keskiviikko 25. heinäkuuta 2018

Parisuhderiski

Tuntemattomasta ilmansuunnasta yllemme on levinnyt laaja erorintama, joka näyttää jumittuneen Suomen ylle jo useamman kuukauden ajaksi. Erikoisreportterimme Ananas ennustaa vakavan, parisuhteita koettelevan vapaudenkaipuupaineen vielä pahenevan kesälomien jälkeisinä kuukausina. Helpotusta tähän ihmissuhdemylläkkään ei näyttäisi lähiaikoina olevan luvassa.

Käsi ylös kaikki, jotka tuntevat jonkun juuri eronneen tai ovat muuten kuulleet yllättävästä erosta lähipiirissä! 

\o_ \o_ \o_

Ainoa uskollinen ratsuni on tällä hetkellä viininpunainen Yarikseni ja illalla korvaani kuiskii vain Chris De Burgh lp-soittimen kaiuttimen kautta. Viime yönä kietouduin Tom of Finlandin ikonihahmo Kaken viileään pussilakanasyleilyyn. Talouteni ei ole siten riippuvainen parisuhteiden hankalista kiemuroista, joten minulla on ollut aikaa miettiä muiden parisuhteita ja omalla kohdallani jo toteutuneita riskejä. 

Viimeaikoina olen kuullut yllättävistäkin eroista läheisessä ja ei-niin-läheisessä tuttavapiirissäni. Parit, joiden ajattelin olevan kuin luodut toisilleen, ovatkin vuosien saatossa ajautuneet erilleen ja lopulta eroavat kuka mitenkin. Yllättävän usein jopa täysin riidattomasti ja ystävällisissä väleissä. Heille nostan hattua ja suuntaan huoleni enempi heihin, joiden ero ei suju yhtä kitkatta:

Nykyisessä, suht vakaassa taloustilanteessa, matalien korkojen ja nousevien kurssien aikana vakavimmen uhan omalle taloudellemme saatammekin asettaa me itse.

Oman talouden stressitestin sijaan meidän olisikin ehkä kiinnitettävä enemmän huomiota omaan
parisuhteeseemme ja sen tuomaan riskiin. Riskitason määrityksessä apua voisi olla seuraavista kysymyksistä: 
  • Onko minulla varaa jatkaa nykyisentasoista elintasoa, jos ero koittaa?
  • Onko talous turvattu puolison kuoleman varalta? Millä maksan lainat ja kuka perii puolison?
  • Onko oma omaisuuteni turvattu esim. avioehdon avulla?
  • Kenelle lapset jäävät erotilanteessa? Osallistuuko puoliso lasten elämään ja millä summalla?
  • Kuinka omaisuus jaetaan? Joudutko realisoimaan kiinteää omaisuutta tai sijoituksia?
  • Kuinka paljon uuden kodin löytäminen ja sisustus elinkelpoiseksi maksaa?
  • Kuinka paljon kulut nousevat, kun laskuista huolehtii vain yksi aikuinen?
  • Mitkä ovat yksinhuoltajan etuudet?
  • Kuinka käy säästämisen ja sijoittamisen, kun menot kasvavat? 
  • Olenko kykeneväinen tekemään järkeviä päätöksiä tunnekuohun keskellä?

Juuri viimeisen kysymyksen takia kaikkiin näihin kysymyksiin kannattaa miettiä vastaukset ja taloudelle Varasuunnitelma B etukäteen. Kun eropaperit ovat jo käsittelypöydällä, voi asioiden sopiminen rauhassa ja ihmisiksi olla hyvinkin vaikeaa. Raha-asioissa "yllätykset" ovat harvoin positiivisia, mutta ennalta varautuneena lähes mistä tahansa saattaa selvitä. Näin välttää etenkin "tuplayllätykset", jotka mielellään livahtavat postiluukusta samalla aukaisulla, joskin erillisissä kirjekuorissa. 

Tunnepuoleen en halua liikaa ottaa kantaa, vaikka olen itsekin pettynyt parisuhteessa liian avonaiseksi jätettyyn taloudelliseen takaporttiin. Elämä nykyaikana on kuitenkin muuttunut niin ratkaisevasti, etteivät vanhanaikaiset ajatukset ikuisesta rakkaudesta, yhteisestä vanhuudesta ja taloudesta oikein enää päde. Parhaimpienkin suhteiden enimmäispituudeksi näyttäisi muodostuvan vuosikymmen tai puolitoista. Edes lasten saanti ei oikein enää istu tasa-arvoistuneeseen parisuhteeseen, jossa halutaan jakaa kaikki puoliksi. Puoliksi jako kun ei läheskään aina ole tasa-arvoista. 

4 kommenttia :

  1. Erittäin hyvä ja tärkeä postaus! Tätä olen miettinyt itsekin paljon. Vaikka asiat on omassa suhteessa hyvin, maalailen silti säännöllisesti mielikuvia eron aiheuttamasta taloudellisesta katastrofista, jotta osaisin siihen varautua. Toki toivotaan että asiat ei ikinä siihen pisteeseen mene, mutta pakkohan se on olla realisti :)

    VastaaPoista
  2. Ihan samoja juttuja olen miettinyt ja havainnut lähipiirissäni! Outoa ja surullista on myös erojen tarttuvuus. Jos yksi eroaa kaveriporukasta, kohta eroaa myös toinen ja kolmas...

    VastaaPoista
  3. Muistakaa myös Bank Norwegianin cashpointsien keräämisen vaikeutuminen elokuun alusta alkaen. Siitä lähtien 1% saa vain kymppitonniin asti, ylimenevästä 0,5%. Tarkoittaa mojovaa menetystä, jos on ostanut esim 40 000 eurolla/v.

    VastaaPoista
  4. Hahaa, täällä yksi avokistaan eronnut! Taloudellinen puoli ei huoleta, ei tästä erityisemmin mitään kuluja tule. Kierolla tavalla molemmat olemme kokeneet, että yhdessä olo tulee kalliimmaksi kuin yksin oleminen. Saapa nähdä, mikä on totuus.

    VastaaPoista