sunnuntai 15. heinäkuuta 2018

Kulutuksista

Auto

Olen saanut autoni keskikulutuksen tippumaan tasan viiteen litraan sadalla kilometrillä!

Tästä on kiittäminen autoni ajotietokonetta ja vakionopeudensäädintä. Olen havainnut vakionopeudensäätimellä ajon hyvin taloudelliseksi. Ajotietokone piirtää bensankulutuksesta palkkeja minuutin välein ja maantiellä ajo kuluttaa erittäin tasaisesti bensaa, kun vakionopeudensäädin on päällä. Tietokone osaa annostella bensaa huomattavasti taloudellisemmin kuin minä, kun se laskee sopivan bensamäärän ilmeisesti ylä- ja alamäkien tarjoaman vastuksen mukaan. Ylämäessä auton kulutus harvoin nousee yli 9l/100km, kun taas itse kaasupoljinta painamalla kulutus hyppää äkkiä 17-20l/100km. Suurimmat piikit bensankulutukseen tulevat tietenkin kaupunkiajosta, jolloin vakionopeudensäädintä ei voi pitää päällä. Olen harjoitellut ennakoivaa ajotapaa ja nopeaa kiihdytystä haluttuun ajonopeuteen. Ennen kaikkea ennakoimalla bensaa voi säästää reilustikin ja tämän ansiosta huomiokin pysyy tiessä säätimestä huolimatta.


Sähkö

Kotini sähkönkulutus on tipahtanut!

Uusin sähkölasku kahdelta kuukaudelta oli 36€ sisältäen sähkönsiirron. Aiemmin vastaava lasku on ollut lähes vuoden ympäri 45€ - joulun aikaan hitusen korkeampi ylimääräisten valojen takia. Sähkönkulutuksen laskua ei selittäne muu, kuin asukasluvun huventuminen kolmanneksella.
Voiko tästä siis päätellä yhden ihmisen henkilökohtaisen käyttösähkön olevan noin 9€/kk? Uskoakseni meillä eniten sähköä vievät jääkaappi, kaksi pakastinta, tietokoneet ja älylaitteet. Miehen lähdettyä emme ole juuri katsoneet televisiota ja kahvia keitän liedellä vain kun on vieraita. Asuntomme pysyy paksujen betoniseinien ja läpivedon mahdollistavan muodon ansiosta mukavan viileänä kesälläkin, joten tuulettimia ei ole tarvittu. Pyykkiäkin tulee vähemmän.

Sen voin ainakin sanoa, että olen hyvin tyytyväinen kaupunkimme omaan sähköyhtiöön.


Turhuudet

Kesäloman jälkeen en ole juuri ostellut turhuuksia. Minulle on alkanut kertyä hieman käteistä rahaa ja olen vaihtanut pankkikortin käytön lähes kokonaan käteiseen. En itse pidä käteisestä, mutten jaksa viedä keikkatöistä saatuja rahoja aina talletusautomaattiinkaan. Olen siis koettanut maksaa ostokset käteisellä ja siirrän palkkani suoraan säästötilille lainalyhennyksiä ja muita laskuja varten. Käteisen käyttämisellä on ollut yllättävän latistava vaikutus ostointoon ja etenkin luottokortin käyttöön. Toisaalta en ole kaivannutkaan nyt lisää tavaraa, enempi haluaisin päästä turhasta eroon. Siispä olen budjetoinut 200€/2viikkoa ja koettanut pysyä siinä. On kyllä sanottava, että kesälomalla rahaa paloi taas aivan ruhtinaallisesti.

Toki oli hieman lipsahdettava, kun löysin netistä useamman Chris De Burghin lp-levyn muutamalla eurolla kappale. Postikulut vinyylilevykaupoissa ovat ikävän korkeat, joten kannattavaksi tuli ostaa useampi levy samalta myyjältä.



Pieniä tuloja

Vaikken olekaan mainostanut yritystäni sitten viimevuoden äitienpäivän, saan edelleen
yhteydenottoja asiakkailta. Minulla on muutamia vakiasiakkaita, joiden luona olen käynyt jo useita kertoja, mutta uusiakin yhteydenottoja saan silloin tällöin. Vähän aika sitten kävin tekemässä ensimmäisen 2,5 tunnin keikan, josta raapaisin itselleni 110€:n lisäansion.

Puutarhaani en ehtinyt tänä vuonna satsata (vain parvekkeelle ostin kukkameren), mutta satokausi
alkaa lähestyä ja mm. kirsikkapuussa on jo punaisia marjoja. Luumuja tulee luultavasti myös ja kasvimaasta saisi nyt salaattia mielin määrin. Äidiltäni saan myös kananmunia uusien kesäkanojen myötä. Nämä ovat pieniä asioita, eikä niille voi laskea rahallista hyötyä, mutta kyllähän se piristää syödä jotakin itsekasvatettua.

Tarkoitukseni olisi päästä vielä kirpputorille myymään tavaraa jonakin viikonloppuna. Yksin on hieman tylsää lähteä, joten en ole saanut aikaiseksi. Yariksen peräkontissa voi välipohjan ansiosta istua, joten kerrankin konttikirppiksellä olisi sekä istuin että varjo mukana. Toisaalta myös itsepalvelukirppiksillä olisi nyt edullisia tarjouksia kesäaikaan.

4 kommenttia :

  1. Mä olen saanut jo viisi mansikkaa "omasta" pihasta :D Itsekasvatettu ruoka opettaa arvostamaan pöydän antimia ihan eri lailla kuin lähikaupan hevi-tiskistä poimitut herkut.

    Uusi autosi on ihailtavan pieniruokainen! Kyllä noi lisävarusteet vaan tuo kummasti ajomukavuutta lisää, toki selvän rahansäästön ohella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen ehkä kymmenkunta kirsikkaa syönyt kirsikkapuustani ja se on ollut meillä jo 10 vuotta :D Yleensä kirvat tappavat kukat ja linnut syövät loput. Mutta sanoisin, että puutarha tuottaa enemmän juuri näitä henkisiä arvoja ja sen hoito on omalle onnellisuudelle ehdottoman hyödyllistä. Mukavaa mansikkakautta sinulle sanchez!

      Poista
  2. Mullakin parvekkeella kasvaa mansikoita, papuja, salaattia, tomaattia basilikaa ym ym. Aivan mahtavaa niitä hoivata ja ylpeillä kun on siemenistä itse saanut kasvattaa.

    Sähkölasku pieneni itsellä n. 10€ kuussa kun vaihdoin sähköyhtiötä. Siitäkin syntyy vuodessa jo kohtuu iso säästö.

    VastaaPoista
  3. Itse olen huomannut "cruiserin" äärimmäisen hyväksi polttoaineen säästäjäksi. Lisäksi ajelen aika usein ilman kaasupoljinta pitkiä pätkiä, kun nopeudet alenevat työmatkallani. Itselläni 4,7l/100 km.

    Mietiskelin kommenttiasi sähkönsäästöstä, kun yksi henkilö taloudesta on pois... Kaiholla muistelen pieniä ruokalaskuja, ja ylipäätään kaikkia laskuja, kun talossa ei ollut miestä. Voi olla, ettei kohta enää olekaan...

    Omat kesäistutukset meni suurimmalta osalta reisille... Tomaatin taimia oli valtavat määrät, mutta kaikki enemmän tai vähemmän kuolleita :( Kirsikkaa, luumua, herukoita on kuitenkin onneksi luvassa.

    Mukavaa kesänjatkoa :)

    VastaaPoista