sunnuntai 6. elokuuta 2017

Kiinnostu, kehity ja ota selvää # Osa 3

En itse tee juuri mitään, mikä ei ole mukavaa.

Toisinsanoen en halua raataa, elää kurjuudessa tai kärvistellä. Koetan soveltaa "viisas pääsee vähemmällä" niin pitkälle kuin iltalenkkiä lukuunottamatta pääsen. Sillä tieto todellakin on valtaa ja niin pois päin. Tiedon hankintaan onkin sitten hyvä keskittää se vähäinen tarmo, minkä itsestä saa puristettua irti. Lukeminen ja asioiden opiskelu antavat aina muutaman askeleen etumatkan niihin nähden, jotka vain tohottavat suoraan toimintaan ja mailin niihin nähden, jotka eivät tee mitään. Perehtymättömiä ovat ne, jotka myyvät osakkeensa, kun kurssit ovat pohjalla ja ostavat, kun hinnat ovat taivaissa. Perehtymättömät perustavat yrityksen ja hukkuvat sitten veroihin ja maksuihin. Perehtymättömille tulee joka kuussa yllättäviä laskuja ja "varmat tulot" jäävät odotuttamaan itseään.

Vaikka miten ottaisi asioista selvää, ei voi aina yllätyksiltä välttyä, mutta aika pitkälle Suomessa pelataan ennaltalaadittujen sääntöjen ja pykälien mukaan. Lisäksi meillä on aivan erinomaisen monipuoliset julkiset palvelut, joista ihmisille tarjotaan tietoa ihan ilmaiseksi. Kirjastot, joka puolelta löytyvät tietoverkot, virastojen neuvontapalvelut ja erilaiset tukiyhdistykset takaavat tiedonsaannin kaikille.

Kuten aiemmassa postauksessani "Tunne itsesi ja kykysi" kerroin, löytyy meistä jokaisesta valtavasti erilaisia ominaisuuksia ja taitoja. Taitojen ei tarvitse olla edes mitenkään ihmeellisiä! Miellyttävä ääni, varmat ja näppärät sormet, tietämys 80-luvun videopeleistä, kovat kokemukset aiemmassa elämässä tai kyky käsitellä koiria voivat kaikki olla voimavaroja ja myös tulonlähteitä. On keksittävä, miten, missä ja kenelle tietämystä ja osaamistaan tarjoaa. Nykyajassa mukavinta on, että juuri omalla harrastuneisuudellaan voi tienata rahaa. Asiakkaat ja markkinakanavat löytää ennenkaikkea internetistä. Oma harrastuneisuus tuo tullessaan sekä ajankohtaisimman tiedon että usein myös kontaktit ja verkostoitumismahdollisuudet. Verkostoitumista ei pitäisi kenenkään pelätä, sillä yhteistyö on voimaa ja kaikki tämän ymmärtävät haluavat myös verkostoitua.

Mikä tavoitteiden saavuttamisesta tekee työläintä on aloitusvaihe. Palkkiot ja voitot ovat tikkaiden yläpäässä, mutta kiipeäminen on aloitettava pohjalta. Alkuun nimeä ja tunnettavuutta onkin kerättävä tekemällä ilmaista työtä. Jos kyseessä on oma harrastus, ei ilmainen työnteko tunnu ollenkaan niin pahalta. Hyväntekeväisyystyöstä, ilmaisen sisällön tuottamisesta maailmalle ja aktiivisuudesta erilaisissa yhteisöissä on kuitenkin valtavasti apua tiellä maineeseen ja mammonaan (maine on monasti välttämättömyys mammonalle). Internet luo taas loistavan pohjan oman nimen kasvattamiselle. Nimekäs tekijä taas vetää puoleensa monenlaisia mahdollisuuksia eri yhteistyötahojen suunnalta.

Olen esimerkiksi törmännyt ammattilaisiin, kuten kirjanpitäjiin tai asianajajiin, jotka auttavat ja vastailevat ihmisten kymyksiin aivan ilmaiseksi. Tällainen apu nostaa heidät nopeasti tunnetuiksi ja luotetuiksi henkilöiksi omassa yhteisössään. Tämä taas voi poikia heille ihan oikeita, maksavia asiakkaita - paljon suurempia sopimuksia, kuin yksittäisestä kysymyksestä veloittaminen. Samalla tavalla myös omien töiden tai tuotosten ilmainen jako tuottaa tekijöilleen projektimahdollisuuksia ja yksityisiä tilauksia. Lisäksi on aina mahdollisuus tehdä kaupallista yhteistyötä hyödyntäen henkilön omaa seuraaja- tai fanikuntaa.

Anonyymistikin on mahdollisuus rikastua, ennenkaikkea internetissä. Tiedän ihmisiä, jotka harrastavat hiljaista osto- ja myyntityötä. He etsivät ja tekevät löytöjä, tietävät mitä myydä ja tekevät voittoa. Kun ei tee itsestään numeroa, voi välttyä kateellisten panettelulta. Internetin kautta voi laittaa myös oman asunnon, kesämökin, pellot, työkalut, peräkärryt ja asuntovaunut tuottamaan rahaa itselle vuokraustoiminnan kautta. Ohjeet verojen maksuun saa verottajan sivuilta sekä puhelinpalvelusta.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti