lauantai 29. huhtikuuta 2017

Erään suomalaisen työtilanne

Hakemastani paikasta sain vastauksen oikeastaan yllättävänkin nopeasti. Eikä paljoa edes yllättynyt, ettei valinta osunut kohdalle. Selvin tunne valitsemattajäämisen kuulemisesta oli helpotus. Ihan aito helpotus, joka valtasi minut, kun olin sähköpostiviestin lukenut. Nyt en joutunut valitsemaan kahden työpaikan välillä, en joutuisi jättämään nykyistä työpaikkaani, kaikki pysyisi ennallaan ja ehkä kehtaisin jopa hakea tuonne samaan paikkaan myöhemmin uudelleen, jos sopiva paikka taas aukeaisi. Jos olisin hyljännyt tarjotun paikan, en olisi varmasti kehdannut enää myöhemmin hakea sinne uudelleen. Yhtä lailla epämiellyttävältä olisi tuntunut jättää eroanomus nykyiseen työpaikaani.

Hylätyksitulemisen tunnetta helpotti myös ihana työtoverini, joka tuntui aidosti ilostuvan, kun en lähdekään. Tuli kyllä mukava ja lämmin olo, että saan työskennellä niin hyvän ystävän kanssa. En tiedä liittyikö tämä edes hakutulokseen vai muuten vain vappuun, mutta seuraavana päivänä minua odotti töissä pullollinen itsetehtyä simaa, jonka aion näinä päivinä korkata ja nautiskella hyvällä mielellä. Joku aiemmissa kommenteissa kysyikin, olenko onnellinen tässä työpaikassa ja kaikella rehellisyydellä on sanottava, etten ole koskaan, missään työpaikassa ollut onnellisempi.

Noniin, loppuhuomautuksena on vielä sanottava, että työhön valittiin minulle entuudestaan tuntematon henkilö, mutta varasijalle oli päässyt vanha koulukaverini, jonka tiesin olleen tuossa työpaikassa ennenkin sijaisena. Veikkaan, että aiempi työkokemus samassa firmassa lasketaan yleensä kaikkein tärkeimmäksi meriitiksi. Ainakin tällä alalla olen huomannut, että valituksi tulevat lähes aina tutut sijaiset. Aloitinhan itsekin urani viiden vuoden sijaisputkella.

Tuntui, että vanhakin työpaikka halusi minut jollakin tavalla palkita, sillä yllättäen sain vielä jonkin jäännöspalkan (94€) nyt kuun vaihteessa, vaikka palkkapäiväni on vakinaistamisen myötä siirtynyt jo 15. päivään. Tätä en osannut aiemmin odottaa, joten pidän rahaa pikkubonuksena. Edellinen palkkani olikin vähän tavallista pienempi - toivottavasti seuraava palkka olisi jo sitten normaalin suuruinen.

Ajattelin, että samalla voisin listata uuden kuukausibudjettini. Aiemmassa listauksesta ei ole vielä paljoa aikaa, mutta nyt jo tuntuu, että muutoksia on tapahtunut:

Kodin lainalyhennys: 625€
Yksiön lainalyhennys: 313€
Yksiön Yhtiövastike: 253€ 
Kodin yhtiövastike: 294€  (-12€)
Sähkö: 24€ 
Netti: 20€ 
Puhelin: 20€ (+10€)
Iltapäiväkerho: 0€ (-80€)
Työmatkakulut: 120€


Menot yhteensä: 1669 (muutos -94€)


Mukavasti on menot taas pienentyneet! Oman kodin yhtiökokouksessa lainoja oli järjestelty hieman niin, että vastikkeet laskivat. Välistä näinkin päin, vaikka ei taloyhtiössämme olla kamalasti kuluja kyllä nosteltukaan. Toki menoja tulee lisäämään se pakolla läpiviety parkkipaikkahanke, josta en ole vieläkään päässyt kunnolla ylitse. 

Tyttöni halusi lopettaa iltapäiväkerhon, joten pääsen viimein nauttimaan täysin hoitomaksuttomasta elämästä! Parhaimmillaan 250€:n päivähoitomaksut ovat viimein tipahtaneet pyöreään nollaan! Iltapäiväkerhottomuuskin on sujunut aivan mallikkaasti. Kokonaisen kiinteän kulun tiputtaminen pois maksulistalta tuntuu ihanalta. 

Takapakkia jouduinkin sitten ottamaan puhelinlaskun takia. Tytöllä on edelleen alle 5€:n liittymänsä, mutta jo yritysasioiden hoidon takia otin kuitenkin itselleni noin 15€ maksaneen puhepakettiliittymän ja rajattoman netin. Tyttö on oppinut kivasti soittelemaan pelkästään Whatsappin välityksellä, joten puhelinlaskua ei ole juuri päässyt syntymään. 


Tulot tammikuussa: 

Nettopalkka: n.1324€

Lapsilisä: 95€ 
Elatusapu: 271€
Osittainen hoitoraha: 0€ (-67€)
Miehen osuus asumisesta, laskuista ja autosta: 410€
Vuokra 628€

Tulot yhteensä: 2728€ (muutos -67€)

Tuloista on poistunut osittainen hoitoraha yritystoiminnan aloituksen johdosta. Tilalle on tulleet yritystoiminnan tulot, mutta koska yritys ei tuota tasaisesti ja menojen johdosta tulos on edelleen negatiivinen, en laita niitä tulejo tähän laskelmaan. Ajattelin vielä soittaa Kelaan ja kysäistä, onko osittaista hoitorahaa mahdollista saada niiltä viikoilta, jolloin 30 työtuntia ei ylity, ts. jos en ole sillä viikolla tehnyt yhtään yrityskeikkaa. Kirjoitan tästä lisää, jahka asia on varmistunut. 


Tulojen ja menojen erotus: 1059€

4 kommenttia :

  1. Mitähän teen väärin kun saan nettopalkkaa enemmän mutta meille jää melkein saman verran säästöön :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muista, että laskelmasta puuttuu ruokakulut. Tulo loppusumma on raha joka jää kiinteiden kulujen jälkeen käteen ja sen jälkeen vähennetään vielä juoksevat kulut. Ihan itsestäni riippuu miten paljon jää säästöön ja miten paljon tuhraantuu turhuuteen ja ruokaan :)

      Poista
  2. Tulojen ja menojen erotus näyttää hyvältä. Ehkä pitäisi itsekin uskaltaa nostaa säästöprosenttia entisestään.

    VastaaPoista
  3. Jos sinun on palkattava luotettava hakkeri seuraamaan puolisosi puhelinta tai sosiaalista verkostoa, ota yhteyttä expressfoundations@gmail.com Se on erittäin luottamuksellista

    VastaaPoista