Flashback: Omistusasunto 20 vuotiaana

Ensimmäisen asuntoni ostin yhdessä silloisen avopuolisoni kanssa 20 vuotiaana.

Olin tuolloin vielä opiskelija ja avokki opiskeli töiden ohessa. Nettotulomme yhteensä olivat jotakin 2200€:n luokkaa tai alle. Pian lainanoton jälkeen aloin odottaa tytärtämme, mutta tuloihin se ei paljoa vaikuttanut, koska pääosin elimme miehen palkan varassa. Koska tuo päätös ei ole koskaan kosahtanut kintuille, ajattelin rohkaisumielessä kertoa tarinani niille lukijoilleni, jotka ehkä miettivät oman asunnon ostoa nuorena tai pienillä tuloilla.

Oli jotakuinkin vuosi 2007, kun opiskelin vielä alaa, josta en koskaan saanut tutkintoa. Avokkini oli aloittanut asuntosäästämisen ASP-tilille vajaa vuotta aiemmin ja olimme pumpanneet tilille niin paljon, kuin saimme kerättyä. En tiedä onko systeemi nyt muuttunut, mutta tuolloin tilille sai tallettaa rahaa neljä kertaa vuodessa, enintään 2000€ kerralla. Kun neljä talletuskertaa olisi täynnä voisi rahan aikaisintaan nostaa asunnonostoa varten ja saada herkulliset edut, kuten takauksen, korkokaton ja ties mitä. Emme tainneet kuitenkaan ihan neljää talletuskertaa saada täyteen kun vuokra-asunto, jossa asuimme, lähti altamme myyntiin.

Vanhan kodin keittiö

Asunnon omistanut säätiö kysyi meiltä, olisimmeko kiinnostuneet ostamaan asunnon. Pidimme kodistamme kovasti ja vaikka ajoitus oli vähän kurja niin se oli samalla myös mahdollisuus. Vuokraa maksoimme jotakuinkin 640€/kk ja meille asuntoa tarjottiin 116 000€:n hintaan. Jo netin lainalaskurit osoittivat, että vuokrasummalla maksaisimme lainalyhennyksen helposti - tietysti tämän lisäksi tulisi maksettavaksi myös yhtiövastike, joka taisi olla jotakin 200-250€:n väliltä. Sekä asunnon hinta että yhtiövastike olivat selvästi kotikuntamme yleistä hintatasoa alhaisemmat.

Noin 6000€:n säästöillä meidät naurettiin ulos mm. Nordean konttorista lainaa hakiessamme. Myöskään OP ei lähtenyt asuntohankettamme rahoittamaan. Sen sijaan Sampo (nykyinen Danske Bank) oli suosiollinen. Vaikka ASP-tilimme ei ollutkaan saavuttanut tavoitettaan, saimme ostaa pankista lainavakuuden puuttuvalle summalle. Vakuus maksoi 1000€, mutta sen turvin emme joutuneet turvautumaan vanhempieni takaukseen. Halusimmehan toki olla mahdollisimman itsellisiä!

Lainaa taisi säästöjen jälkeen jäädä maksettavaksi noin 112 000€. Korot olivat tuolloin korkeammalla, mutta marginaali oli vain 0,4%. Tosin 0,4% oli tuohon aikaan hyvin korkea marginaali - olimmehan riskiasiakkaita. Kuukausilyhennyksen määrää en enää muista tarkasti, mutta se oli jotakin 580-600€:n tietämillä (laina-aika 20 vuotta).

Asuntolainan kanssa ei tullut kyllä koskaan minkäänlaisia ongelmia. Saman verranhan olisi vuokra-asuntokin maksanut - parin vuoden päästä jo paljon enemmänkin. Vauva ilmoitteli tulostaan seuraavana vuonna ja minä jäin äitiyslomalle 9kk ajaksi. Odotusaikana olin ehtinyt vaihtaa opiskelupaikkaa ja suoritin opinnot loppuun äitiysloman jälkeen. Onneksi sain varsin pian valmistumisen jälkeen oman alani töitä. Myös avokkini ura oli koko yhdessaolomme ajan vahvasti noususuhdanteinen.

Ainoa asia, mikä jäi jälkikäteen harmittamaan oli se, ettemme lyhentäneet lainaa nopeammin, kun tulot nousivat radikaalisti. Sen sijaan raju nousu suuntautui elintasoon ja turhaan kulutukseen. Kaikilla muilla mittareilla katsottuna oman asunnon osto oli erinomainen valinta. Toki ero iski ison loven kerättyyn omaisuuteen ja järkyttävän halpa asuntolainasopimus meni hukkaan, kun hyvin palvellut asuntomme myytiin pienellä voitolla ja isoilla kuluilla.

Jatkon tähän tarinaan löydät sieltä, mistä blogini alkaa.