sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Käteisen painolasti

Kannatan sellaista maailmaa, missä käteistä rahaa ei käytetä enää ollenkaan.

Käteinen raha on vaivalloista, kallista käyttää, helposti varastettavissa ja kaiken lisäksi vielä likaista. Minua harmittaa suuresti mummot ja papat, jotka eivät ole opetelleet käyttämään pankkikorttia vaan istuvat joka viikko tai kuukausi jonottamassa sillä yhdellä ja ainoalla tunnilla, kun lähipankin kassapalvelut ovat vielä auki - jos ovat. Nimittäin Osuuspankin sivuilta luin, että käteisnosto konttorista ja pankkiautomaatista ovat kotipaikkakunnallani toistaiseksi sentään vielä ilmaisia, mutta kassapalveluita ei saa kesäaikaan kuin ajanvarauksella!

Riipivää on lukea myös mummoista, jotka on tyrkätty kumoon ja käsilaukku viety. Pankkiautomaatilla kamerat ja skimmerit urkkivat tunnusluvut, jos joku nyt ei ihan henkilökohtaisesti sitä tee olan takana seisten. Miksi sen käteisen kanssa pitää läträtä? Electron-kortilla ei tarvitse muistaa kuin neljä numeroa ja näpytellä ne kaupassa hiljaa toinen käsi näppäilykäden suojana! Lähimaksuominaisuudella ei tarvitse tehdä tätäkään. Pankkikortissa suoja varkaita vastaan on mielestäni huomattavasti vahvempi, kuin koko kuukauden tulojen kantaminen lompakossa.

Miksi asia minua itseäni tällä hetkellä näin kiehuttaa, johtuu siitä, että minullekin on käteistä kertynyt. En kanna käteistä mukanani juuri koskaan, mutta hillopurkkiin sitä saattaa silloin tällöin kerääntyä. Kun summa alkaa kasvaa suureksi, alkaa hillopurkin säilyttäminen kotona kuumotella. Entä, jos joku saa vihiä käteiskassastani?

Myönnän, että itsekin pidän pientä hätävarakassaa kotona. Joskus harvoin on niitä tilanteita, kun käteistä nyt vain sattuu tarvitsemaan. Mukanani en rahoja kanna, sillä nämä tarpeet ovat yleensä aina etukäteen tiedossa. Jos en pääse kotiin rahapurkin äärelle niin aina voi käydä automaatilla. Tavallisin käteistarve iskee, kun tekee kauppoja käytetyllä tavaralla tai myy itse tavaraa kirpputorilla. Saatan myös maksaa setelillä esim. huoltomiehelle ovenavauksesta, kun omat avaimet ovat unohtuneet kotiin. Olisin ehdottomasti iloisempi, jos näihinkin tilanteisiin saataisiin ilmainen korttimaksumahdollisuus, joka olisi kaikilla käytössä. Luopuisin käteisestä rahasta heti!

No, nyt kun käteistä rahaa on kuitenkin päässyt kertymään, haluaisin suurimmasta osasta siitä turvallisesti eroon. Kesälomalla oli viimein aikaa ja mahdollisuus ottaa mies turvamieheksi rahankuljetusmatkalle. Tässä kohtaa jouduin toteamaan, että Osuuspankin lähikonttori sijaitsee paikkakunnallamme ilmeisesti lähinnä koristuksena, sillä kassapalveluja sieltä ei saa ilman ajanvarausta. Erittäin epäluuloisena päätin kokeilla automaattitalletusta.



Käteisen tallettaminen tilille automaatilla

Ensinnäkin minun on sanottava, että epäluuloni talletusautomaatteja kohtaan juontavat juurensa ajalta, jolloin talletettavat rahat laitettiin pankissa muovipussiin, pussiin kirjoitettiin omat tiedot ja pussi tiputettiin laariin. Joidenkin päivien tai viikkojen jälkeen pussin sisältö oli laskettu ja rahat lisätty omalle tilille. Kauheampaa tapaa erota rakkaan säästöpossun sisällöstä en osaa kuvitella. Lisäksi olin itse laskenut kolikoille eri summan, kuin mitä tililleni lopulta siirtyi. Paha maku jäi moneksi vuodeksi tästä systeemistä.

Onneksi noista päivistä ollaan tultu nykyisenkaltaiselle sivistyksen tasolle! Menimme miehen kanssa ison marketin talletusautomaatille. Laite luki pankkikorttini ja siitä aukesi lokero, johon rahat asetettiin. Kone laski setelit ja siirsi ne saman tien omalle tililleni! Rakastan nykyaikaa.


Käteisen käytöstä luopuminen

Paljon kuulee ihmisten sanovan, etteivät he saa rahojaan riittämään, jos eivät näe sitä fyysisesti kädessään. Minulla tilanne on juuri päinvastainen. Jos rahaa on lompakossa tulee sitä käytettyä holtittomasti. Viisikymppinen ikään kuin vaatii käyttämään koko rahan kerralla johonkin mukavaan. Kortin kanssa omasta saldosta on oltava perillä ja jos ei ole, on parempi välttää turhan suuria ostoja. 

Olen jo muutaman vuoden ajan jättänyt käyttötilille vain kuukauden ostoksiin ja bensoihin tarvittavan summan. Yleensä 400-500€. Tiedän tarkasti bensan haukkaaman siivun ja kuukaudessa ostan aika vakiomäärän ruokaa. Summa riittää hyvin 1-2 ulkonasyömiskertaan viikossa ja johonkin isompaan ostokseen kuukaudessa. Siinäpä ne minun ostokseni sitten ovatkin, enkä koe, että minun tarvitsisi suuremmin pihistellä. Lisäksi auttaa, että saan tuet noin kolmen viikon päästä palkasta. Tätä rahaa koetan olla käyttämättä ennen palkkaa, mutta jos rahat muuten olisivat lopussa, voisin sieltä tehdä hätäostokset viimeiselle viikolle. Palkkapäivä on aina budjettipäivä, jolloin taas siirrän rahaa säästöön, maksan laskut ja merkitsen taloustilanteen ylös excelissä.

Olen itse pohtinut, miksi monelle käteisen käyttö on niin olennaista. Olisiko lukijoillani kertoa aiheesta kokemuksia?

22 kommenttia :

  1. Jos rahanhallinnassa on ongelmia,ja rahat vain tuntuvat katoavan johonkin,on varmaan helpompi hahmottaa esim.viikkokohtainen käyttöraha käteisenä. Itse kykenen kontrolloimaan menoja tarkkailemalla tilin saldoa säännöllisesti ja esim.pivon avulla,mutta toiset kaipaavat konkretiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi ehkä kiinnostuksen vuoksi kokeilla jonakin kuukautena elää pelkällä käteisellä. Moneksikohan viikoksi mahtaisi raha riittää.

      Poista
  2. Monesti omaiset hoitavat mummojen kauppa ja apteekki asiat, joten käteinen menee siihen. Ei toinen ihminen voi maksaa mummon kortilla ostoksia....

    VastaaPoista
  3. Joitakin mieleeni tulevia syitä, joista osa pätee omalla kohdallani, osa ei;
    Siis miksi ihmiset käyttävät ennemmin käteistä?
    - Ihan vaan tottumus, ei ole vain tullut siirtyneeksi kortin käyttöön, vaan on tutun tavan vuoksi jäänyt käteisen käyttäjäksi.
    - Jos tekee paljon pieniä ostoksia, eikä haluaisi koko ajan laskea ja kyttäillä pankkitilin saldoa, on helpompi pysyä perillä siitä, kuinka paljon on rahaa jäljellä, kun käyttää käteistä, ja vain vilkaisee lompakkoon.
    - Se tunnusluvun näppäily rauhassa kerran kuussa automaatilla tuntuu paljon turvallisemmalta, kuin sen näppäily joka toinen päivä ruuhkaisissa kaupoissa.
    - Parkkirahat, kirppisrahat, torimyynti jne. On paljon tilanteita, joissa on joko välttämätöntä tai vaan helvetin paljon kätevämpää olla sitä käteistä.
    - Öö en muista enää mitä muuta oli mielessä... Mutta niin, mä oon kolmekymppinen, joka tykkää edelleen käyttää käteistä. Jos olisi pakko siirtyä käyttämään tota lompakossa olevaa korttia joka paikassa, ei se olisi mulle suuri ongelma, mutta mieluummin en vaan sitä tee. Käytän sitä automaattinostojen lisäksi vain maksukorttina harvoin tehtäviin suuriin ostoksiin, enkä ole vielä koskaan käyttänyt luottopuolta, vaikka se siinä on pari vuotta mukana ollutkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla tulee aina todella vainoharhainen olo, jos joudun käymään automaatilla nostamassa rahaa. Hikikarpalot otsalla vilkuilen olan yli, että onko joku siellä kyttäämässä tai valmiina nappaamaan kortin/rahat. :D Ja jos pitäisi koko kuukauden käyttörahat nostaa kerralla... tarvitsisin oman turvamiehen selän taakse seisomaan ja saattamaan minut turvallisesti kotiin.

      Poista
  4. Minulla on nykyään harvoin käteistä, mutta silloin kun sitä on, niin jostain syystä pyrin aina ensin maksamaan sillä. Jotenkin kai ajattelen, että se raha on jo poistunut tililtä, eikä ole enää seurannassa ;)
    Pitäisi kyllä saada kotiin jonkinlainen hätäkäteiskassa. Huoltomiehilläkin on muuten ollut niitä maksupäätteitä joissain firmoissa, kun on avaimet unohtuneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin tiivistetty! Luulen, että minulla menee käteisen kanssa ihan samalla tavalla. Kun se on poissa tililtä ja miinustettu exceleistä niin senhän saa silloin käyttää ihan mihin vain, eikös jeh? :D

      Meidän taloyhtiössä huoltomies ei monasti edes peri maksua oven avauksesta. Sanoo vain, että anna olla. Onneksi on isännöitsijän ja huoltomiehen konttorit aivan samassa pihassa niin ovat rentoja. Yöpäivystys tietty sitten asia aivan erikseen. Ehkä ainakin ovenavauksen yöpäivystysmaksun verran kannattaisi pitää käteistä kotona?

      Poista
  5. Meillä käteistä tarvitaan:
    - satunnaisiin bussimatkoihin (matkakorttia ei kannata ostaa)
    - lasten pieniin menoihin (äiti, huomenna tarvii pastillirahaa kouluun yms.)
    - kun lapset menevät kaverin kanssa johonkin; uimaan tai muihin harrasteisiin, elokuviin, kaupungille jne.
    - kun ainoa vanhempi sairastuu, voi antaa lapsille käteistä, jotta he voivat käydä kaupasta ruokaa ja tarvittaessa apteekissa
    - siltä varalta, että juuri kun rahaa tarvitsee, automaatit ovat jumissa tai kortti ei jostain syystä toimi
    - siltä varalta, että Suomessa jostain ihmeen syystä käy kuin Kreikassa eikä korteilla voi vältämättä maksaa. Ilman käteistä et saa mitään mistään, etkä voi sitä myöskään juuri sillä hetkellä nostaa. (Toisaalta, löytyykö Suomessa tällaisessa tilanteessa kauppaakaan, josta voi osaa edes käteisellä, kun kaikki on niin sähköistä.)
    - kirppariostoksiin, "meidän" kirpparilla ei käy kortti
    - jemmavarastoksi esim. äkillisiä lasten sairaalareissuja varten, joihin tarvitsee taksia ja kortti päättää lakata toimimasta juuri silloin
    YMS.

    Eli tiivistettynä: Olen kai ylihuolehtija, joka ei luota kunnolla "sähköiseen" toimintaan ja haluaa pikkasen varautua käteisellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsille käteistä rahaa voi tosiaan joutua antamaan. Mikähän mahtaa olla lasten oman maksukortin ikäraja. 13 vuotta?

      Ei varautumisessa mitään pahaa tietenkään ole. Olen käyttänyt lähes pelkästään visa electronia viimeiset 13 vuotta ja ensimmäisten electron-siirtymävuosien jälkeen kortti on kyllä aina toiminut. Olisikos kerran tai kaksi ollut vikaa oman pankkini korttimaksuyhteyksissä ja pari kertaa kortti on vanhentunut lomamatkalla omaa huolimattomuuttani. Taloyhtiön hisseissäkin on useammin vikaa kuin korttimaksuissa ja käytän silti hissiäkin :)

      Poista
    2. Aa, muistuipa mieleeni, että äidilläni oli juuri käynyt hyvin ikävästi käteisen rahan kanssa. Hän oli syöttänyt 50€:n setelin bensa-aseman automaattiin, mutta kone oli nielaissut setelin, eikä antanut yhtään bensaa. Huoltamon työntekijä ei osannut auttaa, vaan antoi paperisen kaavakkeen, johon vikailmoituksen sai kirjata! :O Että jahka huoltomies tarkistaa tilanteen ja laskee rahat niin palauttelevat sitten rahaa takaisin.
      Toista viisikymppistä äiti ei enää uskaltanut koneeseen syöttää vaan kassa suostui rikkomaan sen pienemmäksi niin, että matka pääsi jatkumaan.

      Poista
  6. En ole vuosiin käyttänyt käteistä kuin satunnaisesti. Korttimaksamisen suuri etu on se, että verkkopankista saa näppärästi siirrettyä tilitapahtumat Exceliin ja pystyy seuraamaan riittävällä tarkkuudella mihin raha menee. Jos käyttäisin pelkkää käteistä, niin talouskirjanpitoa varten pitäisi säästää kaikki kuitit ja tehdä hirveästi manuaalista työtä. Ei kiitos.

    Äkkiseltään ainut syy minkä keksin käteisen käytölle, on rahan arvon opettaminen lapselle. Lapsi saa paremman käsityksen rahan arvosta, kun sen joutuu itse säästämään. Samalla lapsi oppii toivottavasti vastuullisemmaksi rahankäyttäjäksi. Näitä taitoja olisi vaikea oppia, jos kaikki vain maksettaisiin kortilla tai sähköisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsille rahan opettaminen! Hyvin keksitty, en tullut edes ajatelleeksi tätä puolta. Kortin kanssa rahankäyttöä ei tosiaan voi kunnolla harjoitella :) Tosin pian on kaikilla lapsilla älykännykät verkkopankkisovelluksineen, joista saldot voi tarkistaa. Kiitos kommentista Eläkkeellä Thaimaahan! :)

      Poista
  7. Olen alkanut vasta käyttää maksamiseen enemmän korttia kuin käteistä. Talous on vaan ollut jo monia vuosia niin tiukilla,että on ollut helpompi käyttää käteistä kun usein (edelleen) loppukuusta on ruokakaupassa laskettava mitä voi ostaa. Silloin on helpompaa kun tietää tarkkaan minkä verran on rahaa kun minulla ei ole mobiilipankkia. Joskus vuosia sitten olin nostamassa automaatista 20€ - ei ollut tilillä katetta, joten jos en tiedä varmasti onko tilillä rahaa tarpeeksi en uskalla ostaa kortilla ostoksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullekin kävi kerran teini-iässä niin, ettei tilillä ollutkaan niin paljoa rahaa, kuin ostos olisi maksanut. Nolotti kyllä kamalasti ja sen jälkeen ei vastaavaa erehdystä ole käynyt. :)

      Poista
  8. Lisääntynyt matujen määrä on lisännyt korttiryöstöjä. Harva mummo osaa laittaa riittävän pienet käyttörajat kortille, etteivät matut tee isoa tuhoa kortin varastamisen yhteydessä. Toki monella mummolla voi olla kohtuuttomasti käteistäkin mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suurin riski on varmasti juuri eläkepäivänä, jos ja kun koko rahasumma käydään nostamassa kerralla. Muulloin ihmiset, toivottavasti, kantavat vain tarvittavan määrän rahaa mukanaan.

      Poista
  9. Käteisellä maksaminen on monesti nopeampaa. Ei ole harvinaista jonottaa kassalla, jossa odotellaan edellä olevan maksutapahtuman toteutumista. Kortit eivät todellakaan toimi suitsait. Ja aina ei saa rahaa automaatilta huoltojen ja muiden pankkihäiriöiden johdosta. Itse en kannata täysin korttien varaan siirrettyä maksujärjestelmää, koska se on niin vika-altis. Korttijärjestelmien halpuus on mielestäni silmänlumetta. Oikeaa hintaa ei ole kerrottu meille kuluttajille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rahojen laskeminen lompakosta (tämähän tehdään tietysti vasta, kun kassa kertoo loppusumman) ja vaihtorahojen otto kassasta kestävät minusta kauemmin, kuin numeron näppäily. Lähimaksu sujuu siitäkin vielä nopeammin.
      Lasken itse työni puolesta välillä kassaa ja korttimaksujen lasku on lähinnä yksi vilkaisu kahteen eri kuittiin (kassakoneen ja korttipäätteen raportit). Käteisen laskemisessa menee aivan oma aikansa. Voisin kuvitella, että käteisen rahan käsittely, lasku, tilittäminen ja pankkiin kuljettaminen vievät aikaa ja rahaa melko runsaasti. Toki omat kulunsa on korttimaksuistakin.

      Poista
  10. Liputan korttimaksujen puolesta niin kauan kuin kortinlukijat ja muut tietotekniset ratkaisut toimivat. Käteinen on myös mielestäni jotenkin "ällöä", sillä moni ei uskokaan missä joka paikassa ne kierrossa olevat massit pyörivät... milloin joku kaivaa kassalla seteleitä rintsikoista, rahoissa saattaa olla räkää/verta/mitä ikinä, sillä juoppojen taskuissa on välillä mitä jännimpiä aarteita/eritteitä.

    Sulla on muuten hyvä blogi :)

    VastaaPoista
  11. Itse maksan myös lähes aina kortilla. Lähimarketissa yleensä lähimaksuna. Auton tankkaukset mobiilimaksuna. Pari kertaa olen myös kokeillut lähimaksua kännykällä, mutta se tuntuu jotenkin kömpelöltä näyttää kännykkää maksupäätteelle.

    S-pankista pankkikortin (online) saa 7-vuotiaalle, muissa pankeissa kai noin 12v. ikäraja.

    VastaaPoista
  12. Pohjoismaat taitavat johtaa kortilla maksamisessa. Olen asunut Belgiassa kohta seitsemän vuotta ja edelleenkin unohdan käydä nostamassa käteistä tarpeeksi usein. Täällä tosi monessa ravintolassa ja esim. lääkärillä ei käy kortti, eikä esim. ravintolalaskuja voi maksaa erikseen, joten käteistä on hyvä olla aina mukana. Kävinpä joku aika sitten ostoksilla antiikkiliikkeessä, joka ottaa vastaan vain käteistä...Ja yleensä alle 10 euron ostoksia kortilla maksaessa veloitetaan 15-50 senttiä extraa, joten ihan senkin välttämiseksi pussissa olisi hyvä olla rahaa. Tosin täälläkin on hiljalleen muutosta tapahtumassa.

    VastaaPoista