sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Lapsi ja raha: kuulumisia

Lapsi aloitti syksyllä koulun ja se on tuonut monenlaisia uudistuksia elämäämme - onneksi lähes ainoastaan miellyttävissä merkeissä! Tänään listailen lapseen liittyviä talouskuulumisia.

Joululahjat ajoissa

Tytölle nyt on yleensäkin ollut helpointa valita joululahjat, sillä tiedän, mitä hän toivoo ja tarvitsee. Tärkein ja kallein hankinta oli tietenkin puhelimen osto, jonka olin luvannut hänelle, kun hän oppisi lukemaan ja huolehtimaan kapulamallisesta Nokian halpispuhelimestaan. Nokialainen on nyt tarpeeksi monta kertaa tippunut lattialle, että uskon tytön osaavan paremmin huolehtia älykännykästä ja lukeminenkin on jo ihan hyvällä mallilla. Ongelmana oli enää puhelinmallin valinta.

Olin jo lähes päättänyt ostaa kohtuhintaisen ja kestäväksi luennehditun Samsung Xcover 3:n, kun eteen sattui onnekas tarjous! Verkkokauppa myi erän Apple iPhone 5s-puhelimia hintaan 228€! Värväsin miehen ostamaan puhelimen, kun ne kesken työpäivän tulivat myyntiin ja tällä viikolla puhelin tuli postin kautta kotiin. En sinällään ole Apple-uskovainen, mutta pidän iPhoneja ja iPadeja helppoina käyttää ja meillä ne ovat osoittautuneet sekä kestäviksi, että pitkäikäisiksi. Oma iPhone 4s on vielä käytössä ja toimii aivan ok, vaikka järjestelmäpäivityksiä siihen ei enää saakaan. Laskin, että oman puhelimeni hankintahinta jaettuna käyttövuosilla on noin 100€/vuosi. Näin ollen voisi kuvitella tytön 5S:n kestävän ainakin pari vuotta ja kaikki sen jälkeen on plussaa.

Oma budjettini tytön joululahjoille on aina ollut n. 150€. Mies osallistui tytön puhelinlahjaan kustantamalla puolet, joten varaa jäi ostaa vielä muutakin. Kuoret puhelimeen tilasimme ebaysta 3€:lla ja Hong kongin alemyynnistä ostin jo parilla kympillä My little pony -leluja, joita tyttö kerää. Kolmella kympillä voisin ostaa vielä jotakin hyödyllistä, esim. vaatteita.

Miehenkin joululahjan olen ideoinut hyvissä ajoin, mutta sitä en valitettavasti voi paljastaa ennen joulua. :D Tämän lisäksi hankin vielä kummi- eli veljentytölle lahjoja n. 50€:lla ja jonkin mukavan lahjan äidille.




Työajan lyhennys jatkuu

Alunperin hain koeluontoisesti lyhennettyä työaikaa vuoden loppuun asti. Enhän voinut millään tietää, paljonko se vaikuttaisi talouteeni. Koska vaikutus osoittautui pieneksi ja työajan lyhennys miellyttäväksi, päätin hakea lyhennettyä työaikaa niin pitkäksi aikaa, kuin mahdollista. Tämä tarkoittanee joko kevättä tai syksyä 2018.

Jos vain töitä ylipäätänsä riittää on edessä niin ollen vajaa kaksi hieman löysempää vuotta. Kun palaan normaalin työkiertoon parin vuoden päästä, kokee talous taas tuplabuustin: palkkatulo palaa normaaliin ja iltapäiväkerhomaksu poistuu! Olettaen, että tyttö edes mahtuu iltapäiväkerhoon enää kakkosluokalla. Siihen asti aion täysillä nauttia lyhemmistä työpäivistä.

Ilmaiset harrastukset

Kotikuntamme on kyllä aivan paras paikka asua. Täällä kun rahaa tuntuu riittävän lasten hyvinvointiin. Todisteeksi tästä voin ilokseni kertoa, että tyttö on päässyt liikuntaharrastuksiin täysin ilmaiseksi!

Tytön koulun opettajat vetävät iltapäivisin erilaisia liikuntakerhoja, jotka ovat oppilaille täysin ilmaisia. Kahden liikuntakerhon lisäksi on yksi taidepainotteinen kerho. Tyttö halusi liittyä niistä jokaiseen ja pääsikin. Olen kerhoista tavattoman iloinen! Paitsi, että ne säästävät vanhemmilta pitkän pennin harrastusmaksuista, ovat kerhot kätevästi koululla ja alkavat heti iltapäiväkerhon perään. Kukin kerho kestää tunnin, joten tyttö saa koululiikunnan lisäksi kaksi tuntia ohjattua liikuntaa viikossa + tunnin taideaineita.

Olen tavattoman iloinen, että tällaista toimintaa järjestetään. Japanissahan tällainen on aivan tavallista. Siellä oppilaat järjestävät erilaisia iltapäivä- ja harrastuskerhoja itse tai opettajien avustuksella. Voisin itsekin ajatella osallistuvani lasten kerhotoimintaan vapaaehtoisena, jos koulu tarjoaa tilat.

4 kommenttia :

  1. Nuo kerhot on kyllä hyvä homma, kaikissa kunnissa ei varmastikaan ole tuollaisia. Onkohan vantaalla... hmmm.

    Aika halpa hinta iphonesta, ei kai sitä yleensä taida noin halvalla saada.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa selvittää ilmaisia kerhoja. Voi jopa olla, että aktiiviset vanhemmat voisivat niitä järjestää itse tai opettajille voi tehdä ehdotuksen kerhojen järjestämiseksi.

      iPhone oli kyllä sopivan halpa, vaikka vanha ja poistuva mallihan tuo on. Kyllä siihen kait hetken aikaa pitäisi vielä päivityksiäkin tulla.

      Poista
  2. Ihanat lahjat, hienoa kun olet aidosti miettinyt mitä lapsi haluaa, eikä vain mitä tarvitsee.. (nimim. saanut niitä sukkia..)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tuo kännykkä osittain myös hyödyllinen lahja :) Mutta joo, kyllä lapsille pitää aina vähän antaa myös "turhaa", vaikka oikeastihan tuo ei mitään tarvitsisi. Mikä kauhea joulu se olisikaan, kun ei mitään kivaa saisi.

      Poista