keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Mistä minä voisin enää säästää?

"Köyhänä" voi tuntua mahdottomalta saada säästöön yhtään mitään, kun kaikki menee mikä on tullutkin. Voiko tyhjästä enää mitään nyhjäistä?

Kyllä voi, kyse on hyvin pitkälle valintojen tekemisestä ja tietyn asenteen ottamisesta. Säästökuurin ei tarvitse kestää ikuisesti, sillä koko säästämisen ideahan on siinä, että päästäisiin nauttimaan helpommasta ja taloudellisesti turvatusta elämästä. Säästämiseen on hyvä käydä käsiksi kuin projektiin joka antaa siinä missä ottaakin ja loppujen lopuksi se voi osoittautua yllättävänkin antoisaksi.

Mieti siis tarkkaan omaa talouttasi ja kaikkia niitä menoja, joista voisit taistaiseksi luopua. Alle olen koonnut muutamia menoeriä, jotka lisäävät tarpeettomasti juoksevia kulujasi, kuluttavat varojasi pitkin kuukautta tai ovat kertakaikkiaan tarpeettomia:

Voisitko ehkä karsia näistä?

- Alkoholi: Yksinhuoltajan ei kannata lähteä baarista uutta puolisoa etsimään, tulet luultavasti vain pettymään, eikä baarilöytö muutenkaan sovi välttämättä lapsiperheeseen. Baarireissu juomineen ja mahdollisine taksimatkoineen voi napata keralla ison loven säästöön tarkoitetusta summasta. Kotona tissuttelullekin löydät varmasti parempia korvikkeita, murheita alkoholi ei lääkitse.

- Tupakka: Voisiko elämäsi tiukentunut taloustilanne tai horisontissa siintävä säästökohde auttaa sinua lopettamaan tupakointia? Alla yksinkertainen laskukaava siitä, mitä säästät selvänä rahana:


  • Kulutus: Puoli askia päivässä, tekee 15 askia kuukaudessa
  • Yhden askin hinta voi olla jopa  6€, johon hallitus lupailee 2€:n lisähintaa tulevaisuudessa
  • Kuukausikustannus: 90€ ja 120€ mahdollisen tupakkaveron korotuksen jälkeen.
  • Vuodessa: 1080€ ja korotuksen jälkeen 1440€


Jos tupakoinnin lopettaminen on vaikeaa tai siinä haluaa edetä hiljakseltaan, voisi sähkötupakka olla ehkä vaihtoehto. Lue kiintoisa hintavertailu sähkötupakasta verrattuna tavalliseen tupakkaan.

- Kampaajan ja kosmetologin palvelut: Kauneus on naiselle loputon rahareikä, jota kaupallinen taho osaa lypsää. Kauneuspalveluista tinkiminen tuo kuitenkin kerralla kymppejä, jopa satasia säästötilille.

- Saunamaksu: Taloyhtiön saunavuoro on toki ihana, mutta melko helppo säästökohde. Saunavuoron voi aina pyytää takaisin, kun säästökuuri on ohi. Säästö riippuu saunamaksun suuruudesta, mutta se on noin 60-120€/vuodessa.

- Ulkona syöminen: Tästä ei tarvitse missään nimessä luopua kokonaan sillä ulkona syömiseen on niin kalliita kuin edullisia vaihtoehtoja. Suosittelen, että tutkit rehellisesti kuukauden tiliotteen ja lasket ulkona syötyjen aterioiden yhteissumman. Vertaa summaa siihen, mitä arvioit kotona valmistetun aterian maksavan. Kokemuksesta voin sanoa, että kun ulkona syö harvemmin, aterioista myös nauttii enemmän! Lisäksi pikaruokaloiden välttäminen tukee toista yksinhuoltajan elämäremonttiin sopivaa projektia: linjojen tarkkailua.

- Lehtitilaukset: Lehtitilaukset lisäävät laskupinoasi ja täyttävät lehtikorisi. Saat merkittäviä summia säästöön, kun lakkautat kaikki lehtitilauksesi ja siirryt lainaamaan nuo samat lehdet lähikirjastotasi aivan ilmaiseksi. Kirjaston lehtihyllyn ääressä tulet varmasti ihmetelleeksi, miksi koskaan olet maksanut lehdistä mitään. Kirjastossa luet myös sanomalehdet ilmaiseksi joko paperisina tai mahdollisen e-lehtipalvelun kautta. Tärkeimmät uutiset saa luettua myös internetistä esim. iltalehden, ylen ja taloussanomien sivuilta. Incognito tilassa luet myös hesarin sivuja ilman rajoituksia.

- Puhelin- ja internetlasku: Panosta mieluummin nopeaan internetyhteyteen, kuin kalliiseen puhelinliittymään. Suurimman osan tekstiviesteistä ja puheluista voi hoitaa aivan ilmaiseksi internetin kautta. Vertaile liittymiä ja valitse sinulle edullisin vaihtoehto. Soita puhelut skypellä ja lähetä tekstarit whatsupilla tai messengerillä. Lataa samat sovellukset myös lastesi puhelimiin (tai mikä parempaa, anna heidän opettaa sinulle mesettämisen salat!). Internet tarjoaa sinulle loputtomasti viihdettä, luettavaa ja katsottavaa. Erilaisia elokuvapalveluita saa yleensä kokeilla kuukauden ilmaiseksi, joten voit jättää leffojen oston ja vuokrauksen moneksi kuukaudeksi. Myös televisiokanavia voi seurata netin kautta.

- Sähkö: Kilpailuta ja säästä. Jos et halua ottaa epäilyttävältä kuulostavaa ulkomaista sähköyhtiötä, soita omalle sähköntarjoajallesi ja pyydä kilpailukykyinen tarjoushinta. Yllättäen sähköyhtiösi saattaa antaa sinulle huipputarjouksen entisen ryöstöhinnan sijaan. Passiivinen asiakas maksaa aina enemmän.

Budjettimatkailua Saarenmaalla ja kokonainen omakotitalo Airbnb:n kautta pikkurahalla. 

- Matkailu: Taaskaan sinun ei tarvitse heittää hyvästejä kaikelle kivalle ikuisiksi ajoiksi. Jätä vain tänä vuonna matkailu vähemmälle tai toteuttakaa se pienemmässä mittakaavassa. Budjettimatkailussa osa hupia on jo matkan suunnittelu ja kiinnostavien koti- tai naapurimaakohteiden etsintä.

- Vaatteet: Moni nainen hukkuu vaatteisiin. Olisiko viimein aika käyttää osa niistä loppuun asti ennen kuin uusia tulee hankittua? Lapset kasvavat jatkuvasti, mutta jo sen takia varusteita kannattaa hankkia osittain käytettynä. Facebookin kirpparisivuilta löydät kaiken tarvitsemasi kirpparihinnoin tai jopa aivan ilmaiseksi. Lastentarvikkeiden käyttöaika jää lyhyeksi, joten suurin osa tavaroista on hyväkuntoisia tai jopa uutta vastaavia. Myös nainen löytää kirpareilta omat vaatteensa edullisesti ja helposti. Tuttavilta, sukulaisilta ja ystäväperheiltä voi hyvin saada kassikaupalla vaatteita ja kenkiä ilmaiseksi.

Tutki tarkkaan, mitä laskuja ja muita kulueriä sinulla on kuukaudessa ja mieti kriittisesti niiden tarpeellisuutta. Oma strategiani on ostaa kerran kuukaudessa jokin mukava "ylimääräinen" ostos itselleni ja/tai lapselleni ja pitäytyä säästeliäässä elämäntavassa muutoin. Kyse voi olla esimerkiksi uusista verhoista, elokuvaretkestä tai jostakin muusta mukavasta mutta ei-niin-kauhean-kalliista asiasta. Budjetti pysyy käsissä, mutta vältän tunteen siitä, ettei koskaan saa mitään itselle.

Kesälomaraha ja veronpalautukset ovat oiva lisäsumma säästötilille. Suunnittele jo etukäteen, minkä osan niistä lohkaiset säästöön ja minkä verran käytät kesäloma- ja jouluriehojen viettoon. Tärkeintä kuitenkin on siirtää säästettävä osa heti pois käyttötililtä, kun raha kilahtaa tilille.

6 kommenttia :

  1. Hyviä säästövinkkejä. Aina kun yhden kulun karsii pois kannattaa leikkiä että se kulu on vielä olemassa ja sen sijaan että maksaa sen laittaa saman summan suoraan palkasta säästöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan näin. Ja tässä se homman vaikeus piileekin, kun muut kulut tuppaa heti nousemaan, kun yhdestä päästä karsii. Itsellä esim. Nettilasku pienemmäksi-> hankin autolla tolppapaikan. Lopputulos olusmiinusnolla. ;)

      Poista
  2. Hyviä vinkkejä! Monella talonyhtiöllä on ilmaiset lenkkisaunavuorot kerran viikossa. Niillä ei välttämättä edes käy juuri ketään, joten siitä voi saada oman ilmaisen saunavuoron. Tai jos joku muu sinne tulee niin sittenpähän tutustuu vähän naapureihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä vinkki! En itse taloyhtiön saunaa käytä niin en edes muistanut, että onhan meilläkin noita lenkkisaunoja kerran viikossa :)

      Poista
  3. Tässä olisi kaikille oleellinen vinkki. Ihan kaiken kokoisista tuloista voi säästää jotain! Se voi olla vain 10€ kuussa, silloin kun tilanne on haastava.

    VastaaPoista
  4. Hyvä blogiteksti ja kiitokset säästövinkeistä!

    VastaaPoista