sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Hieman jännittää

Tätä kirjoittaessani on se päivä, kun hallitus julkaisi taas yhden kilpailukykyluonnoksensa. Lueskelin oheisesta linkistä Iltalehden kokoamaa listaa budjettiriihen häviäjistä ja voittajista. Näyttäisin aika hyvin putoavan jonnekin sinne keskivaiheille. Jonkin toisen uutisen mukaan olen julkisen sektorin työntekijänä juuri niitä, joiden vuosipalkka laskee 0,7% lähinnä leikattujen lomarahojen takia.

Suurin osa muutoksista ei kapsahda suoraan omaan nilkkaan, joten voinen pitää ehdotusta omalta kohdaltani ihan hyvänä. Kokosin kuitenkin alle ne kohdat, jotka osuivat ja upposivat:

+ Veroprosentin lasku
+ Poliisille lisää määrärahoja

- Asuntolainan korkojen verovähennysoikeus pienenee
- Lomarahojen leikkaus
- Polttoainevero nousee

Uskoisin noin mututuntumalla, että laskua tulee enemmän kuin nousua, mutta tuskin mitään merkittäviä summia vuodessa. Polttoaine onkin nyt ollut hirmuisen halpaa jo hyvän aikaa ja mieluummin leikkaan lomarahoista kuin loman pituudesta. Ei sillä, en ole oikeutettu 38 lomapäivään vielä kymmeneen työvuoteen.

Asuntolainan korkojen vähennysoikeuden rajaaminen ei juurikaan minua enää haittaa. Korko on lainassani jo hyvin matalalla, korkoprosentti oli alunalkaenkin pieni ja aion joka tapauksessa maksaa lainan pois pian. Sijoitusasunnon lainakoron sen sijaan saanee vastaisuudessakin lyhentää 100%:sesti.

Veroprosentin laskussa tai nousussa en ole tähänkään asti huomannut sanottavia eroja, vaikka olen sitä vuosien saatossa hilannut ylös ja alas. Palkkani kun vaihtelee kuukausittain muutenkin joitakin kymppejä. Loppujen lopuksi kaikki nämä muutokset ova osa niin valtavaa verkkoa, että on mahdotonta tietää, mikä loppulasku tulee olemaan. Hieman tosin nämä uudistukset jännittävät, kun ne yhdistää lyhennettyyn työpäivääni ja ensivuoden epätietoisuuteen veroprosentin suuruudesta. Veroprosenttiani tulee nostamaan sijoitusasunnon tai asuntojen tuotot, mutta samalla laskemaan lyhennetty työaika.

Voinen kuitenkin aina luottaa omaan kykyyni sopeutua muuttuvien tulojen edessä ja pelata hyvin niillä pelimerkeillä, jotka minulle jaetaan. Vaihtoehtoiset tulonlähteet, sijoittaminen ja ennakointi takaavat minulle tämän mahdollisuuden.


Elokuun luvut lyhyesti: 

Asuntolaina #1: 48 029€
Asuntolaina #2: 60 794€

Ylimääräisiä lyhennyksiä en ole tehnyt, sillä olen kerryttänyt varakassaa mummolan ostoa varten. Puskurin (2000€) ylittäviä, ylimääräisiä varoja säästössä nyt 2270€

Elokuussa säästöön siirtyi: 960€
Käyttöön jää n. 350€, katsotaan miten sillä pärjää.

Pörssisalkku on hieman heilahdellut, mutta tänään oli taas mukava nousupäivä ja salkku n. 170€ plussalla. Laskin itse, että tuottoprosentti olisi koko ajalta tällä hetkellä n. 6,8%. Nordnet väittää, että tuotto on ollut vuoden sisään 17,67%, mutta tuo luku sisältänee salkun arvonnousun myös omien ostojen kautta.

Sharevillessä salkkuni on saanut toisen tähden.


2 kommenttia :

  1. Vaikka todellisia vaikutuksia käteen jäävään summaan et vielä tiedäkään, eikö ole ihana tunne, että olet hyvin varautunut :) Käytännössä pahinta mitä voi käydä on, että säästöprosenttisi pienenee.
    Itse olen yksityisellä sektorilla enkä tuskin koskaan pääse nauttimaan noista suuren ikäluokan lomamääristä ja eläkkeistä...ei auta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joustovaraa pitäisi kyllä löytyä, kun ei arkibudjettikaan ole aivan äärimmilleen kiristetty ja venytetty :) Kunhan yksiö pysyy vuokralla, pitäisi kaiken sujua hyvin.
      Yksityisen sektorin etu on neuvotteluvara, jota meillä kunnallisella ei ole. Kun hyvän firman löytää niin työsuhde-etuihin voi kuulua aivan yhtä pitkät lomat kuin julkisellakin puolella ja vielä paljon muuta.

      Poista