sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Toinen luku, jossa suunnitellaan omaa yritystä

Huhhuh, kun olen kieriskellyt yritysasioissa viimeisten viikkojen aikana! Opiskeltavaa riittä, yhteydenottoja sinne ja tänne, lisää opiskelua ja suunnitelmia. Vajaan viikon olen rakennellut yritykselle kotisivua. Petyin Wordpressin kankeuteen ja eilen siirsin osoitteeni Weeblylle.

Olen saanut nyt noin neljä lievää hermoromahdusta asioita suunitellessani. Kaikki muut ajat niiden välillä olen ollut hyvin innostunut ja positiivinen. En usko yritykseni kanssa käyvän mahdottoman huonosti, vaikka pelottaakin olla yksin vastuussa ihan kaikesta.

Tähän mennessä olen: 

- Keksinyt yritykselle nimen ja kirjoittanut ylös liikeidean
- Ostanut domainin (12€/vuosi)
- Ottanut alustavan promokuvan itsestäni - myöhemmin satsaan ammattilaisen ottamaan kuvaan (arvio: 50€ + kuvatiedoston lunastaminen + meikkaus ammattilaisella + kampaaja)
- Rakennellut kotisivuja teksteineen, 70% valmista
- Suunnitellut käytännön järjestelyjä
- Ilmoittautunut TE-keskuksen yritysinfoon, mutta päivätyön takia en ehtinyt paikalle

Pian tehtävä:

- Yrityksen perustamisilmoitus YTJ:lle (Kaupparekisterimaksu 110€)
- ALV verovelvolliseksi hakeutuminen
- Työläppärin osto (n. 1000€)
- Logon + grafiikan tilaus (n. 350€)
- Weeblyn lunastaminen mainoksettomaksi (60-84€/vuosi)
- Työpuhelimen ja liittymän hankinta
- Yrityksen sähköpostitilin teko
- Mainosmateriaalin tulostaminen ja jako (aluksi itse tehtynä n. 20€)
- Kirjanpidon suunnittelu/opiskelu

Yhteensä: n. 1550€ ja tähän lisäksi puhelimesta ja sähköpostitilistä koituvat kustannukset.
Arvioisin kustannusten kohoavan kaikkiaan jonnekin 2000€:n tietämille, mutta allekin voi jäädä, jos läppäri ja grafiikat osoittautuvat halvemmiksi. Toistaiseksi yritystoiminta ei ole vaatinut minulta vielä muuta kuin aikaa ja hermoja - säästötiliin alan kajota, kun laskut saapuvat.

Näillä toimilla pääsisin aloittelemaan työt maalis-huhtikuun aikoihin - ainakin jos asiakkaita alkaa löytyä!

26 kommenttia :

  1. Oy:n lisähyöty on alemman verokannan lisäksi vielä vertaislainojen tappioiden vähennysmahdollisuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tappiollinen vertaislainapalvelu ei ole nyt suunnitelmissa, mutta kiitos vinkistä :)

      Poista
  2. Olen itsekin useamman kerran yrittänyt pistää nettiyritystä pystyyn, mutta jokainen kerta on epäonnistunut.

    Olen enemmänkin huolistunut, että käytät 2000€ etkä ole varma saatko asiakkaita. Tuollainen kokeilu tulee kalliiksi. Toivottavasti sinulta löytyy jo niitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä huoli turhia! 2000€ olisi kallis oppiraha, mutta totaalinen epäonnistuminen tarkoittaisi käytännössä kait, etten mainostaisi yritystäni yhtään missään ja pitäisin sen salaisuutena kaikilta. Asiakkaita ei ole valmiina, mutta pidän tärkeämpänä valmiutta palvella asiakkaita, sitten kun niitä on.
      Ja koska suurin osa yrityksen aloituskustannuksista on sidottu lähinnä tehokkaaseen kannettavaan niin pahimmassakin skenariossa minulle jää vain läppäri käteen ;)

      Poista
  3. Hommathan on sulla jo pitkällä! Mahtavaa itseluottamusta, anna palaa!

    Se jäi mietityttämään, että ilmoittaudut nyt kuitenkin alv-velvolliseksi? Meinaatko, että hommaa tulee heti ekana vuonna niin paljon? Onko homma kuitenkin sellaista, että voit tarvittaessa rajoittaa tehdyn työn määrää, ettet rasitu liikaa - jos tuleekin tarve elämässä levolle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaihtoehtoja on kolme: ALV-velvolliseksi ilmoittautuminen, ALV-velvolliseksi hakeutuminen ja kokonaan hakeutumatta jättäminen. Käsittääkseni ALV-velvolliseksi hakeutuessa voin veloittaa asiakkailta ALV:in, mutta maksan ne valtiolle vain siinä tapauksessa (tai vaihtoehtoisesti maksan ja saan takaisin), jos 10k€:n raja ylittyy. Tällöin olen kerännyt ALV:it ja saan ne pitää itse. Toisaalta, jos 10k€ ylittyykin niin en joudu repäisemään puuttuvia ALV:eja omasta pussista vaan ne on minulla olemassa.
      En usko, että ALV-raja minun yrityksessäni ylittyy, jos pitäydyn myymästä elektroniikkaa yritykseni kautta.

      Poista
  4. Minusta se, että olet ottanut, ja otat kaiken aikaa lisää selvää asioista, on jo paljon! Uskon, että löydät asiakkaita, jos yrityksesi keskittyy aiemmassa postauksessa olleisiin asioihin. Minusta ideasi olivat hyviä. Sitä paitsi, minusta olet ihanan realistinen, ettet ensimmäiseksi ajatellutkaan saavasi miljoonia taskuusi, vaan keskityt ensin yhteen tavoitteeseen (vuositulojen lisääntymiseen). Ehkä se miljoonakin sieltä joskus tulla tupsahtaa ;) Taivas on vain rajana! 2000 euroa on aika pieni summa haaveen/ unelman toteuttamisesta.
    Ja jos vain rohkenet paljastaa verkkosivusi meille, niin eiköhän me tällä blogiyhteisöllä ne asiakkaat sulle saada. Puskaradio rocks! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kannustavasta viestistäsi! Jo kaiken uuden oppiminen on ollut hyvin kiinnostavaa ja innostavaakin (byrokratiaviidakko alkaa ihmeesti viimein selventyä!). Minulta puuttuu kyllä kokonaan miehinen kunnianhimo ja riskinottohalu yritykseni suhteen! Seuraavassa blogipostauksessa keskityn tulojen mietintään vielä lähemmin.
      Minun täytyy tarkkaan miettiä, yhdistänkö työ- ja blogiminäni jossakin vaiheessa. Blogin kautta saisin yrityssivuilleni varmasti paljon kävijävirtaa ja sitä kautta asiakkaitakin, mutta sitten joutuisin kyllä luopumaan kokonaan anonymiteetistäni. Luultavasti pohdin asiaa hieman myöhemmässä vaiheessa, kun yritys on jo perustettu. Koska en aio ottaa lainaa yritystä varten, voin aloitella työt ihan rauhassa.

      Poista
  5. Anna mennä vaan! Ainahan se vaatii investointeja, jotta saa hommat käyntiin. Pahin vaihtoehto tuossa on, että menetät muutaman tonnin, mutta pääset toteuttamaan haaveesi. Jos homma ei toimi, ei tarvitse jossitella myöhemmin. Itselleni yrittäjyydestä ei jäänyt juurikaan rahaa taskuun, mutta ihana muisto ja kokemus juurikin haaveen toteutuksesta.

    VastaaPoista
  6. Et kyllä todellakaan voi laskuttaa alveja ja pitää niitä itselläsi. Eikös järki sen jo sano?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alvien alarajahuojennus: kun liikevaihto alittaa 10000€ ei alveja tarvitse tilittää/ne saa takaisin. Hakeutumalla tai ilmoittautumalla alv-verovelvolliseksi niitä saa kuitenkin kerätä, ei muuten.

      Poista
  7. Tässä vielä lähteet. Alv alarajahuojennus:
    https://www.vero.fi/fi-FI/Yritys_ja_yhteisoasiakkaat/Arvonlisaverotus/Arvonlisaveron_alarajahuojennus(11826)

    Ja alv verovelvolliseksi hakeutuminen, eli vapaaehtoinen verovelvollisuus:
    https://www.vero.fi/fi-FI/Yritys_ja_yhteisoasiakkaat/Maatalousyrittaja_ja_metsanomistaja/Arvonlisaverotus/Arvonlisaverovelvolliseksi_hakeutuminen_(10704)

    VastaaPoista
  8. Ei sitä välttämättä kannata tietokonetta ja kännykkää ottaa firman nimiin ellei tietysti tartte niitä vartavasten hankkia uusia. Itselläni on käytössä oma kannettava ja kännykkä ja aikeissa hommata uudet firman nimiin vasta sitten kun seuraavaksi tarttee ne uusia. Kannattaa muuten muistaa, että firman pankkipalvelut on muuten huomattavasti kalliimmat kuin yksityishenkilön. Itse maksan 5 - 10€/kk tilistä riippuen tapahtumien määrästä ja sen lisäksi muistaakseni joku 40€/vuosi siitä et on visa debit kortti tohon tiliin joka on välttämättömyys jos meinaa jotain ostaa firmalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla ei ole omaa läppäriä, joten sen hankinta on periaatteessa pakollinen nyt alkuun. Olen kuitenkin katsellut myös käytettyjä yritysläppäreitä, jotta hankintakustannukset pysyisivät matalina. Olen itse pöytäkoneihmisiä, mutta kotikäyntejä tehdessä lienee parempi, että on myös oma kone mukana.

      Olen lukenut keskusteluja tuosta yritystilin pakollisuudesta ja ilmeistä on, että pienet yritykset/toiminimet eivät sitä välttämättä edes ota vaikka pankki painostaakin. Myös hankintojen teko pitäisi onnistua toiminimellä oman pankkikortin kautta. Itselläni hankintoja onkin todella vähän, kun en myy mitään fyysisiä tuotteita. Näin olen ymmärtänyt muiden yrittäjien kokemuksia kuunnelleena ja aion ottaa asiasta vielä lisää selkoa, sillä en halua maksamaan turhasta.

      Poista
    2. Ainakin Oy:lle oma tili on pakollinen. Muutenkin Oy on mielestäni ainoa järkevä yritysmuoto vaikka vaatiikin vähän enemmän aloituspääomaa ja kahden kertaisen kirjanpidon.

      Poista
    3. Arvaan, että Oy:lle yritystili onkin pakollinen ja yritykselle, jolla on paljon maksutapahtumia sisään ja ulos.

      Poista
  9. Mikäs vika muuten Wordpressissä oli? Se on hyvin joustava ja helppo käyttää varsinkin käyttää jotain page builderiä apuna. Itse käytän Themify:ta http://bit.ly/themifymewp. Ja jos kaipaat edullista mutta hyvää web hostingia niin voin suositella https://www.hosting4life.eu jos kiinnostaa niin voin järjestää erikoistarjouksen siitä myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mielestäni ole ihan käsi, mitä tulee kotisivujen tekoon, mutta en kerta kaikkiaan päässyt valmiiden sivupohjien kanssa puusta pitkälle Wordpressin kanssa. Muokkausvaihtoehtoja oli todella rajoitetusti tai sitten editori vain oli kammottavan vaikeaselkoinen. Ja kun ei noissa hienoissa, uusissa sivuissa ole html:ää enää nimeksikään niin en sitten jaksanut perehtyä koodipuolen muokkaamiseenkaan.
      Kun yhden yksinkertaisen etusivun tekoon meni useampi ilta niin luovutin ja vaihdoin Weeblylle jossa olen saanut muokattua valmista pohjaa todella monipuolisesti ja mielestäni lopputuloskin on nyt oikein kiva.
      Kiitos kuitenkin tarjouksesta!

      Poista
    2. Jos haluat niin voin järkätä sinulle oppilastyönä wordpressillä tehdyn sivuston. Pidän myös tuota weeblyn 80€:n vuosimaksua kalliina.

      Mitä sitten tulee tietokoneeseen niin käytetty Lenovon bisnesläppäri, niissä on hyvä hinta-/laatusuhde, tosin riippuu myös vähän siitä mitä sillä koneella tekee..

      Poista
    3. En ole ollut ihan täysin tyytyväinen tähän Weeblynkään palveluun. Jos haluat laittaa lisätietoa tästä oppilastyönä tehtävästä sivusta niin laita minulle mailia osoitteeseen bisnes.ananas@gmail.com :)

      Poista
  10. Minkä alan yrityksen nyt sitten päätit perustaa? Ei tarvitse kertoa, niin että yrityksen nimi selviäsi, mutta ala kiinnostaisi kovasti. Varsinkin jos päätät kirjoitella aiheesta enemmän. Silloin tästä tiedosta voisi olla itsellekin hyötyä.
    Niin ja onnittelut rohkeudesta perustaa firma :)

    Skorpiotar
    pennistamiljoonaksi.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ATK-opastukset asiakkaan kotiin tulee olemaan se, millä lähden liikkeelle :)

      Poista
  11. Olet kyllä ihailtavan ahkerasti tarttunut toimeen. Itselläni meni aika paljon kauemmin homman suunnittelussa...

    Miten olet aikonut mainostaa itseäsi? Pelkkä nettimainonta ei varmaan riitä kohderyhmä huomioiden. Oletko harkinnut esim. sanomalehtimainosta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen varmaan parikin kertaa elämässäni jo tehnyt liiketoimintasuunnitelman ja suunnitellut yritysjuttuja, mutta aina se on jäänyt toteuttamatta. Nyt en aio lopettaa kesken. Opiskeltavaa on todella paljon, etenkin kun en halua mitään yllätyksiä jälkikäteen ja koetan tehdä joka päivä jotakin yrityksen edistämiseksi. Olenhan tässä jo pari, kolme viikkoa asiaa puuhannut.

      Aluksi ajattelin markkinoida ihan perinteisesti ilmoitustauluilla ja postilaatikkoihin jaettavilla mainoksilla. Jahka näen tuleeko sillä tavalla yhtään asiakasta, mietin lisätoimia myöhemmin. Aivan pienikin ilmoitus ilmaisjakelulehdessä maksaisi varsin paljon. Esim: 3,5cm korkea ilmoitus n. 70€ ja hinnat suurenevat tästä nopeasti. Toki uskon, että asiakkaitakin voisi lehti-ilmoituksella löytyä tehokkaasti, mutta testaan halvemmat väylät ensin.

      Poista
  12. Tuo se minustakin on pelottavaa, jos olisi yrittäjä että on vastuussa kaikesta yksin. On kyllä kaikkea tekemistä ja muistettavaa, kun yrittäjäksi lähtee. Minulla on ystävä joka on perustamassa yritystä. http://sisupartners.com/fi/sisu-palvelut/yrityskaupat-ja-jarjestelyt/

    VastaaPoista