keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Taloudellinen ZEN

Parvekepuutarhakokeilu: Istukassipulit kahdessa rivissä ja retiisit kylvettynä keskelle.


Tyyneys ja rauha. Mielihalujen puute ja stressittömyys.
Hetkestä nauttiminen ja tulevaisuuteen kaihoilun vähentäminen.

Taloudellinen zen-tila saavutettu!

Huomasin vastikään saavuttaneeni hyvin mielenkiintoisen ja rauhallisen vaiheen taloudessani. Tuloni ja menoni ovat olleet tasapainoissa jo hyvän aikaa, eikä mieltäni ole turhat materianhimot juuri vaivanneet. Entiseen ostonarkkiin verrattuna tämä mielentila, josta en heti edes huomannut nauttivani on häkellyttävä. 

Jo useamman viikon olen huomaamattani kartellut ostoskeskuksia ja kauppoja. Minun ei ole oikein tehnyt mieli ostaa edes ruokaa, saati mitään materiaa. Aiemmin mieleni täytti kymmenet hankintatoiveet ja -suunnitelmat. Olen toki melko maltillinen ostoksissani, mutta silti kaipasin aina jotakin uutta. Aina koti oli jotakin osasta vailla. 

Muuta syytä en tällaiselle rauhalle ole keksinyt kuin elämän arvojen hiljattainen muuttuminen. Koti tuntuu valmiilta ja nautin siellä olosta. Keittiö on minulle kodin sydän ja olen mielestäni varustanut sen hyväksi. Tavaran sijaan olen keskittynyt säästämiseen, blogin kirjoittamiseen, liikuntaan ja elämyksiin. Rakastan kevättä ja nautin kaikesta ympärilläni. Monet elämän pienet nautinnot voi saada aivan ilmaiseksi, jolloin rahaa voi käyttää laadukkaisiin elämyksiin. Listaanpa muutamia tapoja nauttia elämästä ilman tavaran hamstraamista. Otteet ovat suoraan omasta elämästäni: 

  • Kevät: Siitepölyjä lukuunottamatta kevät on suosikkivuodenaikani. Tiet kuivavat, ilmassa tuoksuu hiekka, kaikkialla alkaa viheriöidä, kirsikkapuut ja omenapuut kukkivat, voikukkapellot loistavat keltaisina ja mustarastaat laulavat. Keväisessä luonnossa on ihanaa liikkua, katsella, haistella ja kosketella. Joka päivä tapahtuu jotakin uutta. Yleensä pidän kesälomani mahdollisimman varhain, mieluiten jo ennen juhannusta, jolloin on sopivan lämmintä, raikkaan vaaleanvihreää ja ihmisiä vähän liikenteessä. 
  • Lenkkeily: Lenkkeilyyn ei tarvita kuin mukavat kengät. Lidlissä on lähes jatkuvasti myynnissä urheiluvaatteita superedullisesti, joten päälle voi vetäistä vielä kaprihousut ja hihattoman topin. Lidlin urheiluvaatteet olen itse todennut todella kestäviksi ja hyvälaatuisiksi. Juoksukengätkin pitivät vettä reilusti yli vuoden, vaikka juoksin lenkkejä 3 kertaa viikossa - säässä kuin säässä.
  • Puutarha: Parvekepuutarha ja oma kolmen aarin palsta vanhempien luona. Kun oleelliset tarvikkeet on jo hankittu, ei puutarhanpidosta koidu kummoisia kuluja. Siemenpusseja, istukassipuleita ja ravinteita saa parilla eurolla. Suurin menoerä on multa, jos sitä joutuu ostamaan, mutta säästeliäs nappaa puutarhatarvikkeita, kasveja ja materiaaleja ilmaiseksi Facebookin lahjoituspalstoilta. Puutarhanhoito on konkreettista hyötyliikuntaa ulkoilmassa, jossa työn jälki näkyy heti ja sato palkitsee pitkin kesää. 
  • Pyöräily: Pyöräillä voi minne vain! Pyöräillessä voimat kehittyvät kohisten ja matkat lyhenevät. Samalla säästää bensaa. Pyörän kyydissä voi kuljettaa ihmeen paljon tavaraa, jos sitä tulee matkalla hankkineeksi. Mitä turhempi matka, sitä mukavempaa se on tehdä pyöräillen.
  • Teatteri: Jos johonkin elämykseen haluan rahojani käyttää niin suureen rakkauteeni, eli musikaaleihin. Mahdollisuus nähdä oivallista teatteria voi koittaa milloin tahansa, joten kulttuurikanavia on hyvä seurata ja kysellä ystäviltä suosituksia (ja tietenkin teatteriseuraa!). Teattereita on pieniä ja suuria, mutta esityksen laatu ei missään nimessä korreloi teatterin koon tai lippuhintojen kanssa. Kesä- tai harrastelijateatteri voi tarjota herskyvän hauskoja elämyksiä. Välillä taas on ihanaa istahtaa katsomaan suuren budjetin spektaakkelia. Kesän ja syksyn teatterilistalleni kuuuvat ainakin Helsingin kaupunginteatterin Shrek-musikaali, viime kesänä minut ikihyviksi hurmannut Ruukinmyllyn kesäteatteri ja 2017 keväällä suuntaan matkani Lontooseen katsomaan Harry Potter and the cursed child - näytelmän. 
  • Kirjat: Olen aina rakastanut kirjoja mitä suuremmissa määrin, mutta jo vuosia olen kärsinyt lukuajan- ja innostuksen puutteesta. Tämä on viimeisen vuoden aikana muuttunut radikaalisti. Nykyään luen: kirjallisuutta työtäni varten, sijoituskirjallisuutta blogia varten, lapselle iltasatuja ja romaaneja omaksi huviksi. Välillä luemme miehen kanssa toisillemme kirjoja ääneen ja olemme alkaneet käydä koko perheellä kirjastossa. On ihanan rentouttavaa selailla kirjaston valtavaa kirjavalikoimaa kaikessa rauhassa. Oletteko muuten koskaan ajatelleet, miten paljon olisi tullut maksamaan, jos olisitte joutuneet ostamaan omaksi aivan jokaisen kirjan, jonka olette koskaan lukeneet? Tai miten kirjastojen puute olisi vaikuttanut lukemienne kirjojen määrään?
  • Hyvä ruoka: Onneksi mieheni on melko kokeilunhaluinen. Muuten söisimme ehkä joka päivä samaa jauhelihapapumuhennosta. Nykyään ruokakaupoilla on omat reseptipankit, joissa on kerrottu paitsi ruuanteko-ohjeet, myös annosten hinnat! Kauppalistan saa tietenkin kätevästi samasta palvelusta: Käytämme paljon K-kaupan edullisia reseptejä ja Lidlin reseptipankin valmiita kauppalistoja. Kulinarismia voi varsin hyvin harrastaa kotonakin, tosin hyvin erikoisia ruoka-aineita kannattaa välttää, sillä käyttämättömän osan hävikkivaara on suuri.
Sipulit ja retiisit toukokuun lopussa. 




Ei kommentteja :

Lähetä kommentti