keskiviikko 29. elokuuta 2018

Voiko itseänsä hemmotella ilmaiseksi?

Kyllähän se meillä kaikilla meinaa vähän siihen luiskahtaa, että rahalla ostellaan itselle hyvää mieltä - yleensä epäonnistuen tai varsin lyhytkestoisin tuloksin.

Niin shoppailussa kuin syömisessäkin on se ikävä puoli, että tulee halittua liikaa, turhaa ja vielä kalliilla rahalla. Syyllistyn itse tähän kerta toisensa jälkeen, mutta tänään, hiljaisen yksinolopäivän aamuna aloin miettiä asiaa tarkemmin. Maksaako hemmottelu aina välttämättä rahaa? Enkä tarkoita nyt mitään kaurapuuronaamioita, vaan voisiko olonsa saada virkeäksi ihan kotikonstein. Päätin kirjoittaa jutun oman rentoutuspäiväni sisällöstä. Rentoutuspäivä on hyvä sijoittaa joko lasten isäviikonlopulle, vapaapäivälle, kun lapset ovat koulussa/päiväkodissa/mummolassa tai esimerkiksi iltavuoroa edeltävälle vapaalle aamupäivälle. Sinkku ja lapseton voi toteuttaa rentoutuimpäivän minä tahansa vaapana ajankohtana. Listasta voi hyvin valita joko yksittäisiä tai useampia hemmotteluvinkkejä.

Klo 10.00 Rentoutumispäivä alkaa myöhään. Heti aluksi on hyvä tiedostaa, että rentouden ja virkeyden pahimmat vihamiehet ovat kiire ja stressi. Itsehemmottelun tärkein pointti on näistä häiriötekiöistä luopuminen. Tänään annamme itsellemme luvan olla rentoja ja siksipä nukumme juuri niin pitkään kuin nukuttaa. Kenenkään elämä ei mene pilalle, vaikka nukkuisi kerran kellon ympäri. Jos tähän haluaa valmistautua, voi edellisenä päivänä opettaa lapset ottamaan itse aamiaismuroja muovikulhoon ja herätykset valmiiksi sängystä nousua ja kouluunlähtöä varten. Mutta tietenkin on parempi ottaa aika itselle lapsettomana ajankohtana.

10:30 Kun uni on väistynyt, ei sängystä välttämättä tarvitse heti ponnahtaa ylös. Anna katseen kiertää huonetta ja ota tarkoituksella aikaa ylösnousuun. Tutki omia tuntemuksia tai muistele sitä kummallista viimeöistä unta, jossa suutelit kuumaa työtoveria tai lähikaupan kassatätiä.

11:00 Ylösnousemuksen ja itsetutkiskelun jälkeen voit suunnata toiseen kahdesta vaihtoehtoisesta polusta: Kohti keittiötä ja hyvinansaittua aamupalaa. Kello on jo paljon joten voit syödä isommankin aamupalan, sillä onhan aamun syömiset jääneet välistä! Aamupala rakennetaan omien mieltymysten mukaan tarjolla olevista aineksista. Käytä tarjotinta (juuri sitä yläkaapissa vuosia pölyyntynyttä) ja asettele sille mukit, leipälautaset ja puurokulhot - kanna koko komeus: sänkyyn/parvekkeelle/terasille/kuistille/sohvalle.
Toinen vaihtoehtoinen suunta on kylpyhuone ennen kuin olet edes pukeutunut. Käy suihkussa, puhdista kasvot tai nypi kulmat, mikä nyt eniten itsessä sillä hetkellä häiritseekää. Pienellä puhdistautumisella olo tulee heti raikkaammaksi ja paremmaksi. Käytä vain lempishamppoitasi. Suihkun jälkeen kaapista otetaan uusi, puhdas pyyhe (tai kaksi), vaikka naulassa roikkuisikin puolikäytettyjä - tänään ollaan sen arvoisia.

12:00 Aamupalan ja puhdistautumisen jälkeen käytetään lisää aikaa omien mielitekojen tutkiskeluun. Keitä kahvia tai teetä pitkän kaavan mukaan, pannulla jos mahdollista. Tässä kohtaa on hyvä kaivaa kaapin perältä se synttärilahjaksi saatu irtoteepakkaus, jota ei ole koskaan edes avattu. Kahvinkeitostakin saa zenmäisen rituaalin ajanotolla ja kiireettömyydellä. Samalla tekniikalla voi myös tyhjentää ja täyttää astiapesukoneen. Unohdetaan ajatus siitä, että työ täytyy saada tehtyä ja nautitaan jokaisesta hetkestä, kun tiskipöytä tyhjenee likaisista astioista ja astiakaappi täyttyy puhtaista. Ei keskitytä päämäärään vaan matkaan. Kahvi/tee muuten juodaan sitten siitä kaikkein kalleimmasta ja vaalituimmasta muumimukista.


13:00 Onko päässäsi jo itänyt idea, mitä haluat tänään tehdä? Ei se mitään! Voit olla myös tekemättä yhtään mitään. Milloin olet viimeksi antanut itsellesi vapaapäivän, jolloin ei tarvitse tehdä yhtään mitään? On aivan ok lukea lehtiä/keskustelufoorumeita/kirjoittaa blogia kaikessa rauhassa koko päivän. Tylsyydestä kumpuavat luovimmat ideat. Ehkä muistat ystävän, jonka kuulumisia et ole kysynyt pitkään aikaan. Ehkä löydät kiinnostavan kurssin facebookia selaillessa ja päätät ilmoittautua mukaan. Stressi tekemättömistä töistä saattaa milloin tahansa iskeä päälle, kun näet lattialistan päälle valuneen soseroiskeen ja kylppärin lavuaariin kuivuneen hammastahnan. Mutta kiireettömänä päivänä kaikelle on aikaa! Kodin ei tarvitse hohtaa illalla puhtauttaan, mutta omia ajatellessasi voit pyyhkäistä suurimmat murut keittiön tasoilta tai limpata sen ikuisuuspyykkikasan sohvan nurkasta. Pakolla siivoaminen ei tee kenestäkään onnellista, mutta itsekseen puhdistuva koti nostaa mielialaa.

16:00 Miten olisi, jos syötäisiin tänään äidin lempiruokaa? Pirkko-Petteri ja Jani-Aulikki eivät siitä tietenkään pidä, mutta kauppa on valmislihapullia pullollaan. Välillä on ihan OKEI tehdä ruokaa, josta vanhemmat pitävät. Eikä perhe siitä tuhoudu vaikka sen osakkaat söisivät joskus eri ruokia. Lapsille valmispitsat nenun alle ja äidille mielitekojen mukaista pöperöä itse tehtynä tai tilattuna. Toinen vaihtoehto on tehdä itselle oma ruoka ja syödä sitä kaikessa hiljaisuudessa niin kauan kuin pöperöä riittää. Milloin olet viimeksi syönyt ruokaa, jota olet kovasti halajanut? Emme nyt laske niitä salaa ostettuja irtokarkkeja, joita syöt lasten mentyä nukkumaan ja tunnet huonoa omaatuntoa.

18:00 Illalla voit tutustua itsesi lisäksi myös kaappeihisi. Kaiva esiin se viisi vuotta sitten joululahjaksi saatu jalkakylpylaite, smoothiekone tai hierontalaite ja ota hyöty irti. Päivällä aloitettu Sinkkuelämää-maraton saattaa innostaa tutkimaan omaa vaatekaappia uusia silmin. Koska muoti kiertää skyleissä, voi vaatepinojen takaa tehdä uskomattomia löytöjä, jotka ovatkin yllättäen juuri tätä päivää.

22:00 Puhtaita lakanoita ei voita mikään. Rentoutuspäivän iltana kannattaa lakanat vaihtaa uusiin. Oletko tavannut nukkua parisängyn toisella laidalla, kun toiselle sivulle on edelleen pedattu vuode exälle? Tänään parisängystä lähtee toinen peitto kokonaan pois ja sinä nukut sängyssä keskellä. Mikään ei ole niin voimaannuttavaa kuin ottaa parisänky kokonaan omaan käyttöön.

Haluaisin tuoda esille, että rauhan ja onnen tunne tulee nykyhetken arvostuksesta. Ajan otosta itselle ja omien ajatusten kuuntelemisesta hyötyy niin äiti, lapset kuin mahdollinen parisuhdekin. Säilytä itsesi omana yksikkönäsi, äläkä huku arjen harmaaseen valtamereen! Lisäksi kukkaro kiittää, kun hyödynnetään kotoa jo löytyviä asioita uusien hankintojen sijaan.

5 kommenttia :

  1. Elämässä kivoin, voi juurikin olla ilmaista!

    VastaaPoista
  2. Oijoi! Ihanaa!

    Ensi viikon kotoilulomani sai tästä juuri monta ideaa!

    VastaaPoista
  3. Mä muistan kun kolme vuotta sinkkuna oltuani tajusin että sängyssä voi myös nukkua keskellä. Eikä petiä tarcitse pedata kahdelle.

    VastaaPoista
  4. Minulla on tänään ilta yksin. Ei miestä eikä lasta kotona.
    Töiden jälkeen hain pitsaa ja colaa mukaan ja rojahdin sohvalle surffatakseni koko illan sohvalla vatsa täynnä. Menen vielä illalla myöhään saunaan, sopivan lämpimään saunaan, jotta voin makoilla siellä ikuisuuden.

    Lopuksi sänkyyn ja todellakin keskelle. Katson telkkariankunnes nukahdan ja asetan tv:n sammumaan itsestään ja nukun aamulla pitkään.

    Tiskit lojuu tiskipöydällä ja pyykit pesemättä, mutta tänään ke ei häiritse sitten yhtään :)

    VastaaPoista
  5. Tänään 1.9. monissa K-kaupoissa Pirkan päivän kahvit.

    VastaaPoista