keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Lapselle säästämisen edut ja sudenkuopat, osa1

Suhtaudun hieman varauksellisesti omalle lapselle säästämiseen.

Esimerkiksi lapsilisien säästäminen lapsen tilille on minusta kaunis ajatus, mutta siihen liittyy monia mutkia matkaan, jotka täytyy ottaa huomioon jo siinä vaiheessa, kun säästämistä alkaa suunnittelemaan. Listataapas:


  • Lapsilisä on tuki vanhemmille lapsen elatusta varten, ei lapselle. Lapsilisän ohjaaminen lapsen tilille on lahjoitus. Koska lahjaveron kolmivuotinen rajapyykki on 4000€, ei tasaisesti lapsen tilille säästetty lapsilisä ehdi rikkomaan lahjaveron maksamiseen velvoittavaa rajaa. Mutta jos vanhemmat lahjoittavat lapselle myös muita summia, voi maksuraja ylittyä ja tällöin vero on maksettava. Jo 111€:n kuukausittainen lahjoitus lähestyy lahjaveron rajaa kolmessa vuodessa.
  • Jos olet kerännyt lapsilisät omalle tilillesi säästöön, kunnes lapsi täyttää jonkin tietyn iän ja haluat hänelle rahan lahjoittaa, menee 4000€ ylittävästä summasta lahjavero. Ajallisella hajautuksella säästöjen keräämisessä ei ole tällöin merkitystä vaan vero napsahtaa 3 vuoden aikana annetusta, 4k€ ylittävästä summasta.
  • Kun vanhempi lahjoittaa rahaa lapselle, tuo raha muuttuu lapsen omaisuudeksi, johon vanhemmalla ei ole enää oikeutta kajota. Tämä voi tulla yllätyksenä, olihan esimerkiksi lapsilisä tarkoitettu lapsen elättämiseen. Mutta, kun rahan lahjoittaa lapselle niin olet tällöin luopunut tuosta edusta. Sen sijaan elatusvelvollisuutesi jatkuu edelleen. Lapsella ei ole velvoitetta kustantaa omaa tai perheen elämistä säästöillään.
  • Jos lapsen säästötililtä on kuitenkin mennyt nostamaan rahaa, on lapsella aikuisena periaatteessa oikeus haastaa vanhempansa oikeuteen ja vaatia menettämänsä rahat takaisin. 
  • Lapselle saa avata oman osakesalkun, mutta siihen tarvitaan molempien vanhempien kirjallinen suostumus. Sensijaan lapselle ei saa ostaa kuin Suomalaisia osakkeita tai rahastoja, koska lapsen edun mukaista ei ole, että vanhempi sijoittaa lapsen rahat isompiriskisiksi katsottuihin ulkomaalaisiin osakkeisiin. Erityisluvan voi käydä anomassa maistraatista, mutta tuosta luvasta pitää jokaisella ostokerralla pulittaa lupamaksu. Kun lapsen sijoitusalkun arvo ylittää 20 000€  tulee lapsen holhoajasta tilivelvollinen maistraatille. Tässä tarkemmat tiedot lapsen omaisuuden hoidosta.  "Lapsen varoilla ei saa ottaa riskiä."
  • Suurin uhka lapsen säästöille on kuitenkin lapsi itse. Oletko kasvattajana aivan varma, että osaat kasvattaa lapsestasi säästeliään ja vastuullisen nuoren, joka ei hassaa kaikkia säästöjään 18 vuotta täytettyään. Tuona vuonna lapselle siirtyy oikeus nostaa tililtään vapaasti rahaa ja käyttää sitä mielensä mukaan. Nuorena tuhlatut säästöt ovat oiva ja varmasti katkera opetus lapselle aikuisena, mutta katkera maku siitä jää varmasti myös vanhempien suuhun. 



Mitä nuorempana lapselle säästämisen aloittaa, sitä suuremmaksi ehtii "korkoa-korolle"-ilmiö paisuttaa lapsen omaisuuden. Satasen kuukausisäästö lapselle tarkoittaa pankkitilillä makuutettuna n. 21 600€. Sijoitettuna keskimääräisellä 6% korolla tuo summa olisi paisunut jo 39 312€:oon, kun lapsi täyttää 18 vuotta.

Tässä kohtaa on yksinhuoltajan kuitenkin arasti viitattava ja kysyttävä: Entä, jos sijoitusbudjetista ei irtoa tuota 100€:a kuukaudessa vaan lapsilisäkin on käytettävä perus elämiseen ja lapsen harrastuksiin. Tästä syystä haluankin tehdä toisenlaisen laskelman, josta kerron seuraavassa postauksessani tarkemmin. 

Pääperiaate tuossa suunnitelmassa on lapsen auttaminen itsenäisen elämän alkuun ja vanhemman oman omaisuuden kartuttaminen, joka lankeaa lapselle hyödyksi niin opiskelija-aikana kuin aikuisuudessakin. Taloudellisesti vahvoilla oleva vanhempi pystyy myös tukemaan nuorta paremmin, eikä nuori ryyppää yksinhuoltajaäidin vaivalla säästämää pesämunaa heti ensitilaisuuden tullen.


11 kommenttia :

  1. Tuo 4000 € rajapyykki on aina yhtä vanhempaa kohden eli kun molemmat vanhemmat lahjoittavat niin summa 8000€/3vuotta yhtä lasta kohden.

    https://www.vero.fi/fi-FI/Henkiloasiakkaat/Lahja

    Ja lisäksi lahjoituksia voi myös tehdä paljon verottomana esim. opiskelijan opiskelukulut, vaatteet, asunnon huonekalut, kodinkoneet.

    https://www.vero.fi/fi-FI/Henkiloasiakkaat/Lahja/Verottomat_lahjat(9187)

    Näiden ja blogissa mainittujen kohtien takia säästän lapsille opiskelurahoja omalla tilillä. Helpompaa monella eri tavalla, varsinkin kun sijoittaa myös ulkomaisiin osakkeisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitos kommentistasi! Tuo oli hyvä lisäys, että 4000€ lahjoitus on aina henkilökohtainen ja kumpikin vanhempi + isovanhemmista voi saman summan lahjoittaa ilman veroja. Mietin asiaa ehkä liikaa yksinhuoltajan, eli omalta kantilta. :)

      Palaan seuraavassa postauksessani tarkemmin opiskelijan tukemiseen suuren, kertaluontoisen rahasumman antamisen sijaan.

      Poista
  2. Erinomaisia pointteja, joita on itsekin tullut puntaroitua. Itse en tässä kohtaa pysty laittamaan kuin sen 15€/kk/lapsi säästöön, mutta olen ajatellut auttaa lapsiani taloudellisesti aikuisiän kynnyksellä muilla tavoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisään vielä, että minulla ehkä tuo säästäminen lapsille liittyy enemmänkin siihen, että jos ja kun lapset haluavat ajaa ajokortit, niin rahat löytyvät heidän omilta tileiltään. Tai jos vaihto-oppilasvuosi/ kielikurssi ulkomailla tulee ajankohtaiseksi, siihenkin löytyy rahat. Itse en aikoinaan päässyt kielikurssille, koska vanhemmillani ei ollut varaa kustantaa sellaista.

      Poista
    2. Tämä on hyvin lähellä omaakin säästötavoitettani. Joskin aion aloittaa säästämisen paljon myöhemmin ja isommilla summilla. Tästä lisää sunnuntaina!

      Poista
  3. Itsekin ajattelin säästää omalle tilille niin voi sitten itse päättää lahjoitusten käyttökohteista =))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viestistäsi Osinkokuningas :)
      Jos lahjoitussumma ei kohoa kymmeniintuhansiin, ei rahan pitämisestä omalla tilillä ole ongelmia. Mutta jos suunnitelmissa olisi tarjota lapselle, esim. käsiraha (kertaluontoinen, suurempi lahjasumma kerralla) omaa asuntoa varten niin silloin se kannattaisi säästää hiljalleen lapsen tilille.

      Poista
  4. Jos haluaa kontrolloida lahjoitetun omaisuuden käyttöä, siihen voi pidättää hallintaoikeuden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käsittääkseni lapsi saa alkaa käyttää rahojansa kuten tahtoo täysi-ikäisenä. Tarkoiatko jotakin toista omaisuudenlajia?

      Poista
  5. En ole vielä päättänyt keräänkö/sijoitan lapselle rahaa. Itse sain paljon erilaista avustusta opiskeluaikana, summat ei ehkä isoja,mutta niin vaan opiskelijan elämää lämmitti iso kassillinem ruokaa silloin tällöin. Luulen, että jos olisin silloin saanut paljon rahaa kerrallaan, olisi ainakin iso osa siitä kytetty johonkin aivan turhaan. Nyt osaisinkin jo käyttää sellaisen summan paljon järkevämmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minunkin sijoitussuunnitelmani nojaa siihen, ettei nuori tarvitse kuin tukea peruselämiseen opiskeluaikana. Valtaville rahasummille ei pitäisi olla perustavanlaatuista tarvetta ennen kuin oman asunnon ostossa ja siihen voi minusta jokainen tienata itse omat rahansa.

      Poista