Ensimmäistä kertaa ikinä, olen valmistautunut jouluun hyvissä ajoin.
Käytännössä olin ostanut suurimman osan lahjoista jo marraskuun loppuun mennessä (osan hankin jo syyslomalla!). Joulusiivous on tehty ja säilyvät ruuatkin hankittu jo tiistaina. Kinkku on sulamassa, piparit leivottu sekä koristeltu ja kotia hiljalleen koristeltu. En tiedä, mikä järjestelmällisyyden ja tyyneuden henki meille on muuttanut, mutta syksyisten parisuhdekriisien jälkeen en ole kokenut tarvetta hermoilla vielä joulustakin. Sovimme joulujärjestelyt hyvissä ajoin miehen kanssa ja sitten olen tehnyt kaikkea sitä, mikä on hyvältä tuntunut. Koetan pitää tämän olotilan koko loppuvuoden.
En ole koskaan ollut se puuhaäiti, joka järjestää lapsille paljon kivaa tekemistä ja rakentelee itse joulukalenterit yms. Tänä vuonna sain kuitenkin ensimmäistä kertaa elämässäni aikaiseksi tehdä itse joulukalenteri tytölle! Kylläpä hän on joutunutkin sitä odottamaan, mutta nyt pitäisi olla hyvä. Ostin 24 Littlest Pet Shop ja My Little Pony -hahmoa ja laitoin ne Lidlistä ostettuun joulupussikalenteriin. Runoihin ja aarteenetsintöihin en sentään taipunut.
Kalenterille tuli hintaa 88€ (hinta vastaa noin neljää kaupasta ostettua lelukalenteria, mutta tästä kalenterista joka luukusta tulee kokonainen lelu)
Kalenteriin kuuluu osana myös tämän joulun hitti, tonttuovi. Tonttuovi on seinää "ilmestyvä" ovi, jonka takana oma kotitonttu asustelee. Meille tonttuovi ilmestyi television päälle ja kiitoksena tontun tuomista kalenterilahjoista, olemme tytön kanssa askarrelleet oven ympärille jouluista maisemaa. Askartelu on ollut oikein mukavaa hommaa. Yllä olevassa kuvassa kalenteri ja joulumaisema alkutekijöissään. Alla yksityiskohtakuva lähes valmiista tonttuoven ympäristöstä:
Eläinhahmot tulivat kalenterista tytölle ja kaksi Aarikan tonttua (á 9,90€) hyppivät kaupassa minun omaan tonttukokoelmaani viimevuotisten tonttujen seuraksi. Lidlistä löytyi kivat pallot koristamaan pikkukuusta.
Vielä en julkaise enempää tietoa ostamistani lahjoista, ettei yhä suureneva, sukulaisista koostuva lukijakuntani saa vinkkiä omista lahjoistaan. Katsotaan joulun jälkeen sitten tarkemmin joulun kulurakennetta.
Siispä toivotankin kaikille lukijoilleni erittäin rauhallista ja miellyttävää joulua!
P.s: Muistakaa ostaa jouluomenat Lidlistä: Red Chief peittoaa kaikilta ominaisuuksiltaan jauhoisen Red Delicious-omenan, vaikka onkin ulkonäöltään identtinen!