sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Yksinhuoltajan matkahaaveita

Säästäminen ja sijoittaminen ovat viimevuosina olleet pääpainona elämässäni. Menoista tinkimisen asteen olen yrittänyt kuitenkin pitää aina sillä tasolla, ettei elämästä tule kurjaa tai että kokisin pahasti menettäneeni jotakin. Olemme syöneet hyvää ruokaa, mutta vähemmän lihottavia herkkuja. Ostan edelleen uutena tai käytettynä tarpeellisia kodin tavaroita, mutta pyrin valitsemaan itseä miellyttäviä tuotteita, jotka samalla tyydyttävät kauniiden tavaroiden ostotarvettani. En osta helposti rikkoutuvaa tai rumaa missään tapauksessa. Tapahtumissa, elokuvissa ja teatterissa olen voinut käydä, sillä lippuja saa usein lahjaksi ja työn puolesta saan kulttuuriseteleitä.

Jostain olen kuitenkin joutunut luopumaan. Säästämisessä mukavaa on se, että menojen karsimisen voi aloittaa niistä asioista, joista pitää itse vähiten. Kaikkein mukavimmat asiat voi hyvin jättää karsintalistalla viimeiseksi. Minun tapauksessani kululistalta puuttuu ennenkaikkea muiden niin tärkeänä pitämä ulkomaanmatkailu. Matkustelu Suomen rajojen ulkopuolella ei minulle ole muutenkaan ollut koskaan kovin tärkeää. Lapsena emme koskaan käyneet risteilyjä ihmeellisimmillä matkoilla ja aikuisiälläkin matkoja olen tehnyt vain pari. Pidän matkustelua melko stressaavana ja kalliina tapana käyttää vähäisiä lomapäiviä. Kotimaanmatkailu on minulle paljon mieluisampaa, tutumpaa ja turvallisempaa. Vaikka en hingukaan ulkomaille joka vuosi tai edes joka viides vuosi, on minullakin omat unelmani matkustelun suhteen.

Jahka elämäntilanne asettuu sopivaksi ja rahaa alkaa jäämään paremmin yli sijoitustarpeiden, aion toteuttaa muutaman haaveilemani matkakokonaisuuden. Kaikki suunnittelemani matkat tulevat olemaan sieltä kalliimmasta päästä, joten lähiaikoina minulla ei kerta kaikkiaan tule olemaan näihin varaa. Listaan unelmamatkani nyt sekä itselleni muistiin että teille nähtäväksi. Kaikki ensimmäisen listan maat ovat matkakohteina yhtä tärkeitä, mutta ennen kuin olen ne toteuttanut, en ole halukas käyttämään rahaa mihinkään vähemmän tärkeään matkaan:


  • Pidempi oleskelu Japanissa: Vähintään kuukauden, mutta mieluummin kolmen kuukauden reissu. Haluaisin asua tavallisessa japanilaisessa kodissa ja tutustua vierailemiini alueisiin rauhassa. Minua kiinnostavat ennenkaikkea Tokio, maaseutu ja lähiöt, sekä ruokakaupat, teemaravintolat ja ihmeelliset japanilaiset palvelut. Temppelit minua eivät niinkään kiinnosta vaan haluaisin keskittyä mieluummin populaarikulttuuriin: käydä Ghibli-museossa ja Mandaraken mangakaupassa ja ostoskeskusten kokoisissa videopelikaupoissa ja -museoissa. Haluaisin nähdä Japanin kirsikankukkien aikaan ja syyskesästä, kun kaskaat soittavat. Osallistuisin mielelläni jonkin juhlapäivän festivaaleille ja söisin paikallisia herkkuja, sushia ja nuudeleita ruokakojuista. 

  • Roadtrip halki Pohjois-Amerikan: Matkalle olisi mukavaa lähteä pienessä kaveriporukassa. Vuokraisimme auton ja ajaisimme mantereen halki tutustuen kaikkeen elokuvista tuttuun. Kävisimme isoissa kaupungeissa ja ajaisimme erämaan halki, pistäytyisimme täälläkin tavallisten ihmisten lähiöissä ja ostoskeskuksissa. Ennenkaikkea haluan syödä paljon amerikkalaisia överiherkkuja ja käydä sarjakuvadivareissa. Haluaisin samalla reissulla käydä myös Kanadassa ja nähdä valtavat punapuumetsät. Matkan kesto kahdesta viikosta kuukauteen.

  • Musikaalimatka Lontooseen: Tämä on haaveistani ehkä edullisin toteuttaa, sillä minulle riittäisi noin viikon matka Englantiin, jolloin kävisin West Endissä katsomassa klassikkomusikaaleja, kuten Cats. Haluaisin käydä myös kidutusvälinemuseossa ja Madame Tussaudsilla. Toisaalta haluaisin joskus lähteä ajamaan myös tämän maan halki ja asua Skotlannin upeissa linnahotelleissa. Lontoon matka on lähinnä toteutumistaan, sillä olen jo varannut liput ystäväni kanssa vuodelle 2017, jolloin menemme katsomaan uuden Harry Potter and the cursed child -näytelmän ja vierailemme Warner Bros studiolla. Toisaalta Cats-musikaali kiertää juuri nyt Isossa-Britanniassa ja olen miettinyt viikonloppumatkaa sen nähdäkseni... Tätä postausta varten päätinkin tarkistaa, mitä musikaalimatka Edinburghiin maksaisi minulta ja tyttäreltäni lentojen, asumisen, teatterilippujen ja ruuan suhteen. Vastaus: n. 800€/5pv - matka jäi varaamatta.


Alla on vähemmän tärkeitä matkakohteita jotka voisin toteuttaa yllä olevien jälkeen tai jos ne eivät budjetillaan häiritsisi säästämistä tai muiden matkakohteiden saavuttamista. Valitettavasti nämäkin ovat Puolaa lukuunottamatta sieltä kalleimmasta päästä: 
  • Matka Puolaan Auschwitziin.
  • Käynti Floridan Universal Studionilla ja Disneylandissa
  • Taru Sormusten Herrasta matka Uuteen-Seelantiin
  • Islanti ja kuumat lähteet


13 kommenttia :

  1. Ihania haaveita :). Itse reissasin lapsuudessa paljon ja se on sellainen asia, mitä olen aikuisena paljon kaivannut. Toki olen aikuisenakin käynyt reissussa useamman kerran, mutta en samassa mittakaavassa kuin lapsena. Nyt olen alkanut säästämään reissua varten ja ensi keväänä pääsen toivottavasti sillä pyörähtämään jossakin päin Eurooppaa.

    VastaaPoista
  2. Ihania unelmia! Onneks haaveilu on ilmaista. Ite haaveilen reissusta Irlantiin, nummille patikoimaan ja kaljalle pubeihin ;) Toinen haave olisi vuokrata kuukaudeksi Villa Italiasta, ehkäpä Toscanasta.. Kierrellä ja tutustua italialaiseen meininkiin.

    VastaaPoista
  3. Kyllä tuossa tekstissä hiukan on ristiriitaa kun ensin sanot ettei sinua kiinnosta matkailu ulkomaille erityisemmin ja sitten tulee kattava lista kivoista matkakohteista =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulkomaan matkustelu herättääkin minussa hyvin ristiriitaisia ajatuksia. Ihmiset hehkuttavat matkustelun tärkeyttä ja siihen käytetään rahaa vaikka varaa ei olisikaan. Itseä matkustelu Suomen rajojen ulkopuolelle ei juuri kiinnosta näitä muutamaa haavematkaa lukuunottamatta. Mihinkään näistä kohteista en kaihoa päästä mahdollisimman pian vaan koen ne suurina voimanponnistuksina ja valtavana rahallisena panostuksena, joihin täytyy valmistautua vuosia. Ne ovat ikään kuin haaveita, jotka olen ympäristön paineessa (matkustus avartaa, kaikkien on kierrettävä maailmaa heti kun pystyy, ym. Yleisiä mielipiteitä) muovannut: jos minun olisi pakko matkustaa niin nämä olisi ne kohteet. Mieluummin jopa asuisin vähän aikaa jossakin näistä maista, kuin kävisin siellä matkailemassa. Rantalomat ja vähänkään turvattomammat maat matkakohteina ahdistavat jo ajatuksena. Pysyn mieluummin kotona tai tutkin kotimaata :)
      Mahtoikohan tämä nyt avata yhtään sen paremmin ajatuksiani matkustelusta?

      Poista
  4. Hienoja suunnitelmia sinulla! Minustakin on fiksumpaa panostaa kunnon reissuun jonne oikeasti haluaa mennä ja on siellä sitten vähän pidempään. Lyhyet viikon tai pahimmassa tapauksessa viikonlopun "kaupunkipyrähdykset" ovat minusta turhia, ellei nyt ihan lähimaastoon ole lähdössä.

    Itse tykkään kovasti matkustelusta ja toivonkin, että joskus taloudellinen tilanteeni mahdollistaisi pidemmän oleskelun jossain edullisessa maassa. Harmi vain, että sekä Japani että P. Amerikka kuuluvat minunkin matkatoiveisiin ja kumpikaan ei ole sieltä edullisemmasta päästä!

    VastaaPoista
  5. Mukavankuulosia reissuja suunniteltu siulla. Itellä noista tuo Uuden-Seelannin reissu omalla listalla, lisäksi myös jenkkilän matka Miami Vicen maisemiin ja Thaimaaseen jollekin erittäin hiljaiselle ja turisteista vapaalle alueelle. Kaikkien matkojen kesto kolmesta viikosta ylöspäin, kerran olen Thaimaassa ollut kaksi viikkoa ja matka loppui aivan liian aikaisin.

    Hyvä syy sijoittaa säästönsä, kenties sitten voi palkita itseään tuollaisilla matkoilla kun vuosittaiset osingot ylittävät tonnin rajan? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jahka asuntosijoitukset alkavat todella tuottamaan rahaa niin säästäminen pidempään lomamatkaan helpottuu heti :) Jo pelkän oman asunnon velattomuus jättäisi kassaan kuukausittain mukavasti "ylimääräistä" rahaa.

      Poista
  6. Kaikki on siitä kiinni loppupeleissä mihin haluaa rahansa käyttää. Tosiasiassa monella meistä kommentojista olisi "varaa" lähteä vaikka heti unelmiemme matkalle. Olemme kuitenkin päättäneet toisin. Kirjoittaja on päättänyt ostaa sijoitusasunnon ja säästää. Tosiasiassa hänellä olisi "varaa" lähteä matkalle jos rahankäyttökohde olisi toinen =)

    VastaaPoista
  7. Minä kyllä pidän lyhyitäkin reissuja piristävinä. Saa käyttää kielitaitoa (muutakin kuin enkkua), syödä, kierrellä ja fiilistellä. Tätähän voi kyllä tehdä kotonakin, mutta reissaamisessa on sitä jotain. Toisaalta nyt kesälle odotan vaellusretkiä ihan kotimaassa, jolloin varmaan tulee edullista ja seikkailua ilman luksusta sen perinteisessä merkityksessä :)

    VastaaPoista
  8. Ihania haaveita! Minä haaveilen, että ehkä ensi kesänä voisin matkustaa kreikkaan :) myös Alpit olisi ihana nähdä talvella joskus elämän aikana .

    VastaaPoista
  9. Kiva lista! Islanti ei välttämättä ole niin kallis, ja on ehdottomasti näkemisen arvoinen! Tsemppiä matkahaaveiden ja muidenkin tavoitteiden toteuttamiseen!

    VastaaPoista
  10. Mikäs tuolla Floridan universal studiosilla niin kiinnostaa? Sinne suuntaan itse reissu suunnitteilla ja mietin, pitäisikö itsekin käydä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harry Potter -faneille (kuten allekirjoittanut) sieltä löytyy oma huvipuisto. :)

      Poista