Viikko on mennyt elämää, parisuhdetta ja kaiken maailman asioita pohdiskellessa ja lievässä alavireisessä masennuksessa. Puntarissa ovat olleet niin "ura", koti kuin parisuhdekin. Toiset näistä kun tuntuvat seisovat tukevammalla perustalla kuin toiset. Syksyn mukana ovat pudonneet niin lehdet kuin kyyneleetkin.
Mutta asiaan. Menneellä viikolla päähäni pelmahti ajatus muutosta. Eikä mistä tahansa asunnovaihdosta vaan karkauksesta aivan toisen elämän pariin: maalle! Todellinen irtiotto oravanpyörästä, vapaaehtoisesta työttömäksi heittäytymisestä ja parisuhteen kahleista vapautumisesta. Mitä maksaisi muutto pohjoiseen?
Rakas vaarini astelee tässä maassa enää vain rajallisen ajan ja haluaisin valtavan paljon olla lähempänä häntä, mahdollisesti myös avuksi. Lisäksi mummolassa tai lähialueilla asuminen on muutenkin To do-listalla tämän elämäni aikana.
Tein hyvin yksinkertaisen laskutoimituksen siitä, mitä tämä käytännössä tarkoittaisi taloudellisesti. Laskelmassa oletetaan, että laittaisin kotini vuokralle ja saisin (varmasti jonkinlaisen karenssiajan jälkeen) ansiosidonnaista työttömyyskorvausta liitosta. Asumisen jätin vielä nollille, koska asuisin joko maaseutukunnan edullisessa vuokra-asunnossa tai vaarini luona.
Tässä kuvitelmassa myös elatusavun määrä pysyisi samana ja lapsilisään tulisi yksinhuoltajakorotus. Alhaalla näette menot, tulot ja niiden erotuksen. Jäljelle jäävällä osalla voisi maksaa hyvin vuokraa tai osallistua muuten asumiskuluihin. Koska riippuvia tekijöitä on laskelmassa hyvin monta, en vielä kutsuisi itseäni tässä tapauksessa taloudellisesti riippumattomaksi, mutta käytännössä voisin toteuttaa tämän saman suunnitelman muuttamalla täällä etelässäkin vuokralle. Asumismukavuus kyllä tippuisi ja olisin työkkärin orja. Hyh. Ennemmin olisin kyllä töissä!
Ajatusleikki kaiken taakse jättämisestä on samalla sekä hurja että kiehtova. Toivon, että ahdistukseni hellitää ennen kuin todella lähden tällaisiin mullistuksiin elämässäni.
Mietitkö sinä koskaan pakoa nykyisen elämän turvallisesta ja valmiiksi ommellusta taskusta? Tai oletko jopa toteuttanut sen?
Voi kyllä mietin! Lähes päivittäin... Pohjoiseen tekisi itselläkin mieli. Järki käskee mennä, kun ei ole mitään velvollisuuksia tai sidoksia minnekään ja elämä on kiertänyt samaa hyvin pientä ympyrää jo pitkälti yli 10 vuotta. Mutta kun mukavuusalueelta poistuminen ei oo helppoa ja uskallustakin puuttuu. Enkä tiedä olisinko kuitenkaan merkittävästi onnellisempi muutoksen jälkeen, epäilen että oman alavireyden syitä ei välttämättä pääse muuttamalla karkuun.
VastaaPoistaSamanlaiset "synkät" fiilikset täälläkin. Yhdessä kohtaa mietin ostavani lapsuudenkotini (kerrostaloasunto) ja muuttavani siihen lasteni kanssa. Mietin, että eläisin velattomana siinä. Silloin ei tarvitsisi miettiä töitä tai niiden puuttumistakaan samalla tavalla... Lapsilla olisi sama koulu ja kaveripiirit, mutta... Toisaalta tekisi mieli nostaa kytkintä ja lähteä kokonaan kauas kauas pois... Lapset toimivat itselläni kuitenkin jarruna. Tuntuu pahalta repiä lapset juuriltaan ja kaveripiireistään pois. Jos nyt kuitenkin jäisin tähän kituuttamaan...? 12 vuotta ja lapset ovat jo omillaan. Minulla voisi olla jo täysin velaton elämä silloin? Tuolloin ei myöskään ole liian myöhäistä lähteä vaikkapa maailmalle.
VastaaPoistaMutta kaiken tämän synkistelyn jälkeen potkin taas itseäni, että nyt on SYKSY. Jokaikinen vuosi käyn tämän saman synkistelyn läpi. Jännä miten tuo pimeys vaikuttaa. Kohta taas helpottaa... Toivottavasti sullakin :)
En todellakaan haaveile siitä että olisin työtön ja nostaisin tukia :D Haaveenani on että osingot maksaisivat kaikki kuluni ja asuisin Espanjan lämmössä :)
VastaaPoistaEhdottomasti vaan maalle. Vanhukset eivät välttämättä hirveän kauaa ole ilona ja niitä hetkiä ei pysty saamaan takaisin. Varmaan maaltakin käsin pystyisit hoitamaan vanhojen asiakkaitesi tietokoneongelmia esim TeamViewer-etäyhteyden avulla. Tai sitten keksit jotain uutta työtä. Jopa pienimuotoisella osakeveivauksella saisit tiliä (esim myymällä Outokumpua 9:llä ja ostamalla aina halvemmalla takaisin). Lisäksi maalla on varakkaita tilallisia, jollaisen voisit bongata kumppaniksesi.
VastaaPoistaNo, kyllä. Mutta, kun uskallus puuttuu, niin pääasiassa tyydyn pohtimaan sitä, miten potkujen saaminen nykyisestä, tylsästä, mutta varmasta ja helposta sekä suhteellisen ok-palkkaisesta työpaikasta voisi avata muutoksen ovia. Olen kyllä hakenut töitä joita haluaisin tehdä, mutta en sellaiselta seudulta mihin koen kuuluvani. Fudut mahdollista erilaisten villien pätkätöiden hakemisen. Olen siis riskinkarttaja, koska velka ja lapset.
VastaaPoistaToisaalta tiedostan senkin, että kyllä se gloria saattaisi aika nopeasti haihtuakin ja koko ajatuksen taustalla on joku saamattomuuden, hyväksymisen jne ongelma. Kun tuntee elävänsä elämää jollaista ei haluaisi elää, JOS saisi itse valita. Mutta oikeasti valinnoilla on aina olemassa reunaehtonsa :/
Meillä haaveillaan puolison kanssa yhdessä maalle muuttoa. Jo nyt ollaan mökillä kaikki ylimääräinen aika ja etätyöpäiviä lisäksi.
VastaaPoistaMutta tiedän, etten tulisi viihtymään siellä pysyvästi. Haaveissa siis on molemmille työ, mikä mahdollistaa nykyistä enemmän etätöiden teon ja mökillä pidempien pätkien olon.
Kaupungissa asuminen on kuitenkin niin helppoa,toki myös suunnittelematonta. Vertaa kotona jättikauppaan matkaa 100 metriä ja maalla lähimpään pikkukauppaan 20 km ja hieman isompaan 35 km. Tiedän sen arjen sieltä tulevan maallakin, joten nyt vain haaveillaan :)
Itse lähtisin kartoittamaan asiaa varallisuuden tuoton kautta, en tukien kautta. En halunut nähdä enkä haluaisi nähdä itseäni riippuvaisiksi tuista. Mutta itse tein niin joskus, että möin pääkaupunkiseudulta asunnon ja muutin pienemmälle paikkakunnalle. Sitten ostin pienemmältä paikkakunnalta asunnon (ihan perusasunnon, en miettinyt mihin minulla on maks rahaa, vaan ostin sellaisen joka oli edullinen ja sopi oikein kivasti silloiseen elämään asunnoksi) ja rahaa jäi välistä sijoittamiseen. Minulla tästä alkoi sijoittaminen, sain sijoituspääomassa kerralla pääomahyppäyksen. Ja se pääoma alkoi tuottaa minulle tuottoa. Se jos mikä innostaa. Voisitko sinä miettiä asiaa noin? Asunnon myynti ja siitä välistä tai kokonaan (jos asut sukulaisilla?) sijoituspääoman kertarykäys. Voisiko se olla sinun juttu?
VastaaPoistaOlen uusperheen äiti ja muistan sellaisen vaiheen ennen yhteisiä lapsia, että ajattelin meillä olevan vastuiden sekamelska. Kun mies ei oikein ollut ihan sinut aina näisää tilanteissa joissa oli lapsi mukana ja lapsella taas tietysti omakin isä. Lapsella on myös pientä ristiriitaa, että miten tässä nyt ollaan. En tiedä onko teillä siitä kyse, mutta muistelin vain omaa tilannettani. Muutaman kerran meinasin kääntyä kannoillani. Eli sanoisin, että odota vähän aikaa ja kuuntele itseäsi herkällä korvalla. Terv. Vertainen
VastaaPoistaHuuuh, samassa veneessä ollaan. Kolmekymppiä täynnä, miehen/lapsen isän kanssa erotaan ja haluaisin vaan lähteä menee. Olen totaalisen kypsä myös työhöni. Mikään ei pidättelisi minua tällä kylällä paitsi se että en voi viedä lasta isänsä luota pois. 12 vuotta jäljellä täällä, sitten voin nostaa kytkintä ja tehdä mitä haluan. Tsemppiä, kyllä ne asiat lutviutuu :)
VastaaPoistaKyllähän sitä tekis mieli repästä ja lähteä. Olen tässä vähän rakennellutkin elämääni mukavemmaksi, esim muutin tänne maalle. Kaikinpuolin muutoinkin elämä on kivaa, mutta tuo työ! Ensisijaisestihan olisi kiva voida elellä niillä pääomatuloilla, mutta pääoman karttuminen on niin järkyttävän hidasta, että sitä rahaa on tarpeeksi moiseen sitten eläkeiässä. Todennäköisempää vaurastuminen ja sitä myötä loikka oravanpyörästä olisi tämän säälittävän säästämisen ja sijoittelun sijaan lottoamalla... Työttömäksi heittäytyminen houkuttaisi, mutta 3 kk karenssi ei. Joka päivä harmittaa kun en viime vuoden yt-neuvotteluissa ilmoittautunut vapaaehtoiseksi lähtijäksi.
VastaaPoistaNoh. Kohta alkaa opintovapaa, hetken saa elää itsensä näköistä elämää ilman pakkotahtista copypastetusta näppikseen kahlittuna.
Kiitos kaikille kommenteista. Ette tiedäkään, miten paljon kertomuksenne ja sananne lohduttivat minua murheissani! En tosiaan usko, että pako maalle olisi vastaus juuri tähän kriisiin, mutta joskus se on varmasti edessä, jos ei pysyvästi niin ainakin hetkellisesti. Tällä kertaa koetan saada asiat kuntoon täällä ja näillä avuilla, joita minulla on. Lisäksi haluan olla oikeasti "taloudellisesti riippumaton" silloin, kun jätän työni ja ryhdyn oloneuvokseksi. Tukien varaan en halua laskea nyt, enkä myöhemmin, sillä juuri siitähän motivaatio taloudellisen riippumattomuuden tavoitteluun tulee, etten usko tukien riittävän tulevaisuudessa minullekin.
VastaaPoistaMä oon joutunut pohtimaan samoja asioita aika paljonkin, kun nyt asun 800 km päästä perheestä ja sukulaisista miehen opintojen vuoksi. Tietyllä tapaa kaukana asuminen kasvattaa ja opettaa verkostoitumaan ja luomaan elämää ja sopeutumaan olosuhteisiin. Mutta toisaalta joudun pohtimaan, olisiko urani erilaisessa kiidossa jos asuisinkin Helsingissä tai olisinko voinut asua pidempään jossain ulkomailla? Mutta mielestäni kaikkea kannattaa kokeilla ja parisuhdetta yrittää vaalia, nousu- ja laskukaudet kun kuuluvat siihenkin.
VastaaPoistaMinä toteutin haaveeni kun sain kolme poikaani kasvatettua töihin ja omaan asuntoon. He eivät olisi muuttaneet maalle siinä iässä mistään hinnasta. Tuosta muutoksesta on nyt yli 4 vuotta. Asun puolet vuodesta sähköttömällä mökillä ja toisen puolen vuokramökissä hyvin edullisesti. En vaihtaisi enää maalla asumista mihinkään. Tietysti myös minä vanhenen, kenties sairastun.
VastaaPoista