keskiviikko 2. elokuuta 2017

Tunne itsesi ja kykysi # Osa 2

Kaikki lähtee itsestä! Lähtökohtamme elämässä saattavat olla hyvin erilaiset, mutta mahdollisuudet kehittyä ovat tarjolla kaikille, myös kouluaikojen jälkeen.

Itsetuntemus on avainsana, kun lähdetään rakentamaan unelmia ja tavoittelemaan niitä. Mikä on juuri minulle mahdollista ja mikä aivan mahdotonta. Mitä kaikkea näiden lisäksi voidaan vielä saavuttaa? Ensiksi kannattaa tavoitteista rajata pois ne, jotka aivan varmasti ovat saavuttamattomissa.

Itselläni tämä tarkoittaa esimerkiksi musikaalista uraa tai ulkonäöllä tienaamista:

Rakastan musiikkia, mutta nuottikorvaa minulle ei ole suotu edes auttavasti. Edes valmiita musiikkipalikoita tarjoavalla musiikkiohjelmalla tuskin osaisin luoda uutta ja uniikkia kappaletta. Toisekseen olen hyväksynyt ulkonäköni sellaisena kuin se parhaimmillaan ja kauheimmillaan on, enkä ota paineita itseni ehostamisesta. Näin minulle on säästynyt valtavasti voimavaroja tavoitella minulle mahdollisia päämääriä, kuten vaurastumista. Enkä nyt halveksi yhtään heitä, joilla avut ovat nimenomaan ulkonäössä - miellyttävä ulkonäkö mahdollistaa valtavan määrän erilaisia uravaihtoehtoja ja tapoja rikastua. On vain hyvä muistaa ulkonäköön liittyvien tavoitteiden vääjäämättömän aikarajan ja valmistautua myös elämään näiden töiden jälkeen.

Omat vahvuudet avuksi:

Jokainen ihminen koostuu isosta kirjosta ominaisuuksia ja kykyjä. Jotkut kyvyistä ovat helpommin hyödynnettävissä kuin toiset ja mitä tahansa taitoa voi kehittää. Itsetutkiskelua kannattaa harrastaa ja vastoinkäymisistäkin ottaa opiksi. Minua on aina kiinnostanut tietää ja ymmärtää ympärilläni olevia asioita. Biologian ja psykologian koen yksiksi hyödyllisimmistä kouluaineista, koska niiden avulla oppii ymmärtämään syy-seuraussuhteita niin ympäristössä kuin kanssaihmisissäkin. Myös omia tunteita on osattava analysoida, ettei henkinen kehitys tyssää solmukohtaan. Henkistä vapautta seuraa myös uskallus muuttaa omaa elämää mieleisekseen.

Olen itse hyvin innostuvaa sorttia, mutta yksiä heikkouksiani on innostuksen laantuminen. Yleensä innostukseni noudattaa samaa kaavaa: uuden asian löytäminen, ahkera opiskelu, asian hallitseminen ja siinä kukoistaminen, kyllästys. Tähän menee yleensä noin vuosi ja aikuiselämässäni on ollut jo monia eri teemaisia vuosia. Oppi ei kuitenkaan ole koskaan turhaa, sillä tietoa niin eri harrastuksista kuin niiden parissa viihtyvistä ihmisistäkin voi helposti käyttää myös ansaintivälineenä. Omaa tietämystä voi myydä, sen avulla voi tehdä kauppaa ja sitä jakamalla voi myös verkostoitua ja levittää hyvää muille.

Aiempia teemavuosia elämässäni:
  • Kotisivut: Varhaiset kotisivuni opettivat minulle HTML:ää, sisällöntuottoa ja kuvankäsittelytaitoja. Sain myös vahvan perusosaamisen tietotekniikasta.
  • Manga ja japani: opiskelin japania ja perehdyin manga-, anime- ja cosplaykulttuuriin
  • Lukupiiri: Luin vuoden ajan valtavan määrän kirjoja "100 kirjaa vuodessa" haasteessa
  • Bloggaaminen ja miniatyyrit: Aiempi blogini oli omistettu keräilyharrastukselleni, jolloin tein pienoisasetelmia ja valokuvasin niitä. Opin paljon asettelusta, käsitöistä, valokuvauksesta ja kuvankäsittelystä
  • Osto ja myynti: Kirpputorimyynnillä ja ihan ehdalla trokauksella voi tienata, mutta se vaatii valtavasti tietämystä siitä, mikä myy, missä ja millä hinnalla. Keräilypiireissä kerätty tieto muuttuu myyntitoiminnassa rahaksi.
  • Hyväntekeväisyysvuosi: Olin mukana järjestämässä isoja yleisötapahtumia, jotka tehtiin varainkeruutarkoituksessa
  • Blogi: tämä blogi on opettanut minulle paljon markkinoinnista, kirjoittamisesta, yhteistyöstä ja verkostoitumisesta. Blogin kautta olen ansainnut ehtaa rahaa.
  • Sijoittaminen: Olen oppinut sijoittamisen perusmenetelmät niin onnistumisien kuin erheidenkin kautta. Tiedän paljon asuntomarkkinoista, remontoinnista ja hieman pörssimaailmasta.
  • Yritys: Uusin innostukseni on tietysti oma toiminimeni, jota varten olen oppinut valtavasti mm. verotuksesta ja verosuunnittelusta. Tällä hetkellä myyn tietotekniikan osaamistani ja kykyäni puhua aiheesta helposti ymmärrettävällä tavalla.
Taitoni ovat selvästi tietotekniikan hallinnassa, luovuudessa, erilaisten fani- ja keräilijäryhmien tuntemuksessa sekä kiinnostuksessa ansaita rahaa. Nämä taidot on kuorrutettu jokseenkin miellyttävällä ja realistisuuteen taipuvaisella luonteellani sekä kuivakalla huumorintajulla.

Tulevaisuudessa tulen keskittymään yhä enemmän esiintymis- ja tapahtumanjärjestämistaitoihini. Tämä on kiinnostava haaste sinällään, koska moni voisi luonnehtia minua sekä hiljaiseksi että ujoksi, näytellä en osaa ollenkaan, enkä eläytyä mihinkään rooliin, joka ei ole minä-ite. Lähinnä haluni opettaa saa minut nauttimaan esiintymisestä ja siksi olen valmis ottamaan haasteen vastaan.

Harrastusmielessä olen jo jonkin aikaa silmäillyt Youtubea ja tutkinut sen tarjoamia mahdollisuuksia tienata. Tässä kohtaa törmään juuri omiin heikkouksiini, jotka minun olisi voitettava, jos haaveilisin Youtube-urasta: Näytteleminen, Ulkonäkö ja Musiikki. Esteistä huolimatta ajatukseni kiertävät tätä haastetta kuin kissa puuroa. Minua itseänikin kiinnostaa, löydänkö tavan ja ennenkaikkea innostuksen kokeilla "tähteyttä".



4 kommenttia :

  1. Realismi on hyvästä, mutta oletko ihan varma, ettet ole noissa asioissa hyvä? Saatathan pienen treenin jälkeen todella ollakin :) Kun katsoo vaikka missien vanhoja kuvia, ovat niin luonnollisia ennen ja missivuosien jälkeen kovastikin ehostettuja ja muunneltuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin kaikki ulkonäköjutut vaativat niin valtavaa ajallista, rahallista ja tökötillistä panostusta, että en ole nähnyt kannattavaksi. Eikös 30 vuotiaana ala olla muutenkin liian vanha misseilyyn? :D
      Sitä olen kyllä miettinyt, että kaunista ja rumaa ei oikeastaan edes ole olemassa. "Rumastakin" ihmisestä saattaa tulla persoonsansa avulla pidetty julkkis ja monilla "rumilla" on puolisot ja perheet. Kauniitkaan ihmiset eivät koskaan saavuta 100% ihailua, vaan heitä saatetaan kahta kauheammin arvostella.
      Minusta voisi olla mukava tehdä oman äänen kanssa töitä, mutta kun minua ei ole oikein siunattu mitenkään erityisen erilaisella äänelläkään! :D Täytyy katsoa, millainen soppa näillä aineksilla on mahdollista keitellä.

      Poista