perjantai 14. huhtikuuta 2017

Unelmaloma Lontoossa: Budjetti

Kas niin. Terävimmät teistä jo ehtivät huomatakin, että keskiviikon blogipostaus on jäänyt välistä.
Olin 7.-10.4. vuoden ensimmäisellä ulkomaanmatkallani! British Airways kuljetti minut ja ystäväni Lontooseen seikkailemaan. Meitä helli Lontoossakin epätavallisen lämmin kevätsää. Parhaimmillaan lämpöä oli jopa 24 astetta, eikä tuulesta, pilvistä tai sateesta ollut tietoakaan.

Matkatoverini kanssa koimme ihmeellisen ja ihanan matkan. Rakastuin Lontoon helppokulkuisuuteen, sen turvalliselta tuntuvaan ilmapiiriin kaikesta kansainvälisyydestä huolimatta ja liikkeissä asioinnin vaivattomuuteen. Emme onnistuneet eksymään kuin kerran etsiessämme ulospääsyä metroasemalta, jossa kaksi linjaa ristesivät.

Toki usean päivän seikkailu söi voimiakin ja oli mukavaa päästä takaisin kotiin. Matkasta toipuminen kesti oman aikansa, eivätkä maksutkaan tainneet vielä keskiviikkona olla luottokorttitililläkään näkyvissä. Nyt olen saanut hieman ajatuksiani kasaan ja koonnut myös kuitit ja korttitapahtumat budjetin jälkitarkastelua varten. Varoitan nyt heti, että käteisen ja luottokortin sekakäyttö sekä hurmioitunut seikkailu ulkomailla ovat saattaneet sotkea laskelmiani niin, että lopputulos on kirjattu noin 1-3 punnan tarkkuudella joko oikein tai väärin.

Alkujaan budjettini on näyttänyt suurinpiirtein tältä:


Joskin laskelmasta näkee saman tien virheen: Oyster cardille olin ladannut arvoa 33£:n edestä, kun kaikki muut hinnat taitavat olla euroissa. Maksetuksi merkityt kohdat olin maksanut jo ennen matkalle lähtöä ja majoitus/käyttörahaa mukaan piti varata enää 267€. Vaan mitenkä kävi?

Alla toteutunut budjetti: 

Matkalla käytetty rahaa: 259£ elikkä 367€
Matkan kokonaishinta: n. 626€

Suurin virheeni heti matkan alussa oli nostaa puntia käteiseksi heti lentokentällä. En jaksa itseäni kauheasti soimata noin 16€:n valuutanvaihtomaksusta, vaikka olisin pärjännyt lähes koko matkan ilman käteistä ja nostonkin olisi varmasti saanut tehtyä edullisemmin jossakin muualla. Näin nyt kävi ja ensi kerralla olen viisaampi.

267€:n matkarahabudjetti ylittyi näin ollen aika tarkkaan satasella. Suurin syy tähän oli, etten ollut budjetoinut matkarahoihin yllättävää ihanuutta, joka ilmestyi eteeni Sherlock Holmes -museon lahjakaupan muodossa. Luottokorttilasku kertoo 73€:n lahjaostoksista. Huom. lahjat olivat pääasiassa minulle itselleni.

Sherlock Holmes museon lahjamyymälä oli kokemus jo itsessään.
Mukaan lähti tuollainen korkeampi Baker Street -talopatsas 45£.
Englantilaista käsityötä.  


Majoitus: 161€, 3 yötä, aivan keskellä parasta Lontoota, sis. aamupalan. Valuuttakurssin muutosten ja mahdollisen valuutanvaihtomaksun takia loppusumma oli kympin odotettua isompi. George Hotellin puolikellarihuone jaetulla kylppärillä oli erinomainen valinta budjettimatkalle. Huone oli mukava ja kivenheiton päässä King's Crossin asemalta, Eustonin asemalta ja metroasemilta - ja silti täydellisen rauhallisella sivukujalla. Herkkäuniselle huone ei tosin sovi, sillä lattian alta pystyi kuulemaan maanalaisen hiljaista jyrinää. Itseä ääni ei haitannut ollenkaan ja vaikka olimme puoliksi maan alla, oli huoneessa ikkuna pienelle sisäpihalle. Yhtään ludetta emme etsinnöistä huolimatta löytäneet ja meitä hellinyt 24 asteen lämpöaalto piti huoneenkin sopivan lämpimänä.

George Hotelin puolikellarihuone Russel Squarella.


Sata erilaista penniä.
Ei käy ulkolaisen järkeen ollenkaan.
Lisäksi näitä oli tarjolla myös kulmikkaina. 
Ruuat: 37£, joten 50€:n budjetti piti aika hyvin. Täytyy kyllä sanoa, että paljon auttoi hotellin runsas joka-aamuinen proteiiniaamula, jota myös perinteiseksi brittiläiseksi aamupalaksi kutsutaan. Ruokailujen osalta matkamme olisi tarvinnut huomattavasti tarkempaa suunnittelua, vaikka pysyimmekin budjetissa. Söimme aika surkeita eväksiä ja lähinnä pikaruokaa, vaikka herkkujakin matkalla tuli maisteltua mm. kermakaljan ja Cadburyn ihanaisen suklaan muodossa. Fish and ships, sekä perinteinen kello neljän tee jäivät kokonaan nyt kokematta. Onneksi tiesimme jo etukäteen, ettei tämä tule olemaan kulinaristimatka vaan painopiste oli jossain ihan muualla.

Muut kulut: 5£, sisältäen hammastahnan ja rakkolaastareita. Käveltyä tällä matkalla kyllä tuli runsaasti ja se tuntui jaloissa. Ennen matkaa ostin uudet kengät 40€:lla ja takin kirpparilta 5€:lla. Takki oli täysin turha helteisen sään johdosta.

Tuliaiset: 104£, joten 66€:n budjetti ylittyi reippaasti yllämainitun Sherlock-kaupan johdosta. Harry Potter Shopissa hinnat tosin tyrmäsivät meidät täydellisesti, eikä rahaa kulunut kuin seitsemän puntaa - jolla sai avaimenperän. Sylvanian Families shopissakin ostokset jäivät odotettua pienemmäksi. Summa sisältää myös runsaasti englantilaista toffeeta.

Lontoon julkinen liikenne: Täysi kymppi!
Matkakulut: Oyster Cardin 33£ oli laskettu riittämään kaikkiin tarpeellisiin matkoihin ja kävelimme lisäksi paljon. Kortille taisi vielä jäädä 1,60£. Näiden lisäksi maksoimme edestakaisista bussimatkoista Warner Bros Studiolle 2,50£, koska siellä ei Oyster Card käynyt. Oyster Card on omatoimimatkailijan ehdoton matkakumppani. Lontoon julkinen liikenne on huippuluokkaa ja metroilla, junilla ja busseilla pääsee aivan kaikkialle helposti. Google mapsin kun pitää käsillä ei tumpeloinkaan matkaaja pääse eksymään. Telian liittymääni kuului 100Mt päivittäistä kaistaa Euroopan alueella, eikä se päässyt kertaakaan loppumaan kesken. Kartat olin ladannut ennakolta puhelimen muistiin ja merkinnyt tärkeät paikat tähdillä. Hotellin wifi toimi melko huonosti kellarihuoneessamme, mutta aamiaisilla sain mukavasti ladattua valtavan määrän matkakuvia facebookiin. Monessa muussakin paikassa oli tarjolla ilmainen wifi, mutta karttojen ja aikataulujen osalta mobiilinetti kannattaa kyllä olla käsillä koko ajan.

Bank of Norwegianin luottokortti kävi ja toimi kaikkialla moitteettomasti. Laskusta näkee, että käytetty valuuttakurssi on ollut 1,193:n tietämillä koko matkamme ajan. Uskoisin tämän sisältävän Norwegianin oman valuutanvaihtolisäprosentin, sillä ainakin matkan alussa punnan kurssi näytti olevan 1,16€. Nyt vain odottelen korttilaskua ja maksan sen Norwegianin säästötililtäni. Ehdin hyvin paikata puuttuvan osan ennen Japanin matkaa.

11 kommenttia :

  1. Vaikuttaa onnistuneelta matkalta ! Minäkin pidän Lontoosta, siellä on jokaiselle jotain. Itse tykkään nykyään kaupunkilomilla käydä katselemassa modernia arkkitehtuuria.

    Oyster Cardista sellainen huomio, että vielä kätevämpää on matkaaminen omalla luottokortilla jossa lähimaksu -ominaisuus. Ei tarvi miettiä että paljonko pitäisi ladata Oysterille, eikä sitten pois lähtiessä että jäikö sinne nyt turhaan rahaa. https://tfl.gov.uk/fares-and-payments/contactless Maksuissa on päiväkohtainen katto, jonka ylityttyä ei maksua enää sinä päivänä mene vaikka kuinka monta kertaa korttia höyläät. Kätevää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun olisin tiennyt tuosta lähimaksuominaisuudesta idp! Olisi ollut varmasti todella kätevää. En itseasiassa edes huomannut, että luottokortissani on lähimaksuominaisuus ennen kuin eräässä liikkeessä myyjä piippasi sillä maksun puolestani. :D No, ensikerralla olen viisaampi.

      Lontoo oli ihana kaupunki. Kaikella tapaa helppo ja miellyttävä kohde. Myös arkkitehtuurin kannalta hirmuisen mielenkiintoinen. Itsellänihän on ikuisuushaaveena se erkkeeri-ikkuna. Lontoossa kaikilla tuntui olevan sellainen omassa asunnossaan.

      Poista
  2. Joo, Lontoo oli halvempi paikka kuin oletin kiitos punnan kurssin laskunkin.
    Kannattaa nostaa rahat Norwegian Visalla. https://www.banknorwegian.fi/Luottokortti/Info Sillä saa valuuttanostot ilman palkkiota ja 1% bonuksen kaikista maksuista (tosin käytettävissä vain lentoihin ja pari vuotta taisi olla aikaa). Siinä on lähimaksu ja voi tosiaan käyttää suoraan ilman oystercardia vastaavin hinnoin. Toisaalta itse kyllä ostin oysterin kun en tiennyt tuota ja toisekseen eipähän ole niin iso riski kun taskussa vain oyster eikä luottokortti varastettavana/hävitettävänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matkat ja hotellit saimme mielestäni huippuedullisesti, mutta valitettavasti kaupoissa hinnat tuntuivat kyllä ikävän kalliilta. Kun kaikkeen joutui vielä laittamaan epäedullisen valuuttalisän niin ei oikein tiennyt, että mitä uskaltaisi ostaa. Mutta juuri noin minun olisi pitänyt tehdä, kuin sanoit: nostaa automaatilta rahaa luottokortilla. Matkan alussa olin vain niin täpinöissäni, että tuli tehtyä hätiköityjä päätöksiä. :)
      Käsittääkseni Oyster cardilta saa siirrettyä ylimääräiset rahat takaisin itselle, joten eipä siinä paljoa häviä, vaikka käyttäisikin Oysteria. Toisaalta aion kyllä ehdottomasti palata kaupunkiin takaisin, joten onpahan vähän matkavaluuttaa kortilla valmiina.

      Poista
  3. Hienoa että nautit matkastasi! Ajattelin itsekin mennä lontooseen syssymmällä ekaa kertaa.

    Ruokabudjettiasi en kyllä vieläkään tajunnut, itselläni olisi mennyt varmaan kolminkertainen summa =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen ehdottomasti Lontoota. Brexit voi tuoda vielä uusia tuulia hintapolitiikkaankin - mistä sitä tietää vaikka hyvässä mielessä!

      Me emme siis tosiaankaan syöneet mitenkään hyvin! Aamulla tankkasin hotellin aamiaistarjoiluista, päivällä kävimme syömässä kerran ulkona (yleensä pikaruokaa) ja illaksi kiskasta tai supermarketista eväät. Sitten suklaata siihen päälle niin ei nälkä vaivannut. Lentoasemalta ostimme jo lähtiessä R-kioskilta vesipullot, joita täytimme ja käytimme koko matkan ajan. Tässä säästyi varmasti pitkä penni ostovesiin ja virvokkeisiin nähden. Jopa lähtiessä tyhjensimme pullot ja täytimme ne taas ilmaisesta vesiautomaatista Heathrown lentokentällä!

      Meillä oli niin paljon ohjelmaa, että emme kerenneet ollenkaan keskittyä kivojen ravintoloiden metsästykseen. Siltä osalta matkamme oli huonosti suunniteltu. Isommassa seurueessa olisi voinut delegoida työn jollekulle tai tehdä suunnitelmat jo ennen lähtöä, mutta ruoka ei ollut meidän päätarkoituksemme matkalla :) Seuraavalla kerralla aion kyllä panostaa tähän puoleen paremmin.

      Poista
    2. Niin ja illalla olimme siis jo hyvissä ajoin hotellilla lepäilemässä. Viihteelle emme varattuina rouvina lähteneet ollenkaan. :D Pelkillä käsimatkatavaroilla meillä ei ollut edes juhlavaatteita mukana. Minulla oli käytännössä kaksi vaatekertaa mukana, jotta sain reppuuni mahtumaan maksimaalisen määrän tuliaisia.

      Poista
  4. Onnittelut onnistuneesta lomasta ja varsinaisesta säästäjän unelmasta! Aivan käsittämättömän edullisesti on kyllä koko reissue junailtu läpi, ja tuo mitä Osinkokuningas kommentoi ruuasta, niin olisi kyllä voinut päteä kaikkiin osa-alueisiin. Esmers lennot satasella? Ohhoh ja huhhuh. Samoin hotelli on ollut huippuedullinen - tosin kun sanoit että kylppäri oli käytävällä, niin ilmeisesti ei ollut sitten omaa vessaakaan? Puhumattakaan sitten tuliaisista; mulla ainakin itselläni uppoaa jo kirjakauppaan ihan reipas summa, kuten myös harrastusvehkeisiin. Kaiken kaikkiaan loistosuoritus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista AnneV! Innoitit minut kirjoittamaan vielä erillisen vinkkilistan matkabudjetin suunnittelusta :)

      Ja juuri niin kuin arvelit, oli myös vessa yhteiskäytössä käytävällä. Ei ollenkaan niin epämiellyttävää, kuin voisi ajatella. Tosin suomalaiset nyt muutenkin ovat tottuneet jakamaan yhden vessan koko perheen kesken - toisin kuin amerikkalaiset, joilla täytyy olla lähes henkilökohtaiset vessat käytössä makuuhuoneiden yhteydessä ;)

      Poista