla ylittää oman riskinsietokykyni, koska heilunta on suurempaa kuin asunto-osakkeiden omistamisessa itse.
      Ideanani on myös se, ettei minulla ole omasta palkkatyöstä laittaa sijoituksiin sellaista rahaa, että eläkeikään mennessä sijoitus tuottaisi tarvitsemani summat. Kerron näistä lisää myöhemmissä postauksissani :)

      Poista
  3. Itsekin luin kyseisen kirjan vastikään. Kirjassa ei ollut varsinaisesti mitään vikaa, mutta en oikein kokenut saaneenikaan siitä mitään. Aloittelevalle asuntosijoittajalle varmasti hyvä opus, mutta asuntosijoittamiseen syvemmin tutustuneen voi olla vaikea saada siitä suurta lisäarvoa.

    Kirjassa oli pari pikkukohtaa, joista olin eri mieltä, mutten ottanut niitä kohtia ylös enkä tarkistanut kumpi on oikeassa, joten voi olla, että kirjassa ei ole virhettä vaan minun osaamisessa. Muistaakseni yksi oli joku rahoitusvastikkeen vähennyskelpoisuuteen liittyvä juttu ja toista en muista.

    Meilläkin on vaimoni kanssa pari sijoitusasuntoa ja olen kyllä taipumassa aikaisempien kommentoijien kantaan, että turhan vaivalloista. Varsinkin näin työelämässä olevalle. Muutenkin päivät ovat täynnä ja sitten pitäisi vielä venyä hoitamaan äkillisiä vuokra-asuntoihin liittyviä murheita. Pienikin viivyttely voi maksaa kuukauden vuokran eli useita satoja euroja. Ehkä "eläkkeellä" asuntosijoittaminen ei tuntuisi enää näin suurelta vaivalta, mutta nyt ei oikein jaksaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin kaivamassa kirjan ja luulen löytäneeni sen kohdan rahoitusvastikkeesta ja pakko myöntää, ettei siinä ole mitään virhettä. Olin jotenkin ymmärtänyt väärin sen, mitä kirjassa sanottiin, ja vaikka luin sen kohdan monta kertaa, niin vasta nyt, kun luin sen uudestaan, huomasin väärinkäsitykseni. Jännä kuinka mieli voi jumittaa yhteen tulkintaan. Siinä oli aikaisemmin pieni vivahde-ero siinä, miten yksi asia mielestäni olisi pitänyt esittää ja se sitten väritti tapaani lukea paria seuraavaa virkettä niin, että luin ne aivan miten sattuu.

      Harmi, kun en muista sitä toista kohtaa, niin en pääse tarkistamaan, kävikö siellä samalla tavalla.

      Poista
    2. Kirja onkin varmasti hyödyllisin, kun kaikki on vielä uutta ja sijoitustoimintaa vasta aloittelee. Kun vuokra-asiat saa rullailemaan itsekseen niin tuskin tähän kirjaan tarvitsee jatkuvasti palata. Olen kuitenkin iloinen, että tämä on nyt koko ajan käsillä, kun esim. vuokran karhuaminen ja ulosottoasiat eivät ole vielä tuttuja (ja toivottavasti ei tulekaan tutuiksi).

      Omaan silmään ei virheitä kirjassa tainnut osua.

      Poista
  4. Luettu on tuokin opus, mielestäni erinomainen perusopas asuntosijoittamisen maailmaan, tosin hieman liian ammattimaiseksi vedettynä, parinkymmenen asunnon salkku kun tuntuu aika utopistiselta piensijoittajalle. Vaikea siis samaistua kirjoittajiin ja kokea että olisi itsellekin mahdollista.

    Mielestäni asuntosijoittaminen tarjoaa vakautta sijoitussalkulle ja mahdollisuuden kohtuuhintaiseen ja -riskiseen velkavipuun. Ilmaiseksi se ei tietenkään tule, vaan pientä tai isompaakin säätöä ilmaantuu vähän väliä, kuten muutkin täällä ovat todenneet.

    Keskitien kulkijana tavoittelen ehkä muutaman asunnon salkkua, jotka olisi maksettu velattomiksi n. 20v tähtäimellä.. mutta katsotaan miten tässä käy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta oli kiinnostavaa lukea, miten asuntosijoittajaksi voi rytyä ja tehdä siitä itselleen ammatin. Tosin kirjoittajien palkka taitaa olla jotain ihan muuta kuin oma pieni ansiotuloni...

      Omissa haaveissani olen sellainen brittiläinen "land lord", jolla on kokonainen kerrostalo ja toimisin itse kokopäiväisesti talonmiehenä ja vuokralordittarena!

      Poista