sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Rahaa blogilla, tuliko sitä?

Saatuani blogini kävijämäärät mukavalle tasolle, aloin etsiä aktiivisesti blogilleni yhteistyökumppaneita.

Tähän mennessä olen tehnyt yhteistyötä kahden yrityksen kanssa: Talent-kirjakustantamon ja POP Vakuutuksen.  Parhaat diilit näyttäisi tulevan oman ehdotuksen kautta, sillä vajaan vuoden aikana minulle on ehdotettu yhteistyötä lähinnä pikavippi-, lainatarjous- ja uhkapelifirman kanssa. Kaikki tarjoukset hylkäsin, sillä en koe niiden sopivan millään tavalla blogini ideologiaan. Sen sijaan olen itse ehdottanut yhteistyötä ja saanut Talentilta talouskirjoja arvostelukappaleiksi, Koululaisen rahakirjan suoraan Terhi Majasalmelta ja pääsin yhteistyöneuvotteluihin POP Vakuutuksen kanssa. 

POP Vakuutukselta olen saanut blogiini mainokset ja omat affiliate-linkit, joiden kautta tulleista asiakkaista saan komission. Pelkkä linkin klikkaus ei siis tuo blogilleni rahaa, mutta komissio otetusta vakuutuksesta on ihan mukavan suuruinen. Viidestä kaupasta olen tienannut vuoden aikana yhteensä 100€ mainosrahaa, jonka kotiuttaminen on vielä hienoinen kysymysmerkki. Palkkiosta pitää tietenkin maksaa verot sun muut. Onneksi suunnitelmissa on toiminimen perustaminen, jonka kautta laskutus onnistuu. Ukko.fi-palvelun käyttö olisi myös mahdollista laskuttamiseen, mutta he ottavat vähintään 15€ palvelumaksua välistä.

Jos mainostaminen omassa blogissa kiinnostaa niin suosittelen kyllä lämpimästi itse ideoimaan ja lähestymään omaan blogiin sopivaa yritystä. Vain mielikuvitus on rajana, kun miettii, millaista hyötyä blogista olisi mainostajalle. Oman kokemukseni mukaan firmat ovat hyvin kiinnostuneita yhteistyöstä ja kun itsellä on näyttää selvää dataa lukijoiden määrästä ja blogin julkaisutahdista on yhteistyösopimus hyvinkin mahdollinen.

Olen myös mietiskellyt, että yhteistyön saralla helpointa olisi vain myydä mainostilaa blogin reunoilta. Tämä vaatisi ainakin laskutusmahdollisuuden, eli vähintään toiminimen.


19 kommenttia :

  1. Tuo popvakuutus oli kyllä hyvä juttu sulle. Mulla nakuttaa toi adsense aina jotai, 30e kuus. Yhteistyöpostauksen laskutuksessa kokeilin ukkoa. Affitulot on ollu lähes nollilla jo pitkään, ilmeisesti kaikilla lukijoilla on jo Nordnet käytössä =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu kuin Osinkokuninkaalla, hikiset kolmekymppiä tulee Adsenseltä kuukausittain, mutta toisaalta, jos saa ilmaista rahaa, niin onko sen summan suhteen niin väliä? En ole koskaan uskonutkaan ryhtyväni ammattibloggariksi ;)

      Poista
    2. Mukavastihan teillä adsense sitten tuottaa. Alkoi hieman himottaa :p
      Perustuuko adsensen tulot mainosten klikkailuun?

      Poista
    3. Hyvät tulot! Miten kauan on kestänyt, että teidät on hyväksytty adsenseen? Miten paljon on ollut tekstejä ja kävijöitä?

      Poista
    4. Olinkohan puoli vuotta pitäny blogia kun hain Adsenseen ja pääsin. Jos nyt miettii että 3,5 vuotta on blogin pitämistä takana ja 30€ tulee kuussa niin ehkä pysyn vielä toistaiseksi päivätöissä ;)

      Analyticsistä, 1kk, siivottuna botti spämmistä: Istunnot 15 000, käyttäjät 5600, sivun katselut 31 000.

      Poista
  2. Satunnaiseen laskutukseen suosittelen Ukkoa. Pieniä palkkioita voi palkanmaksussa yhdistellä, joten et maksa enempää kuin 5% loppusummasta. Jos laskutettavaa on tuhansia euroja joka kuukausi, kannattaa tietysti perustaa oma yritys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos suosituksesta. Täytyy tässä mietiskellä, mikä olisi järkevin tapa kotiuttaa voitot. Tulevana vuonna POP Vakuutuksen komissiot voi vähentää suoraan omista vakuutusmaksuista, mutta näitä vanhoja tienestejä ei vielä voi.

      Poista
  3. Kivoja yhteistyökumppaneita oot hankkinut. Tähän mennessä oon myös kieltäytynyt kaikista laina- ym. yhteistyötarjouksista joita on tullut. Toivottavasti vielä osuu kohdalle sellainenkin josta haluan kirjoittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos pitäisi omaa pokeripeliblogia niin olisi mukava valita yhteistyökumppaneiksi nettikasinoita, jotka maksaisivat isoja komissioita tai jopa vuosimaksuja mainostilasta :D Harmi, etten itse harrasta uhkapelejä kuin satunnaisesti lottoamalla (viimevuosina en sitäkään vähää).

      Poista
  4. Minä olen ahneena hyväksynyt myös ideologiasta poikkeavia yhteistyöpostauksia. En tiedä kuinka paljon ne syövät uskottavuutta, mutta nytkin työstän yhtä tällaista juttua ja olen todella päässyt tutkimaan ja pohtimaan aihetta. Mitä en todellakaan tekisi, ellei siitä minulle maksettaisi :) Raha toimii motiivina.

    Olet kyllä viitoittanut hienosti tietä yhteistyökuvioillasi, jatka samaan malliin! Ps. Ukko.fi on kätevä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin kuvitella ja olen kuullutkin, että pikavippifirmat ym. vastaavat maksavat mainostilasta hyvin. Kiusaus on suuri.

      Poista
  5. Itsekin aloitin alkuaikoina yhteistyöjutut juuri kirjojen parissa. Helposti sai jonkinlaisen diilin, kun vain kehtasi kysyä ja blogi oli kunnossa. Jossain vaiheessa kuitenkin huomasin, että hommasta tulee vähän pakkopullaa. Helpompi lainata kaikki mielenkiintoinen kirjastosta ja lukea aivan omaa tahtia, kuin kehittää tästä luku- ja kirjoitusurakasta stressiä tietyn deadline-päivän takia yms.

    Oletko muuten kokenut blogiyhteistyössä minkäänlaista hankaluutta? Tarkoitan lähinnä yhteydenottoihisi vastaamattomuutta, liian tiukkoja ehtoja tai suoranaista hyväksikäyttöä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samat fiilikset lukukappalekirjoista Jarmo! Vähään aikaan en kirjoja olekaan lukenut/arvostellut, koska kesällä tein arvosteluja niin tiukalla arvosanalla. Jossain vaiheessa tulee myös tietokiintiö sen verran täyteen, ettei samoja talousvinkkejä jaksa enää lukea. Kirjoja on parempi valita laajalta alueelta ja nyt teen arvostelun silloin, kun löydän varmasti mielenkiintoista luettavaa.

      Toistaiseksi en ole hankaluuksiin törmännyt. Hyvässä yhteishengessä ollaan sovittu mainosjuttuja. Viestien vastaamisessa saattaa kestää niin vastapuolella kuin minulla itsellänikin, joten hyvin leppoisalla tahdolla mennään :D Onneksi julkaisutkaan eivät joka päivä ilmesty niin aikaa tietojen tarkistamiseen ja kysymiseen on.

      Poista
  6. Itse hain liian hätäisesti Googlen Adsenseen, kun blogi oli vasta aivan alkutekijöissään. Nyt Google on estänyt ohjelmaan liittymisen.

    Pieniä puroja on tullut affiliate-mainoksista ja yhteistyöpostauksistakin on neuvotteluja käynnissä.

    VastaaPoista
  7. Huippiblogi sinulla, kiitos siitä! Olen tässä lähtökuopissa oman talouden suhteen, sijoittaminen ja säästäminen kiinnostaa. Näin alussa olen aloittanut oman pankkini rahastoilla, mielenkiintoista seurata tuloksia.

    Tästä pääsenkin kysymykseeni. Pikaisella luotauksella monessa lähteessä (blogit, haastattelut, pikaoppaat) on sanottu että pankkien säästörahastot (OP-maltillinen/rohkea, Nordea säästö 25/50/75, sun muut) ovat kärjistetysti rahan hukkaan heittämistä koska niissä on suuret kulut ja pieni riski. Jos kuitenkaan säästöjä ei ihan vielä ole tarpeeksi kasassa osakesäästämiseen, miten kannattaisi (pankkien) rahastojen kanssa toimia? Eikö kuitenkin ole hyvä jos tulevaisuuden osakesijoituksiin tarkoitetut rahat sijoittaa rahastoon eikä jätä tilille? Jostainhan sitä pitää aloittaa?
    Jään ehdottomasti seuraamaan kirjoituksiasi ja luen mielelläni viime vuoden postaukset myös läpi.

    -Mimimii

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Anonyymi ja kiva kuulla, että olet innostunut säästämisestä ja sijoittamisesta! :) Kaiken sijoitustoiminnan perusta on, että alat saada rahaa säästöön. Käytännössä voit toimia säästöjesi kanssa seuraavasti:

      -Pitää rahoja lähes riskittä omalla tililläsi: korko "olematon"
      -Laittaa pankin rahastoihin, jolloin saat rahalle ehkä jonkinlaista tuottoa (sijoitustesi voitot kerää pankki korkeina palvelumaksuina). Riski on pienempi, koska sijoitus on hyvin hajautettu
      -Sijoittaa itse rahat, kerätä voitot ja kärsiä tappiot. Riskiä voit välttää aivan samoilla keinoilla kuin pankkikin, eli hyvällä hajautuksella.

      Pankin rahastot ovat hyvä vaihtoehto, jos toinen vaihtoehto on, että tuhlaisit rahasi kulutukseen. Jos rahat saa saa pankin rahastoista kuluitta, et ole vielä menettänyt mitään.

      Rahojen sijoittaminen itse on vaihtoehdoista työläin, riskipitoisin ja tuotteliain. Se on kaikkein lähinnä harrastusta, sillä se vaatii hieman aiheeseen tutustumista ja pitkäjänteistä harjoittamista. Löytyy myös täysin kuluttomia rahastoja (Esim. Nordnetin superrahastot), jotka toimivat samaan tapaan kuin pankin rahasto, mutta niistä ei mene senttiäkään maksuja tai osuuksia muille. Googlen avulla löydät varmasti erinomaisia blogitekstejä Nordnetistä ja sen rahastoista. Suosittelen myös lämpimästi muutaman sijoituskirjan selailua, esim: "Nainen ja rikastumisen taito" tai "Totuus taloudestasi".

      Tutustu ainakin osakkeiden, rahastojen ja ETF:ien eroihin ja löydät niistä ehkä oman tapasi sijoittaa. Nämä sijoitustuotteet ovat helposti ymmärrettäviä ja niiden osto ja myyminen on myös yksinkertaista.

      Toivotan sinut lämpimästi tervetulleeksi blogini lukijaksi ja suosittelen tutustumaan myös muihin sijoitus-aiheisiin blogeihin. Moni talousbloggaaja keskittyy pörssituotteisiin minua paljon syvällisemmin ja heidän blogeistaan löydät erinomaisia oppaita sijoitustoiminnan alkutaipaleelle.

      Poista
    2. Kiitos paljon kattavasta vastauksestasi! Nyt vaan opuksia käteen ja opiskelemaan, hyvä tästä tulee! Tänään saapui tilaamani Jenni Selosmaan Kukkaron kuningatar, tämä on ensimmäinen painos ennen netissä olleesta "talostreenistä". Kun luettu, tutustun ehdottomasti suosituksiisi.

      -Mimimii

      Poista
  8. Yhdistelmärahaston saa tehtyä helposti itse. Bank Norwegian maksaa 1,75% korkoa ja Nordnetillä on verotehokas ilmainen Superrahasto Suomi, joka sijoittaa verotta osingot uudelleen. Muiden maiden supereissa on valuutanvaihtokulu sekä ostaessa että myytäessä mutta hyviä nekin. Noihin sitten sopivassa suhteessa rahaa. Jossain vaiheessa sitten suorat pörssisijoitukset kun intoa löytyy. Esim eilen kannatti ostaa UPM.

    VastaaPoista
  9. Hyvä postaus, itselleni mielenkiintoista ja ajankohtaista lukea ajatuksia yhteistyöpostauksista.

    -------------------------
    Moneybanker

    VastaaPoista