Asumismenojen järjestely. Käytän tässä nimityksiä Omistaja ja Sisäänmuuttaja, joilla tarkoitan uusioperheen osapuolta, joka omistaa yhteisen kodin ja uutta puolisoa, joka muuttaa tuohon asuntoon:
- Sisäänmuuttaja asuu Omistajan asunnosssa ilmaiseksi
- Sisäänmuuttaja maksaa yhtiövastikkeesta puolet
- Sisäänmuuttaja maksaa yhtiövastikkeesta ja Omistajan asuntolainan koroista puolet
- Sisäänmuuttaja maksaa Omistajalle vuokraa, joka vastaa puolta vastaavankokoisesta vuokraasunnosta samalla alueella
- Sisäänmuuttaja ostaa puolet (tai jonkin muun osan) Omistajan asunnosta ja maksaa oman lainansa ja puolet yhtiövastikkeesta (Ostosta maksetaan varainsiirtovero)
- Omistaja lahjoittaa puolet omistamastaan asunnosta Sisäänmuuttajalle (lahjoituksesta maksetaan lahjavero)
- Omistaja ja Sisäänmuuttaja menevät naimisiin, jolloin Sisäänmuuttajalla on avio-oikeuden nojalla oikeus puoleen asunnosta
- Omistaja maksaa kaikki asumiskulut ja Sisäänmuuttaja maksaa esim. kaikki ruokakulut
- Sisäänmuuttaja maksaa tulojensa mukaan jotakin tiettyä tai vaihtelevansuuruista korvausta asumisestaan Omistajalle. Käytössä esim. silloin, kun Sisäänmuuttaja on pienituloinen ja Omistajalla on reilu palkka.
Näiden lisäksi pariskunta voi tietenkin myös ostaa tai vuokrata kokonaan uuden asunnon, jonka kulut pannaan puoliksi tai jaetaan muulla tavoin.
Erilaisia tapoja jakaa ruokakustannukset parisuhteessa:
- Pariskunnalla on yhteinen tili, johon kumpikin siirtää tietyn summan rahaa kuukaudessa ja tällä summalla maksetaan laskut ja ruuat
- Pariskunta jakaa kaikki ruuat puoliksi kassahihnalla
- Pariskunta kerää kuukauden ostoksista kuitit talteen ja kuun lopussa kuiteista lasketaan, kuka on maksanut mitäkin ja vähemmän maksanut pulittaa toiselle erotuksesta puolet
- Ruuat ja laskut hoitaa se, jolla sattuu kulloinkin olemaan rahaa. Summista ei pidetä kirjaa.
- Toinen pariskunnasta maksaa ruokalaskun ja toinen hoitaa esim. muut laskut
- Suurituloinen puoliso maksaa lähes kaiken ja pienempituloinen (esim. opiskelija) sen, mitä pystyy tai vain omat menonsa
- Kumpikin maksaa ruokalaskusta omia tulojansa vastaavan osan. Esim. Jos mies tienaa puolet enemmän kuin nainen, maksaa hän suhteessa suuremman osan laskuista.
- Kaikki laskut jaetaan kristillisesti tasan, vaikka tämä tarkoittaisi, ettei pienempituloiselle puolisolle jää omaa käyttörahaa juuri yhtään ja isompituloiselle jää sitäkin enemmän
- Yhteisistä varoista siirretään tietty summa säästötilille ja lopuilla rahoilla maksetaan vuoronperään ostoksia ja laskuja. Summista ei pidetä kirjaa, mutta säästö menee yhdessä päätettyyn tarkoitukseen
- Laskut ja ruokaraha on laskettu jo etukäteen ja toinen puolisoista siirtää puolet menoihin kuluvasta summasta toiselle, joka maksaa maksut ja ostaa ruuat. Molemmille jää loput rahat omaa käyttöä varten
- Kaikki rahat siirretään samalle tilille, johon molemmilla on kortti ostoksia varten. Tililtä maksetaan laskut ja mikä jää jäljelle, menee säästöön
Jo näistä esimerkeistä voi helposti ymmärtää, että ne sopivat aivan erilaisiin elämäntilanteisiin ja erilaisille pariskunnille. Osa erimerkeistä on mielestäni aivan epäreiluja, mutta toisissa parisuhteissa ne saattavat ehkä toimia.
Keskustelemalla toivottavasti jokainen pariskunta löytää mieleisensä tavan toimia. Jos yhteistä tietä ei löydy, on aina vaihtoehtona jatkaa seurustelua eri osoitteista. Tämäkin voi olla ihan kannattava ratkaisu!
Omasta mielestäni tie onneen löytyy, kun puolisot ovat parisuhteessa mahdollisimman tasa-arvoisessa tilanteessa. Se tarkoittaa, ettei toinen tienaa selvästi enemmän kuin toinen tai ettei toisen elämäntapa ole selvästi leveämpää kuin toisen. Jotta molemmilla olisi suurinpiirtein yhtä hyvä olla parisuhteessa, on tärkeää puhaltaa yhteen hiileen ja huolehtia toinen toisesta. Pariskunnan tulot voivat myös muuttua radikaalisti. Hyväpalkkainen mies voi jäädä useaksi vuodeksi työttömäksi tai nainen mennä opiskelemaan korkeakouluun ja alkaa myöhemmin tienata huomattavasti enemmän kuin aiemmin. "Niin myötä, kuin vastamäessä" tulisi olla ohje pariskunnalle, vaikkei naimisiin asti oltaisi vielä päästykään. Samassa taloudessa asuvalla puolisolla on aina elatusvelvollisuus puolisoonsa nähden, sillä puolison tulot vaikuttavat talousjärjestelyistä huolimatta esimerkiksi toimeentulotukeen.
Omasta mielestäni tie onneen löytyy, kun puolisot ovat parisuhteessa mahdollisimman tasa-arvoisessa tilanteessa. Se tarkoittaa, ettei toinen tienaa selvästi enemmän kuin toinen tai ettei toisen elämäntapa ole selvästi leveämpää kuin toisen. Jotta molemmilla olisi suurinpiirtein yhtä hyvä olla parisuhteessa, on tärkeää puhaltaa yhteen hiileen ja huolehtia toinen toisesta. Pariskunnan tulot voivat myös muuttua radikaalisti. Hyväpalkkainen mies voi jäädä useaksi vuodeksi työttömäksi tai nainen mennä opiskelemaan korkeakouluun ja alkaa myöhemmin tienata huomattavasti enemmän kuin aiemmin. "Niin myötä, kuin vastamäessä" tulisi olla ohje pariskunnalle, vaikkei naimisiin asti oltaisi vielä päästykään. Samassa taloudessa asuvalla puolisolla on aina elatusvelvollisuus puolisoonsa nähden, sillä puolison tulot vaikuttavat talousjärjestelyistä huolimatta esimerkiksi toimeentulotukeen.
Lukijani. millaisia tapoja teillä on hoitaa yhteistä talouttanne?
Erinomainen postaus! Näistä asioista pitäisi puhua paljon enemmän. Moni pariskunta ei keskustele raha-asioista kunnolla ja pikku hiljaa ajaudutaan epäselvään tai epäreiluun tilanteeseen, joka hiertää pariskunnan välejä. Muistan tutkimuksen, jonka mukaan raha on se yksittäinen asia, josta pariskunnat riitelevät eniten.
VastaaPoistaMinulla ja aviopuolisollani on omien tiliemme lisäksi yhteinen ruokatili, josta maksoimme ruuat ja yhteiset laskut. Kovapalkkaisempi puolisoni laittoi tilille hieman minua isomman summan. Nyt järjestely on jäissä ulkomaankomennusten takia, eli minä hoidan asumiskulut Suomen asunnossamme ja puoliso ulkomaan asunnossa. Ruokakaostokset maksamme suurin piirtein vuorotellen. Emme kinaa rahoista ja kumpikin tarjoaa mielellään toiselle.
Pidän mallista, jossa puolisot maksavat yhteisistä kuluista suhteessa omaan tulotasoonsa, eli kumpikin maksaa vaikkapa 20 % palkastaan yhteiselle tilille. Mutta pitäisikö pääomatulot laskea mukaan näihin tuloihin? Vai tulisiko pääomatulot rauhoittaa kuvion ulkopuolelle kasvamaan korkoa korolle? Puolisollani on minua enemmän palkkatuloja, kun taas minulla on häntä enemmän pääomatuloja. Kokonaiskuvaa mutkistaa myös auto ja mökki. Automme on puolisoni nimissä ja hän maksaa kaikki siihen liittyvät kulut; minä harvoin edes käytän autoa. Mökkimme taas on minun nimissäni ja vanhempieni testamentin vuoksi avio-oikeuden ulkopuolella, joten minä olen maksanut kaikki mökkiin liittyvät maksut ja remontit.
En osaa sanoa, mikä olisi oikeudenmukaisin tapa hoitaa pariskunnan tai perheen talous. Otan mielelläni vastaan vinkkejä. Ja jos perheeseen syntyy lapsi, niin asiat mutkistuvat huomattavasti. Kuka maksaa mitäkin sinä aikana, kun jonkun on oltava kotona vauvan kanssa? Näin lapsettomana ajattelen, että paras on jakaa vanhempainvapaat molempien vanhempien kesken, jottei lapsen saanti sakota toisen urakehitystä ja eläkekertymää enemmän kuin toisen. Tai jos päädytään ratkaisuun, että toinen jää pois työelämästä pitkäksi aikaa, niin työssäkäyvän pitäisi kompensoida kotiin jäävän puolison taloudellinen uhraus esimerkiksi sijoittamalla tämän nimiin.
On siinä vaihtoehtoja. Jos osa esimerkeistä on epäreiluja, niin miten ne voivat pitkällä tähtäimellä toimia? Jos epäoikeudenmukaisuus raha-asioissa jää hiertämään parisuhdetta, niin ei siitä kyllä mitään tule. Vai onko "epäreilu" tilanne vain uuden suhteen alussa, jolloin siitä ei olla vielä uskallettu kunnolla keskustella ja se tulee muuttumaan, kun suhde jatkuu ja kehittyy. Tai sitten ei vain nähdä metsää puilta: Epäreilulta näyttävä järjestely onkin oikeasti ihan oikeudenmukainen, koska talousasioihin vähemmän panostava osapuoli hoitaakin sitten kaikki muut vastuut parisuhteessa.
VastaaPoistaVaikka itse olenkin vielä sinkku, niin kirjoittelin joskus kulujen jakamisesta parisuhteessa. Onpahan hommat sitten mietittynä, kun se oikea tulee vastaan :)
http://downshiftaaminen.blogspot.fi/2014/04/omat-vai-yhteiset-rahat-kulujen.html
Paljon on tässä joo vaihtoehtoja, mutta tosiaan hurjan paljon on meillä eri vaihtoehtoja todellisuudessakin!
VastaaPoistaAsumismenojen järjestelyistä puuttuu muuten vielä vaihtoehto 'Sisäänmuuttaja maksaa yhtiövastikkeen kokonaan', jonka tiedän olevan eräällä pariskunnalla käytössä, mutta tavallaan se on vaihtoehtojen 'S maksaa yhtiövastikkeesta puolet' ja 'S maksaa "vuokraa" O:lle' välillä, (tai tietenkin joissain tapauksissa summat vastikkeessa ja vuokranpuolikkaassa voi ollakin hyvin lähellä toisiaan).
Jos itse olisin tuollaisessa tilanteessa (joko Omistaja tai Sisäänmuuttaja), saattaisin oikeastaan ehdottaa vaihtoehtoa 'S maksaa kaksi kolmasosaa vastikkeesta', jotenkin näin äkkiseltään koen sen intuitiivisesti reiluimmaksi molempien kannalta.
Itse olen 31-vuotias, pitkäaikaisessa parisuhteessa, lapseton. Ostimme omistusasunnon puoliksi reilu vuosi sitten, sitä ennen asuimme vuokralla. Vaikka olemme eläneet yhdessä yli 10 vuotta, omistamme yhdessä asunnon, ja olemme olleet kihloissa yli 10 vuotta (emme ole naimisissa), niin pidämme silti rahamme erillään. Emme koskaan riitele rahasta. Kaikki yhteiset ostokset maksamme puoliksi, omat ostokset itse. Käytännössä makselemme laskuja ja ruokaostoksia miten sattuu, välillä toinen tosi paljon enemmän kuin toinen ja taas kohta toisinpäin, mutta laskemme tilanteen vähintään kuukausittain. (Emme silloinkaan konkreettisesti "tasaa" rahoja niin, että toinen maksaisi erotuksen toiselle, vaan tavallaan pidämme kirjaa siitä, kumpi on velkaa toiselle.)
Me olemme molemmat todella pienituloisia ja pienimenoisia. Näin tullee olemaan jatkossakin, ja koska lapsiakaan ei ole tulossa, en keksi mikä olisi tulevaisuudessakaan se syy, miksi haluaisimme muuttaa tilannettamme. (Ainoa mikä tulee mieleen, on, että toisella olisi joskus pitkäaikaisesti suuret sairauskulut. Silloin varmaan kaikki rahat olisikin automaattisesti yhteisiä, eikä se olisi mikään ongelma, vaan se sairaus olisi. Tai itseasiassa meillä olisi varmaan silloinkin se näkökulma, että rahat ei muuttuisi yhteisiksi, vaan toinen vaan maksaisi toisen kuluja.) Toki niin voi joskus käydä, ja ymmärrän muutenkin hyvin, että eri pariskunnille sopii eri tavat. Huomattavat tuloerot, lapset, ja kaikenlaiset muut parisuhdekohtaiset erot, vaikuttaa tilanteeseen.
Hyvä pointti muuten Jarmo tuokin; "Epäreilulta näyttävä järjestely onkin oikeasti ihan oikeudenmukainen, koska talousasioihin vähemmän panostava osapuoli hoitaakin sitten kaikki muut vastuut parisuhteessa."!
Mielenkiintoista keskustelua! Tartun tähän Jarmon yllä olevaan kommenttiin: "Epäreilulta näyttävä järjestely onkin oikeasti ihan oikeudenmukainen, koska talousasioihin vähemmän panostava osapuoli hoitaakin sitten kaikki muut vastuut parisuhteessa".
VastaaPoistaToki näin voi olla, mutta myös silloin on oikeudenmukaisuuden nimissä pidettävä huoli siitä, ettei talousasioihin vähemmän panostava osapuoli jää puille paljaille esimerkiksi avioerotilanteessa. Kotityöt ja lapsenhoito ovat arvokasta työtä josta on hyötyä koko perheelle, mutta niistä ei saa automaattisesti palkkaa, eivätkä ne kerrytä eläkettä. Jos perheeseen syntyy 2–3 lasta parin vuoden välein ja nainen aina on se, joka jää kotiin, niin hänen työuraansa tulee jopa 10 vuoden tauko. Tällä on tuntuva vaikutus hänen urakehitykseensä, palkkakehitykseensä ja eläkekertymäänsä. Niin kauan kuin puolisot ovat onnellisesti yhdessä ja uraansa panostanut puoliso kustantaa suurimman osan perheen kuluista, kaikki on hyvin.
Mutta entä jos puolisot eroavat näiden 10 vuoden jälkeen? Silloin esimerkin nainen saattaa joutua hyvin kurjaan tilanteeseen. Annettuaan 10 vuotta elämästään perheen hyväksi hänellä on surkea ura, huonot tulot ja pienet eläkekertymät. Hän kärsii tästä koko loppuelämänsä. Näitä asioita kannattaa miettiä ennen kuin laittaa nimensä avioehtosopimukseen tai suostuu jäämään kotivanhemmaksi ilman rahallista korvausta.
Eikö nykyään, tiedä sitten onko ollut jo aiemmin, myös aviopuolisolle makseta elatusapua, jos toinen on saanut luoda rauhassa uraa ja toinen hoitanut kotia/lapsia?
VastaaPoistaRuokakustannuksista saa myös helposti kaikenlaista vääntöä, jos toinen ostaa aina halvinta ja toinen käy lähikaupassa ostamassa luomutuotteita (oletetaan, että ne on vähän kalliimpia), niin siinäkin voi tulla pientä epätasapainoa, jos toinen ei arvosta samanlaisia raaka-aineita, niin paljon kuin toinen. Vähän sellainen dilemma, että ostetaanko kotimaista tomaattia vai espanjalaista..
Selaillessani avioero-oppaita olen nähnyt usein maininnan, ettei entiselle puolisolle juuri koskaan Suomessa makseta elatusapua. Sen sijaan pitkän kotiäitiuran tehneellä vaimolla voi olla avioerossa oikeus saada puolet miehen omaisuudesta, VAIKKA uraa tehneen omaisuus olisi avioehdolla suojattu. Tällä tavoin kotona palkatta työtä tehnyt ei jää erossa puille paljaille.
PoistaMielenkiintoista tuo, että pitkän kotiäitiuran tehnyt voi avioerossa saada osan miehen omaisuudesta, avioehdosta huolimatta. Tämä oli minulle uutta tietoa. Eri asia sitten, kuinka moni eron keskellä oleva kotiäiti tajuaa vaatia tätä.
PoistaAviopuolisolle maksettavasta elatusavusta en ole koskaan kuullut Suomessa, mutta esimerkiksi Saksassa se ilmeisesti on yleistä. Se onkin järkeenkäypä järjestely maissa, joissa kotirouvayhteiskunta on voimissaan.
Luin tästä avioehdon ohittamisesta siitä "Saisiko olla yksi testamentti"-kirjasta (suosittelen!). Käytännössä avioehtoa ei lähdetä sivuuttamaan kuin aivan ääritapauksessa, jolloin riitaisalle avioerolle määrätään puolueeton lakimies osittajaksi. Hän voi oman harkintansa mukaan suosittaa avioehdon kumoamista.
PoistaKirjan esimerkkitapauksessa aviomies oli kehottanut vaimoaan todistajienkin kuullen jäämään pois työelämästä ja hoitamaan lapsia kotona. Mies oli tehnyt menestyksekkään uran ja hankkinut valtavasti omaisuutta. Pitkän uran päätteeksi mies halusi erota vaimostaan, jolloin vaimolle olisi nuorena laaditun avioehdon takia jäänyt lähinnä omat vaatteet ylle, koska kotiäitinä hän ei ollut tienannut yhtään mitään. Tässä tapauksessa virallinen osittaja päätti kumota avioehdon, koska se olisi ollut kohtuuton vaimolle, jonka kotiäitiys oli mahdollistanut hyvin pitkälle miehen menestyksekkään urakehityksen.
Päätöksen olisi saanut vielä riitauttaa oikeudessa, jossa osittajaa oltaisiin kuultu ja tuomari olisi antanut lopullisen päätöksensä asiaan. Kirjan esimerkkitapauksessa aviomies kuitenkin tyytyi päätökseen ja omaisuus jaettiin.
No joo, tarkoitin oikeastaan tuota avioehdon ohittamista tuolla elatusavulla, pientä kompensaatiota lastenhoidosta, mutta kyllähän noista oikeudessa väännetään.
PoistaSiitä vähän iltalukemista, kyllä on taas kaikki oikeusasteet käyty läpi, kun asiasta on väännetty :)
http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/1992/19920033
http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/1993/19930078
http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/2004/20040104
ja sitten on vielä nämä kv-ihmiset
http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/2011/20110097
Onneksi Suomessa sentään ihmiset pääsääntöisesti käyvät töissä eikä toinen elätä toista, joten ei mennä siihen Amerikan meininkiin, jossa parempituloisen täytyy ylläpitää myös entisen aviopuolisen elintasoa.
Kiitos kaikille erinomaisista kommenteista, hyviä näkökulmia tuotu esille! Keskustelua saa toki jatkaa edelleen :) Usein näkee, että kun perheeseen syntyy lapsia niin viimeistään silloin vanhempien rahat alkavat mennä iloisesti sekaisin. Ja niin sen pitäisikin mennä, sillä äitiyslomalla olevan tulot tippuvat ja perhe jää taloudellisesti enemmän riippuvaiseksi työssäkäyvästä osapuolesta. Ja kuten Sinitiainen mainitsi: tällöinkin on pidettävä huolta siitä, ettei kotona oleva uhraa uraansa ja tulevaa eläkettään korvauksetta.
VastaaPoistaTaloudellinen epäreiluus olisi ehkä kärjistetyimmillään silloin, kun toisella puolisoista on huomattavasti enemmän rahaa käytössään, eikä hän halua käyttää rahaa perheen tai puolison hyväksi. Esim. en kyllä näkisi paljoa tulevaisuutta suhteelle, jossa parempituloinen käy vaikkapa kaksi kertaa vuodessa ulkomaanmatkalla, kun pienempituloinen jää kotiin, koska hänellä ei matkaan ole varaa. Tällainen tilanne voisi tulla, jos pariskunta asuu kalliissa, rikkaamman osapuolen elintasolle sopivassa kodissa, jonka laskut jaetaan tasan puoliksi ja näin ollen vievät köyhemmän puolison kaikki rahat. Rikkaammalla puolisolla ei ole mitään velvollisuutta maksaa puolisonsa kuluja, mutta tällainen kuilu elintasojen välillä syö kyllä suhteelta vakaan pohjan.
Uusperheen äitinä mietin suhteen alkutaipaleilla paljon miten raha-asiat lähtevät sujumaan, mutta meillä on mennyt tosi hienosti eikä rahasta ole riidelty kertaakaan. Koska minun kaksi lastani asuu meillä, olen ottanut ruokaostokset kontolleni. Mieheni käy joskus tekemässä täydennysostoksia, mutta minä pääasiallisesti muonitan meidät. Minulle tämä on ollut luonnollinen ratkaisu, koska maksamme mieheni kanssa esim. sähkön ja veden puoliksi, vaikka minun lapseni niitä myös käyttävät... Mieheni ei ole koskaan tätä kyseenalaistanut saati vaatinut, että minun pitäisi maksaa sähköstä ja vedestä enemmän.
VastaaPoistaMieheni on ottanut lapseni omikseen, kuten minäkin hänen. Mieheni vie lapsiani ulos herkuttelemaan jäätelöbaariin siinä missä omiaankin ja osti taannoin ihan omasta tahdostaan pojalleni harrastusvälineitä sekä huoltaa heidän sukset, luistimet jne. Minä puolestani hankin mieheni lapsille varavaatteita ja vien heidän lapsiaan välillä lelukauppaan ja "hemmottelen" heitä. Meillä ei siis katsota kuka maksaa ja kenen lapsista, vaikka periaatteessa jos jotakin isompaa lapsille täytyy hankkia, sitten oma biologinen vanhempi sen maksaa. Esimerkkinä nyt vaikkapa polkupyörä.
Meillä on yhteinen tili, jonne molemmat siirtävät 250€/kk laskuja varten ja minusta tämä on ollut ok. Mieheni tienaa n. 20.000€ vuodessa enemmän kuin minä, mutta minusta tuo 250€/kk on melko mitätön summa enkä koe tulevani "hyväksikäytetyksi", koska maksan pienituloisempana saman summan.
Yhteisen tilin lisäksi meillä on omat tilit ja omat rahat sekä avioehtosopimus. Mieheni harrastaa kallista lajia, johon uppoaa vuosittain jopa tuhansia euroja. Hän käyttää omat rahansa harrastamiseen, minä sijoittamiseen :)